Pirkka-Pekka Petelius: Unelma tähteydestä vetää julkisuuteen

Julkaistu tiistaina 09.06.2009 5 191

Median, tunnetun henkilön ja yleisön suhde on merkillinen viritelmä.

Kadunkulkija tuppaa unohtamaan, että julkisuuden henkilölläkin on arkinen, tavallinen elämä.

Kuva, joka julkisuuden henkilöstä syntyy, on väistämättä rajallinen. Urheilija näyttäytyy kameran edessä joko ennen tai jälkeen suorituksen – valtavan keskittyneenä tai jo suorituksensa tehneenä. Mutta mitä muuta me hänestä tiedämme?

Näyttelijä, ohjaaja Pirkka-Pekka Petelius jakaa julkisuuden henkilöt heihin, jotka ovat tunnettuja julkisen työnsä kautta ja heihin, jotka päätyvät paistattelemaan medioihin ihan kokonaan muista syistä.

Työnsä kautta tunnettuja ihmisiä Petelius jututtaa uudessa Yhteensattujat-sarjassa. Kansan hyvin tuntemat henkilöt kertovat, minkälaisena he kohtaavat julkisuutensa arkielämän käänteissä.

Sympaattisuus ei kannata

Lavennetaan hiukan näkökulmaa. Median, tunnettujen henkilöiden ja yleisön kolmiyhteys on tarkemmin ajateltuna merkillinen viritelmä.

Kaupallinen media käy armotonta kisaa mainostajien ja kuluttajien euroista.

Hyväksi havaittu resepti tienata rahaa on repäisevät otsikot julkisuuden henkilöistä. Keino on vanha, mutta tänä päivänä peli on entistä raaempaa ja kovempaa.

Juttuja julkisuuden henkilöistä pitää tehtailla huomattavasti useampaan tuuttiin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Nyt ei ole varaa käsitellä ihmisiä sympaattisesti ja empaattisesti.

”Moraalittomaan ja etiikattomaan suuntaan on menty. Sen ovat huomanneet myös pitkään työnsä takia julkisuudessa olleet ihmiset. Heistä julkisuudessa annettava kuva on pinnallistunut”, Petelius huomioi.

Kun kuhertelu päättyy

Median ja tunnetun henkilön kuherteleva suhde päättyy aikanaan. Myönteiset jutut eivät enää lisää myyntiä, niitä ei siis kannata tehdä. On aika siirtyä lokaosastolle.

”Ne jotka ovat ensimmäisenä suitsuttamassa ja nostamassa, ovat myös ensimmäisenä teilaamassa. Kun ei muuta keksitä, kehitellään ja vääristellään juttuja omasta päästä tosiasioita tarkistamatta”, Petelius luotaa – osin myös omasta kokemuksesta.

”Poliitikoista alkaen tärkeämmäksi kuin tunnetun henkilön työ on tullut yksityinen, arkinen puoli. Pidän hävyttömänä esimerkiksi sitä, miten pääministeri Matti Vanhasta on julkisuudessa kohdeltu. Hän sentään hoitaa valtakunnan tason asioita.”

Taitamaton tähti

Julkisuuteen pääsee nykyisin useaa väylää. Viihdeteollisuus tarvitsee edullisesti tuotettua sisältöä sinne ja tänne. Ihmisten julkisuushakuisuus palvelee tätä viritelmää.

Mutta mikä kumma vetää tavallisia ihmisiä julkisuuteen? Miksi he ovat valmiita jopa nöyryyttämään itseään julkisesti?

”Monilla voi olla kuvitelma siitä, että julkisuuteen hakeutuminen on lyhin ja nopein tie onneen ja rikastumiseen. Kun pääsee julkisuuteen, siitä alkaa onni ja autuus”, Petelius kuvailee.

”Nykyaika oikein korostaa tunnettuna olemista.”

Julkisuuden kertakäyttökulttuurista kertonee jotain se, että päästäkseen esille ei itse asiassa tarvitse osata – yhtään mitään.

”Aikaisemmin ihmisen piti omata jotain taitoja, jotta pääsi esiin. Nyt voi vaan todeta, että entinen yleisö on nykyinen esiintyjäkaarti”, Petelius hymähtää.

Omana itsenä

”Julkisuuden vaaroista suurin on oman persoonansa kadottaminen. Sinusta yritetään luoda tietty kuva, mutta oleellista on se, lähdetkö itse pönkittämään muiden luomaa kuvaa vai pysytkö omana itsenäsi”, Petelius muistuttaa.

Petelius uskoo, että tunnettu henkilö pystyy vaikuttamaan julkisuuskuvaansa.

”Olen johdonmukaisesti sitä mitä oikeasti olen – avoimella sydämellä työtä tehden. En hölmöile, enkä tuo perhesuhteita julkisuuteen. Käytän tervettä järkeä muistaen, että kaikkia ei pysty miellyttämään. ”

Suosikkinäyttelijä ei koe omaa julkisuuttaan taakaksi – päinvastoin.

”Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että olen voinut tehdä työtäni ja kasvaa suomalaisen yleisön kanssa. Koen itseni etuoikeutetuksi.”

Luonto-ohjelmien vetäjältä on lopuksi ihan pakko kysyä, mitä lintua turhanpäiväinen julkkis eniten muistuttaa?

”Harakkaa ilman muuta. Se on räkättäjä, röyhkeä ja pärjää hyvin.”
”Työnsä vuoksi julkisuudessa olevien kirjo on selvästi isompi – närhestä satakieleen. Riippuu siitä, mikä juttu kenellekin on se tärkein.”

Teksti: Päivi Suikkanen

Yhteensattujat

Suosittele191 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 16.06.2009

IRIS
21

maanantaina 29.06.2009

Olen katsonut tuota sarjaa alusta asti ja minusta se on vain hauska.

torstaina 02.07.2009

Mielestäni tämä ohjelma on vain huono. Ihmettelen sen tarkoitusta eli miksi julkkikset yksinkertaisesti vain mene haukkumaan suurta yleisöä johonkin paikkaan, mutta ilman kameroita. Jos kerran on niin raskasta olla kaikkien tuntema niin menee sitten raksalle duuniin.
Katsoin ohjelmasta lähes kokonaan Silvennoisen jutun ja hänellä oli ihan terve suhtautuminen yleisöön ja lisäksi edes jonkin verran kunnioitusta sitä kohtaan. Muiden osalta katsominen on kyllä jäänyt pariin minuuttiin ja nyt sitten lopullisesti kokonaan pois.

keskiviikkona 15.07.2009

Tämä ohjelma on tosi huono, jo pelkästään mainosingressi oksettaa. Kehtaavat vielä noi ns. "suosiontavoittelijat" arvostella henkilöitä jotka edes vaivautuvat heitä lähestymään. Tämä ohjelma tuo esille suomalaisen "pikku julkkiksen" todellisen arvon ja arvostuksen.
Heidän palkanmaksajat, eli asiakkaat, ovat julkisen herjaamisen ja koulukiusaamiseen verrattavan kohtelun arvoisia, turha on kysyä mistä nuorison asenteet tulee kun tuollaisia katsoo.
Tämän ohjelmasarjaan osallistujien "keikoille" en ole osallistunut ja turha odottaa jatkossakaan.
PPP on todella vetänyt alas tasoaan, jos sitä on ollutkaan....

maanantaina 20.07.2009

Yhteensattujat-ohjelman perusideassa on jotain kuvottavaa ja epäreilua.

Julkisuuden henkilöt pönkitetään omituiseen väärinymmärrettyjen ja -kohdeltujen asemaan, ja keskiolutkansalle osoitetaan baarikaapin paikka – homssu tarjoilijatyttö ja känniä vetävä sieppo edustavat suomalaista perusfanittajaa. Huhhuh. Tässä olisi sosiologeille ja veijohietaloille villi kohde.

Eniten surettaa P-P Peteliuksen omaksuma isännän rooli osallistuvine tekonauruineen julkisuuden henkilöiden raastaville fanikokemuksille. Siinä on hirvittävää kaunaisuutta ja pettymystä.

Ehdotan Peteliuksen tuotantoyhtiölle ohjelmaformaattia, jossa julkisuuden henkilöt ovat live-estradilla, ja studioyleisö kysymyksineen koostuu faneista sekä kriitikoista. Jos julkisuus on niin kipeä ja vaikea asia, julkisuuden luova yleisö voi varmasti antaa omat kommenttinsa ongelmaan.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä