yle.fi

Osa 8. Sodan runtelemat maaliskuusta huhtikuuhun 1808

Iisakki ryntää hädissään kotiinsa ja kertoo sisarensa Annan sieppauksesta. Seppä lähtee tytärtään etsimään ja löytääkin tämän raiskattuna metsästä. Anna tuodaan kotiin ja Maria yrittää lääkitä järkyttynyttä lastaan. Iisakki lähtee kostamaan venäläiselle upseerille. Pimeän turvin hän pääsee venäläisten leiriin ja puukottaa Ignatiewia. Venäläiset vangitsevat Iisakin ja tuomitsevat tämän lähetettäväksi Siperiaan.

Magnus on joukkoineen piiritetyssä Viaporissa. Sotilaitten elämä on odottelua. Liikkuu huhuja, joiden mukaan antautumisesta neuvoteltaisiin.
Eversti Boije antaa Magnukselle salaisen tehtävän: Magnuksen on lähdettävä Tukholmaan ja kerrottava kuninkaalle kuinka maa oikeasti makaa. Magnus pakenee valeasuisena Viaporista ja suuntaa matkansa kohti Hirvikoskea. Sepältä hän lainaa hevosen ja kotonaan hän viettää salaa yhden yön. Vain Frieda Johannan ohella tietää kapteenin vierailusta. Kartanoon on Magnuksen poissaollessa saapunut muotokuvamaalari Finnberg, jonka malleina Johanna ja Ulla istuvat.

Huhtikuun varhaisena aamuna 1808 Magnus lähtee viemään salaista viestiä kuninkaalle. Sepän hevosen Ruskon selässä matka jatkuu aina Ahvenanmerelle asti. Siellä Magnus luulee kalastajia venäläisiksi ja laukkaa lujaa karkuun. Kovassa vauhdissa ei railoa ennätä huomata. Magnus ja Rusko suistuvat suoraan kylmään mereen.

 

Lähetä linkki