Rento kesä televisiossa

Julkaistu perjantaina 28.05.2010 3 157

Se kuinka sekaisin suomalainen taloyhtiö voi mennä loton takia, selviää sarjassa Seitsemän. Rooleissa nähdään muun muassa Juho Milonoff (Tuomas Kola) ja Satu Paavola (Pirjo Vanninen).

Toimittaja maakuntalehdestä soitti ja tiedusteli, tuleeko kesällä taas uusintoja. Kysymys on aiheellinen ja vastaus on myönteinen.

Kesällä tulee paljon uusintoja, koska katsojat niitä meiltä tiheästi pyytävät.

Yksi tällainen toiveuusinta on Kotikatsomo-paikalla esitettävä Seitsemän, lottovoittajista kertova kausisarja vuodelta 2001.

 

Kiintoisaa kuplintaa

Ohjelmia tehdään ja tilataan resurssien sallimissa rajoissa ja suurimmat satsaukset sijoitetaan talven ja syksyn pimeimpiin kuukausiin.

Yritämme tasapainoilla valoisan vuodenajan kanssa ja ymmärrämme hyvin, että kauniina kesäpäivänä talven näivettämällä suomalaisella voi olla muitakin mielitekoja kuin television katselu. YLE Areenahan helpottaa kummasti, jos rantasauna lämpiää samaan aikaan kuin tv-uutiset.

Helteistä ja muista kesän houkutuksista huolimatta väitän silti, että myös kesällä televisio on kiinnostava matkakumppani ja hyvä väittelykaveri.

Kesällä uusilla ohjelmilla on tuhannen taalan paikka kehittää kansallista agendaa ja nostattaa kiintoisaa kuplintaa.

Hektisten puoluekokousten jälkeen kotimaan politiikka vetäytyy kesälaitumille ja uutisrintamalla on hiljaista. Hyvä keskusteluohjelma tai puhutteleva sarja voi olla tuolloin se älyllinen piristysruiske, joka herättää laiturinnokassa loikoilevan lomalaisen

 

Liikaa vai kohtuullisesti?

TV1 on valinnut yhdeksi tämän vuoden teemakseen suomalaisten alkoholinkäytön. Keväällä testasimme miten viinattomat viikot vaikuttavat koehenkilöinä olleiden tavallisten suomalaisten terveyteen ja elämänhallintaan.

Nyt kesällä esitämme 10-osaisen sarjan Kuningas alkoholi, jossa lääkäri ja kirjailija Juhani Seppänen käy vieraineen käsiksi viinan iloihin ja kiroihin.

Viinanjuonnista on aika puhua suoraan ja kiertelemättä. Osat käsittelevät muun muassa suomalaista renttukulttuuria, nuorten uhoamista kännipäissään ja alkoholin vaikutusta läheisiin.

Juhani Seppäsen oma kirja Selvästi juovuksissa oli henkilökohtainen ja rohkea veto. Toivomme, että myös tv-sarja rohkaisee suomalaiset miettimään mikä on kohtuukäyttöä ja milloin viina vie miestä – tai naista.

Emme saarnaa emmekä opeta, mutta emme myöskään silitä myötäkarvaan

 

Rikoksia naisten makuun

Kanavan toinen, tutumpi kesämies on Arto Nyberg. Kesällä Arto on töissä lauantai-iltaisin ja jututtaa joviaalilla tyylillään vieraita terassilla.

Arto Nybergin kesäduuniblues pitää sisällään myös musiikkia, uutta ja vanhempaa suomalaista rockia livenä.

Kesän kansainvälisen tarjonnan helmiä ovat uusi lauantain dekkarisarja Naisten etsivätoimisto ja Anna Pihlin uudet jaksot. Rikosten maailmaa naisten makuun, ihmissuhteiden ja huumorin kautta.

Hienostunut Foylen sota palaa ruutuun sunnuntai-illoissa. Uutta ja vanhaa terapiaakin on luvassa: uusimme kesällä vanhat jaksot ja jatkamme perään uusilla. Amerikkalaisen HBO:n tuottama Terapiassa-sarja sai jo ensimmäisillä jaksoillaan uskollisia ystäviä.

Uutiset ja ajankohtaisohjelmat pyörivät läpi kesän, vaikka Suomi lomalla olisikin.

Katsojan on voitava luottaa siihen, että he voivat halutessaan käydä tarkistamassa missä maailmalla ja meillä mennään. Jos jotain merkittävää tapahtuu, me kerromme sen.

Uutistoiminnan näkökulmasta toivomme paljon merkittäviä, myönteisiä tapahtumia ja ilon aiheita

 

Hyvää ja rentoa kesää!

 

Riitta Pihlajamäki
Kanavapäällikkö
YLE TV1

 

Suosittele157 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 07.06.2010

Epäilen että uusintoja pyydetään paljon.Se on vain ylen tapa säästää menoissa.
Tuntuu turhalta maksaa (maksettu on ) tv-lupa maksua kun tulee vain uusintoja kesät talvet!
Uutuus elokuvia voisi myös näyttää teidän kanavalla ja ihania britti-sarjoja lisää. Ei uusintana!!!!!
Erityis kiitos Toisellaiset frendit ohjelmasta.!!!! Todella ihana sarja.

maanantaina 23.05.2011

Hyvä kanavapäällikkö,

tämä on kertakaikkiaan katsojien halveksuntaa, Seitsemän jo varmaan seitsemättä kertaa uusintana ja kuten nytkin se vielä samaan aikaan näytettää uusinnanuusintana ja vielä kertaalleen uusinnanuusinnanuusintana.

Ja televisiomaksua vaaditte nostettavaksi. Minä etsin jo esiin vuoden 1975 televisiomaksulapun ja näytän sitä ovella jos joku kysyy ja sanon että niin on uusinnatkin vuodelta 75 ja myös maksu-

Et ole onnistunut työssäsi kun vain uusintoja kellarista haet, vaihda toiseen hommaan jotta
saadaan edes uusia ihania ohjelmia ja dekkareita kesäksi.

Lopen kyllästynyt huonoon, todella huonoon, ohjelmavalintaan ja ihmisten ala-arvioimiseen.

maanantaina 23.05.2011

Juttu kertoo vuoden 2010 kesästä

Riitta Pihlajamäen kirjoittama juttu kertoi vuoden 2010 kesäohjelmistosta, ei suinkaan alkavasta kesäkaudesta.

Kannattaa seurata TV1:n nettisivuja, jossa kerromme ohjelmatarjonnasta.
YLE TV1:n kesäkauden ohjelmiin voi tutustua myös osoitteessa:
http://yle.fi/yle_esittaa/2011_1/#/0/

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä