Tue paikallista tapahtumatuottajaasi!

Seuraava viikko on vilkasta aikaa Turun alueen tapahtumatuotannoissa. Viikon aikana käyntiin pärähtävät paikallisvoimin toteutetut Ilmiö, Navettarok ja DBTL. Käykää ehtiessänne tutustumassa vaikka kaikkiin näistä tapahtumista. 

Navettarokin taustalla on vanhaa DBTL-osaamista tapahtuman toisen pääorganisaattorin Anne Moisanderin muodossa. Moisander palkittiin loppuvuodesta 2009 työstään Mannin navetan (eli keskeisen festivaalialueen) kunnostajana maaseudun kehittäjäpalkinnolla. Ei huono, on kasvettu positiivisella tavalla lastentapahtuman tuottajasta kylätoiminnan elvyttäjäksi!

Ilmiötä kannattaa myöskin tukea sen paikallisuuden vuoksi. Se toimittaa sisällöllisesti käytännössä samaa virkaa kuin Turku Modern mutta jostain syystä se ei ole valikoitunut kulttuuripääkaupunkiohjelmaan toisin kuin vahvasti helsinkiläisvetoinen kilpailijansa lehtitietojen mukaan.

Jonain sopivana hetkenä Cay Sevónilla ja kumppaneilla olisikin hyvä paikka selittää paikallisille aktiiveille miksi tuottajaraha juoksee ulos Turusta melko mielellään? Eikö luovan talouden paikallisten rakenteiden tukeminen ollutkaan kulttuuripääkaupunkivuoden agendalla? Tuki RantaIlmiölle on hyvä asia, mutta iso kuva huolestuttaa. Vai onko kyse vain näköharhasta?

DBTL päättää juhlaputken heinäkuun viimeiseen viikonloppuun. Iskelmävetoisen telttaohjelman rinnalla sisäklubeissa rokataan hyvinkin hartaasti. Pelkästään prässihousujen ja kurkkuvibraaton varassa ei siis olla.

Virallisen ohjelman ulkopuolelta nostalgista menovinkkiä sen verran, että keskiviikkona 28.7. Tinatuopissa legendaarinen katurockpartio Utsuri Horror Show avaa kaupunkihuuman kuten kultaisella 90-luvulla konsanaan. Sinne siis!

1 kommentti

Eiks Turus tapahru mittä syksyl ko ploki o nii hilja?