Inhimillinen tekijä: Sijoitus pelasti!

Julkaistu maanantaina 03.03.2014 9 33

Toimittaja Sari Valton (takana vas.) vieraina ovat Helena Inkinen, Sirkku Hildén (edessä vas.) ja Johanna Liljeroos.

TV1 perjantaina 7.3.2014 kello 22.00 - 22.50, uusinta sunnuntaina 9.3. klo 17.10

Yle Areenassa vuoden ajan.

Inhimillisessä tekijässä kuullaan kolme tarinaa onnistuneesta lastensuojelusta. Vieraina on kolme naista, joiden mielestä ulkopuolinen puuttuminen pelasti heidän elämänsä.

Sirkulla kaoottinen lapsuus

Terveydenhoitaja Sirkku Hildénin lapsuus oli kaoottista: vanhemmat joivat, kotona ramppasi epämääräistä porukkaa ja väkivallan näkeminen oli arkipäivää.

Sirkku huolehti, että pikkuveljellä on vaatteet päällään ja etsi vanhempiaan baareista pyytääkseen ruokarahaa. Koulussa meni huonosti, sillä kukaan ei katsonut, tuleeko läksyt tehtyä.

Lasten laiminlyönti oli naapureiden ja myös sosiaalitoimen tiedossa, mutta tilanteelle ei tehty mitään, ennen kuin Sirkku itse lopulta meni 11-vuotiaana puhumaan huonosta olostaan koulun terveydenhoitajalle.

Opettajasta tuli huoltaja

Sirkun tarina muuttui täpärästi onnistuneeksi lastensuojeluksi.

”Onneksi minua uskottiin sosiaalitoimessa. Terveydenhoitaja puhui opettajille tilanteestamme ja eräs yksin asuva naisopettaja sanoi voivansa ottaa minut ja veljeni kotiinsa aina, kun meillä oli levotonta. Jälleen onneksi tämä sopi sosiaaliviranomaisille. Kun tilanne meni siihen, että meistä tehtiin lopullinen huostaanottopäätös, saimme jäädä tutuksi tulleen opettajan luo asumaan ja hänestä tuli huoltajamme.”

”Eikä meitä erotettu veljeni kanssa. Elämämme sai rauhoittua ja asettua uomiinsa. Nykyään sijaisäitini on virallinen äitini adoption kautta”, kertoo Sirkku.

Helena yhdessä sijaisperheessä

Opiskelija Helena Inkinen otettiin huostaan 1-vuotiaana päihdevanhemmiltaan. Ensimmäisen vuoden häntä hoidettiin perhetukikeskuksessa, mutta 2-vuotiaana hän pääsi sijaisperheeseen, josta tuli hänen pysyvä kotinsa.

Helenan tarina on siinä mielessä onnellinen, että hän on saanut elää samassa sijaisperheessä aikuisuuteen asti, eikä häntä myöskään palloteltu biologisen ja sijaisperheen välillä. Nykyään hänet on adoptoitu sijaisperheeseen.

Äitien yhteistyö toimi

”Sijoitukseni onnistui siksikin, että yhteistyö biologisen äitini ja sijaisäitini välillä toimi. Biologinen äitini sanoi, että voit sanoa nyt sijaisäitiä äidiksi. Sain luvan kiintyä perheeseen, jossa elin. Sain myös luvan osallistua sijaisperheen sukujuhliin, joten koen saaneeni uuden suvun sitä kautta”, Helena kertoo

”Sijaisvanhempani eivät koskaan sanoneet mitään negatiivista biologisista vanhemmistani, vaan kunnioittivat heitä. Kun biologinen äitini sittemmin raitistui, sain silti jäädä sijaisperheeseen.”

Häpeäleima pois sijaishuollosta

Helena toimii nykyään kokemusasiantuntijana Selviytyjät-nimisessä ryhmässä, jossa huostaan otetut nuoret auttavat kehittämään lastensuojelua.

Helena on tavannut 300 huostaan otettua nuorta Suomessa ja ulkomailla. Selviytyjät-ryhmäläisten (Pesäpuu ry:n alainen ryhmä) keräämillä tiedoilla Lapsiasiavaltuutetun toimisto on julkaissut raportin lastensuojelun kehittämisestä. Tavoitteena on ottaa nuorten kokemukset lähtökohdaksi lastensuojelutyössä.

”Haluaisin häpeäleiman sijaishuollosta pois. Vieläkin on ennakkoasenteita huostaan otettuja nuoria kohtaan. Eihän se ole lapsen syy, että hänet on aikanaan otettu huostaan. Haluaisin myös, että lasta tai nuorta kuunneltaisiin oikeasti, kun häntä koskevia päätöksiä tehdään,” sanoo Helena.

Yllätysraskaus pysäytti Johannan

Opiskelija Johanna Liljeroosin lapsuus oli lasinen ja levoton siitä lähtien, kun hänen vanhempansa erosivat Johannan ollessa 7-vuotias. Äidin juomaralli kiihtyi ja Johannasta tuli perheen huolehtija. Isoveli joutui huumepiireihin, pikkuveli otettiin huostaan Johannan jo lähdettyä pois kotoa.

Johanna sinnitteli aikuiseksi, opiskeli ja sai töitä, mutta kaikki ei ollut hyvin. Elämänhallinnassa oli ongelmia. Hän tunsi olonsa tyhjäksi ja joi itsekin paljon. Itsetuhoinen ja masentunut äiti huoletti. Lopulta tuli äkkipysäys: yllätysraskaus.

”Kuvittelin, että pärjään yksin vauvan kanssa, olinhan ollut aina se hoivaaja perheessä. Vauva oli kuitenkin todella itkuinen, mikä myöhemmin selittyi maitoallergialla. Tuntui, että vauva vaati minulta jotain, mitä minulla ei ollut antaa. En osannut olla äiti, en tuntenut lasta kohtaan mitään.”

”En pystynyt nukkumaan itkevän vauvan takia lainkaan. Lopulta tuntui, että teen kohta jotain vauvalle, jos en saa apua. Soitin kriisityöntekijälle, jonka tunsin sitä kautta, että pikkuveljeni oli sijoitettu hänen perheeseensä. Hän järjesti minulle apua.”

Tukiperhe elää rinnalla

Lastensuojelu ei ehkä toiminut tehokkaasti Johannan itsensä ollessa pieni päihdeperheen tyttö, mutta nyt Johannan vauvan kohdalla se toimi. Vain tunti puhelinsoitosta Johannan oven takana olivat sosiaalityöntekijät. Johannaa ja vauvaa varten kursittiin nopeasti kasaan Pirkanmaalla vielä uusi auttamismuoto: äiti-lapsi -sijoitus.

”Pääsimme samaan perheeseen kuin missä veljeni jo asui. Sosiaaliviranomaisilla oli hyvä näkökyky sen suhteen, että meitä ei vauvan kanssa erotettu. Sijaisperheessä sain apua ja tukea vanhemmuuteen. Sain myös puhua kerrankin rauhassa ja avoimesti siitä, mitä meillä lapsuudessa oli ollut ja miten se oli elämänhallintaani vaikuttanut”, Johanna kertoo.

Nykyään Johannan lapsi on jo eskari-ikäinen ja arki sujuu kahdestaan hyvin. Johanna opiskelee toista vuotta hallintotieteitä yliopistossa. Tukiperhe on jäänyt heidän elämäänsä: Johannan tyttö asuu yhden viikonlopun kuussa tukiperheessä ja perheen äidistä on tullut Johannalle luottoystävä.

Huostaanottoon aikaisemmin?

Keskustelijat toivovat, että lastensuojelu toimisi aina ensisijaisesti lapsen edun mukaan, eikä vanhempien. Sitä Sirkku on ajanut pitkässä kaupunginvaltuutetun pestissäänkin Lahdessa.

”Huostaanotot pitäisi tehdä paljon aikaisemmin kuin nyt tehdään. Minut ja pikkuvelikin olisi pitänyt ottaa huostaan aiemmin, olisimme säästyneet paljolta pahan näkemiseltä, ”hän sanoo.

”Lapselle pitäisi selittää vaikka sata kertaa, miksi tiettyjä toimenpiteitä hänen elämässään tehdään. Kun päässä myllertää, asioita ei välttämättä heti siinä tilanteessa ymmärrä, mutta niitä pitää vaan kärsivällisesti selittää. Lapsi tai nuori sitoutuu paremmin häntä koskeviin päätöksiin, jos saa olla niissä itse mukana päättämässä,” sanoo Helena.

Menneisyys ei määrää tulevaisuutta

Keskustelussa myös pohditaan, millaisia jälkiä levoton lapsuus jättää. Voi olla ongelmia itsetunnon kanssa ja voi olla vaikeaa oppia luottamaan uuteen ihmiseen. Kuitenkin illan vieraat kokevat, että he ovat itse vastuussa elämästään.

Uhriutumisen riski on olemassa, mutta on oivallettava, että voimavarat löytyvät itsestä. Vaikeat asiat on kohdattava ja sitten katse on siirrettävä tulevaisuuteen.

”Menneisyyteni ei määritä tulevaisuuttani. Se on pitänyt oivaltaa”, kiteyttää Johanna.

Ohjelman toimittaa Sari Valto.

Muualla verkossa

Inhimillinen tekijä