Rockissa piikki-ikä on sama kuin urheilussa. Kyse ei ole lihasvoimasta vaan estetiikasta. Nuori rokkari on ideaali, voittamaton yksilö, joka on täynnä elämää ja kauimpana kuolemasta. Tähteä ei tapa mikään, hän voi jopa leikitellä kuolemalla.
Vanheneminen on meille kaikille vaikeaa, mutta rokkarille vaikeinta. Maailmassa on osapuilleen kolme yli 30-vuotiasta populaarimuusikkoa, jotka eivät herätä sääliä tai raateluhalua.
Huipun ohittanut rokkari saattaa hylätä rockin kokonaan. Tämä on joko pelkuruutta tai tilannetajua. Sopeutuminen ei ole rockissa mahdollista, koska rock on lähtökohtaisesti sopeutumattomuutta. Aidoin rock on sitä, ettei ole olemassa mitään muuta kuin rock, ikinä. Rockein tapa lopettaa rock on lähteä taistelutantereelta buutsit jalassa ja verenmaku suussa, nousta rappuset taivaaseen ennen nuoriso-ohjaajavaihetta.
Monelle rokkarille rockin lopettaminen rockeimmalla tavalla tuntuu liian rockilta ja rockin hylkääminen liian epärockilta. Tällöin jatketaan rokkaamista joko sokkona tai silmät auki.
Sokeutuvan rokkarin silmille kasvavat Bonon kärpäslasit, jotka eivät päästä lainkaan valoa läpi. Tämän rockin lopputulos on täysin sokea yhtye, jossa yksi ruttunaama soittaa mittatilauspuvussa rumpukomppia ristiin luultuaan istuvansa vuosikerta-Jaguarinsa ratissa, toinen ruttunaama vänkkää kovalla rahalla tilatun kappaleen päälle taas samat bluesriffit ja kolmas ruttunaama yrittää saada lonkkansa sijoiltaan näyttäen lähinnä lahkeesta toiseen muljahtelevalta vaarityyppiseltä vitjapallistolta. Sokkorockin kokemista voi simuloida kaatamalla kesähousuille lötkötuopista lämmintä olutta tukkoon ulostetun bajamajan vieressä naama palaneena.
Silmät auki ikääntyvä rokkari on sählynpelaaja: käydään jätkien kanssa vähän lätkyttelemässä töiden jälkeen, sitten bisselle, silloin tällöin on kourallisen katsojia keräävä tapahtuma, joka on sekin aika pitkälti pelkkää lätkyttelyä. Tällainen rock on kiva harrastus, hauskanpitoa porukalla ja vastapainoa arjelle.
Aurinkoista kesää kaikille!
