Iskelmäalbumi

YölintuHaavoittumaton - Yölintu

Viime maaliskuussa ilmestynyt, lähes 20 000 kappaleen myyntiin yltänyt Yölinnun Haavoittumaton syntyi poikkeuksellisen innostuksen siivittäessä yhtyettä, ja tuottaja Esa Niemistä. Vaikka samalla kokoonpanolla on tehty kaikki valtavan menestyksen saavuttaneet levyt, löytyi Haavoittumattomalle taas jotain uutta. Tästä osoituksena muun muassa levyn nimisinglen ja kakkossinglen Preussinpunaista saama soittolistamenestys.

Jo edellisellä, platinaa myyneellä Mennyttä miestä -levyllä Yölintu toi pöytään omat antimensa, muun muassa hitin Mä putoan. Studiossa Esa täydensi materiaalia levy-yhtiön tuella. Tämä suuntaus jatkui uutukaisella entistä voimakkaammin. Yhtye löysi Haavoittumaton -levylle uudeksi avukseen Kai Jämsän, jonka käsialaa nimikappalekin on. Niin ikään yölintulaiset Simo Silmu, Markus Kuusijoensuu ja Kari Heiskari ovat kunnostautuneet säveltäjinä uudella levyllä.
www.yölintu.fi

Kari TapioKuin taivaisiin - Kari Tapio

Kari Tapion ura alkoi jo vuonna 1960, ja mies on siitä asti ollut tuttu näky tien päällä. Hän tekee nykyään noin 150 keikkaa vuodessa ja rikkoo keikka- ja konserttipaikkojen yleisöennätyksiä. Karismaattinen laulaja on herättänyt tämän tästä mielenkiintoa myös kotimaansa ulkopuolella.

1970-luvun jälkipuoliskolta lähtien Kari Tapion asema Suomen johtavana miespuolisena laulajana on ollut vankkumaton. Ensimmäisen kultalevynsä Kari Tapio pokkasi kahdeksankymmentäluvun alkupuolella ”L´Italiano” -kappaleen nimikkolevystä. Kappaleen ”Olen suomalainen” -käännöksestä on muodostunut suomalaisille epävirallinen kansallislaulu. 

Keväällä 2007 Maestro vastaanotti tunnustuksen Paalupaikka -albumin kulta- ja platinalevymyynnistä. Uusin, toukokuussa 2007 julkaistu ”Kuin Taivaisiin” -albumi myi nopeasti yli kullan ja sen myynti lähestyy platinarajaa.

Johanna KurkelaMarmoritaivas – Johanna Kurkela

Vuoden 2005 syksyllä debyyttialbuminsa Hetki hiljaa julkaissut, Oulun alapuolella sijaitsevassa pienessä Lumijoen kylässä varttunut Johanna Kurkela lauloi itsensä pysyvästi suomalaisten sydämiin, kun Marmoritaivas –albumi julkaistiin maaliskuussa 2007. Uuden albumin julkaisun lisäksi Johanna oli mukana Suomen Euroviisukarsinnoissa ja Suomen karsinnan finaalissa Johannan Olet uneni kaunein -kappale palkittiin Viisukuppilan fanipalkinnolla.

Reilun kolmenkymmenen albumilistaviikon jälkeen, tähän mennessä yli 15 000 kappaletta myynyt Marmoritaivas -albumi nousi elokuussa 2007 parhaimmillaan albumilistan sijalle 3. Sun särkyä anna mä en -kappale kuuluu varmasti vuoden 2007 soitetuimpien ja puhutuimpien laulujen joukkoon. Kuluneen syksyn aikana Johanna on myös esiintynyt ensimmäistä kertaa yleisölle suurimmissa konserttisaleissa ympäri maata.
www.johannakurkela.net

Paula KoivuniemiTimantti - Paula Koivuniemi:

Paula Koivuniemi on Suomen suosituimpia naisartisteja. Omaleimainen, välittömästi tunnistettava tyyli ja lauluääni ovat siivittäneet Paula Koivuniemen uraa jo neljän vuosikymmenen ajan. Edellä mainittuihin ominaisuuksiin lisätään vielä ainutlaatuinen karisma ja valtava määrä iskelmähittejä - kaikesta tästä on Paulan uusi Timantti-albumikin tehty.

Paula on kulkenut pitkän ja näyttävän tien Suomen iskelmätaivaalla. Ura alkoi kun hän astui levytysstudioon vuonna 1966, ja lauloi ensimmäisen singlensä Perhonen. Vuoden 2006 suositun Yöperhonen-juhlakiertueen, Iskelmä Finlandian ja erinomaisesti vastaanotetun Yöperhonen-albumin jälkeen Paula on edelleen jatkanut huimaa vauhtia. Lokakuussa 2007 julkaistu uusin albumi Timantti on otettu ilolla vastaan musiikinkuluttajien ja kriitikoiden toimesta. Lisäksi maaliskuussa 2008 starttaa Vihdoinkin!-konserttikiertue.
www.paulakoivuniemi.fi

 

Lähetä linkki

Lähetykset

TV2
8.3. Gaalalähetys klo 19.10 - 21.10
9.3  Uusinta klo 23.30

YleX:

8.3. Etkot klo 14.00 -19.00
8.3 Gaala-lähetys klo 19.00-22.00

yle.fi
8.3. Etkot klo 17.00 - 18.00
8.3. Jatkot 22.30 - 23.30

Areena

YLE Areena


Gaalalähetys katsottavissa YLE Areenassa 15.3. saakka.

Yle.mobi

Yleisöäänestys on päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille.