Rautaisannos palkittua talousjournalismia

Julkaistu maanantaina 10.10.2011 0 171

Taloustieteen nobelisti Paul Krugman (oik.) kertoo Timo-Erkki Heinon dokumentissa finanssikriisin syyt, taustat ja seuraukset.

TV1 lähettää uusintana Valtion tiedonjulkistamispalkinnon saaneen toimittaja Timo-Erkki Heinon kaksi talousaiheista dokumenttia.

Ensimmäisessä taloustieteen nobelisti Paul Krugman kertoo finanssikriisin syyt, taustat ja seuraukset.

Toisessa dokumentissa kerrotaan, kuinka vuosituhannen vaihteessa Suomessa rikastuttiin, kun maahan tuli satoja uusia optiomiljonäärejä. Mitä meidän muiden tuloille tapahtui?

 

Krugman ja Amerikan lamat

 

TV1 lauantaina 15.10. klo 23.35 – 00.30

YLE Areenassa 7 päivää

"Pankkitoiminta riistäytyi hallinnasta. Pankit ryhtyivät järjettömyyksiin. Tämä oli finanssikriisin yksi syy”, sanoi taloustieteen nobelisti Paul Krugman, kun toimittaja Timo-Erkki Heino tapasi hänet joulukuussa 2008 NewYorkissa.

Pankkien keinottelu ja liiallinen riskinotto edelsi vuoden 1929 pörssiromahdusta. Sama tapahtui jälleen.

"Onnistuttiin luomaan uudestaan samanlaiset olosuhteet, jotka synnyttivät 1930-luvun suuren laman", hämmästelee Krugman.

 

Mistä kriisi alkoi?

Mistä kriisi alkoi ja miksi? Tätä kysyvät ihmiset epätietoisina kaikkialla, kun lamaksi muuttunut finanssikriisi levittää työttömyyttä ja turvattomuutta ympäri maailmaa.

Laajassa haastattelussa Paul Krugman kertoo finanssikriisin taustoista ja USA:n viime vuosikymmenten taloushistoriasta. 80-luvulla valtaan tullut markkinauskoinen politiikka vastusti kaikkea julkista sääntelyä.

Kun investointipankkeja ja rahastoja ei valvottu, ne alkoivat ottaa liian suuria riskejä – toisten rahoilla. Pankkiirien ja rahastonhoitajien tähtitieteelliset palkkiot kannustivat heitä aina vain uhkarohkeampaan riskinottoon.

Kun sitten lopulta rahamarkkinoilla pelko voitti ahneuden, kaikki romahti.

 

USA:n asuntokupla

Taustalla oli USA:n asuntomarkkinoiden valtava hintakupla. Se kasvoi, kun Keskuspankki Alan Greenspanin johdolla piti korot alhaalla.

Kun Greenspan siirtyi eläkkeelle, häntä ylistettiin yhtenä kaikkien aikojen suurimmista keskuspankkiireista. Nyt Greenspanin löysän rahapolitiikan ja sääntelyn vastustamisen seuraukset näkyvät maailman lamana.

Krugmanin mielestä Greenspanin toiminta oli melkein kuin pyramidihuijaus.

"Niin kauan kuin hän oli Keskuspankin johtajana, kaikki näytti hyvältä. Hänen politiikkaansa seuraukset paljastuivat vasta sitten, kun hän oli jo lähtenyt Keskuspankista", toteaa Krugman.

 

Ei palvota markkinoita

Mitä voimme ottaa opiksemme sitten, kun kriisi on ohi?

"Ei palvota markkinoita. Rakennetaan vahvat turvaverkot. Julkinen valta on joskus ratkaisu eikä vain ongelma", sanoo Krugman.

Dokumentin muut asiantuntijat ovat Alice Rivlin, Brookings-instituutin ekonomisti ja USA:n Keskuspankin varapuheenjohtaja 1990-luvulla sekä James K. Galbraith, tunnetun taloustutkijan John Kennteht Galbraithin poika, itsekin taloustutkija.

Ohjelma on esitetty ensimmäisen kerran TV1:ssä 11.3.2009. Tuotanto: Yle Asia

 

Työt, tulot ja optiot

 

TV1 sunnuntaina 16.10. klo 23.30 – 00.25

YLE Areenassa 7 päivää

Vuosituhannen vaihteessa Suomessa rikastuttiin, kun maahan tuli satoja uusia optiomiljonäärejä. Mutta mitä meidän muiden tuloille tapahtui? Ei mitään. Ohjelma on esitetty TV1:llä aikaisemmin vuonna 2010.

 

Muualla netissä:

Elävä arkisto: Timo-Erkki Heinon dokumentteja

Opetusministeriön tiedote tiedonjulkistamispalkinnosta

 

 

Suosittele171 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä