Ulkolinja: Obaman ensimmäinen kausi

Julkaistu perjantaina 01.02.2013 2 84

Presidentti Barack Obama aloitti toisen virkakautensa tammikuussa.

TV1 torstaina 7.2. klo 22.00 - 22.55

Yle Areenassa 30 päivää

Tuore dokumentti (Inside Obama´s Presidency) tekee presidentti Barack Obaman ensimmäisen kauden tilinpäätöksen.

Välit republikaanien kanssa vaikeuttivat Obaman työtä etenkin sisäpolitiikassa. Mitä tapahtui Yhdysvaltojen terveydenhuoltouudistukselle, talousongelmille ja ulkopolitiikalle?

Ohjaus: Michael Kirk, tuotanto: PBS, USA 2013.

 

Suosittele84 Suosittelee

Kommentit

torstaina 07.02.2013

Katsoin juuri tämän mielenkiintoisen ohjelman. Hämmästyttävintä on että sitä kutsutaan dokumentiksi, kyseessähän on demokraattien askartelema kertomus obaman ensimmäisestä kaudesta, täysin yksipuolinen mielipide. Ja ennen kun alkaa syyttely niin kerron että en todellakaan ole toisenkaan puolueen kannalla, satuin asustelemaan usassa useita vuosia ja jouduin tutustumaan kammottavan intiimisti paikalliseen poliittiseen systeemiin, ja muutamien osavaltioden kulttuureihin. Jos on kasvanut sivistyneessä maassa kuten Suomi, on todella vaikea asua kehitysmaassa jossa ainoa merkityksellinen asia on $$$.
Ehkä muutama fakta: obama ei saanut yhtäkään liittovaltion budjettia läpi ensimmäisellä kaudellaan, luulisi että vankinkin ihailija havahtuisi tähän, viimeistä obaman budjettia äänesti senaatissa 0, vastan 98, ei menny ihan puoluerajojen mukaan. Toinen mielenkiintoinen fakta on se että obama on velkaannuttanut liittovaltiota enemmän kuin g w bush, ja obamalla on vielä 3 vuotta aikaa korottaa omaa ennätystään.
Surullista on yleisradion kriteerien löyhentyminen niin että minkäänlaista pyrkimystä objektiiviseen journalismiin ei ole näkynyt, tämän laajenevan hulluuden trendin ehkä parhaiten paljastaa säätiedotuksissa esiintyvä -0, siis negatiivinen (miinus) nolla, mitä v*tt#a ?!?!?

tiistaina 26.02.2013

Etkö huomannut, että monille republikaaneille annettiin sananvuoro? Antaisitko yhdenkin esimerkin virheellisestä tiedosta dokumentissa?
Olisiko Obaman budjettivaikeuksiin ollut osasyynä 20.1.2009 republikaanien kokouksessa Washingtonissa (mukana Gingrich, Ryan, Cantor etc.) päätetty republikaanien linja: Vastataan kaikkiin Obaman ehdotuksiin "EI"? Tästä kai Obama puhui 6.9.2010, kun hän sanoi "If I said the sky was blue, they say no. If I said fish live in the sea, they’d say no. They just think it’s better to score political points before an election than to solve problems."

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä