Tämähän näkyy myös lasten koulunkäynnissä. Viikonloppujen jälkeen ollaan aivan poikki ja läksyt tekemättä. Ja usein syynä juuri "harrastusten" vaatimat kilpailut ja treenit. On ihmeellistä, että ensinnäkin vanhemmilta puuttuu täysin omien lastensa kohdalta terve suojeluvaisto. Ja toisaalta, että asiantuntijat ovat aiheesta näinkin hiljaa. Joitain kommentteja on tullut, joissa muistaakseni tämä lastenpsykiatri tms. Cacciatore oli huolissaan lasten vähentyneestä vapaa-ajasta. Siis oikeasta vapaa-ajasta. Eihän tuollaiset treeni- ja kilpailuaikataulut kuulu kuin ammattilaisille. Aikaa tarvittaisiin kuitenkin vapaaseen leikkimiseen, kavereiden kanssa seurusteluun, perheen yhdessäoloon (ilman jatkuvaia suorituspaineita ja aikatauluja) ja läksyjen tekoon. Siihen ei tunnu näillä kunnianhimoisilla vanhemmilla riittävän mielenkiintoa, kun eletään omia menetettyjä unelmiaan lastensa kautta. Ei tule seuraamaan muuten hyvää jälkeä, sanokaa mun sanoneen.

– Missä lastensuojelu? (ei varmistettu)

Mielenkiintoinen aihe ohjelmassa, kiitos siitä! Harrastuksien antama jonkinlainen esiintymiskokemus tai joukkuetoiminta yleensä luovat lapsuudesta asti pohjaa aidolle hyvälle terveelle itsetunnolle.
Tekipä lapsi myöhemmin elämässään mitä hyvänsä, niin usko itseensä ja omiin siipiinsä on kaiken a ja o elämänkannustimina. Tämän on ainakin jo omassa lapsuudessani saanut kokea eri harrastusten myötä. Samoin oma jälkipolvi on saanut vastaavat peruseväät itselleen. Siksi myös ehkä odotinkin ohjelmasta enemmän varsinkin tuon kilpailuvietin ja sen toteuttamisen osalta perusteluita. En toivoisi asenteellisia sukupuolikliseisiä määrittelyjä tasa-arvoittavassa nykyelämässä taikka vain rahalla mitattavissa olevia arvoja. Kyllä kaikkiin harrastuksiin panostaminen totta kai vie täysillä mukanaan tai sitten lopahtaa, mutta kuitenkin on saanut mahdollisuuksia osallistua elämässä eri ikäkausina erilaisiin tapahtumiin. Totta kai kaikella on oma hintansa ja omat mittarinsa, kaikkea ei kuitenkaan voi nähdä pelkillä silmillä, vaan tulokset voivat kantaa vuosikymmenien päähän, jolloin vasta voi nähdä/mitata kokonaisuuden.Vanhemmat myöskin joutuvat kasvamaan jälkipolvensa myötä, Annettua aikaa ei saa enää takaisin. Se on käytettävä tässä ja nyt. Parhaaksi katsomalla tavalla. Huominen voi olla ainakin paremmin. Mene ja tiedä. Elä ja opi.

– Jokapaikanhöylä (ei varmistettu)