Tällä kertaa aiheena kahvilat ja kahvilakulttuuri. Oliko Suomessa sotien jälkeen kahvilakulttuuria? Miksi aiheesta ei ole juurikaan tutkimusta? Ovatko nykykahvilat pelkkiä läpikulkupaikkoja vai kokoonuttaanko niihin "parantamaan maailmaa"? Kadonneita kahviloita, eri kaupunkien perinnepaikkoja sekä muuta asiaan liittyvää ruotivat Jukka Kemppisen lisäksi historiantutkija ja esseisti, Helsingin kaupunginkirjaston pitkäaikainen johtaja, professori Sven Hirn, Helsingin yliopiston kirjastonhoitaja (eläkkeellä), filosofian maisteri Heikki Kaukoranta, kirjastonhoitaja, FM Niina Into sekä teologian tohtori Juhani Forsberg.

Tänään kuultiin jälleen Bachin musiikkia, tällä kertaa kaksi kappaletta Das Wohltemperierte Klavierin toisesta kirjasta: numero 12 f-molli sekä numero 14 fis-molli. Molemmat soitti Edwin Fischer.

Ohjelman alussa kuultiin melkoinen kavalkadi kirja- ja kirjailijaviitteitä. Ohessa linkkejä, joista toivon mukaan on hyötyä lisätietoa haluaville:
- Jose Saramago http://www.tammi.fi/kirjailijat/kirjailija/124
- Hannu Väisäsen Vanikan palat (2004) ja Toiset kengät (2007) http://tinyurl.com/ysod9x
- Eeva Kilven Unta vain (2007) http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product&isbn=951-0-33501-0
- Robertson Daviesin Deptford-trilogia (1970-75), josta on suomennettu ensimmäinen osa The Fifth Business (Viides rooli, Tammi 1984)
- Peter Høeg http://www.tammi.fi/kirjailijat/kirjailija/220
- Leena Majander mainitsi myös Armistead Maupinin E.T:tä näytellyttä kääpiötä kuvaavan kirjan Maybe the Moon (1992), joka on suomennettu nimellä Kuu taivaalta (Otava, 1994)

Vaikka Kemppinen toisin väitti, ranskalaisesta kustannusmies Jean Paulhanista on kirjoitettu ainakin joitain kirjoja. Maininnan arvoinen on etenkin Michael Syrotinskin Defying Gravity: Jean Paulhan's Interventions in Twentieth-Century French Intellectual History (SUNY Press, 1998).

Maininnan saivat myös Juha Vuorinen http://www.diktaattori.fi/vuorinen.php
sekä Milan Kundera http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/author&id=323&categoryId=2

Leena Majander-Reenpää, kustannusjohtaja, Otava & Reetta Meriläinen,
päätoimittaja, Helsingin Sanomat.

Mäntylä ja Kemppinen.

Miten kuulijoita yritetään tällä kertaa petkuttaa? Leena ja Reetta ovat
vanhoja ystäviäni.

Totta kyllä puheena on sähköinen media ja printtimedia eli toisaalta
tietoverkot + puhelinratkaisut ja toisaalta kirjat ja lehdet.

Martti Mäntylä luonnollisesti tuntee tätä tietotekniikkaa.

Itse olen ehkä pakonomaisin painetun tekstin käyttäjä. Olen oppinut istumaan
kirjakaupan hyllyssä tietosanakirjojen (Otava) välissä. Äiti hoiti isänsä
talossa kirjakauppaa ja elokuvateatteria 1940-1963.

Leenasta väitetään, että hän oli jo kauppakorkeakoulussa opiskellessaan
keskittynyt kirjojen markkinointiin. Reetta on kunnon tyttö Joensuusta ja
silti hän lipsahti jotenkin Hesarin toimittajakouluun. Saadun tiedon mukaan
juuri niiltä kursseilta tuli paljonkin ammattilaisia.

Olen esittänyt Leenalle ja Reetalle etukäteen kysymyksen, miksi juuri
kustannusalalla ja lehdistössä on ollut vahvoja ja osaavia naisia monta
kymmentä vuotta aikaisemmin kuin liiketoiminnassa ja valtion hallinnossa.

Vähän yleistäen: silmiinpistävän moni iso kustantaja ja lehtifirma on
pyörinyt naisen ympärillä. Clare Booth Luce tuskin kulki toimettomana Timen
ja Lifen käytävissä 1930-luvulla.

Aloitetaan viitteet jälleen lähetyksen musiikkikappaleista. Tänään kuulimme kaksi pätkää Johann Sebastian Bachilta:

Partita no. 2 d-molli (BVW 1004), osa 5: ciacconna sekä Sonaatti no. 1 g-molli (BVW 1001), osa 3: siciliana. Molemmat esitykset soitti Jascha Heifetz.

Bachin musiikin yhteydessä otettiin esille myös tanskalaiskirjailija Peter Høegin uusin romaani Hiljainen tyttö (2006, suom. 2007), jossa lähetyksessä kuultu chaconne on melko suuressa osassa.

Vieraana oli tällä kertaa siis mm. OTT, Oikeustieteen professori Kimmo Nuotio. Lisätietoa Nuotion tutkimushankkeista ja julkaisuista: http://www.helsinki.fi/oik-vaasa/nuotio.htm

Kimmo Nuotio viittasi Päivi Hirvelän väitöskirjaan Rikosprosessi lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa (2006). Tutkimuksen tiivistelmä: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/oik/rikos/vk/hirvela/tiiviste.html

Keskustelun taustalla oli jo aiemmassa blogimerkinnässä mainittu Janne Kivivuoren kirja Rikollisuuden syyt (2008). Lisätietoa teoksesta löytyy kustantajan sivuilta http://www.nemokustannus.fi/kirja/kirja_rikollisuudensyyt.htm

Kivivuori toimii Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen kriminologisen yksikön johtajana. http://www.optula.om.fi/

Saapuvilla:
- Olavi Heinonen, eläkkeellä oleva korkeimman oikeuden presidentti; väitellyt muinoin rikosoikeudesta;
- Kimmo Nuotio, professori, rikosoikeus,
- Martti Mäntylä, professori,
- Jukka Kemppinen
(ja ehkä joku vielä)

Aihe: rikollisuus

1. Media vetoaa "yleiseen oikeustajuun". Rangaistuksia pidetään yleisesti liian lievinä ja joskus liian kovina. Mikä merkitys "yleisellä oikeustajulla" on, kun se ei perustu tosiasioiden tuntemukseen.

2. Kuka tuntee tosiasiat eli rikokset ja niistä määrätyt rangaistukset?

3. Onko rikoksista tuomitseminen osa demokratiaa?

4. Miksi julkisuudessa ei huomata, että valtion selvä velvollisuus turvata kaikin keinoin kansalaisten koskemattomuus ei liity erikoisemmin rikoksista tuomitsemiseen?

5. Miksi julkisuudessa ei huomata, että poliisinkin mahdollisuudet estää vahinkoja ovat rajalliset?

6. Kun eri vuosikymmeninä on pidety yllä rauhanliikettä ja Sadankomiteaa ynnä muuta, miksi kukaan ei ole koskan perustanut siviili-rauhan-liikettä? Paitsi Birger Jaarli 1300-luvulla.

7. Miksi ihmiset eivät ymmärrä, että rikosten vähentäminen tapahtuu tehokkaimmin kodeissa ja kouluissa?

8. Miksi ihmisten on niin vaikea nähdä rikollisuuden ja syrjäytymisen välistä yhteyttä?

9. Miksi ihmisten on niin vaikea nähdä, että kontrolli joissakin tapauksissa lisää rikollisuutta sen sijaan että se vähentäisi sitä.

Siis:

suomen kielellä on yksi hyvä kirja rikollisuudesta, Janne Kivivuori, Rikollisuuden syt (2008). Sitä ei esitellä sanomalehdissä eikä se tiettävästi kiinnostanut suuria kustantajia - siis niitä, jotka elävät rikollisuuden kaunokirjallisella kuvailulla.

Piiloviesti pehmoilijat ja kovan linjan toimijat on väärä ja valheellinen. Ei kukaan näissä asioissa toimiva yritä suosia rikoksentekijöitä rikoksen uhrien kustannuksella.

Etenkin Yhdysvalloista löytyy loputtomasti tutkimustietoa ankarien ja erittäin ankarien rangaistusta tehosta. Se teho ei ole kehuttava.

Erilliskysymys: onko oikeuslaitoksemme amerikkalaistumassa? Ovatko asianajajat liian kalliita? Selviääkö taloudellisista rötöksistä, jos kustantaa todella hyvän asianajajan?

Tekninen kysymys: Helsingin keskustassa tietotekniikkaan perustuva valvonta on kuulemma maailman tiheintä ja tehokkainta. Voidaanko ihmisten turvaa parantaa tästäkin teknisillä innovaatioilla? (Voidaan, jos halutaan.)

Kuuntelin tarkoin edellisen ohjelman ja mietin.

Luulisin nyt, että kolme vierasta olisi ihanteellinen määrä.

Kuvittelen, että kuulija käsittää keskustelun keskusteluksi mutta ainakin alkuvaiheessa on vaikea käsittää, kuka puhuu.

Tunnustan tässä, että tyhmänylpeä yritys on saada aikaan todellista keskustelua. Ainakin televisiossa "keskustelu" tarkoittaa joskus sitä, että joko toimittaja ristikuulustelee muutamia henkilöitä tai sitten nämä puhuvat kukin ilmaan, eivät toisilleen.

Iso Katekismus (Suomen kirkon tunnustuskirjat):

Lähetyksessä kuultiin klassisen musiikin puolelta neljä pätkää Leopold Godowskyn soittamista kappaleista:

Robert Schumann: Carnaval 16b. Intermezzo: Paganini
Frederic Chopin: Balladi g-molli, op. 24
Frederic Chopin: Sonaatti nro 2 h-molli, op. 35 osa 1. Grave
Frederic Chopin: Sonaatti nro 2 h-molli, op. 35 osa 3. Marche funebre

Lisää tietoa Godowskysta löytyy mm. osoitteesta www.godowsky.com

Pöytäkirja, laadittu tammikuun 18 päivänä 2008 talossa numero 1 Mannerheimintien varrella Helsingin kaupungissa, jolloin saapuvilla saattavat olla, sen mukaisesti kuin radiossa asianmukaisesti ilmoitetaan, muitten ohella, seuraavat henkilöt, nimittäin eläkeläiset Aulis Aarnio ja Olavi Heinonen, heistä ensin mainittu aikaisempi siviilioikeuden professori Helsingin yliopistosta ja viimeksi mainittu korkeimman oikeuden presidentti, tekniikan tohtori Martti Mäntylä, edustaen itsensä lisäksi Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan tutkimukeskusta HIIT, ja teolo

Nyt kun blogivastaavakin on palannut maisemiin lienee aihetta sanoa pari sanaa niistä tavoitteista, joita tällä blogilla on. Tarkoituksena on siis kerätä tänne tiedot kussakin ohjelmassa mainituista kirjoista, levyistä, elokuvista, artikkeleista tai muista teksteistä. Näin kulloinkin viittauksen kohteena ollut ja mahdollisesti kuulijan mielenkiinnon herättänyt teos pitäisi olla listattuna blogissa asianmukaisin linkein varustettuna. Tietenkin tulevat lähetykset näyttävät sen, miten hyvin tämä toimii käytännössä.