Ihminen on kumma otus. Se on aina selvinnyt kaikesta - itse aiheuttamistaan lamoista, luonnonkatastrofeista ja muusta.

Kirsin mukaan ihmiskunta on itse asiassa kulkenut katastrofista toiseen. Tällä tavalla tulevat sukupolvet eivät tule valmiiseen maailmaan, vaan heille avautuu aina jokin tehtävä.

Näin meidänkin olisi tehtävä - jätettävä tuleville sukupolville tarpeeksi haastetta. Joten me voimme lopettaa murehtimisen kaiken maailman ongelmista, kunhan jätämme ilmastonmuutoksen ratkaisun lapsillemme.

Ilmasto kuitenkin muuttuu johonkin suuntaan. Se on luonnon perusominaisuus numero 1. Mihin suuntaan ja miten ihmiselle siinä käy, ne ovatkin kokonaan toinen juttu!

YLE Radio 1 keskiviikkona 22.7.2009 klo 9.05 - 9.58.

Keskiviikkona 23.7.2009 klo 13.25. ja uusinta torstaina 24.7. klo 17.40. Ohjelma on kuultavissa oikean palstan radiosoittimesta viikon ajan.

Erik Satie oli varsinainen kujeilija, joka ei jättänyt rauhaan edes pronssipatsasta. Mikä sopisikaan arvokkuuden perikuvaksi paremmin kuin pronssipatsas, mutta Satie tekee sälää kaikesta arvokkaasta yhdessä runoilija Leon-Paul Farguen kanssa.

Runossa kuvataankin puutarhan sammakkopatsas suu ammollaan synnyttämässä SUURTA SANAA, joka ei koskaan heltiä kurkusta.

Asiantuntijoina oopperalaulaja Essi Luttinen ja pianotaiteilija Kristian Attila. Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.

Mitä erilaisia tulkintoja tästä arvoituksellisesta runosta voisi löytää?

Keskiviikkona 15.7. 2009 klo 13.25. ja uusinta torstaina 16.7. klo 17.20. Ohjelma on viikon ajan kuultavissa sivun oikean palstan radiosoittimesta.

Sibeliuksen Var det en dröm – Untako vain pursuaa nuoruuden tuskaa ja unelmia.

Se liikkuu valveen ja toden rajamailla unessa menetetystä rakastetusta, jota ei ehkä ole edes ollut olemassa: ehkä kaikki olikin vain unta. Nuoren J. J. Wecksellin runo noudattaa romantiikalle tuttua ajatuskulkua, jonka mukaan koko elämä onkin ehkä unta.

Säveltäjä Jean Sibelius on itse tunnustanut, että tätä laulua hän pitää laulutuotantonsa onnistuneimpiin kuuluvana. Säestyksen polyrytminen lepatus synnyttää impressionistisen hetkellisyyden vaikutelman. Laulu kulkee legatolinjaisena resitatiivina sen yllä.

Nuorina asiantuntijoina sopraano Kaisa Ranta ja pianisti Salla Karakorpi. Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.

Eräs ystäväni vuosia sitten kertoi, että Mig-hävittäjän ominaisuudet muistuttavat enemmän silitysrautaa kuin lentokonetta. Hän lisäsi, että lentää se tiiliskivikin, kun tarpeeksi pistetään voimaa taakse. Lauseet kalvoivat takaraivoa. Karjalan Lennoston vierailun aikana päätin loistaa tällä ylivertaisella tiedollani. Vastaus oli tyly. Hornetit eroavat entisistä Mig:stä, ne lentävät yhtä hyvin kuin kotipiano.

Hornetin ohjaamo on karu. Ahtaanpaikan kammoisella ei siihen ole mitään asiaa. Pieni kerosiininkäry tukee tunnelmaa. Alkuun monitoreja näyttää ohjaamossa olevan liikaa. Hetken kuluttua olen edelleen samaa mieltä. Ohjaamoa koristelevat kaikkialla erilaiset katkaisimet, joita ei tekisi mieli painella. Ja tuosta käsin pitäisi vielä lentää! Lentäjä puhuu stressaavasta informaatiotulvasta, jota syntyy lennon aikana. Uskoa pitää, tästä lähtien en valita, kun liikennevaloissa pitää seurata kahta kaistaa ja yhtä valoa puhelimen soidessa.

Heikki Niskanen

http://www.ilmavoimat.fi/
http://www.ilmavoimat.fi/index.php?id=94

Valtio on väkivallan monopoli. Se ohjaa elämääsi lukuisin keinoin. Tarkista unelmasi. Ovatko ne sinun vai valtion?

Haluatko lisääntyä? Haluatko huhkia töissä tienaamatta? Haluatko olla suomalainen?
Oletko lainkuuliainen? Uskotko, että sinun on ansaittava onnesi?

Jos vastasit kysymyksiin myöntävästi, elämäsi ei ehkä ole omasi.

Valtio on uskonto. Se myöntää sinulle taivaspaikan jos uhraat elämäsi sen hyväksi. Paikka lunastetaan näin: saat sydänkohtauksen ja kuolet eläkkeesi ensimmäisenä päivänä.

Valtiota vastaan on taisteltava jatkuvasti. Se kasvattaa uuden pään aina kun entinen on katkaistu. Se keksii aina uusia keinoja hallita sinua. Valtio ei ole yksi vaan vihollisesi on kaikkialla.

Muista, politiikka on konfliktia ja vihollisen tuhoamista. Jotta voit taistella, sinun on tunnistettava vihollinen. Vihollinen on jokainen, joka väittää tietävänsä miten sinun on järjestettävä elämäsi.

Ole aina varuillasi. Jos kuulet sanan täytyy, kavahda. Jos kuulet sanat on suotavaa, ole valppaana. Jos aloitat päiväsi ilottomasti ilman vaihtoehtoja, vaihda suuntaa.

Jos haluat elää, opi näkemään kahleesi, ja katko ne. Ole nopea, ja karkaa aina kun voit. Totteleminen ei ole mitään. Taistelu on kaikki. Ja se on tehtävä tyylillä.

Vihaa sotilaita, poliiseja, ministereitä, kansanedustajia ja presidenttiä. Kieltäydy töistä, urasta, perheestä ja suunnitelmista. Älä äänestä. Jokainen ääni eduskuntavaaleissa on ääni orjamoraalin puolesta ja itsehallintoasi vastaan. Ota resursseja haltuun, älä jää odottamaan niitä. Valtaa, varasta ja rakenna itse.

Tarkista jokainen halusi. Älä alista intiimielämääsi politiikalle äläkä valtiolle. Ainoastaan siten se säilyy räjähdysvoimaisena.

Tee mitä haluat, tärkeintä on että valinta on sinun. Ainutkertaisuuden on oltava vapaata.

Keskiviikkona 15.7. 2009 klo 13.25. ja uusinta torstaina 16.7. klo 17.40. Ohjelma on viikon ajan kuultavissa sivun oikean palstan radiosoittimesta.

Sibeliuksen Var det en dröm – Untako vain pursuaa nuoruuden tuskaa ja unelmia.

Se liikkuu valveen ja toden rajamailla, unessa menetetystä rakastetusta, jota ei ehkä ole edes ollut olemassa. Nuoren J. J. Wecksellin runo noudattaa romantiikalle tuttua ajatuskulkua, jonka mukaan koko elämä onkin ehkä unta.

Säveltäjä Jean Sibelius on itse tunnustanut, että tätä laulua hän pitää laulutuotantonsa onnistuneimpiin kuuluvana. Säestyksen polyrytminen lepatus synnyttää impressionistisen hetkellisyyden vaikutelman. Laulu kulkee legatolinjaisena resitatiivina sen yllä.

Nuorina asiantuntijoina sopraano Kaisa Ranta ja pianisti Salla Karakorpi. Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.

Keskiviikkona 8.7. 2009 klo 13.25 uusinta torstaina 9.7. klo 17.20. Ohjelma on viikon ajan kuultavissa sivun oikean reunan radiosoittimesta.

Bilitiksen lauluja –sarjan ensimmäinen laulu kuvaa rakkauden heräämistä, kun rakastuneet nuoret eivät edes itse ole tunteistaan vielä täysin tietoisia.

Claude Debussy kirjoitti tämän laulun 36-vuotiaana, mutta laulun sanat ovat häntä lähes kymmenen vuotta nuoremman runoilijan Pierre Louysin käsialaa. Runoilijalla riitti kujemieltä esittelemään runosarjansa muka 500-luvulla e.Kr. eläneen Bilitis-tytön kirjoittamaksi. Hänen sepitelmänsä mukaan Bilitis olisi elänyt läheisessä suhteessa Saphoon Lesboksen saarella, mutta tämä syntytarina oli täysin Louysin omaa mielikuvitusta.

Asiantuntijoina oopperalaulaja Essi Luttinen ja pianotaiteilija Kristian Attila. Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.

Kirjailija Kai Vakkuri esitti taannoin Radioteatterille suunnitelman sellaiseksi viihteelliseksi dekkarikuunnelmaksi, joka tapahtuisi Roomassa suomalaisturistien keskuudessa. Yksi päähenkilöistä olisi italialainen poliisi, joka osaa suomea koska on esiintynyt joskus 1950-60 –luvulla Suomessa Umberto Marcaton bändin jäsenenä. Muut henkilöt olisivat suomalaisia keski-ikäisiä ja –vertoja turisteja.

Kuunnelman aihe herätti odotuksia. Suomi ja Italia, Marcato ja 50-luku, italialaisiskelmät ja rikostarina. Miten tämä kaikki kietoutuu yhteen yhdeksi tarinaksi? Valmis käsikirjoitus ei sitten vastannutkaan niitä odotuksia, joita yhden liuskan synopsis herätti. Näin käy muuten melkein aina. Synopsista eli lyhyttä kuvausta tarinasta, juonesta ja henkilöistä, pyydetään mutta se millainen lopullinen käsikirjoitus tulee olemaan, ei tietenkään synopsiksesta selviä. Näin kävi urallani hyvin usein. Se mitä kirjoittaja tarkoittaa lyhyellä selostuksellaan ei vastaa sitä mitä tilaaja kuvittelee valmiista käsikirjoituksesta.

Nyt tuli siis käsikirjoitus, joka olikin enemmän tunnelmakuvausta Roomasta, suomalaisseurueen sisäisiä suhteita ja tietynlaisia tyypiteltyjä henkilöitä eräänlaiseen petosjuoneen kiedottuna. Yhteyksiä 50-luvun Marcatoon ei ollutkaan. Piti muuttaa suhtautumista käsikirjoitukseen, poistaa odotukset ja yrittää löytää uusi tulokulma käsikirjoitukseen.

Otin kuunnelman ohjattavakseni. Se oli muuten viimeinen vakituisena Radioteatterissa tekemäni. Käsikirjoituksen henkilögalleria toi hakematta mieleeni vanhan radioviihdesarja Kankkulan kaivolla –hupailujen tyypit ja sen näyttelemistavan, jolla tuolloiset näyttelijät niitä esittivät. Ja kun tuo Umberto Marcato oli jäänyt sananmukaisesti päähäni soimaan, päätin tehdä kuunnelman, jossa ylityypitellyt henkilöt elävät italailaisiskelmien 1950-60 –lukulaisessa maailmassa.

Päätin panna kuunnelmaan aivan tuhottomasti näitä iskelmiä ja niiden katkelmia, niin että niiden tunnelma ja Tiina Luoman taitavasti suunnittelema ja toteuttama vanhan elokuvan ja radion kuuloinen äänimaailma vetäisivät juttua. Tarina, juoni, henkilöt jäisivät sivuosaan. Korvat saisivat viettää aikaa.

Rikoin tietentahtoen erästä kuunnelman ”peruslakia” musiikin käytöstä. Nimittäin tätä: ole varovainen musiikin suhteen, koska tutut melodiat ja laulut johdattavat kuulijan musiikin tunne- ja mielikuvamaailmaan ja katkaisevat kuunnelman varsinaisen teeman ja tarinan. Koska kyse oli roomalaistunnelmista suomalaisseurueen kokemina, annoin suomalais-italaialaisen iskelmämaailman tulla pääosaan.

Eräs lehtiarvostelija pohti hiukan kuunnelmalle antamaani alaotsikkoa: ajanvietekuunnelma. Nimesin sen juuri näistä syistä ajanvietekuunnelmaksi: sen henkilö- ja äänimaailma viittaisvat nostalgiseen (ainakin joillekin kuulijoille) 1950-lukuun, siinä ”väännettiin tyyppiä” ja siinä vietiin tunnelmia eteenpäin vuorottelemalla musiikkia ja näyttelemistä.

Viihdettä kutsuttiin vanhan radion aikaan ajanvietteeksi ja viihteellisiä kuunnelmia tai vuoropuheluita hupailuiksi. Nämä termit ovat kauan sitten kadonneet. Halusin ottaa ajanvietteen takaisin käyttöön, koska se minusta antaa radion kuuntelijalle tietynlaisen odotuksen ja ohjeen vastaanottamisesta: vietä aikaasi (aivan rauhassa) ja kuuntele. Ajanvietteeksi käsitettiin kaikenlainen aikaa mukavasti viettävä ohjelma, ei vain sellainen jota nyt kutsumme viihteeksi (käsikirjoitettu tai reality).

Nythän toimitusjohtajaa myöten kuka tahansa voi tehdä omia viihdeohjelmiaan You Tubeen tai mihin tahansa verkkoon, jolloin vaikka koko jonkin päätelaitteen omistava maailma on yleisönä, miljoonat ihmiset. Jokainen voi kuvitella olevansa viihteen ammattilainen ja uskoa löytävänsä suuren yleisön omille ideoilleen. Ajanvieteohjelmien aikaan radiossa päätettiin, miten puhe ja musiikki liitettiin toisiinsa ja millä lailla parhaiten vastattiin niiden suomalaisten viihtymisen tarpeeseen, joilla oli radiovastaanotin.

(YLE Radio 1, to 16.7. klo 12.15)

Nyky-vanhemmat eivät osaa olla vanhempia, tätä mieltä ovat lukuisat mielipidekirjoittajat ja asiantuntijat.

Vanhempia syytetään kasvatusvelvollisuuden laiminlyömisestä kirjoissa, lehtiartikkeleissa ja keskustelupalstoilla. Vanhemmuus on siis hukassa.

Tohtorikoulutettava Ella Sihvonen rohkenee olla eri mieltä: jos nykyvanhempia verrataan aikaisempiin sukupolviin, asiat ovat parantuneet.

Toimittajana on Hanna Ryti.

Kolmekymmentäyksi vuotta sitten Suomen myyntilistoille nousi omalaatuinen levy. Kyseessä ei ollut menestysyhtyeen odotettu hittilevy eikä pitkän linjan iskelmäveteraanin Syksyn sävelestä tuttu takuutuote, vaan levy, jolla koomikkona tunnettu näyttelijä-laulaja lauloi harrastajasäveltäjän tekemiä sävellyksiä erään klassisimman runoilijamme runoihin. Vesa-Matti Loirin levy Eino Leino osui niin sanotusti emosuoneen ja siitä tuli niin suosittu ja läpisoitettu, että vasta parina viime vuonna tuota aikoinaan kultalevyn verran myydyn levyn kappaleita on varovasti soitettu radiossa jälleen.

Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin säveltämä musiikki sopi Leinon teksteihin ja Loirin suuhun niin luontevasti, että vieläkin noita Leinon runoja lukiessa levyn melodiat alkavat soida päässä. Oma panoksensa tunnelmaan on levyn kappaleiden bossa novaan vivahtavissa sovituksissa. Wesslin oli hurahtanut Laurindo Almeidaan ja muihin brasilialaisiin mestareihin jo asuessaan Ruotsissa ja Leino-levyllä hän saattoi yhdistää musiikinlajin kaihoisat murretut soinnut suomalaiseen sielunmaisemaan.

Wesslin muistelee nyt, että levyn syntyminen oli itse asiassa vahinko. Hietasella oli sävellykset valmiina hyräilyinä, juuri muuta ei ollut. Wesslin kirjoitti melodiat ylös, sävelsi ja sovitti loput ja harjoitti soittajat. Hietanen taas kävi kysymässä silloin lähinnä kaatuilijana ja koomikkona tunnetulta Vesa-Matti Loirilta, lähtisikö hän mukaan tällaiseen projektiin. Vesku sanoi, että kokeillaan.

Kun levy oli valmis, mikään levy-yhtiö ei kuitenkaan uskonut sen mahdollisuuksiin. Loirin huumoritausta oli niin vahva, että taiteellisemman materiaalin menekki tuntui mahdottomalta. Vihdoin Levytuottajat-niminen yhtiö päätti julkaista levyn ja levy aloitti menestyksensä saman tien.

Wesslin muistelee, että hän sai levystä sekä haukkuja että kiitosta. Moni koki loukkaavaksi sen, että suurta taidetta kohdellaan noin populaarein välinein.
Mitenkään uusi keksintö runojen säveltäminen ei tuolloinkaan ollut. Jo kymmenen vuotta aiemmin Loiri oli osallistunut saksofonisti Eero Koivistoisen Valtakunta -levylle, jolla jazzmuusikot soittivat Koivistoisen sävellyksiä mm. Pentti Saarikosken, Jarkko Laineen ja Tuomas Anhavan runoihin. Kirjalliset äänilevyt ja erilaiset kokeilut runouden ja musiikin parissa olivat noina tiedostavina aikoina suosittuja ainakin tekijöiden keskuudessa.

Loiri sai Leino-levyistä huikean sysäyksen taiteellisemmalle tuotannolleen, ja hän levytti Kahlil Gibrania ja Uuno Kailasta vielä 1990-luvulla ajan modernien jazzmuusikoiden kanssa. Leino-levyjen suurmenestys piili kuitenkin yksinkertaisissa laulelmallisissa sävellyksissä ja Loirin koruttomissa tulkinnoissa, joista pitivät monet niistäkin, joita laaja-alaisen laulaja-näyttelijä-urheilija-jazzhuilistimme eläväiset tulkinnat eivät muuten viehätä.

Ensimmäinen Eino Leino -levy on todennäköisesti menestynein taiderunouden ja modernin popmusiikin ristisiitos ja levittänyt Eino Leinoa sellaistenkin kaduntaallajien korviin, jotka eivät yleensä runoutta lue.

Mutta millainen runoilija Eino Leino on? Millaisia ovat hänen tyylikeinonsa? Kirjallisuudentutkija Siru Kainulaista ei montaa kertaa tarvitse houkutella kertomaan mestarin runoudesta.

– – –

aristoteles(at)yle.fi