Ykkösdokumentti: Vihreä vastarinta

Julkaistu torstaina 06.05.2010 5 159

Kulutusta radikaaleimmin vastustavan Freegans-ryhmän jäsenet hankkivat kaiken tarvitsemansa kaatopaikoilta.

TV1 sunnuntaina 9.5. klo 21.10

Yhdysvalloissa toimii useita kansalaisjärjestöjä, joiden aktiivinen vastarinta kohdistuu kuluttamiseen ja luonnonvarojen tuhlaamiseen.

Radikaaleimman Freegans-ryhmän jäsenet hankkivat kaiken tarvitsemansa kaupunkien kaatopaikoilta. Jotkut ryhmittymistä ovat erikoistuneet ruuanjätteiden uudelleenjakamiseen köyhille.

Yhteiskunnan ulkopuolelle asettuneet yhteisöt joutuvat usein hankaluuksiin viranomaisten kanssa.

Nämä marginaalissa elävät, vihreisiin ja ympäristöystävällisiin arvoihin elämänsä perustavat yhteisöjen jäsenet ovat usein korkeasti koulutettuja: opettajia, taiteilijoita, toimitusjohtajia, filosofeja.

Yksi heistä on Bill Clintonin entinen avustaja, Yalen Yliopiston ympäristöosaston johtaja James G. Speth. Hänen mukaansa ihmisten on viimeistään pakon edessä havahduttava ymmärtämään, ettei nykyinen, kuluttamiseen perustuva yhteiskuntajärjestys voi jatkua.

Dokumentti Vihreä vastarinta (Sous le soleil vert) on kuvattu New Yorkissa ja eri puolille Yhdysvaltoja levittäytyneissä ekokylissä.

Dokumentissa vieraillaan myös Kaliforniassa sijaitsevassa "Green valleyssä", jonka laboratoriomaisissa oloissa tulevaisuuden tutkijat, ekonomistit ja hallituksen strategiagurut hahmottelevat tulevaisuuden elinoloja.

Ohjaaja: Chantal Lasbats. Tuotanto: INA, France 5, YLE TV1.

 

Ykkösdokumentti

 

Suosittele159 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 09.05.2010

g

sunnuntaina 09.05.2010

Aihe on erittäin oleellinen. Vaikka ilmastomuutoksesta puhutaan eniten, ongelman aiheuttaja on liian suuri ihmismäärä maapallolla, josta ei puhuta.
Vaikka uusiutuvia energiamuotoja pitäisi lisätä, on oleellisempi ongelma länsimainen kulutushysteria ja siitä poisoppiminen. Asennemuutos ei onnistune, koska ihmiset on tottuneet näyttämään pärjäämistään kuluttamalla. Myös esim. kaikille kodinkoneille määritellään käyttöikä siihen valittavilla komponenteilla. Tavaraa pitää saada kaupaksi.
Valtiojohtomme neuvo reilu vuosi sitten laman edessä oli, että "kuluttakaa".
Paljon, paljon on työtä.

sunnuntaina 09.05.2010

Kiitos mielenkiintoisesta dokumentista. On surullista että länsimaiset päättäjät eivät edes halua poistaa maailmasta köyhyyttä, tuota väestönräjähdyksen pääsyytä, koska kaikki tiedämme ettei maailma kestä kulutuksen lisäämistä. Mutta missään tapauksessa kyseeseen ei voi tulla rikkaiden maiden kulutuksen vähentäminen, sillä poliittiset päätökset tehdään monikansallisten yhtiöiden tarpeiden mukaan. Samalla kun mietitään annetaanko Haitin diktaattorin kavaltamat velkarahat köyhälle kansalle anteeksi, tavallinen haitilainen kuluttaa prosentin amerikkalaisen kulutuksesta.

sunnuntaina 09.05.2010

eniten varaa on varaa olla ilman

maanantaina 10.05.2010

Eläinpopulaation holtiton kasvu on perinteisesti rajoittunut sillä että taudit tai saalistajien määrä ovat lisääntyneet. Ihmisten kohdalla tämä ei toimi kun taudit nitistetään lääkkeillä tai valistuksella ja susia ihmisille ovat vain toiset ihmiset. Eikä silloinkaan jalona motiivina ole suoraan heikomman syöminen.

Kun taudit ja petoeläimet eivät tule vastaan, niin viimeinen ja tuhoisin vaihtoehto on se että elinympäristön resurssit käytetään loppuun. Silloin kestää pitkän aikaa että resurssit uusiutuvat. Pahimmillaan ne loppuvat kokonaan, esim. kuolevat sukupuuttoon. Silloin myöskin niitä hyödyntävä laji on heikoilla, ja vähäisistä jäljellejäävistä resursseista on armoton kilpailu ennen niiden loppumista. Valitettavasti tämä vaikuttaisi ihmisen vaihtoehdolta.

Voi vain kauhistella mitä käy kun aasian valtavat populaatiot rikastuvat ja kaikki tavoittelevat vähintään yhtä hyvää elintasoa kuin meillä on. Länsimaalaiset ovat näyttäneet heille huonoa esimerkkiä _aivottomasta_ kulutuskulttuurista jo vuosia, joten mitäpä muutakaan he tekisivät. Maapallon kantorajat on kuitenkin jo ylitetty. Eikö ihmiskunta parempaan pysty?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä