Yhtyetulokas

RubikRubik - Bad Conscience Patrol

Harvoin suomalaisen indie-yhtyeen ympärillä on koettu yhtä valtaisaa kuhinaa, kuin mitä Rubik kohtasi debyyttilevynsä Bad Conscience Patrolin ilmestyessä.

Rubik myi monen muun keikkapaikan ohella Tavastian loppuun, ja soitti kesällä maan suurimmilla festivaaleilla, muun muassa Provinssirockissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa. Lukuisten Euroopan kiertueiden lisäksi Pohjois-Amerikassa yhtye vieraili kolme kertaa, ja bändi nähtiin myös esimerkiksi Ruotsin suurimmilla festivaaleilla Hultsfredissa, Norjan by:Larmissa, Hollannin Eurosonicissa ja Britanniassa The Great Escapessa.

Rubikin haastava indierock keräsi Radiohead-vertausten ohella toistuvasti täysien pisteiden arvioita, levy valittiin YleX:llä viikon albumiksi ja vuoden lopussa Rumba-lehden kriitikkoäänestyksessä bändi putsasi pöydän vuoden parhaalla kappaleella (City & The Streets) ja vuoden toiseksi parhaalla levyllä.
www.myspace.com/rubikband

Stanligrad CowgirlsStalingrad Cowgirls - Somewhere high

Keikkarintamalla kuluneen vuoden aikana suureen suosioon noussut sallalaiskolmikko julkaisi debyyttialbuminsa Somewhere High syyskuussa 2007. Kolmen Lapin tytön, Ennin, Hennan ja Riinan astuminen kotimaisen rockin parrasvaloihin on käynyt hämmästyttävän helposti. Helsinkiläisklubit ovat ottaneet tytöt avosylin vastaan ja kesäkin kului vauhdikkaasti festivaaleilla ja studiolla.
Valovoimainen tyttötrio kiinnosti myös ulkomailla, sillä viime syyskuussa Berliinissä järjestetty Popkomm kiinnitti yhtyeen ohjelmistoonsa jo kesällä. Lisäksi punk-legenda Iggy And The Stooges valitsi Stalingrad Cowgirlsin lämmittelijäkseen syyskuiselle keikalleen Helsingin jäähallissa.

Yhtye säväyttää soittamalla rockia alkuvoimaisella innolla, omia kappaleitaan oikealla asenteella. Äärimmilleen puleeratussa populaarikulttuurissa alkuvoimainen perusrock ja nuoruuden vimma edelleen säväyttävät.
www.stalingradcowgirls.com

Sturm und DrangSturm Und Drang - Learning To Rock

Vuoden sensaatioksi nimetty vaasalaisbändi on villinnyt kuluvan vuoden aikana yleisönsä niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Vaasalaisista 15- ja 16-vuotiaista kaveruksista koostuva bändi julkaisi debyyttialbuminsa Learning to Rock toukokuun lopussa, ja levyä on myyty tähän mennessä jo yli 25 000 kpl. Menestystä ovat siivittäneet taitavan soiton lisäksi tarttuvat hittibiisit Rising Son ja Indian.
Sturm und Drangin syntysanat lausuttiin syksyllä 2004, kun luokkakaverit André ja Henkka olivat kotimatkalla Judas Priestin keikalta. Keikan innoittamana pojat päättivät perustaa oman yhtyeen. Mukaan pyydettiin samaa koulua käyvät Jeppe ja Calle. Viimeisenä mukaan pyydettiin Andrén vanha ystävä Alex. Yhtyeen alku on ollut lupaavaa, viime vuoden aikana yhtye esiintyi muun muassa Apocalyptican lämmittelijöinä Euroopan kiertueella, sekä Wacken Open Air ja Sweden Rock –festivaaleilla.
www.sturmunddrang.fi/

The Giant LeapThe Giant Leap - Another Day Rising

Vuosi 2007 oli merkittävä jo vuonna 2005 perustetulle The Giant Leapille. Yhtye nousi tuntemattomuudesta suuren yleisön tietoisuuteen esikoissinglen All In My Head myötä, joka kipusi elokuussa jopa Suomen toiseksi soitetuimmaksi kappaleeksi. Ensimmäistä singleä seurasi toinen menestynyt single Somebody Else, sekä kehuttu lokakuussa julkaistu debyyttialbumi Another Day Rising.
Englanninkielistä rockpoppia soittava yhtye on saanut kiitosta tarttuvista sävellyksistä ja tasokkaasta tuotannostaan, joista molemmista he vastaavat itse. The Giant Leap muokkautui nykyiseen muotoonsa, kun perustajajäsenet Sebastian ja Petri tutuistuivat Sami Lehtoon kesällä 2005. Sebastian ja Petri vastaavat kappaleiden kirjoittamisesta ja Sami kappaleiden sovitus-ja tuotanto puolesta. The Giant Leapin hyvin alkanut matka jatkuu keikkojen ja uuden Remember -sinkun myötä.
www.thegiantleap.com

 

Lähetä linkki

Lähetykset

TV2
8.3. Gaalalähetys klo 19.10 - 21.10
9.3  Uusinta klo 23.30

YleX:

8.3. Etkot klo 14.00 -19.00
8.3 Gaala-lähetys klo 19.00-22.00

yle.fi
8.3. Etkot klo 17.00 - 18.00
8.3. Jatkot 22.30 - 23.30

Areena

YLE Areena


Gaalalähetys katsottavissa YLE Areenassa 15.3. saakka.

Yle.mobi

Yleisöäänestys on päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille.