Historiaa: Islam ja länsi

Julkaistu tiistaina 19.01.2010 9 215

Dokumentissa haastatellaan muun muassa iranilaista historioitsijaa Mansoureh Ettehadiehia.

TV1 keskiviikkona 27.1. ja 3.2. klo 19.00

Muslimikulttuuri oli voimissaan ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta nöyryytys oli suuri, kun osmanien valtakunta pirstoutui uusiksi valtioiksi ja arabien kansallisuusaate epäonnistui kerta toisensa jälkeen.

Pettymys synnytti maailmansotien välissä poliittisen islamin, joka saikin länsivaltojen tuen, sillä nämä toivoivat islamin hillitsevät Neuvostoliiton vaikutuspiirin kasvua. Poliittinen islam vahvistui ja edusti arabeille ylpeyttä ja kapinahenkeä.

Berliinin muurin murtumisen ja kommunismin romahtamisen jälkeen kansainvälinen politiikka on keskittynyt länsimaiden ja islamin ympärille. Puhutaan jo eri kulttuurien törmäyskurssista, mutta miten islamin ja lännen välinen vastakkainasettelu sai alkunsa?

Kaksiosainen ranskalaisdokumentti Islam ja länsi (Au nom de l'islam / Islam and the west) keskittyy viime vuosisadan maailman tapahtumiin ja haastattelee asiantuntijoita sekä länsimaista että muslimivaltioista.

Jihad vai demokratia?

Keskiviikkona 3.2. esitettävän jakson otsakkeena on Jihad vai demokratia? Yhdysvaltojen johtamat sotatoimet Lähi-idässä ovat vahvistaneet islamistien asemaa. Voiko väkivallan kierrettä katkaista? T: INA, Ranska.

Tuotanto: INA, Ranska.

Ohjelma on nähtävissä ensiesityksen jälkeen YLE Areenassa 30 päivän ajan.

 

Suosittele215 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 26.01.2010

Juttu alkaa liian myöhäisestä ajankohdasta.
Islamin ja koko muun maailman vastakkaisasettelun synnytti Muhammed 1400-luvulla perustaessaan kulttinsa. Sen perusidea on asein saavutettava maailmanvalta.
Muhammed julisti:"Parasta allahin palvelemista on taistelu vääräuskoisia vastaan".
Länsimaiden vastaisku alkoi jo paljon aikaisemmin. Esimerkiksi arabien toista vuosituhatta jatkunut kristittyjen orjien metsästys loppui ammattina 1816 tapahtuneeseen "Algierin pommitukseen", jossa länsivaltojen laivastot pakottivat arabit vapauttamaan sieppaamansa länsimaiset vangit.
Välillä lännen teknologinen ylivoima lopetti "pyhän sodan", mutta nyt ovat mullahit löytäneet länsimaiden heikot kohdat, ja jihad on lähtenyt uudelleen liikkeelle.
Niinpä.... Islamin "hyödyllisiin idiootteihin" kuuluu mm YLE.

keskiviikkona 27.01.2010

"Sitä paitsi ei sovi unohtaa, että ristiretket olivat enimmäkseen esivallan vastausta siihen, mihin muslimit - oman kunnianhimon ajamina! - olivat syyllistyneet. He olivat ensin ryhtyneet valloitussotiinsa saattaakseen koko Lähi-idän alueen haltuunsa. Läntinen kristikunta vastasi samalla mitalla ja seurauksena oli väkivallan kierre. En siis tahdo puolustaa ristiretkiä, mutta muslimien olisi syytä muistaa, että he yleisesti ottaen toimivat "aloittavana osapuolena". Siksi myös heillä olisi täysi syy pyytää anteeksi aiheuttamaansa kärsimystä. Milloin viimeksi joku ajatollah tai imaami on surrut ja valittanut näitä tai esim. niitä tuhoja, joita islam aiheutti Euroopassa jo 700- ja 800-luvuilla tai reformaation vuosisadalla tai Turkissa armenialaiskristittyjen joukkomurhissa viime vuosisadalla tai tätä nykyä Nigerian ja Sudanin tapaisilla hirmuhallitusten temmellyskentillä? Lännessä islam pitää itseänsä lähinnä uhrina, jota on sorrettu ja yhä vielä sorretaan. Näin yksipuolisesti ja yksioikoisesti asiaa ei kuitenkaan voi tarkastella. Tasapuolisuuden nimessä täytyy kääntää myös mitalin toinen puoli. Vasta silloin voidaan jatkaa keskustelua rehellisesti ja avoimesti."

keskiviikkona 27.01.2010

Karjalan Kalle hyvä, islamin ja Allahin profeetaksi sanottu heimopäällikkö Muhammad toimi Arabian niemimaalla vähän sinun tietojasi aikaisemmin, nimittäin 600-luvulla. Hän kuoli 632 Medinassa.

Ennen kuin syyllistät koko islamin väkivaltaiseksi uskonnoksi tai Yleisradion hyödyllisten idioottien tyyssijaksi, kannattaa ehkä tutustua islamin perusteisiin. Hyvä perusteos voisi olla esim. Jaakko Hämeen-Anttilan "Islamin käsikirja". Wikipediasta löytyy tietoa profeetta Muhammadista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Muhammad) .

keskiviikkona 27.01.2010

"Sitä paitsi ei sovi unohtaa, että ristiretket olivat enimmäkseen esivallan vastausta siihen, mihin muslimit - oman kunnianhimon ajamina! - olivat syyllistyneet. He olivat ensin ryhtyneet valloitussotiinsa saattaakseen koko Lähi-idän alueen haltuunsa. Läntinen kristikunta vastasi samalla mitalla ja seurauksena oli väkivallan kierre. En siis tahdo puolustaa ristiretkiä, mutta muslimien olisi syytä muistaa, että he yleisesti ottaen toimivat "aloittavana osapuolena"."

Ja sinulle, Harry: historia ei ole ihan noin yksioikoista. Puolustautumiset ja hyökkäykset ristiretkien aikaan eivät olleet "lännen" sotaa "itää" vastaan. Ristiretkien aikana "kristikunta" mm. surmasi omiaan, kun lännestä tulleet rosvojoukot valloittivat Konstantinopolin.

Ristiretkien aikaan 1000-1300 ei kai voitane puhua "kristikunnan" sodasta "islamia" vastaan, vaan ennemminkin yhden alueen sotapäälliköiden pyrkimyksestä saada hallintaansa isompia alueita toisen alueelta. Uskontoja on turha syyttää tai kiittää esim. siitä, että nykyisessä Ruotsissa vahvistuneet sotapäälliköt ottivat Suomen alueen ja sen kaupan haltuunsa ennen Novgorodin sotapäällikköjä. Uskonnolla perusteltiin valloitusretkiä, mutta ne eivät olleet valloitusten syy.

Nykypäivän islamismia tarkasteltaessa on siis hyvä tutkailla nimenomaan 1800-luvulta alkaen vahvistunutta poliittista liikehdintää. Aivan samoin kuin nykypäivän länsimaisen politiikan ja nationalismin juuret ovat pääasiassa 1800-luvulla vahvistuneissa ideologioissa.

Eri ryhmät voivat toki hakea oikeutusta teoilleen kaukaakin historiasta. Esim. serbeille Kosovo Poljen taistelu 1389 oli Jugoslavian hajoamissotien aikaan suuri symboli. Silti varmaan jokainen ymmärrämme, ettei noilla yli 500 vuoden takaisilla taisteluilla ole käytännössä mitään tekemistä tämän päivän maailman kanssa. Sama koskee islamin ja kristityn maailman (mitä nämä sitten ovatkin) väitettyä perustavaa ristiriitaa. Jos ristiriitoja on, ne eivät kumpua vuosisatojen tai -tuhansien takaa.

Historian tulkinta on nykypäivää. Jos halutaan löytää historiasta ristiriitoja, niitä kyllä löydetään. Samoin löyty esimerkkejä "islamin" ja "lännen" vuorovaikutuksesta. Esim. ristiretkien aikaan suuri määrä islamin alueella säilynyttä antiikin kulttuuriperintöä siirtyi Eurooppaan. Tavallaan saamme siis kiittää islamia (mitä tämäkään sitten tarkoittaa) nykyisestä korkeasta tieteellisestä ja teknisestä tasostamme.

keskiviikkona 27.01.2010

"Jos ristiriitoja on, ne eivät kumpua vuosisatojen tai -tuhansien takaa."

Voisivatko kansanjohtajat ja -opettajat sitten lakata vetoamasta vuosisatojen taakse - kun sillä ei kuitenkaan eikä tietenkään ole mitään merkitystä nykyään?

torstaina 28.01.2010

Politiikka on minulle vaikeatajuista, mutta tein 90-luvulla retken Marokkoon. Uskovainen en ole, mutta silloinkin moni uskoi Allahiin.

sunnuntaina 31.01.2010

"Esim. ristiretkien aikaan suuri määrä islamin alueella säilynyttä antiikin kulttuuriperintöä siirtyi Eurooppaan. Tavallaan saamme siis kiittää islamia (mitä tämäkään sitten tarkoittaa) nykyisestä korkeasta tieteellisestä ja teknisestä tasostamme."
---

"Vaikka kreikkalaiseen filosofiaan sisältyi ajatus älyllisestä alkuperästä ja siten myös tarkoituksenmukaisen toiminnan käsite, moderni luonnontiede ei päässyt kehittymään pelkän kreikkalaisen älyllisen perinnön varassa, vaan sitä varten tarvittiin joitakin perustavia olettamuksia juutalais-kristillisestä maailmankatsomuksesta.

On merkittävä tosiasia, että modernin tieteen räjähdysmäinen kehitys tapahtui kristillisessä Euroopassa myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Se ei tapahtunut esimerkiksi Rooman valtakunnassa, Kiinassa, Intiassa, Keski-Amerikassa tai islamilaisessa maailmanvallassa, jotka olivat paremmin organisoituja ja rikkaampia sekä aineellisesti että väestöltään. Monet historioitsijat ovat päätelleet, että kristinuskon vaikutus selittää tämän erikoisen tosiasian."

maanantaina 01.02.2010

"Hyvä perusteos voisi olla esim. Jaakko Hämeen-Anttilan "Islamin käsikirja"..."

Olen tuosta kyllä jyrkästi eri mieltä. En lyttää kaikkea kirjassa, mutta aito perusteos ei mielestäni voi olla kirja, jossa tietyistä asioista vaietaan ja jonka yleissävy ei ole lähelläkään neutraalia. Jaakko Hämeen-Anttilan teoksien perusteella islamiin tutustuminen tuo siis esiin vain osatotuuden.
Hänen poliittisesti ylikorrekti, kiusallisia aiheita välttelevä ja kulttuurirelativistinen asennoituminen islamiin, sekä tarkoitushakuinen yhteisten piirteiden hakeminen (totuutta venyttäen) vain pahentaa tilannetta entisestään. Jotkut kun uskovat, mitä hän kirjoittaa. Toiset taas uskovat vain omia silmiään ja korviaan. Tästä sitten syntyy väistämättä ristiriitatilanteita.

Jos haluaa tietää mitä vaikkapa koraanissa ihan oikeasti kerrotaan, kannattaa lukea... ...aivan: koraania. Siihen on netissä esim. tälläinen kätevä saitti, jossa oikealta klikkaamalla esim. "Good Stuff" tai "Cruelty and Violence" saa valmiin listauksen valittuun teemaan sopivista koraanin kohdista, siis MYÖS negatiivisista:
* http://www.skepticsannotatedbible.com/quran/ (Koraani jäsenneltynä)

Islamista kiinnostuneiden kannatta kurkata myös nämä:
* http://thereligionofpeace.com/ (Rauhan uskonto)
* http://aikapommi.wordpress.com/ (Mitä tarkoittaa abrogaatio? Mitä on taqiyya?)

Henkilöitä, jotka tietyissä medioissa usein "unohdetaan", vaikka ei todellakaan pitäisi:
* Ayaan Hirsi Ali (Wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ayaan_Hirsi_Ali)
* Ibn Warraq (Wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ibn_Warraq)
* Salman Rushdie (Wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Salman_Rushdie)

tiistaina 04.03.2014

Mielestäni ohjelmassa viimeisen puheenvuoron (Islam ja länsi 2/2) käyttänyt henkilö (!) oli myös viisas. Muutamien lauseiden sisältö riittää määrittämään todellisen kehityksen tai tuhon tien.
--

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä