Skip navigation.
Home

Blogit

Lisäys, yöllä

Aulis Aarnio ei pääse. Vatsatauteja on pahasti liikkeellä.

Jatkamme samasta aiheesta mjuutaman viikokn kuluessa. Ainakin Otavan Leena Majander on luvannut tulla sopivina perjantaipäivinä paikalle.

Ja katsotaan, noinko saisi SanomaWSOY:stä jonkun.

Näissä ohjelmissa on vain se, että puheen lisäksi pitäisi olla asiaakin...

Eläköön rautaiset pianoammattilaiset

Laulukilpailun pääosassa ovat luonnollisesti laulajat, mutta en malta olla kirjoittamatta pianisteista. Lukkarinrakkaus pianisteja kohtaa nostaa päätään aina musiikkikílpailuja seuratessa. He nimittäin, siis nämä päivittäin lavalla esiintyvät sivuroolihenkilöt, viralliset kilpailupianistit, kyntävät aikamoista työsarkaa päivittäin. Tänäänkin Kristian Attila on soittanut jo lähes puolitoista tuntia. Ja ennen kuin välierät huomenna päättyvät, on hän ollut lavalla viidesti, suunnilleen kaksi ja puoli tuntia. Samoin on laita Tuula Hällströmin.

Tänään radiossa näytteitä ja kommentteja välieristä

Tänä iltana klo 23 kuulette YLE Radio 1:ssä suoran koostelähetyksen, jossa kommentoidaan tämän ensimmäisen välieräpäivän kilpailijoiden suorituksia. Ohjelmassa kuullaan myös laulunäytteitä. Radiokommentaattorimme, laulutaiteen professori Petteri Salomaa on kuunnellut kilpailut ihan alusta asti, joten hänellä on kaksinkertainen kuulokuva jokaisesta laulajasta. Eikä hän ole ensimmäistä kertaa laulajia arvioimassa niin että pitkän linjan tietäjän ja osaajan kommentit kannattaa kuunnella ihan vakavissaan.

Oopperalaulajat ovat diivoja

Oopperalaulajat ovat vain suurieleisesti oikuttelevia ja teeskenteleviä taiteilijapersoonia, jotka ovat diivoja niin lavalla kuin lavan takanakin. Tai ovatko he sittenkin poikkeuksellisen lahjakkaita ja palvottuja tähtiä, joiden ammattimaisesta työskentelystä on diivailu kaukana?

Suomen Kansallisoopperan taiteellinen suunnittelupäällikkö Tuulikki Närhinsalo työskentelee ammatikseen oopperalaulajien kanssa ja tietää näin ollen kertoa, mikä on totuus oopperamaailman diivailijoista.

Ennakkoluuloja YLE Radio 1:ssä maanantaina 7.1. klo 11.40 - 11.55 sekä klo 22.45 - 23.00.

Välieriin 17 kilpailijaa

Välieriin menee 5 mies- ja 12 naislaulajaa. Kilpailussa jatkavat Timo Riihonen, Emilia Vesalainen, Laura Vire, Miina-Liisa Värelä, Jussi Ziegler, Olli Brummer, Kajsa Dahlbäck, Joonas Eloranta, Mia Heikkinen, Terttu Iso-Oja, Melis Jaatinen, Ilona Jokinen, Laura Jokipii, Tiina-Maija Koskela, Jussi Lehtipuu, Jenni Lättilä ja Jeni Packalen.

Huomenna torstaina klo 16 alkaen välieräosuutensa esittää 9 ensinmainittua ja loput kahdeksan esiintyvät perjantaina. Onnea ja menestystä kaikille välieriin selvinneille!

30 laulajaa, 30 soitinta

Laulukilpailu verrattuna soitinkilpailuun on siitä mielenkiintoinen laji, että erilaisia "soittimia" on yhtä paljon kuin on "soittajiakin". Pianokilpailuissa soitinvaihtelua saa aikaan hieman silloin kun kilpailijat voivat valita parin kolmen eri soittimen välillä. Jousisoitinkilpailuissa on jo variantteja sen vuoksi, että jokaisella kilpailijalla on oma soittimensa. Mutta instrumenttien lajivalikoimassa laulu vie ehdottomasti voiton muista.

Kiitos komedienne Jokipii

Juuri kun pääsin ajattelemasta lavaesiintymisen merkitystä laulukilpailussa, esiintyjävuoroon tuli sopraano Laura Jokipii. Adelen kuplettiaaria oli mainio osoitus siitä, että lavaesiintyminen on kuin onkin olennainen osa laulamista. Lepakon Adelen osa on komedienne-rooli parhaimmillaan ja kun sen tekee hyvin, voi yleisölläkin olla hauskaa. Jopa laulukilpailussa. Kiitos Laura!

Timo Riihonen aloittaa kilpailun

Lappeenrannan laulukilpailuissa kilpailun kuopus toimii perinteisesti onnettarena kilpailujärjestystä arvottaessa. Onnetar tänään iltapäivällä pidetyssä avajaistilaisuudessa oli tämän kilpailun nuorin eli 21-vuotias sopraano Elisabeth Lipinsky. Hän nosti joulunpunaisesta arpakulhosta Timo Riihosen nimellä varustetun lapun, joten tänään klo 19.30 ensimmäisenä laulukilpailujen lavalle tuomariston ja yleisön eteen astelee 24-vuotias basso.

Voiko kaunokirjallisuutta kilpailuttaa?

Keskiviikkona 2.1. kello 17.30-18.00

Onko mahdollista jollakin vedenpitävällä tavalla määritellä, mikä kirjallinen taideteos on parempi kuin toinen? Onko oikein jakaa Finlandia-palkintoja ja muita kirjallisuuspalkintoja? Napit vastakkain kriitikko Mervi Kantokorpi ja kirjailija Hannu Raittila.

Hannu Raittila on saanut Finlandia-palkinnon ja Mervi Kantokorpi on ollut Finlandia-palkinnon antajana. Mutta heillä on erilaiset näkemykset siitä, miten kaunokirjallisuuden kilpailuttaminen vaikuttaa kirjailijan työhön, kustannustoimintaan ja kulttuurijournalismiin.

Mikä uhkaa demokratiaa?

J.P. Pulkkinen:

”Onko perinteisen kiinalaisen oopperan ja länsimaisen puhedraaman välissä jotain toisenlaista teatteria? Tai toisella tavalla sanottuna, onko olemassa toisenlaista teatteria näiden draaman perustyyppien ulkopuolella – aasialaisen teatterin jossa laulaminen ja tanssiminen ovat pääasia, ja eurooppalaisen teatterin, missä näytelmäkirjailijan sanat ovat pääasia?

Syndicate content