Puoli seitsemän syksyllä neljästi viikossa

Julkaistu perjantaina 19.03.2010 3 209

Viime syksynä alkanut YLE TV1:n asiamakasiini Puoli seitsemän saa syksyllä yhden uuden lähetyspäivän. Syyskauden alusta lähtien ohjelmaa nähdään myös tiistaisin.

"Ohjelman startti on sujunut hyvin: vastaanotto on ollut positiivista ja katsojia on ollut odotetusti. Jo ohjelmaa aloittaessa suunniteltiin, että lähetyspäivien määrää voidaan myöhemmin lisätä", tuottaja Juho-Pekka Rantala kertoo.

Nykyisin ohjelmaa esitetään kolme kertaa viikossa: keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin.

Ohjelman jaksot ovat keränneet ruudun ääreen keskimäärin 300 000 – 360 0000 katsojaa.

 

Puoli seitsemän

 

Suosittele209 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 28.04.2010

Marja on kaunis ja ihanan luonnollinen juontaja.Jatka samalla iloisuudella.

sunnuntaina 12.06.2011

12.kesäkuuta 2011 23.20 Peurasaaressa
Hei Juha-Pekka Rantala!

Oletko sinä tuottajana vastuussa toimittajista, joita Puoli Seitsemän ohjelmassa on????
Mihin Mikko Kekäläinen on häipynyt kesäohjelmasta????
Tovon hänet takaisin syksyllä. Mielestäni hän on tasoittava Marian vilkkaudelle.
Ohjelman alussa Marian esiintyminen otti jopa päähän, mutta häneen sitten pikkuhiljaa tottui.
Jesse Kamras on paikallaan siinä tehtävässä, missä hän on ollutkin.
KEKÄLÄINEN TAKAISIN!!!!!!!
Enkä ole ainoa, joka sitä toivoo.

Kesäterveisin Helena

maanantaina 13.06.2011

Mikko hoitaa pikkupoikaa

Marja Hintikan kanssa Ps:n kesää juontaa toimittaja Jesse Kamras.

Jesse tuuraa Mikko Kekäläistä, joka hoitaa kesän ajan vajaan vuoden ikäistä poikaansa.

Mikko palaa Marjan juontajapariksi jälleen syksyllä, tiistaina 30.8. alkaen.

Päivi
Verkkotoimittaja

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä