Teemalauantai

Takaisin

19.12. Teemalauantai: Rita Hayworth

Lauantaina 19.12.2009 klo 21.00

Rita Hayworth, Gilda / YLE

Ihanille naisille omistettujen teemailtojen sarjan päättää Hollywood-legenda Rita Hayworth. Dokumentin jälkeen nähdään elokuva Gilda, jossa tanssiva punapää on ikimuistoisimmassa roolissaan.

Rita Hayworthin tanssi unelmaan (Rita Hayworth - Dancing into the Dream, USA 1990) on HBO:lle tuotettu dokumentti Rita Hayworthin elämän ratkaisevista vaiheista: noususta elokuvatähdeksi, monista avioliitoista sekä myöhemmistä vastoinkäymisistä.
Margarita Carmen Cansino -nimisenä New Yorkin Brooklynissa syntynyt Rita Hayworth (1918-1987) oli 1940-luvun suosituimpia naistähtiä. Hän teki läpimurtonsa Howard Hawksin elokuvassa Vain enkeleillä on siivet (1939), ja erinomaisena tanssijana hän päätyi pian musikaalien pääosiin. Gildan (1946) rooli teki hänestä Hollywood-ikonin ja suuren seksisymbolin.
Hayworth oli todellisuudessa erittäin ujo ja epävarma ihminen. "Miehet rakastuvat Gildaan mutta heräävät minun vierestäni", hän totesi. Hän oli viidesti naimisissa. Hänen uransa päättyi Alzheimerin tautiin.

Illan elokuva Gilda (USA 1946, 106 min.) on film noir -klassikko, jossa Hayworth esittää argentiinalaisen kasinonomistajan verevää vaimoa. Elokuvan kuuluisimmassa kohtauksessa Hayworth laulaa "Put the blame on mame" ja riisuu silkkihansikkaansa.
Tarinan ytimessä on kolmiodraama. Uhkapeluri Johnny Farrellista tulee hämäräperäisen kasinonomistajan luottomies. Asiat monimutkaistuvat, kun kasinonomistajan vaimo osoittautuu naiseksi Johnnyn menneisyydestä. Intohimodraamaan liittyy myös sodanjälkeiseen Buenos Airesiin paenneiden natsien organisaatio.
Gildan ohjasi Charles Vidor, ja pääosissa näyttelevät Hayworthin lisäksi Glenn Ford ja George Macready.

Takaisin

Lauantai-illan huumaa YLE Teeman tapaan: syvyyttä ja korkeutta, tunnetta ja tietoa, dokumenttia ja elokuvaa - siis kokonaisia elämyksiä!
Teemalauantai koostuu yleensä elokuvasta ja sen teemaa syventävästä dokumentista, tai päinvastoin. Ohjelmat ruokkivat toisiaan, 1 + 1 on enemmän kuin 2.