"Pullamössösukupolvi saa kaiken elämässään liian helpolla", on tuttu jyrähdys suurten ikäluokkien edustajien suusta. Mutta kun sukupolvi sukupolven jälkeen tuntuu saavan kaiken elämässään liian helpolla, yksi nimitys ei enää riitä erottelemaan liian helpolla saamisen eroja. Semminkin kun nykyajan nuoret eivät edes ole pullamössöä maistaneet.

Myös Markku Nieminen on pohtinut asiaa ja hän ehdottaakin Helsingin Sanomien yleisönosastolla, että kuvaava nimi 1990-luvulla ja myöhemmin
syntyneille lapsille olisi

perunalastusukupolvi,

koska nuorten ostokset ovat pääosin limonaatia, karkkeja ja perunalastuja.

Perinteisesti on ajateltu, että kun vaatteet ovat viimeistä huutoa, ne ovat muodin mukaiset ja markkinoiden uusinta uutta. Mutta miten on asioiden laita, kun laulusolistin esitys on viimeistä huutoa? Sen tiesi ainakin klarinetisti ja taiteen moniottelija Paavo Partti.

Toimittaja Jorma Lamppu siteerasi äskettäisessä Svengaava iltapäivä –radio-ohjelmassa Partin tekemää konserttiarvostelua, jossa tämä totesi ytimekkäästi, että:

laulusolistin esitys oli viimeistä huutoa.

Aristoteleen kantapää ilahtuu muodikkaan raivoisan lauluesityksen arvioinnista ja toivottaa hyvää jatkoa kaikille viimeistä huutoa oleville lauluesityksille.

Aristoteleen kantapää perehtyy tämän viikon sitaatissaan fysiikan suureeseen nimeltä aika. Kyllä, tuohon näkymättömään olemukseen, jota osalla meistä on liikaa, ja toisilla taas tuntuu olevan sitä aina liian vähän.

Ei kuitenkaan hätää. Tuore Länsiväylä-lehti lohduttaa meitä kaikkia ajan puutteen kanssa kamppailevia toteamalla kellomuseota käsittelevässä jutussaan seuraavasti:

Kellomuseon johtaja kaipaa lisää aikaa.

Niinpä, jopa ihminen, joka on tuhansien kellojen ympäröimä, kaipaa lisää aikaa.

Aristoteleen kantapää kiittää kuuntelija Korhosta vihjeestä ja toivottaa kaikille niille, joilla on liikaa aikaa eräässä Yleisradion kirjallisuusohjelmassa olleen lausahduksen tavoin, että:

Internet on ihmeellinen väline. Sen keskustelupalstoilla voi kommentoida asiaa kuin asiaa. Siellä voi päästää luovuuden valloilleen ja kutsua keskustelukumppaneita hauskoilla nimillä.

Anssi Miettinen kirjoitti Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen artikkelin asuntojen hintojen kehityksestä. Juttua tehdessään hän seurasi internetin Suomi24-palstaa, jossa käytiin kiivasta keskustelua aiheen tiimoilta.

Siellä tuhnut — eli vuokralaiset, jotka odottavat hintojen laskua — joko povaavat romahdusta tai kirjoittavat itsesäälisiä vuodatuksia. Tuulipuvut — asuntovelalliset — puolestaan pilkkaavat tuhnuja ja rehvastelevat asuntonsa hinnan nousulla.

Kukapa meistä ei olisi ilahtunut siitä, kun kaupasta ostetut uudet housut
istuvat hyvin jalkaan eli sopivat täydellisesti. Ja mikä sen mukavampaa jos
työkalu istuu hyvin kouraan ja työskentely sujuu ripeästi hyvän työvälineen
ansiosta. Mutta varmasti palkitsevaa on myös se, jos moottoriurheilija
huomaa tiukan kisan aikana että moottoripyörä istuu hyvin käteen. Näin kävi
moottoripyöräilijä Mika Kalliolle Portugalin ensimmäisten aika-ajojen
jälkeen. Aamulehden välittämässä STT:n uutisessa Mika Kallio kertoi, että:

Pyörä alkoi istua paremmin käteen, mutta vieläkin on paljon kehitettävää.

Nuoria parjataan usein siitä, että he eivät ole kiinnostuneita politiikasta. Mutta sehän ei ole totta! Tarkkakorvaisimmat meistä ovat jo kuulleet, että sanat demari kone ja demari meininki ovat nyt monen nuoren huulilla. Käsikirjoittaja ja tuottaja Aleksi Bardy kirjoittaa Kansan Uutisten Viikkolehdessä, että

nuoriso on alkanut käyttää sanaa demari halventavana ilmaisuna. Kuulin kun
nuori nainen kiroili rumaa ja kaatuilevaa tietokonetta sanomalla ’tää on ihan demari kone’.

Aristoteleen kantapää jää odottamaan miten muut puolueet vastaavat tähän demareiden saamaan vaalietuun. Mainoshan se on kielteinenkin mainos, punamulta vieköön!

Muistatteko enää, mitä tapahtui yhteiskunnalle? Joskus kauan sitten yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat ihmisiä, toiset opiskelivat yhteiskunnallisia asioita ja toiset taas olivat välinpitämättömiä yhteiskunnallisista asioista. Vaan ei ole enää, yhteiskunta tuntuu kadonneen johonkin jossain vaiheessa, kun me kaikki katsoimme johonkin muualle.

Viime sunnuntain Helsingin Sanomien taloussivuilla selvisi, mitä yhteiskunnalle tapahtui. Jakke Holvaksen jutussa ”Innovaatioiden aika” poliittisen historian tutkija Pauli Kettunen kertoo, miten yhteiskunta joutui myllerrykseen 1990-luvun laman aikana. Suomen talous oli saatava nousuun ja niinpä kehitettiin kansallinen selviytymisstrategia, johon kuului innovaatioiden hyödyntäminen. Kettunen sanoo:

Aristoteleen kantapää paneutuu tämän viikon sitaatissaan itse pääasiaan eli
hiuslisäkkeeseen. Riita päähän sopimattomasta hiuslisäkkeestä peruukkiliikkeen kanssa johti connecticutilaisen miehen ennennäkemättömään hiustenhalkomiseen siitä kuka sanoi ja mitä niin, että lopulta asia päätyi oikeuteen ja kaikkitietävän STT:n uutislistalle. Sanomalehti Karjalainen taas käytti tilaisuutta hyväkseen ja otsikoi STT:n hiuslisäkeriitauutisen näin:

”Riita hiuslisäkkeestä vei asiakkaan ja peruukkikaupan tukkanuottasille.”

Näinhän se on, että silloin, kun on mahdollisuus sanoa, niin silloin pitää sanoa.

Missä ovat pörssiyhtiöiden hallitusten naisjäsenet? Johtoasemassa olevien
naisten vähäinen määrä on ollut syksyn kuuma keskustelun aihe. Sosiaali- ja
terveysministeri Tuula Haatainen osallistui keskusteluun A-plus-ohjelmassa
ja hänen mielestään pörssiyhtiöissä pystytään lisäämään naisten määrää. Hän
jatkaa:

”Valtiovalta on omalta osaltaan valtio-omisteisissa yhtiöissä hoitanut
leiviskänsä. Näissä valinnoissa on vähintään 40 % naisia ja miehiä."

Aristoteleen kantapää iloitsee tasa-arvon toteutumisesta, mutta jää miettimään keitä ovat nämä valtion pörssiyhtiöiden hallitusten jäljellä jäävät 20%, joita Haataisen ei laske miehiksi eikä naisiksi.

Suomi on jokamiehenoikeuksien harrastajan taivas ja syksy on jokamiehenoikeuksien kulta-aikaa. Jopa viime kesän kuivan kauden jälkeen sienisato alkaa nostaa päätään sopivan kosteissa metsäpainanteissa.

Mutta sienimetsällä meitä uhkaa myrkkysienten lisäksi toinen salakavala vaara. Tästä vaarasta meidän sienten ystävien pelastamiseksi varoittaa nimimerkki Sienillekin oikeutta Espoon metsistä.

Nimimerkkimme kirjoittaa näin:

”Moni sienestäjä heittää sienen pois todettuaan sen olevan matoisen. Kotona tarkemmin perattaessa hylätään vielä monia sieniä, koska ne ovat matoisia. Sienet eivät kuitenkaan ole matoisia, koska madot eivät elä niissä, vaan toukkaisia. Madot ovat eläimiä, jotka ovat matoja alusta pitäen eivätkä muuksi muutu. Toukat ovat kehittyneet hyönteisten munista ja ne kasvavat edelleen aikuisiksi joko suoraan tai kotelovaiheen kautta. Sienten toukat ovat useimmiten sienisääsken tai juurikaskärpäsen munista kehittyneitä. Ja tietysti täysin vaarattomia ihmiselle.”