Vuoden albumi

NightwishDark Passion Play - Nightwish

Nightwishin Dark Passion Play oli vuoden 2007 menestynein suomalainen albumi yli 100 000 kappaleen myynnillään. Uudella albumilla Tuomas Holopainen on ylittänyt itsensä jälleen, ja osoittanut olevansa yksi ikäpolvensa lahjakkaimmista kotimaisista säveltäjistä. Anette Olzon puolestaan on osoittautunut täydelliseksi laulajavalinnaksi, ja hänen monipuolinen tulkintansa on tuonut bändille paljon myös uusia faneja.
Dark Passion Play -albumilta irrotetut singlet Eva, Amaranth ja Bye Bye Beautiful ovat soineet radioissa tiiviisti, ja koko albumi on saanut ylistäviä arvioita niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Vuonna 1996 perustettu Nightwish on julkaissut tähän mennessä kuusi studioalbumia, 16 singleä ja kolme dvd:tä. Keikkapaikat ympäri maailman ovat tulleet tutuiksi bändille – tälläkin hetkellä käynnissä oleva maailmankiertue kestää loppuvuoteen 2009 saakka.
www.nightwish.com

ApulantaEikä vielä ole edes ilta - Apulanta

Maamme kaikkien aikojen suosituimpiin lukeutuva rockyhtye Apulanta on valloittanut urallaan jo 17 sinkkulistan ykköspaikkaa, ja yhtyeen jäsenet ovat saaneetkin ripustaa jalometallia seinilleen tiuhaan tahtiin. Tähän päivään mennessä yhtyeeltä on ilmestynyt yhdeksän studioalbumia, joista seitsemän on yltänyt kultalevymyyntiin. Uusin tuotos, helmikuussa julkaistu pitkäsoitto Eikä vielä ole edes ilta, nousi ilmestymisviikollaan suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkipaikalle. Levyn myynti ylitti nopeasti 30 000 kappaleen rajan, ollen näin yhtyeen viides platinaa myynyt albumi.

Apulannan karavaani on EVOEI –albumin myötä kiertänyt Suomea ahkerammin kuin koskaan esiintyen loppuunmyydyille saleille rikkoen yleisöennätyksiä ja desibelirajoja. Levyltä lohkaistut singlet Koneeseen kadonnut ja Viisaus ei asu meissä ovat nousseet vuoden suurimpien hittien joukkoon.
www.apulanta.fi

Melkein vieraissaMelkein vieraissa - Tribuutti Leevi & The Leavingsille

Viime syksyn yhdeksi kiinnostavimmista levyjulkaisuista muodostui Leevi & The Leavings –tribuuttikokoelma Melkein vieraissa. Levyllä oman näkemyksensä Gösta Sundqvistin alkuperäisistä lauluista esittää kaikkiaan 18 suomalaista eturivin artistia. Tribuutin singleinä ovat tulleet tutuiksi muun muassa Egotripin Rin Tin Tin, Happoradion Unelmia ja toimistohommia sekä Jani Wickholmin Elina, mitä mä teen?

Melkein vieraissa on Leevi and the Leavingsin kappale vuonna 2000 julkaistulla Bulebule-albumilla. Leevi & The Leavings -tribuuttikokoelma Melkein vieraissa on myynyt 30 000 albumia, ja saavuttanut platinarajan. Kokoelmaprojektin tarkoituksena oli kunnioittaa Gösta Sundqvistin musiikin perintöä, ja tuoda hänen musiikkiaan mielenkiintoisesti esille uusien esitysten kautta.
www.elementsmusic.fi

Eppu NormaaliSyvään päähän - Eppu Normaali

Eppu Normaali on yksi suomalaisen rockmusiikin kivijaloista. Yhtyeen juuret sijaitsevat syvällä Ylöjärvellä, eivätkä muotivirtaukset ole onnistuneet niitä repimään irti. Eppujen vaikutus suomalaiseen rock-musiikkiin on kiistaton: jo yhtyeen ensimmäinen single Poliisi pamputtaa taas vuonna 1978 räjäytti pankin.
Useiden menestysalbumien jälkeen Eput viettivät hiljaiseloa vuosia. Lokakuussa 2004 julkaistu Sadan vuoden päästäkin –albumi päätti tauon, ja yhtye palasi suomalaisten sydämiin. Yli 1 500 000 levyä myynyt Eppu Normaali julkaisi uusimman albuminsa Syvään päähän syksyllä 2007. Albumi on myynyt jo platinalevyyn oikeuttavan määrän.

Syksyn kiertueella yhtye esiintyi vaikuttavan lämmittelijäkaartin kera, mukana olivat muun muassa Kotiteollisuus, 51 Koodia ja Lauri Tähkä & Elonkerjuu.
www.eppunormaali.fi

Lauri Tähkä & ElonkerjuuTuhannen riemua - Lauri Tähkä & Elonkerjuu

Lauri Tähkä & Elonkerjuun viime vuosi todisti, että tämä etelä-pohjanmaalainen ryhmä on noussut yhdeksi Suomen vetovoimaisimmista yhtyeistä keulakuvanaan karismaattinen, niin median kuin yleisönkin hurmannut Lauri Tähkä. Edellinen albumi, Maailma on renki, on myynyt jo 55 000 kappaletta. Myös aiemmat kolme albumia ovat ylittäneet kultalevyrajan. Viime vuonna yhtye keräsi itselleen viisi Emma-palkintoehdokkuutta ja heidät palkittiin yleisön äänestämänä Vuoden kotimaisen artistin Emma-patsaalla.

Lauri Tähkä & Elonkerjuun viime syyskuussa julkaistu viides albumi Tuhannen riemua on myynyt jo 75 000 kappaletta eli reippaasti yli tuplaplatinarajan. Yhtye sai tällä albumilla uransa ensimmäisen albumilistan ykköspaikan. Musiikki & media-tapahtuman yhteydessä järjestettävässä Radiogaalassa yhtye palkittiin Vuoden kotimaisen artistin palkinnolla. Jo yksinään viime kesän aikana Lauri Tähkä & Elonkerjuu esiintyi yli 40 eri festivaalilla.
www.lauritahka.com

Samuli EdelmannVirsiä – Samuli Edelmann

Samuli Edelmannin Virsiä-levytys nousi joulun 2007 suosituimmaksi levyksi. Ilmiön mittoihin kasvanut Virsiä –levy ja kirkkokiertue puhutteli Suomen kansaa ja levy myi tuplaplatinaa. Virsiä-levytys sisältää 12 tuttua ja rakastettua virttä kuten Mä silmät luon ylös taivaaseen, Oi Herra jos mä matkamies maan, Soi kunniaksi Luojan, Kosketa minua henki ja Jumala loi auringon, kuun. Virsiä-levylle valikoituneet virret väkevine teksteineen ja koskettavine melodioineen ovat olleet parhaimmillaan satoja vuosia moninaisissa tilanteissa ihmisten lohtuna ja tukena.

Virsiä -levy taltioitiin kesäkuussa 2007 Luhangan yli 100-vuotiaassa puukirkossa. Levyn kiehtova äänimaailma rakennettiin kahdeksanhenkisen orkesterin, taustalaulajien ja akustisten soitinten voimin. Laulujen rikasta, mutta pelkistettyä sointia värittävät Luhangan puukirkon tunnelma sekä ajoittain taustalta kuuluva kesäinen linnunlaulu.
www.myspace.com/samuliedelmann

 

Lhet linkki

Lähetykset

TV2
8.3. Gaalalähetys klo 19.10 - 21.10
9.3  Uusinta klo 23.30

YleX:

8.3. Etkot klo 14.00 -19.00
8.3 Gaala-lähetys klo 19.00-22.00

yle.fi
8.3. Etkot klo 17.00 - 18.00
8.3. Jatkot 22.30 - 23.30

Areena

YLE Areena


Gaalalähetys katsottavissa YLE Areenassa 15.3. saakka.

Yle.mobi

Yleisöäänestys on päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille.