Hyvää pahaa Botellón

Viikonlopun Botellón näyttäisi olleen suuri menestys Turussa. Kupittaanpuistoon saapui mediatietojen mukaan useita tuhansia juhlijoita ja suuremmilta ongelmilta ilmeisesti vältytttiin. 

Botellónin kuten muidenkin massatapahtumien haaste on roskaaminen. Skumppapullon hylsy, eväspaperikääreet ja hodarinjämät jäävät maastoon promillerajan noustessa oli järjestävän seuran verkkareissa sitten Tangomarkkinoiden, DBTL:n tai Kaustisten kansanmusiikkijuhlien tunnukset. Luontoarvojen ja hiilijalanjälkien aikakaudella meillä kaikilla on tässä asiassa varmasti vielä opittavaa.

Toisaalta ihmiset (ja usein myös media) valittavat Botellónista ja vastaavista tapahtumista aivan liikaa. Verovaroin kunnostetut puistot on tehty kaupunkilaisten käytettäviksi, ei näyttelyesineiksi joihin ei saa koskea tai oikeastaan edes katsoa. Kuluvat vielä.

Yhtälailla viher- ja kunnossapitoyksiköitä ylläpidetään verovaroin siksi, että ne huolehtivat mahdollisista vaurioista ja siivoamisesta julkisilla alueilla. Se on niiden ensisijainen ja ainoa tehtävä, ei moraalisen säätelyn tai kieltojärjestelmien ylläpitäminen. Tai alueiden tyhjänäpitäminen.

Lähestyvän mätäkuun kunniaksi kysymys kuuluukin: missä vaiheessa julkisista alueista tuli julkishallinnon eikä niinkään veronmaksajien omistamia alueita? Missä vaiheessa renki ryhtyi ojentamaan isäntää eikä päinvastoin?

Tämäntyyppisten arkisten nurinkurisuuksien esillenostamisessa syvältä katutasolta noussut, ilman nimettyä järjestäjää operoiva Botellón on oiva katalysaattori. Toivottavasti se aiheuttaa meille hallittua päänvaivaa jatkossakin.

8 kommenttia

Hyvä! Itse en osallistunut tällä kertaa tapahtumaan, mutta kävelin ohi. Mielestäni kaupunki olisi voinut sen verran tulla vastaan, että olisi järjestänyt paikalle kunnon roskasäiliöitä. Melko turha valittaa, kun käytettävissä ovat vain ämpärinkokoiset roskikset.

Ei nyt ihan ongelmitta sujunut tapahtuma. Asun viereisessä
talossa ja pihaamme käytettiin vessana - yllätin daamin puunjuurella housut kintuissa, ei kovin viehättävää.

Seuraavana päivänä nurmikot olivat täysin roskien peitossa.
Mielestäni puistoissa saa kokoontua, mutta jos omat roskat
eivät mahdu roskiksiin, ne otetaan luonnollisesti mukaan eikä jätetä mihin sattuu. Jokainen aikuinen voi rajoittaa
juomisensa määrää, jos vessoja ei ole tarjolla. Voi myös mennä lähiravintoloihin, ostaa vaikka juoman ja hyödyntää
niiden vessoja.

Eeva kirjoitti:

On hienoa, että on blogit! Vielä hienompaa on kirjoittaa kommentteja blogiinsa, missä puolustaa pieniä vapaita heikkoja ja väärinymmärrrettyjä 5380 enkeliä - jotka halusivat vain vetää pään täyteen ja tuhota- kuten blogissa jo mainittiinkin - meidän kaikkien yhteistä omaisuutta. Lisäksi siinä sivussa - ei kaikkien yhteistä omaisuutta; kuten mm. omakotitaloja, autoja, puutarhoja. Botellon kulttuuri kuuluu sinne missä se on syntynyt. On turha tuoda tänne sellaista mitä ei kykene hallitsemaan. Kulttuuri voi olla hyvä renki mutta huono isäntä kuten nyt nähtiin. Surkeaa käyttäytymistä - mutta onneksi on bloggajia jotka ymmärtävät - kunhan se ei taphadu heidän takapihalla.

http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=194016&contentLan=1&culture=fi-FI&nodeid=4910

Nyt Turun kaupunki reagoi asiaan, hieno homma. Eli se tuo isoja jäteastioita massatilaisuuksiin ja toivoo ihmisten myös käyttävän niitä. Juuri näinhän tämä homma etenee. Ja tässä taisi samalla olla bloggauksen taustaideoista se toinen.

Aiemmissa kommenteissa mainituista konkreettisista tuhoista Kupittaan alueella haluaisin kuitenkin lisää todisteita. Siis sellaisista tuhoista, jotka eivät siivoamalla poistu.

Lehtikuvien perusteella puiston harvat roskikset olivat aivan tupaten täynnä roskia. Ei olisi vaatinut kaupungilta kovin suuria ponnistuksia ajaa puistoon vaikkapa muutamaa roskalavaa.

Ja eiköhän se pissakin imeydy nurmikkoon ja kukkapenkkeihin melko nopeasti :)

Pitkää ikää Botellónille Turussa!

Kohta nelikymppinen kirjoitti:

Lehtikuvien perusteella puiston harvat roskikset olivat aivan tupaten täynnä roskia. Ei olisi vaatinut kaupungilta kovin suuria ponnistuksia ajaa puistoon vaikkapa muutamaa roskalavaa.

Ja eiköhän se pissakin imeydy nurmikkoon ja kukkapenkkeihin melko nopeasti :)

Pitkää ikää Botellónille Turussa!

DBTL:ssa kaupungin uudet isot roskakorit olivat jo käytössä. Toivottavasti kaupunkilaiset oppivat niitä myös käyttämään!

Eeva kirjoitti:

Ei nyt ihan ongelmitta sujunut tapahtuma. Asun viereisessä
talossa ja pihaamme käytettiin vessana - yllätin daamin puunjuurella housut kintuissa, ei kovin viehättävää.

Seuraavana päivänä nurmikot olivat täysin roskien peitossa.
Mielestäni puistoissa saa kokoontua, mutta jos omat roskat
eivät mahdu roskiksiin, ne otetaan luonnollisesti mukaan eikä jätetä mihin sattuu. Jokainen aikuinen voi rajoittaa
juomisensa määrää, jos vessoja ei ole tarjolla. Voi myös mennä lähiravintoloihin, ostaa vaikka juoman ja hyödyntää
niiden vessoja.

Niinpä

Eipä tänäkään vuonna sujunut ongelmitta todellakaan.

Ainakin 1 raiskaus, monia tappeluita ja pahoinpitelyitä, autojen potkimista ja ties muuta ilkivaltaa.
Jari Nikkola, vedä kuule v**** päähäsi. Onko 2-3 tuhannen ihmisten hauskanpito sen arvoista että voidaan tuhota naisen tulevaisuus, muiden hyvinolo sekä lukuista omaisuutta?

En usko.