Hyvä toimitus!Suur kiitos ohjelmasta jota olen odottanut vuosikaudet.Toivon saavani sen kautta vinkkejä omiin kamppailuihini sekä bulimiaa että ns.BED oiretta vastaan.Olen jo "aikuinen nainen ja nuoruudesta asti syöminen on ollut ongelmallista.Koko ajan on meneillään joko "lihotus" tai laihdutuskuuri(paino vaihtelu n.20kg)Välillä pystyn normaali syömiseen ja pääsen jopa normaali painoonkin.Laihdutus vauhti 1-2kg/kk,ei siis mitään pikadiettiä.mutta sitten tulee väistämättä joku päivä hillitön ruoan himo ja sitten seuraa valtava ahmiminen kaikkea rasvaa,sokerista + muutakin ruokaa ja paljon.Alkuaikoina en oksentanut, nykyisin kyllä.Kun ikää tulee pelottaa hirveästi,että mitä tästä seuraa,elimistö ei kestä.Ahmimis päivän jälkeen illalla vuoteessa tunnen korvissa asti kuinka sydänparka jyskyttää ja sydäntautisten vanhempien lapsena infarktin pelko on hyvin aiheellinen.Kiinnostaa tietää voiko BED&bulimia häiriöstä parantua ja jos niin miten? Toinen polttava kysymys on mitä voisin silloin kun se hirvittävä ruoan himo iskee,siinä ei kyllä silloin auta "villit hevosetkaan",kun se tarve ahmia on niin valtaisa.Kuuntelen toivo rikkaana radiota sunnuntaina ja olen valtavan kiitollinen jos voisitte joitain vinkkejä heittää.M. Sallinen

– Anonyymi (ei varmistettu)

Dokumentin tekijä kirjoitti artikkelissaan: "Eräänä kauniina päivänä täysin varoittamatta tauti saattaa asua sinun luonasi!" Tämä on niin totta! Kun sitten etsit hädissäsi tietoa taudista, niin syy saattaa olla vaikkapa välinpitämätön äiti tai ylihuolehtiva äiti. Tai sopisiko vetäytyvä isä tai tyranni-isä? Oletko sanonut jotain kohtalokasta vai onko jokin tarpeellinen jäänyt sanomatta? No miten sitten valitset tapasi edetä: läheisten tuki on korvaamattoman tärkeää, toisinaan taas tilanne korjautuu, jos läheiset lakkaavat puuttumasta. Täytyy vaan jaksaa riittävän usein muistuttaa, mutta ei missään nimessä saa jankuttaa, jne.

Onko mistään muusta taudista annettu niin paljon lausuntoja ilman luotettavia ja kattavia tutkimuksia? Kiitos ohjelmasta jo etukäteen ja kaikesta siitä keskustelusta, jota se toivottavasti herättää.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Todella rohkeaa lähteä puhumaan omasta anoreksiasta ja tilanteesta pienessä Suomen maassa. Jos Marja sinulla on noin valtavasti rohkeutta kertoa tilanteestasi suomalaisille, sinä varmasti selviät tuosta kamalasta sairaudestasi. Älä anna elämälle periksi vaan taistele anoreksiaa vastaan. Marjan äiti on myös rohkea, koska uskalsi näyttää aidot tunteensa, jota myös perheenjäsenet kohtaavat. Moni äiti ja isä olisi jo luovottanut. Ihaltavaa rohkeutta koko perheeltä. Toivon perheellenne voimia ja Marjalle paljon tsemppiä! Kyllä sinä pystyt!

– Rohkeaa Marjalta! (ei varmistettu)

Hei

Goethe-Instituutissa, Mannerheimintie 20 A, 6. kerros (Forumin vieressä), on keskiviikkoiltana 10.2. kello 18 aiheeseen liittyvä englanninkielinen keskusteluilta "About Anorexia, Art and Media", jonka juontajana toimii taidekuraattori Claire Could. Hän haastattelee Ivonne Theinia, jonka valokuvanäyttely "32 kiloa" on esillä Goethe-Instituutissa. Lisätietoja siitä:
http://www.goethe.de/ins/fi/hel/ver/fi5360963v.htm

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Ystävällisin terveisin
Marjukka Mäkelä, tiedottaja

– Marjukka Mäkelä (ei varmistettu)

Eikö taitavan lääkärin tekemä hypnoosi auttaisi? Se auttaa migreeni- ja ahdisteneisuuspotilaisiinkin. Voisi ainakin kokeilla. Jospa se helpottaisi syömistä ja ruuan haluamista?

– Anonyymi

Moi, Mieleenpainuva ja puhutteleva dokumentti. Se herätti auttamisenhalutunteet ja siksi kysynkin, miten Marja nyt voi??

Parhain terveisin Jorma

– Jorma Könönen (ei varmistettu)

Sairastin anoreksia- bulimian nuorena. Nyt olen päälle viisikymmentä ja elänyt päällisin puolin normaalin elämän, avioliitossa ja työssäkäyvänä kolmen lapsen äitinä. Suhde ruokaan normalisoitui, mutta anorektinen luonteenkuva jäi, ja koko lailla ilmeisesti myös pysyy. Tarkoitan tällä tietynlaisia muita riippuvuuksia ja itsetunnon heikkoutta, äärimmäistä itsekritiikkiä ja - tarkkailua. Se taas johtaa riskinoton välttämiseen elämässä ja ylenmääräiseen turvallisuushakuisuuteen, myös ns. rutiineja ylläpitämällä. Seurauksena on elämän kaventuminen ja tunne siitä, että elämästä ei ole osannut (tai saanut) koskaan oikein nauttia. Myös masennus on ollut seuralaiseni. Sen nykyisellä tietämykselläni arvoisin seuraukseksi pitkään jatkuneesta aliravitsemustilasta, jolla on vaikutuksensa aivojen välittäjäaineisiin. Serotoniinilääkitys on osoittautunut ainoaksi tepsiväksi keinoksi taistella masennusta vastaan, ja syön sitä jo ilomielin, huolimatta lääkevastaisuudestani.

Nuorena saatu terapia olisi kukaties auttanut anoreksian voittamisessa. Sitäkin tärkeämpää olisi ollut koko perheen terapointi. Monen anorektikon vanhemman kannalta ikävää sanoa, mutta näin jälkikäteen ajatellen vanhempani olivat yksiselitteisesti syypäitä sairastumiseeni. Tietenkin he olivat sitä tahtomattaan ja tietämättään, mutta sairastuneen kannalta tällä "lieventävällä asianhaaralla" ei ole merkitystä. Kun anoreksiasta sanotaan, ettei tiedetä mistä se johtuu, niin ainakin omalta kohdaltani väitän tietäväni. Anorektikot pitäisi yksinkertaisesti eristää perheistään ja epäterveistä suhteista vanhempiinsa. Vanhempia pitäisi hoitaa, ja kenties vielä vanhempien parisuhdetta. Perhedynamiikka on tavalla tai toisella epäterve. Dokumenttia katsoessa kiinnitti huomiota ja laittoi miettimään se, miksi peheenpää eli isä ei osallistunut kuvauksiin vaan "jänisti". Eikö tyttären avunsaanti ollutkaan isälle yhtä tärkeää kuin äidille?

Oma anoreksiani kesti kolme neljä vuotta niin, että bulimia oli lopulta hallitseva. Olen miettinyt, että ilman bulimiavaihetta sairaus olisi voinut olla elimistölleni kohtalokkaampi. Sallin itselleni sentään ajoittain ravintoa, tietenkin syyllisyyttä tuntien, eli oksentaminen ahmimisen jälkeen oli lähes säännönmukaista. Paastoharjoitukset kestivät kolme neljäkin päivää peräkkäin. Samanaikaisesti tein hautausmaalla kesätöitä ja rajoitin jopa veden saantiani, lihomisen pelossa. En voi vieläkään olla muistelematta tuota aikaa tuntematta jonkinlaista itsesäälin sekaista surua. Surun lisäksi ehkä myös katkeruutta siitä, ettei minua kukaan sairaudessani auttanut. Selvisin itse, syynäkö sitten tuo tässäkin dokumentissa esiin tullut anorektikon kuuluisa sisu.

Tsemppiä vaan ja rohkeutta dokumentin Marjalle! Suosittelisin häntä jo jättämään ilmeisen ylihuolehtivan äitinsä ja ottamaan elämässään omat ohjat käsiinsä, terapian avulla. Varmasti hän sitä jostakin saa, luulisi tämän ohjelman tuoman julkisuuden jo siihen mahdollisuuksia antavan. Yhtä lailla äidille suosittelen ansaitusti omaa elämää, vieläpä täysin epäitsekkäästi ja sillä tervehdyttävällä asenteella, että minkäpä hän täysi-käiselle tyttärelleen edes voi.

– Annami (ei varmistettu)

Koskettava ja hienosti tehty dokumentti, lajissaan harvinainen. Kiitos!

– Anonyymi (ei varmistettu)

Olen itse juuri äsken parantunut anoreksiasta ja elämä on ensimmäistä kertaa elämisen arvoista moneen moneen vuoteen, jopa ihanaa. Nyt odotan innolla mitenkä matka jatkuu tästä. :D

Marjalle.

Ajattele ihania asioita ja lue vaikka kirja jossa tarina on onnellinen ja aika realistinen ja kuvittele kuinka ihanaa olisi elää niin kuin se nainen kirjassa, ilman mitään pakko-oireita, ilman liika liikuntaa ja ilman sitä ahdistusta joka tulee syömisestä. ( Sairastaessa minä unohdin minkälaista tavallinen elämä on ja kirjat muistuttivat minua siitä. Sillein oli jotain jota odottaa tulevaisuudelta. )

Aloin kirjojen avulla haaveilla kuinka ihanaa olisi olla poikaystävä. Mutta minulla oli pakko-oireita vaikka kuinka ja enkä voinut edes kutsua kavereita kylään kun ne olivat vain sotkemassa aikatauluani johka kuului liikunta,liikunta ja liikunta. Sain lisää motivaatiota paranemiseen haaveiltani.

Yksi pakko-oire kerrallaan yritin jättää niitä pois. Mutta tilalle tahtoi aina tulla uusi. Lopulta se alkoi sujumaan ja niitä alkoi jäädä yksitellen pois. ( Älä ikinä luovuta ) Vaikea oli portaissa juokseminen, kävin monta kertaa hakemassa asioita yksitellen, sehän kulutti enemmän energiaa kun että hakis kaiken kerralla... Kesti kauan päästä siitä irti mutta oli suuri helpotus kun vihdoinkin pääsin sen ylitse. ( Jos muistan oikein niin sinullakin taisi olla sama ongelma ainakin vielä silloin filmatessa ) Ymmärrän että paraneminen tuntuu vaikeammalta kuin sairaudessa eläminen mutta se taistelu kannattaa jaksaa loppuun asti.

Minulle sopi paremmin asteittain paraneminen, ei mitään pakko hoitoja. Kaikki päätökset olivat omiani, muut vain auttoivat minut näkemään että ne ovat hyviä päätöksiä.

Parane pian. <3 Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

( En tiedä nykytilannetta joten saatan olla vähän jäljessä, en tiedä kuinka kauan sitten dokumentti filmattiin. )

- Sähköpostini on dead_rose234@hotmail.com jos jollakulla on jotain kysyttävää.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Katsoin tuon tv-ohjelman ja luin nämä kirjoitukset täällä. Niitä leimaa pohjalla sama asia, joka on jonkunlainen veto pois tästä paikasta ja tästä hetkestä, tässä ja nyt. Yhdellä sanalla sitä voisi sanoa rauhattomuudeksi (tai himoksi).

Oppia elämään tässä ja nyt, pysähtyä, on avain ongelmiin.
Se että vierittää syyn toisen päälle on vain pakenemista, joka ei tuo apua, vaan tuomitsemalla (vaikka sitten toinen olisikin tehnyt jotain) ihminen luovuttaa oman hallintansa elämästään tuomitsemansa käsiin.

Kun hän sanoo että olen tällainen siksi koska tuo teki sitä ja tätä, hän toisin sanoen luovuttaa tällä tunnustuksella hallinnan elämästään tuon toisen hallintaan, hän tunnustaa tuon toisen vallan omaan elämäänsä suuremmaksi kuin omansa, alistuu toisen vallan alle.

Ajattele sitä vaikka kuin elokuvana. Ihminen katsoessaan elokuvaa helposti "uppoutuu" elokuvan maailmaan, kokee sen niin kauhun kuin ilonhetket todellisina, joku sitten vieressä tökkäsee kylkeen ja sinä havahdut todellisuuteen ja erotat elokuvan todellisuudesta.

Samalla tavalla arkielämässä, ihmisten tekemiset ja sanomiset ovat kuin tuo elokuva, johon sinä voit uppoutua ja ne saavat sinussa aikaan reaktion. Kuitenkin sinulla on valta "tökätä itseäsi kylkeen" koko ajan ja toisen tekemisiin ja sanomisiin tulee "välimatkaa".

Läsnäolossa on vapauttava voima, olen sen omassa elämässäni kokenut käytyäni läpi helvetin (jonka nyt näen selvästi itse saaneeni aikaan).

Jos on pakkomielteiden orja voimakkaasti voi olla että, että nämä läsnäolon hetket ovat aluksi kestoltaan lyhyitä, mutta kun ihminen alkaa huomaamaan sen vapauttavan voiman, siitä tulee kuin "huume" josta ei voi luopua, se ottaa valtaa omalla painollaan ihmisessä ja vapauttaa häntä, samalla kun vanhojen pakkomielteiden kokeminen negatiivisena kasvaa ja nekin alkavat kuin työntää pois luotaan.

Kuka ihminen haluaisi itselleen pahaa? On vain ihmisiä jotka eivät löydä ovea ulos omasta pahasta olostaan. Tässä nyt sellaista tarjoan jonka olen vuosien saatossa huomannut toimivaksi omassa elämässäni.

Tämä läsnäolo saa aikaan sen että ihminen kokee olevansa omien valintojensa herra, enää eivät pakottavat impulssit vie häntä kuin pässiä narussa, vaan hänellä on valta valita.

Itsellä ei ole ollut anorexiaoireita koskaan, mutta ylensyöminen oli yksi ongelma.

Tänään kpystyn itse hallitsemaan syömiseni, eikä kyse ole kieltämisestä ja pinnistelemisestä, vaan ihan valinnasta.

Minulla siinä eräänlainen "tekniikka", joka toimii. Suosittelen muitakin kokeilemaan:

Ole läsnä tässä hetkessä, ole tietoinen, äläkä vajoa tiedostamattomuuteen (kuin tuossa elokuva vertauksessani), tämän huomioimisessa auttaa se etä kun vaivut negatiivisten ajatustesi vrtaan, ne saavat sinussa aikaan epämielyttäviä tuntemuksia, jotka toimivat hyvänä hälytyskellona ja auttavat sinua havahtumaan takaisin tähän hetkeen.
Kun koet houkutusta ruokaan, huomioi kuinka solar plexuksessasi (kohta keskellä kehoa vatsan yläosassa heti rinnan alapuolella) tuntuu puristavaa tai vetävä tunne, sellainen jännite. Kiinnitä huomiosi siihen ja koe kuinka se vetotai puristus sulaa pois, ja huomaat että ruoanhimo on jälleen hallinnassasi. Tämä kokemus on aivan kuin sinussa olisi kaksi henkilöä sitä toistaa ohjaa himot ja toista taas ei. Aina kun tämä sinussa asuva himo nostaa päätään, tämä "toinen henkilö" sinussa, tunnet kuinka taas solar plexuksessa tuntuu vetävä tai puristava tunne (miten sen haluaa nyt sitten kuvata)aivan kuin joku olisi tulossa solar plexuksesta ulos, vetäisi sinua. Kiinnitä huomiosi siihen, älä yritä hallita sitä, vaan katso sitä ja tämä sinun läsnäolosi hetkessä saa aikaan sen että tämä "peto" aivan kuin palaisi häkkiinsä, tyyneys palaa, ja ratissa olet taas sinä.

Sori ehköä omituiset kielikuvat, mutta mielestäni ne parhaiten auttavat havainnollistamaan sen mitä sisällä tapahtuu. Testatkaa omalla kohdallanne ja uskon että ette tule pettymään, eikä painon hallinta ole enää taistelua. Tämä sama pätee ihmisen elämään kokonaisvaltaisesti. elämällä tässä hetkessä, eikä himojen orjana ihmisen elämän laatu muuttuu kuin yö ja päivä.

Muistakaa kaikki missä on vetoa pois tästä hetkestä, ei auta, vaan horjuttaa sinua. Kun elämäsi horjuu palaa takaisin. se ei ole yrittämistä sillä siinäkin on vetoa johonkin. Kysymys on olemisesta, ei tekemisestä.

Totuus tekee vapaaksi. Kaikki on OK tässä ja nyt, sinun yrittämisesi on kuin sanaton valhe, joka viestittää kaikki ei ole ok. Palaa totuuteen, eli tähän hetkeen, sillä ei ole muuta kuin tämä hetki, aina. Se on totuus ja kaiken muun tavoitteleminen on valhetta joka vie rauhan sisältäsi.

Tämä on läksy jonka jokaisen meistä on opittava elämässä.

Youtubesta löytyy asiasta esim. Eckhart Tolle, Roy Masters.

– SakkeL (ei varmistettu)

Haluaisin tietää mistä tämän dokumentin voisi katsoa uudestaan??

– Anonyymi (ei varmistettu)

Terveydenhuolto pitää tauti psyykkisenä mitä se aluksi onkin.

6-12 kk kuluttua kyseessä vain somaattinen fyysinen tauti eli aliravitsemus.

Näille tyttöraukoille tulisi antaa heti D vitamiinia 50 mikrog/vrk ja mitata D-25 OH pitoisuus kaikista ja nostaa se tasolle 100 nmol/l-samoin muut vitamiinilabrat ja tankata suoneen vimtamiinit joka päivä.

Ruotsi on monta askelta edellä.

– expert (ei varmistettu)

Ainakin Trendi lehti ja muut anorektikoita vuodesta vuoteen malleiksi valinneet lehdet tulisi laittaa boikottiin katsopaa tätäkin uusimman Trendi lehden kantta: kuin Maunthousenin keskitysleirin nuorivuonna 1942!
Karmeaa vuonna 2011

http://www.trendi.fi/Ajankohtaista/Muodin-uutisia1/

– professional (ei varmistettu)

Ruusuja tsemppia ja siunausta tälle rohkealle perheelle. Minun lapseni toipui kun olin Israelissa ja laitoin sinne itkumuurin koloon kirjelapun johon pränttäsin englanniksi toivomukseni.
Siitä alkoi ja varmaan aika oli puolella. Ihmeitä tapahtuu.

MENKÄÄ LÄÄKÄRILLE JOKA HALLITSEE RAVINTOTERAPIAN JA OSAA TUTKIA ASIAT mutta KAUAKSI PSYKIATREISTA!

Nuo muortilehdet Trendit yms ovat vaarallisia ja sanoihan tämäkin TV ohjelman päähenkilö kommenttinsa muotilehtien laihoista hirvittävän näköisistä malleista.

– survivor (ei varmistettu)

Ehdotukseni trendikkäiden muotilehtien päätoimittajille kevään numeroiden kansikuvaksi:

Täältä löytyy:
http://www.oskarschindler.com/Albums4/album.htm

Lääkärit voisivat antaa saktioita noille vastuuttomille päätoimittajille,joiden ansiosta tytöistä tulee syömishäiriöisiä!

Olipas hieno ohjelma kiitos kaikille!!

Pitäs tulla uusintana joka sunnuntai aamu.

Pitäs korvata käynnit Ruotsiin ammattilaisten pakeille-Suomessa ollaan ilmeisesti aika jäljessä???

– TRENDikäs? (ei varmistettu)

katsoin ohjelman ja se oli ihankuin minun elämästäni tehty. koska myös minä sairastan anoreksiaa ja on minulla myös muitakin vakavia sairauksia. mieheni kannustamana hakeuduin suomi 24 sivuille, saadakseni vertaistukea, valitettavasti se oli virhe, koska kun uskaltauduin elämäni ensimmäisen kerran kertoa julkisesti sairaala kokemuksestani, sain vain yhden palautteen joka oli kaikkea muuta kuin vertaistukea ja kannustavaa rakentavaa palautetta. palautteen antaja (jajajaj) uskoi ravintotiputukseni ja letkuruokintani, mutta kun kerroin, että kun olin vuodepotilas ja en osannut tehdä alusastialle, jolloin nousin portatiiville, eli ämpärille saadakseni pissattua, minulla oli usein hätä, mikää johtui nesteytystiputushoidosta. ehdottivat yököt että kokeiltaisiin vaippaa yöksi, etten kuluttaisi vähäisiä energioitani ylös nousulla, suostuin siihen, mutten osannut kuitenkaan tehdä vaippaan, niimpä kävin usein ämpärillä. tätä palautteen antaja ei uskonut, sanoi sen päästärevityksi valheeksi ja haukkui minut joksikin peräkylän pervoksi. asun kylläkin ihan ihmisasutuksen keskellä ja sairaalakin oli keskussairaala täälä etelä suomessa. terveisin pettynyt ja entistä masentuneempi kevyt keijukainen.

– kevyt keijukainen (ei varmistettu)

Olisi kiinnostava tietää miten Marja nyt voi.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Haluatteko tavoittaa toisenne?

Hei Kevyt keijukainen ja hänelle ihanasti vastannut.
Jos haluatte tavoittaa toisenne, ottakaa yhteys: paivi.suikkanen@yle.fi

Terveisin

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)

Tänään katsoin dokumentin, toivottavasti Marjalle kuuluu hyvää ja hän on parantunut!
Itsellä sairaus vei terveyden, varpaankynnetkin, mutta nyt olen parantunut ja saanut myös kynteni takaisin, kovasti yritän tällä paremmalla tiellä pysyä..

Voimia kaikille syömishäiriöisille!!!

– varpaankyntensä saanut takaisin (ei varmistettu)

Haluaisin tietää mistä tämän dokumentin voisi vielä katsoa?

– Anonyymi (ei varmistettu)