Paluu helvettiin

Julkaistu torstaina 26.08.2010 16 189

James Nesbitt on Irakin sodasta kertovan draaman pääosassa.

TV1 torstaisin 1. - 8.3.2012 klo 23.00 - 00.30

YLE Areenassa 7 päivää

TV1 esittää palkitun brittiläisen minisarjan Paluu helvettiin (Occupation) (16). James Nesbittin tähdittämä draama kertoo brittisotilaiden elämästä Irakin sodassa ja kotiinpaluun vaikeudesta. Vaikuttava kaksiosainen draama alkaa Basran invaasiosta vuonna 2003.

Huhtikuussa 2003 kolme brittisotilasta Danny, Mike ja Hibbs joutuvat Basran kaoottisilla taistelukentillä ristituleen, josta he kuitenkin selviytyvät vammoitta. Taistelun päätyttyä miehet vievät pahoin loukkaantuneen pikkutytön Manchesteriin saamaan hoitoa.

 

Jotain on muuttunut

Komennuksen jäätyä taa alkaa totuttelu siviilielämään. Itse kunkin miehistä on vaikea sopeutua entiseen elämäänsä, sillä jokin heissä jokaisessa on muuttunut.

Miken avioliitto säröilee ja mies huomaa menettäneensä sydämensä rohkealle irakilaiselle naislääkärille. Hibbsin elämästä puuttuu kiintopiste, mutta hän löytää viimein sellaisen maailmanparantamisesta.

Danny puolestaan kiinnostuu rajattomista voitonmahdollisuuksista, joita Irakin jälleenrakennustyöhön virtaavat kansainväliset apumiljardit tarjoavat yritteliäälle kaverille.

 

Takaisin Irakiin

Toisistaan tietämättä kolmessa miehessä kypsyy päätös palata Irakiin.

Mikä miehiä odottaa maassa, jota he olivat pelastamassa hirmuhallitsijan otteesta, mutta joka ei osaa tai halua ottaa vastaan länsimaiden tarjoamaa vapautta?

Draama on palkittu Prix Europalla vuonna 2009.

Pääosissa: James Nesbitt, Stephen Graham, Warren Brown, Nonso Anozie. Käsikirjoitus: Peter Bowker. Tuotanto: BBC/Kudos Film and Television, Britannia 2009.

Minisarja on esitetty aikaisemmin TV1:llä syyskuussa 2010.

 

Suosittele189 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 31.08.2010

Kummallinen käännös alkuperäisestä nimestä. Eikö "Miehitys" olisi kuvannut paremmin tekijöiden valintaa? Muutenkin tekstissä puhutaan Irakin vapautuksesta, vaikka kyseessä oli USAn ja kumppanien Irakin miehitys. Mielenkiintoista, että YLE kirjoittaa historiaa uusiksi. Draama kuitenkin on katsomisen arvoinen.

tiistaina 31.08.2010

Veit sanat suustani

tiistaina 31.08.2010

Lienee käännetty suoraan englanninkielisestä lähteestä (paitsi sarjan nimi)

tiistaina 31.08.2010

Hei mikä kappale soi tuossa kun se tyyppi jotain pomppii huoneessaan ja menee sitten parvekkeelle? osaako kukaan sanoa?

tiistaina 31.08.2010

kappale joka soi parvekkeellaroikkumis kohdassa taisi olla prodigy - voodoo people

tiistaina 31.08.2010

Kuulosti ihan Prodigylta ,kappaletta en nytten muista!

tiistaina 31.08.2010

Tais olla Prodigyn Woodoo people

torstaina 02.09.2010

Samaa mieltä ohjelman nimen käännöksen kanssa. Miksi näin? Paluu helvettiin -otsikko suorastaan pilkkaa draaman tekijöitä, nimi on niin vääristynyt. Suosittelen kyllä minäkin sarjaa, erittäin mielenkiintoinen.

keskiviikkona 08.09.2010

Loistava tv-sarja, loistavaa näyttelijätyötä. Syvällinen ja kaukana vastaavista jenkkitekeleistä.
James Nesbitt teki vahvan näyttelijäsuorituksen.

torstaina 09.09.2010

tietääks joku mist'ä saisin tän dvd:llä? :S ois tärkeetä..

lauantaina 11.09.2010

Eikös siinä kohtauksessa soinnu daruden sand storm? Prodigyn biisi kylläkin on jossain kohtaa myös.

tiistaina 12.10.2010

KIITOS! Löytyi! se oli prodigy - voodoo people. :)

torstaina 01.03.2012

"Mikä miehiä odottaa maassa, jota he olivat pelastamassa hirmuhallitsijan otteesta, mutta joka ei osaa tai halua ottaa vastaan länsimaiden tarjoamaa vapautta"

vapautta? koko sota suunniteltiin 1992 (Wolfowitz Doctrine) ja 1998 (PNAC, kirje Clintonille ehdottaen vallanvaihtoa irakissa) - ja se oli 100% Natsi invaasio ja 100% terorismia äärioikeistolaisen uuskonservatiivien fundamentalistien uusnatsien toimesta sekä äärioikeistolaisen uuskonservatiiviustien uus-natsi fasististen juustalaisten sionistien toimesta. YLE os 100% rasistinen natsi propaganda kone jaterorirsti organisaation joka levittää natsipropagandaa, suojelee jenkkien ja brittien massamurhaajia Natsoi sotarikollisia ja suosii sotarikollisia jotka ovat toistaneet Hitlerin sotarikokset.

torstaina 01.03.2012

Jos joku hyökkäisi Suomeen ja tilanne olisi samanlainen kuin Irakissa tai Afganistanissa, niin kuinkahan moni arabimaa ottaisi vastaan vääräuskoisia pohjoismaalaisia pakanoita? Saisikohan Suomineito kävellä bikinessä pakolaisleirissä,vai kehotettaisiinko pukemaan burka päälle?

torstaina 01.03.2012

blah blah blaa... vassaripaskat taas täällä marmattaa kun saatiin diktaattori hengiltä. Neuvostoliitto miehitti pitempään ja isompia alueita aikanaan ja siitähän te ette tietenkää valita yhtään mitään. Suomalainen otsikko on paljon paremmin draaman henkeä kuvaava. Tuntuu että maailmalla (lue: vasemmisto) on käsitys että vaikka valtio olisi täynnä pedofiilejä niin silti ulkovallat eivät saa tulla laittamaan asioita järjestykseen. Syyriaanhan ei nyt sitten kukaan uskalla enää mennä kun kauhea haloo nousi Libyasta ja Irakista. Onko teillä vassareilla nyt hyvä omatunto?

torstaina 01.03.2012

Henkilölle: Yle levittää natsipropagandaa -> opettele ajattelemaan ja sen jälkeen kirjoittamaan oikein. Olen pahoillani jos olet kehitysvammainen, ei ole tarkoitus loukata.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä