Ruisrock pysyköön Ruissalossa

Kesä tulee - ja kärp... festivaalit. Media jakoi taannoin tietoa RMJ-festarin paluusta juurilleen. Eli Raumanmeren juhannus on taas takaisin Raumalla, ei kotipesässään Otanlahdella mutta lähellä kuitenkin. Ja joka tapauksessa kaukana Porista, tuosta suippokorvien kotipesästä.

Seikkailu maksoi järjestäjille maltaita ja muistutti jälleen kerran siitä miten festivaalia ei pidä viedä pois synnyinseuduiltaan. Porin Delta Arena on teknisessä mielessä loistava ympäristö mille tahansa suurtuotannolle mutta ainutkertaiseksi kokemukseksi siitä ei ole. Vie RMJ biitsiolosuhteista Deltan kaltaiselle teolliselle alustalle ja näe miten tapahtuman brändiarvo murenee käsiin. Paitsi esiintyjät ja ihmiset myös puitteet ratkaisevat sen kuinka arvokkaana kesätapahtumaa pidetään. Naapurikaupunkien välisestä vihanpidosta puhumattakaan. Piste.

Turulla on mahdollisuus oppia RMJ:n tragediasta. Ruisrockia ei pidä pakottaa pois Ruissalon saarelta. Ei vaikka minkä tahansa vastustamisideologia kuinka kukkisi ajattelussa. Turkuhallin (ja Messukeskuksen) yhteydessä on suurtapahtumalle sopivat korvaavat tilat, kyllä vaan, mutta mahdollisella siirrolla atmosfääri ja prestiisi nollautuisivat tapahtuman ympäriltä sataprosenttisesti. Ruisrock ei ole enää Ruisrock jos se viedään Artukaisiin DDR-funkkiksen ja peltojen keskelle. Eikä järjestäjä ole silloin välttämättä enää nykyinen, kuten Vantaan Festivaalien suunnalta onkin jo viestitty.

DBTL:n siirto pykälän verran muualle nykyisestä sijainnistaan sen sijaan voisi olla kannustettava skenaario. Kaupunginteatterin edustalla tapahtuma on nykymuotoisena vain kaikkien tiellä, miksei leiriä voitaisi kasata esimerkiksi Forum Marinumin yhteyteen. Joki on edelleen läsnä ja tilat nykyistä avarammat. Miksi ei ainakin kokeiltaisi uutta sijaintia.

Keskikaupungillekin saisi yhden tapahtuman niin halutessaan. Yliopistonkadun kävelykatuosuus, Humalistonkatu klubeineen ja Puolalanpuisto. Sehän on Turun Flow, eikö vain! Mutta mistä energiset ja osaavat järjestäjät. Turun asema festivaalien pääkaupunkina alkaa olla menneen talven lumia tätä menoa. Onneksi Ilmiö Uittamolla antaa hiljaista signaalia siitä, että innovatiivista toimintaa löytyy yhä kunhan sitä osaa aluskasvillisuudesta tarkkaavaisesti etsiä.

6 kommenttia

Flow? Eiköhän se jo nähty Koneiston kohdalla, miten tässä kaupungissa arvostetaan ns. nuorisokulttuuria.

Itseasiassa Turku oli lähdössä rahoittamaan Koneistoa aikanaan mutta tukipäätös venyi sen verran, että Helsinki pääsi apajille EU-kulttuuripääkaupunkivuotensa jäännösrahoilla, jos en nyt ihan väärin muista.

Eli Turun kaupungin torjuva suhtautuminen asiaan on itseasiassa myytti. Varsinkin kun ottaa huomioon, että Koneistokaan ei välttämättä suoriutunut erilaisista velvotteistaan Turussa ihan täyden kympin arvoisesti. UMF kaatui sekin omaan sisäiseen ongelmavyyhtiinsä mielestäni enemmän kuin kaupungin tukiaisten puutteeseen. Tapahtumajärjestäjän näkökulmasta Turun kaupunki on loppupeleissä suht luotettava ja mutkaton yhteistyökumppani pienine puutteineenkin.

Oli miten oli, Ilmiö jatkaa hyvin paljon näiden kahden tapahtuman jäljillä. Käykääpä kaikki tsekkaamassa se Uittamolla kesällä!

Onhan Turussa jo yksi keskikaupungin konemusatapahtuma: Turku Modern.

Anonyymi kirjoitti:

Onhan Turussa jo yksi keskikaupungin konemusatapahtuma: Turku Modern.

Toki toki. Niken ja kumppaneiden Soundcheckia unohtamatta. Mutta kummallakaan ei taida olla katu- ja puistoalueita käytössä, vai onko?

Puolalanpuistoa voisi pikku hiljaa aktivoida taas muutenkin. Katsomo rinteessä valmiina, keskustasijainti, metelitasojenkin kanssa tulee toimeen.

Kuka laittaisi hösseliksi? Kaupunki, Eastway, Live Nation?

nikkolajari kirjoitti:

Kuka laittaisi hösseliksi? Kaupunki, Eastway, Live Nation?

x-rust?

X-Rust varmastikin pystyisi homman hoitamaan. Pitkän linjan konemusayhteisö kyseessä. Ymmärtänevät myös toiminnan realiteetit hyvin.

Yksi vaihtoehto olisi unohtaa nykyhetkiset alakulttuurit ja nuoret aikuiset kokonaan uusien tapahtumien suunnittelussa. Heille on muutenkin tarjontaa. Kasvava markkinaryhmä Suomessakin ovat eläköityvät suurten ikäluokkien edustajat. He ovat toisenlaisia kuin "vanhukset" aiemmin. He ajavat Harrikoilla ja luukuttavat Elvistä, Beatlesia ja Bill Haleya musiikkivalinnoissaan. Miksei heille ei tekisi nostalgisia tapahtumia? Klassinen rock ja pop toimisivat varmasti muillekin ikäryhmille.

Takavuosina esimerkiksi Kasevan Puolalanpuiston konsertissa oli tuima meno. Bändi veti kelpo keikan ja esityksen jälkeen bäkkärillä vilisi 60-70-vuotiaita nimmarinpyytäjiä. Ei huono.