Isänpäivän kunniaksi tuli pidettyä poikkeuksellisesti TV:tä auki koko päivä. Tätä ei viime vuosina ole juurikaan tapahtunut sillä netti ja sosiaalinen media ovat vieneet huomioni lähes täysin. Toki katson jonkin verran TV-ohjelmia mutta niitäkin käytännössä vain netistä, omalla aikataulullani. Mainstream-TV:n konsepti rajattuine lähetysaikoineen on jotenkin niin 1900-lukulaista toimintaa, ettei se jaksa riittävästi kiinnostaa. Niin hassulta kuin se marraskuussa 2010 lausuttuna kuulostaakin.

TV-lakon aikana etenkin suomalaiset urheilulähetykset näkyvät jossain määrin uudistuneen. Ne eivät edes yritä olla objektiivisia tai maltillisia vaan niin MTV3:n kuin YLE:nkin tuotannoissa on vankka yhtiön miesten paatos päällä. Merkityksettömän EHT-harjoitusturnauksen voittoa hehkutetaan kuin MM-kultaa keväällä 1995. Väliaikahaastatteluissa tilanteen kiihottamat käytävähaastattelijat lyövät vastustajaa kovempaa kuin Leijonien pelaajat konsanaan. "Vapise Puola!", kuten Lapinlahden Linnut asian aikanaan ilmaisivat.

Jokin yhtälössä häiritsee. Missä vaiheessa valtamedian tehtäväksi on tullut toimia Suomen jääkiekkoliiton innokkaana mutta kritiikittömänä markkinointikanavana? Englanninkielisissä sporttiselostuksissa on sentään mahdollisuus keskittyä itse peliin. Valitsen ne siis jatkossakin omaan mediapakettiini.

Ja ennen kaikkea: mistä ajasta tämä outo vouhotus tulee? Eikö esimerkiksi isänpäivälle rakennettu Ruotsi-Suomi -vastakkainasettelu ole ilmiönä jo mennyttä aikaa? Ruotsistahan tulevat parhaat bändit ja viikottain Turustakin ravataan Tukholmaan klubikeikoille ja futismatseihin. Entä satsaus F1-maailmaan, ketä tuo ankea peräkkäinajelu oikeasti kiinnostaa? Missä on JJ ja missä on Keke, tuo ironiaviiksien kruunaamaton kuningas? Ilman heitä toiminnan viihdearvo on puhdas nolla. Ainakin jos Erkki Mustakarin kaikki aika tuntuu kuluvan "Berniestä" kertovien juorujen kertaamisessa (sama ilmiö tuntuu toki koskevan muutakin F1-journalismia). 

Sedät jaksavat varmasti heilua TV-tuotannoissa jatkossakin mutta jaksaako kukaan heitä enää 2010-luvulla kuunnella, ainakaan mediakehitystä ennakoivien etujoukkojen parissa? Yhden TV-päivän perusteella gäppi kulutustottumuksissa on melko massiivinen katsojaryhmien ääripäiden välillä. Tulevaisuus on täällä jo nyt siinä missä isolla rahalla tuotettu menneisyyskin.  

OK, tehdään lupaus. En polemisoi 2011-juhlavuoden aiheilla tämän bloggauksen jälkeen enää julkisesti. Annetaan projektille mahdollisuus näyttää kyntensä lähimmän 14 kuukauden aikana. Ja tehdään ne viiltävimmät analyysit vasta sen jälkeen, kulttuuripääkaupunkivuoden maksimaalisen hienoja tapahtumia ja hankkeen pitkäkestoisia vaikutuksia ihaillen. Fair and square, kuten Lontoon suunnalla sanotaan.

Eräs yksityiskohta 2011-hankkeessa olisi kuitenkin hyvä saada keskustelunaiheeksi. Miksi Turku jakaa avoimesti rahaa ulos alueelta, tukemalla vasta toissijaisesti paikallista tuotanto-osaamista? En ainakaan suoralta kädeltä muista Helsingin tehneen omana kulttuuripääkaupunkivuotenaan näin rohkeaa linjanvetoa. Tietotaito ja osaaminen otettiin omalta alueelta kuten kohtuullista verovaroilla operoidessa onkin.

Entä Turussa 2011? Haitaripaini tulee Helsingistä, Alkumeri tulee Helsingistä, Riku Niemen orkesteri tulee Helsingistä - jopa turkulainen klubikulttuuri näyttäisi tulevan Helsingistä. Vai mitä mieltä olette seuraavasta tiedotteesta:

Viimeksi Lontoo, nyt Tukholma, seuraavana Pariisi 

Turku Night Moves tänä iltana Tukholmassa

Turku Night Moves pysähtyy Tukholmaan torstaina 7. lokakuuta. ”Night Moves – Club Hopping With Turku 2011” lähti liikkeelle Shanghain maailmannäyttelystä. Sieltä matka jatkui Helsingin ja Turun kautta Lontooseen viime viikonlopuksi. Tukholman jälkeen reitti suuntautuu Pariisiin ja Tampereelle päättyen Tallinnaan.

Ensimmäiset kokeelliset teokset 1960-luvulla, Suomen suurimmat reivit 1980-luvulla ja tämän vuosituhannen eloisa ja monipuolinen klubikenttä takaavat, että Turku on elektronisen musiikin keskus Suomessa. 

Klubimusiikki onkin yksi kulttuuripääkaupungin vahvuuksista. Turku Night Moves on elektronisen musiikin kokonaisuus, joka on koottu yhteistyössä Turku Modern -festivaalin kanssa ja osa kulttuuripääkaupunkivuoden kansainvälistä promootiota.

Tukholmassa lavalle nousevat:

Villa Nah – helsinkiläiskokoonpano on suuren kotimaisen suosion saattelemana Orchestral Manoeuvres in the Dark -bändin lämmittelijänä Iso-Britanniassa 2010.

Shine 2009 – Manchester-popin tuore soihdunkantaja kunnioittaa 1990-luvun rytmejä.

Dj Jori Hulkkonen – yksi Suomen menestyneimmistä ja tuotteliaimmista dj:stä, joka on työskennellyt niin John Foxxin, José Gonzálezin ja Tigan kanssa.

Mika Snickars – tukholmalaislähtöinen taitaja on yhtä vakuuttava soittaessaan vanhan ajan hip hopia tai hypnotisoivia disco-settejä. Snickars on tunnettu myös omistamastaan Snickars Records -levyliikkeestään, joka alansa parhaimmistoa Pohjoismaissa.

VJ Beige/Harmaa - on tehnyt lukuisia filmejä klubi-iltoihin ja festivaaleille eri puolilla maailmaa.

Turku Night Moves esiintyy Tukholmassa Kägelbanalla 7. lokakuuta klo 21 – 02.

Mielenkiintoinen hanke puuttumatta elektronisen musiikin tilanteeseen musiikkiteollisuudessa vuonna 2010 (tai tiedotteessa melko vapaamielisesti tulkittuun tyylin historiaan Suomessa) mutta missä turkulaiset alan tekijät ovat?

Kemiläislähtöinen Hulkkonen voidaan toki jo laskea paikalliseksi osaajaksi mutta projektin muut toteuttajat tulevat muualta. Villa Nah tulee Helsingistä, Shine 2009 tulee Helsingistä, VJ Beige/Harmaa tulee Helsingistä, Mika Snickars taasen Ruotsista.

Eikö Helsinki Night Moves olisi oikeampi nimi tälle hankkeelle? Missä on maksajana toimivan Turun saama, ruohonjuuritasolle saakka välittyvä hyöty projektista, jossa näytönpaikat ja tuottajapalkkiot kulkevat Uudenmaantullista väärään suuntaan? Mielestäni alueellisuutta ei voi loputtomasti polkea alas valtakunnallisuuden varjolla kulttuuripääkaupunkivuotenakaan.

Viikonlopun Botellón näyttäisi olleen suuri menestys Turussa. Kupittaanpuistoon saapui mediatietojen mukaan useita tuhansia juhlijoita ja suuremmilta ongelmilta ilmeisesti vältytttiin. 

Botellónin kuten muidenkin massatapahtumien haaste on roskaaminen. Skumppapullon hylsy, eväspaperikääreet ja hodarinjämät jäävät maastoon promillerajan noustessa oli järjestävän seuran verkkareissa sitten Tangomarkkinoiden, DBTL:n tai Kaustisten kansanmusiikkijuhlien tunnukset. Luontoarvojen ja hiilijalanjälkien aikakaudella meillä kaikilla on tässä asiassa varmasti vielä opittavaa.

Toisaalta ihmiset (ja usein myös media) valittavat Botellónista ja vastaavista tapahtumista aivan liikaa. Verovaroin kunnostetut puistot on tehty kaupunkilaisten käytettäviksi, ei näyttelyesineiksi joihin ei saa koskea tai oikeastaan edes katsoa. Kuluvat vielä.

Yhtälailla viher- ja kunnossapitoyksiköitä ylläpidetään verovaroin siksi, että ne huolehtivat mahdollisista vaurioista ja siivoamisesta julkisilla alueilla. Se on niiden ensisijainen ja ainoa tehtävä, ei moraalisen säätelyn tai kieltojärjestelmien ylläpitäminen. Tai alueiden tyhjänäpitäminen.

Lähestyvän mätäkuun kunniaksi kysymys kuuluukin: missä vaiheessa julkisista alueista tuli julkishallinnon eikä niinkään veronmaksajien omistamia alueita? Missä vaiheessa renki ryhtyi ojentamaan isäntää eikä päinvastoin?

Tämäntyyppisten arkisten nurinkurisuuksien esillenostamisessa syvältä katutasolta noussut, ilman nimettyä järjestäjää operoiva Botellón on oiva katalysaattori. Toivottavasti se aiheuttaa meille hallittua päänvaivaa jatkossakin.

Tuntuuko Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelma jollain määrittelemättömällä tavalla entuudestaan tutulta? Huomaan pyöritelleeni tätä kysymystä mielessäni viime viikkoina, saamatta asiaan kuitenkaan varsinaista ratkaisua.

Kunnes vastaus viimein saapui kuin salama kirkkaalta taivaalta. Useimmat näistä kikoistahan on jo käytetty DBTL:n huippuvuosina 1990-luvulla.

Muistattehan: kuumat kesäyöt, populaarin ja korkeakulttuurin rajapintakokeilut Avanti!:n toimesta, Aurajokispektaakkelit Jimi Tenorista jokishakkiin, yökonsertit Samppalinnan maauimalassa. Ylpeänä itsestään sähisevä kulttuuriturkulaisuus.

Paitsi Miljoonasateen Rocktopus -spektaakkelia Samppiksessa oli mahdollista seurata Pan Sonicin elektronisen musiikin yökonserttia. Nappiin meni, 1300 maksanutta ja tapahtuman eräänlaisena jälkipolttona syntyi muutamaa vuotta myöhempi Alkumeri -konsepti.

Nyt, reilut kymmenen vuotta myöhemmin, samainen Alkumeri on osa 2011-ohjelmaa. Samoin jokispektaakkeli palaa kirjaimellisestikin Turkuun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa. Avanti! on vaihtunut matkalla Kimmo Pohjoseen ja Haitaripainiin mutta tuotantojen ysäripostmodernistinen klangi on sama.

Hienoja nostalgisia hetkiä on varmasti tiedossa mutta miksi tyytyä vanhoihin ideoihin kun uusiakin olisi saatavilla?

Uutta dilemmaa pukkaa. Onko 2011 jo syntyessään kertaalleen pureskeltu? Vai olivatko DBTL:n alkuperäiset ideat vain niin vahvoja, että niistä riittää pureskeltavaa yhä edelleen?