Suomi on ruotsalainen

Julkaistu tiistaina 08.01.2013 432 194

Kirjailijat Juhani Seppänen (vas.) ja Miika Nousiainen etsivät suomalaisten yhteyksiä Ruotsiin.

TV1 sunnuntaisin 13.1. - 17.3. klo 18.45 - 19.15

Yle Areenassa 30 päivää

Yle Areenassa 17.3. keskustelu: Miksi Ruotsi herättää meissä niin voimakkaita tunteita?

Millainen Suomi olisi ilman Ruotsia? Olisiko Suomea olemassa ilman Ruotsia?

Olipa kyse uskonnosta, kevyestä musiikista tai ruoka- ja rakennuskulttuurista, kaikkialla Suomessa on nähtävissä ruotsalaisuuden ja pitkän yhteisen historian vaikutus.

Kymmenosainen Suomi on ruotsalainen -sarjassa tutkitaan, minne yhteiset juuremme ulottuvat, ja kuinka ne tänä päivänä nousevat esiin.

Sarja liittyy Ylen kevään Ruotsalainen Suomi -kokonaisuuteen, johon kuuluvat myös TV1:n draamasarja Missä kuljimme kerran sekä Yle Teemalla nähtävä kotimainen historiasarja Kuninkaittemme jäljillä.

 

Lainasanoja ja lihapullia

Sarjan aikana selviää muun muassa, että Suomen kielessä on ainakin 4000 ruotsista peräisin olevaa lainasanaa. Entä kuinka suomalaisia lihapullat oikeastaan ovat?

Suomen vaakunan leijona esiintyy ensimmäisen kerran Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä, joka on Uppsalan tuomiokirkossa.

Ohjelman juontaa tietokirjailija-kolumnisti Juhani Seppänen.

Asiantuntijoina toimivat muun muassa historioitsijat Markku Kuisma ja Panu Pulma, kirjailija Miika Nousiainen sekä lukuisat muut Suomen ja Ruotsin yhteisiä vaiheita tutkineet asiantuntijat.

Tuotanto: Intervisio Oy.

Ohjelma uusitaan tiistaisin klo 15.55 - 16.25.

 

 

Osa 1 Identiteetti

Monet suomalaisen identiteetin symboleista ovat peräisin ajalta, jolloin kuuluimme Ruotsiin. Onko esimerkiksi Suomen leijona sittenkin ruotsalainen? Mukana mm. kirjailija Miika Nousiainen.

 

Osa 2 Historia

Suomi oli osa Ruotsia n. 700 vuoden ajan ja pitkään yhteiseen historiaan liittyy paljon harhaluuloja ja väärinkäsityksiä. Mukana mm. historioitsija Teemu Keskisarja.

"Älkäämme olko kiitollisia Ruotsille mistään, koska Ruotsi ei ole hyvää hyvyyttään meitä koskaan auttanut, ei edes talvisodassa. Aina Ruotsilla on ollut jokin omakohtainenkin syy auttaa Suomea", Keskisarja sanoo.

 

Osa 3 Kristinusko

Valtaosa Suomesta tuli läntisen kirkon vaikutuspiiriin ruotsalaisten toimesta ja nämä vaikutukset, näkyvät yhä kulttuurissamme. Mukana mm. tutkija Christer Kuvaja.

 

Osa 4 Talous

Riistikö Ruotsi nykyisen Suomen aluetta yhteisen valtakunnan aikana? Ja millä tavoin Ruotsi on vaikuttanut Suomen talouselämään? Mukana mm. tutkija Markku Kuisma.

 

Osa 5 Kieli ja koulu

Suomen kielessä on ainakin 4000 ruotsalaista alkuperää olevaa sanaa. Ruotsin vallan aikana luotiin myös pohja suomalaiselle kansansivistykselle ja koulutukselle. Mukana tutkija Kaisa Häkkinen.

 

Osa 6 Laki ja demokratia

Suomalaisen demokratian juuret ovat syvällä Ruotsin ajassa: Suomalaisilla oli oikeus osallistua Ruotsin kuninkaanvaaleihin jo Moran kivillä. Mukana mm. historioitsija Teemu Keskisarja.

 

Osa 7 Hyvinvointiyhteiskunta

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan monet keskeiset ainekset ovat peräisin Ruotsin ajalta. Tässä jaksossa selvitetään, miten Kustaa Vaasa liittyy yhteiskuntamallin perusteisiin.

 

Osa 8 Ruoka ja juoma

Kuinka suomalaista ruokaa ovat lihapullat tai graavi kala? Miksi Suomessa ei ole etnisten ravintoloiden joukossa ainuttakaan ruotsalaista ravintolaa? Mukana kokit Jyrki Sukula ja Hans Välimäki.

 

Osa 9 Miltä Suomi näyttää?

Ruotsin vaikutus suomalaiseen visuaaliseen kulttuuriin on suuri, kirkkoarkkitehtuurista ja kartanoista aina vaatteisiin asti. Mukana näyttelijä Maria Sid ja muotiasiantuntija Leena Sarvi.

 

Osa 10 Ruotsi-trauma ja tulevaisuus

Miksi ruotsalaiset voivat kannustaa jääkiekossa Suomea, mutta suomalaisille Ruotsin tappio kenelle tahansa on melkein kuin Suomen voitto? Mukana kirjailija Miika Nousiainen.

 

Miksi Ruotsi ärsyttää?

Yle Areenassa keskustellaan 17.3. aiheesta Miksi Ruotsi herättää meissä niin voimakkaita tunteita? Keskustelua vetää sarjan juontaja Juhani Seppänen, vieraina ovat toimittaja Tuomas Enbuske ja Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja, Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sampo Terho.

Kolmikko pohtii pilke silmäkulmassa "Ruotsin traumaa" Suomessa.

Tuomas Enbusken mielestä suomalaisten voimakkaan tunnereaktion syynä on kateus.

"Venäjä on liian kummallinen, että sitä voisi vihata samalla tavalla kuin Ruotsia. Ruotsi taas on nimenomaan samanlainen kuin me, mutta parempi. Sitä on helpompi vihata".

 

Sarjan kahdeksannessa osassa tutkaillaan, kuinka suomalaista ruokaa me itseasiassa syömme. Juhani Seppäsen (oik.) kanssa asiaa selvittää kokki Jyrki Sukula.

 

Suosittele194 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 20.01.2013

Pois pakkoruotsi

sunnuntaina 20.01.2013

Miksei ohjelmasarja "Suomi on ruotsalainen" johdosta tehdystä uutisoinnista Aftonbladetissa uutisoida suomeksi, suomenkielisen Yle:n etusivulla, kommentointimahdollisuuksin? Asiahan koskee ensisijaisesti suomenkielisiä, 5 miljoonaa, ei 250.000 ruotsinkielisiksi rekisteröitynyttä.
Aftonbladet keskittyi kirjoittamaan sen, mitä se oli lukenut Rkp:n hallitsemasta mediasta eli kielikiistan ruotsinkielisen puolen käsityksen. Koska Yle uutisoi kieliasioista käytännössä vain ruotsiksi, saa Ruotsin valtion media käsityksensä Suomen kieliasioista sen kautta, eikä siten tiedä, mikä on maan oikea kielipoliittinen tilanne, eikä tiedä niitä olennaisia seikkoja, joiden vuoksi suomalaiset haluavat muuttaa kielipolitiikkaa käymällä vilkasta keskustelua, siellä missä ei ole sensuuria, eli internetissä.
"Finnarit vihaisia, perkelettä huutavat, uhkaavat avutonta suoemenruotsalaista sorrettua vähemmistöä, ovat tyhmiä,tietämättömiä..." Tätä kuvaahan rkp-media levittää joka päivä, sekä Suomessa että Ruotsissa. Täysin freudenthalilaisessa hengessä.
Sen sijaan Aftonbladetin olisi pitänyt kirjoittaa:
että
Suomessa on menossa kielipoliittinen kriisi. Gallupeissa 63-90 % kansalaisista haluaa pakollisen ruotsin, pakkoruotsin (tvångsvenska) vapaaehtoiseksi, valinnaiseksi kieleksi peruskouluun ja lukioon. Pakollinen ruotsi on aiheuttanut kouluissa passiivista vastarintaa ja aiheuttaa aggressiota, eivät ruotsia puhuvat ihmiset, Ruotsi tai ruotsin kieli. Vaan PAKKO.
Virkamiesruotsi halutaan pois. Ruotisnkielisten palvelut halutaa säilyttää siinä mitassa, kun niitä tarvitaan. Ruotsia taitavia riittää ilman pakkoruotsiakin. Venäjän kieltä halutaan Itä-Suomessa monessa kunnassa, koska se edistäisi rajalla kauppaa, mutta hallitus ei sitä salli, koska on sopinut hallitusneuvotteluissa Rkp:n kanssa, että pakkoruotsi pidetään tällä hallituskaudessa. Rkp:n rahastoista (mm. Stiftelse för det tvåspråkiga Finland, Kaksikielisen Suokmen puolesta-säätiö)virtaa rahaa hallituspuolueille ja toiselle oppositiopuolueelle, Keskustalle, ja tämän vuoksi ei kieliasia etene kansalaisten demokraattisen enemmiston tahdon ja edun mukaan. Vaan Rkp voi hallita, käytännössä korruptiorahan vuoksi.(katso vaalirahoitus)
Ohjelma "Suomi on ruotsalainen" on etupäässä Rkp:n instituutioiden maksama ohjelmasarja, joka on tulos mm. Magnan ym. vastaavien rkp-tahojen strategian jälkeen, johon Rkp ryhtyi, kun kielipoliittinen internetkeskustelu alkoi n. vuosituhannen alussa ja kun ylioppilastutkinnon pakkoruotsi Vanhasen hallituksessa 2004 poistui. Ohjelmasarjan tarkoitus on, samoin kuin Rkp:n toien projektin, Freudenthal-mitalipalkitun Paavo Lipposen johtaman Svenska. nu:n, taivuttaa, muuttaa suomenkielisten negatiivinen asenne heihin kohdistuvaa kielipakkoa kohtaan myönteiseksi, eli muuttaa suomenkielisten identiteetti sellaiseksi, että he hyväksyisivät olevansa kaksikielisiä, avaikka oikeasti eivät ole, eivätkä halua olla, vaan haluavat äidinkielensä lisäksi itse valita ne vieraat kielet, joita oppivat.
Tämä kieli-identiteetin pakottaminen (jatkunut jo yli 40 vuotta Suomessa) on EU:n lakien vastaista, koska EU-valtioiden hallitukset, johtopoliitikot ja niiden hallussa olevat yleisradiolaitokset eivät saa toimia siten, että pyrkisivät aktiivisesti muuttamaan kansalaisten identiteettiä.
Uskontoa ei voida enää pakottaa kenenkään identiteetiksi, mutta Suomessa on Svenska folkpartietin varoilla menossa massiivinen suomenkielisien identiteetin muuttamistyritys, johon suomenkieliset poliitikot ostetaan mukaan ja kansalaiset itse pakotetaan osallistumaan verojen kautta kouluissa ja nyt jopa on Yle-vero, josta kyseinen Rkp:n tuottama ohjelma osin on kustannettu.
Ohjelma näytetään suomenkielisellä kanavalla, virheellisesti "asiaohjelma" -kategoriassa. Vaikka se on Rkp:n maksamaa propagandaa.
Tästä Aftonbladetin olisi pitänyt kirjoittaa. Eikä ole myöhäistä vieläkään.

sunnuntaina 20.01.2013

Ruotsinkielisten, jotka äänestävät Rkp:tä, tulee pyytää anteeksi suomenkielisiä kohtaan harjoittamaansa rasismia. Jokainen Rkp:tä äänestävä on hyväksynyt Freudenthalin rasistiset ajatukset suomalaisista. Siksi n. 70 % ruotsinkielisistä on vastuussa Rkp:n harjoittamsta toiminnasta.
Rkp nojaa puolueena siihen, että "ruotsi on parempi kieli kuin suomi". Rkp jakaa edelleen Freudenthal-mitalia, ja hänhän tuon rasistisen vertailun alunperin teki. Mitään kielirauhaa ei Suomeen koskaan voi tulla, ennenkuin Rkp sanoutuu irti Freudenthalin rasismista ja pyytää jo 100 vuotta harjoittamaansa rasismia anteeksi.
Rkp:n kannattajat ovat yhtä syyllisiä kuin Rkp, koska he ovat tienneet rasismista.
Suomen kieli tulee olla pohjoismaisissa virallisissa yhteyksissä tasavertainen kieli ruotsin kanssa.
Ruotsin kielen tulee olla Suomessa virallinen vähemmistökieli. Suomessa ei koskaan sen historian aikana ole asunut edes 20 %:a, enimmillään 1700-luvun lopussa ruotsinkielisiä oli 17 % asukkaista. Suomi on aina ollut suomenkielinen.
Jokainen puhukoon sitä kieltä mitä haluaa ja valitkoon muutenkin identiteettinsä oman mielensä mukaan. Mutta toisille ei tule pakottaa mitään.
Suomen valtio järjestäköön kielipalvelut eri kieliryhmille kulloinkin saatavilla olevan kielitaitoisen työvoiman mukaan. Ruotsinkielisistä ei tule Suomessa olemaan puutetta.

sunnuntaina 20.01.2013

Tässä on asiaa. On kyllä ihmeellistä, että Suomessa ei vieläkään ole päästy irti siitä omituisuudesta, että ruotsinkielellä on virallinen asema Suomen toisena kielenä. Tämähän juontaa puhtaasti juurensa ruotsinvallan aikaan ja siihen faktaan, että tuolloin hallintokielenä oli yksinomaan ruotsi. Ruotsinkielen asema jatkui vahvana vielä 1800-luvulla venäjänvallan aikana ruotsinkielisestä virkamiehistöstä johtuen. Vasta 1800-luvun puolivälissä suomi hyväksyttiin toiseksi hallintokieleksi (ruotsin säilyttäessä tosin vielä ykkösasemansa). Nyt on mennyt jo yli 150 vuotta ja tuosta ajasta Suomi on ollut kohta 100 vuotta itsenäinen. Silti vieläkään ei ole päästy näistä historian haamuista eroon. Suomi on suomalainen ja täällä pitäisi olla vain yksi virallinen kieli, suomi.

tiistaina 12.02.2013

Ruotsin kielen asema tänään perustuu pitkälti sen asemaan noiden 700 vuoden aikana sekä siihen että suurin osa suomenkielisestä sivistyneistöstä 1900-luvun alussa osasi melko virheetöntä ruotsia. Kielitaito tuo avarakatseisuutta, uskokaa tai älkää. Toinen tärkeä asia oli suomenruotsalaisten panos valkoisten puolella sisällissodassa. Kaikki ylemmät upseerit, 33 % muista upseereista ja 20 % sotilaista olivat ruotsinkielisiä. Tämäkin vaikutti siihen millainen asema annettiin ruotsin kielelle sodanjälkeisessä perustuslaissa. En ota täällä kantaa siihen mitä sodassa tapahtui. Ylläolevat konspiraatioihin viittaavat ajatukset ovat - niinkuin melkein aina! - tuulesta temmattuja. Eikä minua huvita olla anonyymi.

sunnuntaina 20.01.2013

Huvittava ohjelma. Haastatelut valikoivasti sellaisia tutkijoita ja proffia, jotka tuovat faktoja valikoivasti esille. Olisi sitä nyt voinut haastatella jotakuta tutkijaa, jolla on vähän neutraalimpi tai kriittisempi asenne.

Tuota sitä jaksetaan hokea, että ei ollut mitään Suomea jonka olisi voinut valloittaa. No eipä ollut mitään yhtenäistä Ruotsiakaan. Mutta sen sijaan faktaa on, että ruotsalaiset valloittivat suomalaisten asuttaman maan.

Vapaussotakin vedetään mukaan. Ei varmaan olisi ollutkaan vapaussotaa valkoisten ja punaisten välillä mutta sen sijaan olisi ollut suomalaisten ja ruotsalaisten välillä.

Ruotsalaisten toisen maailmansodan aikainen pään pensaaseen vetämistäkin yritetään kääntää parhain päin. Ja ihme kyllä, haastateltavana on ruotsalainen proffa. Tosi asiassahan ruotsalaiset estivät Suomen liittoutumisen länsivaltojen kanssa kieltämättä joukkojen läpikulun. Sen sijaan ruotsalaiset liittoutuivat saksalaisten kanssa vaikka sitä yritetään kiistää. Ruotsalaiset myivät rautamalmia Saksaan ja myös saksalaisia joukkoja kulki Ruotsin läpi. Ruotsin valtiona rikastui toisen maailmansodan aikana ja lopulta pääsi kuin koira veräjästä vaikka olikin ollut kimpassa Saksan kanssa.

Täyttä hymistelyä koko ohjelma.

sunnuntaina 20.01.2013

Sori vaan, Kuisma, olen jyrkästi eri mieltä arvostamani tietokirjailijan väitteestä, että me suomalaiset olisimme oikeastaan ruotsalaisia. Kuulun ja syvästi samaistun itäiseen suomalaisuuteen, jopa niin, etten voisi kotiutua länsirannikolle. Kyllä me olemme sekakansaa, ja kirjo kirjavoituu päivä päivältä, meille eduksi, suomessa asuville ihmisille.

sunnuntaina 20.01.2013

Onko Ruotsin valtion TV:kin maksanut ohjelmasta? Siinähän näkyy aina vähän päästä Ruotsin TV:n sinivalkokeltaiset raidat. Ilmiselvä mainos.
Paljon on myös käytetty aikaa laittamalla suomalaisten rakennusten salkoihin muka Ruotsin lippuja. Mikähän vitsi sekin on olevinaan.

sunnuntaina 20.01.2013

Aika provosoiva nimi tolla ohjelmalla - Nationalistipersuilla katkee varmasti verisuonet päästä :D

- Nyt kun YLE on tehnyt 'Suomi on ruotsalainen' - ohjelman voisitte tehdä jatko-osana
'Suomi on venäläinen' - ohjelman. Ja jatko-osan jatko-osa voisi olla: 'Suomi on islamilainen' :D

sunnuntaina 20.01.2013

Voi v***u tämmösii ylen ohjelmii. ja täst on vielä pakko maksaakin yle-veroa. Paree vissiin muuttaa pois suomesta, ni ei tarvi tuhlata rahoi tälläsii ohjelmii. Ja ehkä sitä vois muuttaaki jonneki jos kerra suomi on ruotsalainen. Mitäs me suomalaiset tääl sit enää tehdää?

sunnuntaina 20.01.2013

hei petskti,
eipä taida teidän tyyli johtaa mihinkään...
Paljon parempi on tunnustaa, että Rkp on rahalla tehnyt rasistisia tekoja ja nyt ne on paljastettu.

sunnuntaina 20.01.2013

Onneksi myytit murtuvat ja änkyräfennomaanien kuolinkamppailu on vihdoin alkanut.

sunnuntaina 20.01.2013

Kas, luulin että svekomaanit ovat jo kuolinkamppailunsa käyneet mutta on teitä näköjään sen verran, että vielä kommentteja irtoaa :)

sunnuntaina 20.01.2013

Kuolinkamppailusta en tiedä mutta jonkinlaista vanhuuden höperyyttä on kyllä havaittavissa änkyräfennomaanien kommenteissa.

sunnuntaina 20.01.2013

Ovatko siis muutkin siirtomaavaltoja ja niiden kulttuuria vastaan nousseet kanta-asukkaat änkyröitä - muuallakin kuin vain Suomessa?

maanantaina 21.01.2013

Mitä siirtomaavaltaa vastaan sinä muka olet noussut? Jos Ruotsia tarkoitat olet n. 200 vuotta jälkijunassa ja vieläpä väärässä sillä mitään siirtomaa valtaa ei koskaan ole edes ollut.

sunnuntaina 20.01.2013

Ruotsin tule pyytää virallisesti anteeksi suomalaisten ja suomen kielen 700 vuotta kestänyttä järjestelmällistä sortoa ja hyväksikäyttöä. Sekä Suomessa että Ruotsissa.

Suomenruotsalaisten pitäisi pyytää anteeksi myös itämerensuomalaisten esivanhempiemme veren vuodattamista Hämeen ristiretken yhteydessä, alkuperäiskulttuuriemme tuhoamista ja kansanuskontojemme hävittämistä. Jotta suomenruotsalaisten anteeksipyyntö voitaisiin ottaa tosissaan vilpittömänä anteeksipyyntönä, samassa yhteydessä suomenruotsalaisten pitäää luopua erityisoikeuksistaan, jolloin he olisivat samalla tasolla sekä tavallisten suomalaisten että Suomessa asuvien muiden vähemmistöjen kanssa Suomen lain edessä.

Ja ruotsinkielisten tulee pyytää anteeksi Ruotsalaisen kansanpuolueen kauheaa rasismia ja luopua Freudenthalin opeista.
Ruotsinkielisten säätiöiden ja rahastojen tulee lopettaa rahan jakaminen suomenkielisille puolueille.
Suomenkielisten puolueiden tulee tunnustaa, että ne ovat sitä rahaa ottaneet, katua sitä ja lopettaa se.
Rkp:n rahastojen tulee alkaa maksaa veroa.

Tällaisen totuuskomission jälkeen Suomen kielipoliittiset asiat normalisoituvat.

sunnuntaina 20.01.2013

Pitääkö Yhdysvaltain pyytää myös anteeksi tämän päivän kielellistä sortoa pakkoenglannilla?

sunnuntaina 20.01.2013

Dessa unga arbetslösa män, som är enspråkigt finska. Och enbart finskspråkiga. Allt annat främmade. EU är för komplext. För många kulturer. Lämna genast. Deras by har aldrig tillhört Sverige, inte ens under den svenska tiden, då de var minoritet i Ryssland. Varför är dessa unga sannfinländska pojkar arbetslösa? De hatar tvång. Pakko-työ, tvångsjobb, kan vi nog slänga i rosken. Struntat i skolan, struntat i tvångs-matematik. tvångs-finska, tvångs-idrott. Dessa är säkert tvångs-arbetslösa också. Invandrare har ju tagit deras arbete, även om invandraren har läst alla tvångsämnen i skolan, betalat tvångs-skatt. Betalat tvångs-hyror. Men tvångssvenska… Då blir det jobbigt om det finns några som inte talar finska, dessa måste givetvis bort, så deras vardag blir mindre jobbig. Slippa surfa in på suomi24 svenska.yle.fi och HBL.fi och uttrycka sitta hat. Men om då detta skulle ske skulle de finnas några andra i Finland som inte stämde överrens med deras värderingar.

sunnuntaina 20.01.2013

täysin samaa mieltä!

sunnuntaina 20.01.2013

Pakkoruotsin epämielekkyyden ja sen aiheuttaman motivaation puutteen takia en ehkä ymmärrä kaikkea, mutta onhan se nyt kovin vaikeaa, kun kaikki suomenkieliset suomalaiset ovat työttömiä elättejä. Ja nuo ruotsinkieliset, jotka eivät osaa suomea, ovat tietysti vain niitä herkkiä sieluja, jotka eivät ole kyenneet saastuttamaan itseään barbaarista kulttuuria edustavan suomen kielen oppimisella.

Muuten ketkään muut kuin pakkoruotsin kannattajat eivät puhu pakkomatematiikasta tms. - kun kuitenkin puhutaan universaaleista taidoista; matematiikkaa opiskellakseen ei edelleenkään tarvitse osata ruotsia! Jos ruotsin kielen osaaminen olisi niin autuaaksi tekevää kuin pakkoruotsittajat väittävät, kaikkihan suorastaan hinkuiset ja mankuisivat lisää ruotsin opetusta - ja ihan koko tällä Telluksella.

maanantaina 21.01.2013

Etkö ole varma miten suomalainen perussuomalaiset sopeutua Ruotsiin? makaa puiston penkillä pullo viinaa kätensä Tukholman esikaupunkialueella!

maanantaina 21.01.2013

Jo, niin se riittää että voit vain Suomen kieli

maanantaina 21.01.2013

Ruotsinsuomalaiset perinyt mitään Suomessa, alkoholismia ja väkivaltaa ja uhkia.

maanantaina 21.01.2013

Mutta eikös Ruotsi olisi nimenomaan tarvinnut omia "persuja" karkottamaan ja estämään finnjäveleiden maihinnousua?

sunnuntaina 20.01.2013

Mielessä perussuomalaiset: Pakko-työ, Pakko-Vero, Pakko-Vuokrata, Pakko-EU, Pakko-Råtsi.

sunnuntaina 20.01.2013

Riippuu asiayhteydestä, lähes kaikkien puolueiden edustajat ovat puhuneet mm. pakkoveroista. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että veroja on pakko kerätä, jo hyvinvointiyhteiskuntamme rippeiden ylläpitämiseksi. Mutta ruotsia sen sijaan, ei olisi mikään välttämätön pakko kaikkien opiskella, siis muiden kuin ruotsinkielisten omana äidinkielenään.

Pakkoruotsin taso on tänä päivänä myös todella surkeaa, ruotsia ei käytännössä osata, vaikka kuinka olisi kielestä hyvät arvosanat! Monin paikoin Suomessa kuulee myös niin vähän ruotsia, että se pienikin opittu taito tahtoo kadota heti läpäistyn ruotsinkokeen jälkeen.
Jos pakkoruotsi poistettaisiin, voitaisiin ruotsin kielen opetuksen tasoakin nostaa, ja näin ruotsia opittaisiinkin, oikeasti! Nykyäänhän vain lähinnä teeskennellään, että esim. virkamiesruotsin suorittaneet osaisivat ruotsia myös käytännössä. Tämä siis palvelisi myös ruotsinkielisten etuja, kun saataisiin enemmän niitä suomenkielisiäkin, jotka oikeasti osaavat riittävästi ruotsia - niin että voivat myös palvella ruotsinkielisiä näiden omalla äidinkielellä.

Ja aivan varmasti riittäisi niitäkin, jotka valitsisivat ruotsin kielen myös vapaaehtoisesti. Ruotsinkieliset kunnat voisivat houkutella myös maahanmuuttajia entistä enemmän ruotsin opintojen pariin.

sunnuntaina 24.03.2013

"Jos pakkoruotsi poistettaisiin, voitaisiin ruotsin kielen opetuksen tasoakin nostaa,"

Pelkkä pakollisuuden poisto ei vielä tasoa nosta vaan tarvitaan myös lisäresursseja...

maanantaina 21.01.2013

Mitä on suomenruotsalaisuus? Sellaista ei ole olemassa, se on identiteettiongelma, jonkinlainen kollektiivinen persoonallisuushäiriö.

Hienosti YLE on mukana nostamassa hurrivihaa, jokainen ajatteleva ihminen näkee ohjelman läpi, jos ei ennen vihannut suomenruotsalaisuutta, niin nyt varmasti vihaa. Eli enemmän tälläista, niin saadaan kunnon tappelu aikaiseksi ja pakkoruotsi pois, Suomi yksikieliseksi. Nyt todellakin on vastakkain asettelun aika. Svekomaanikoilla alkaa hermo pettää...

maanantaina 21.01.2013

No toivottavasti ei sentään vihaa tavallisia ruotsinkielisiä vastaan!
- mutta pakkoruotsia ja myös Ruotsin vallan aikaa saa ihan vapaasti vihata. Ruotsia ja Ruotsin vallan aikaa saa rakastaakin, jos joku niin haluaa, mutta mitään yksipuolista propagandaa en haluaisi Ylen silti esittävän.
Ruotsinkieliset määritelkööt identiteettinsä itse - minulle riittäisi se, että me suomenkielisetkin saisimme määritellä omamme vapaasti. Ohjelmasarja ainakin todistaa siitä, kuinka ruotsinkielinen ja ruotsinmielinen poliittinen ja muu eliitti - ei ymmärrä tavallisen suomenkielisen identiteetistä hölkäsen pöläystä!

maanantaina 21.01.2013

"minulle riittäisi se, että me suomenkielisetkin saisimme määritellä omamme vapaasti. Ohjelmasarja ainakin todistaa siitä, kuinka ruotsinkielinen ja ruotsinmielinen poliittinen ja muu eliitti - ei ymmärrä tavallisen suomenkielisen identiteetistä hölkäsen pöläystä!"

Minulle riittäisi suomenkielisenä edes se, etteivät kaikenlaiset vainoharhaiset ruotsinvihaajat yms. omaisi suomalaisuutta itselleen, eivätkä puhuisi suulla suuremalla muka koko kansan edustajina.

maanantaina 21.01.2013

Tämä anti-ruotsin ei häiritse minua, useimmat viestit ovat IP-osoitteita on rekisteröity Pohjois-Suomessa. Ja se on hienoa, että heillä Internetissä, jossa liian.

maanantaina 21.01.2013

Tarkoitatko nyt kenties,että sinulla on mahdollisuus tarkistaa ip-osoitteetkin.
Svenska yle ne varmaan sitten kerää ja eikös sensoriksikin saatu ihan aito
Gestrin joten eipä toivoa saada julki mitään.
Olenkin ihmetellyt miksi mikään ei mene läpi,vaikka en edes pakkoruotsista
ole puhunut.

Nyt kun otetaan niskalenkki suomalaisista,niin ei voikaan sitten joka päivä
arvostella Venäjän sananvapaustilannetta.

maanantaina 21.01.2013

Olet nykypäivän vitsi. haha

maanantaina 21.01.2013

Älä naurata. Sinä et näe mitään.

maanantaina 21.01.2013

"Suomi on ruotsalainen" osa 2 oli ensimmäistä osaa parempi ja puolueettomampi.

(Tämä keskustelupalsta on valitettavan kömpelö eikä jaksoista voi keskustella erikseen. Tämä ei ohjaa argumentoimaan selkeästi, mutta yritetään.)

Ohjelman mukaan nimitys "Ruotsin vallan aika" on harhaanjohtava, koska ei ollut hallinnollisesti suvereenia aluetta nimeltä Suomi, oli vain Österland, joka laajeni ajan kuluessa. Tätä alkua on kritisoitu eniten keskustelupalstoilla. Ohjelman mukaan ne alueet, joita me nyt kutsumme Suomeksi, kasvoivat yhteen jo 1000-luvun alussa osaksi laajenevaa Ruotsia [sanvalinnat kuin kyseessä olisi ollut kasvillisuuden muutos, mutta keitä täällä asui ja miten eli - tämä ohitettiin täysin].

Ohjelmassa korostettiin, että 1000-luvun alussa Ruotsi ei ollut Ruotsi, Suomi ei ollut Suomi. Tietysti yhdistymisessä oli myös sotilaallisia piirteitä, sanottiin, mutta yllättävän vähän. [Tästä lienee erilaisia käsityksiä ja paikallisissa tarinoissa on muistumia tuon ajan yhteenotoista.] Suomi oli muinaisessa Ruotsissa kuin nykyinen Norrlanti, pohjoinen ja syrjässä. Sen realiteetit olivat erilaiset kuin rintamailla, tällä selitettiin Suomen köyhyyttä ja tulkintaa osattomuudesta. [Verotuksen ja sotaväenottojen luomaa katkeruutta ei sivuttu.]

Ohjelman haastattelema historijoitsija nimesi kysyttäessä kaksi "yleisintä harhaluuloa" Suomen historiasta:

1. Alemmuudentunto siitä, ettei suomalaisilla ole omia suurmiehiä, kun kaikki säätyläiset, taiteilijat ja sotapäälliköt puhuivat ruotsia. Monet säätyläiset olivat alkujaan suomalaisten talonpoikien lapsia, jotka olivat vaihtaneet kielensä ruotsiksi, koska muuten ei voinut edetä. [Mutta kokevatko suomenruotsalaiset itsensä pääosin kieltään vaihtaneiden finnareiden jälkeläisiksi?]

2. Ajatus siitä, ruotsalaiset ovat rodullisista syistä vainonneet suomalaisia ja suomalaiset ovat joutuneet sotimaan Ruotsin puolesta. Ei suomalaisia vainottu, fakta oli vain se, että ihmisten oli osattava ruotsia menestyäkseen yhteiskunnassa. Olimme heikommassa asemassa äidinkielemme takia, mutta erotus ja juopa oli käytännöllinen ei ideologinen. Ruotsin hallinto ei halunnut pakottaa suomalaisia luopumaan äidinkielestään. [Eikö edes ruotsalaistamisen aikana 1700-luvulla?]

Ohjelmassa painotettiin Viaporin merkitystä. Viapori oli aikanaan Ruotsin suurin rakennusprojekti, joka nosti alueen kulttuuriseksi keskukseksi. Esimerkiksi perunan ja sireenin sanotaan levinneen Suomeen Viapori rakentamisen myötä. Viaporin rakentaminen kuulemma sinetöi Suomen kohtalon, Aleksanteri I halusi valloittaa nimenomaan Viaporin.

Ohjelman mukaan 1809 Itäisen valtakunnanosan menettäminen oli Ruotsille suuri isku. Klinge on sanonut, että syntyi kaksi Ruotsia, jossa toisen nimi on Suomi. Suomi olisi tuskin itsenäistynyt ilman tätä jakoa, myöntää tutkija.

Ruotsilla on ja on ollut voimakas ruotsinkielisyyden korostamisen ihanne, siellä ei kaksikielisyyttä syntynyt. Toisessa Ruotsissa eli Suomessa ruotsin kielen asema on vahva juuri siksi, että hallitseva yhteiskuntakerros oli ollut ruotsinkielisiä. [Tähän siirtymään liittyvä kielikysymys jätettiin sivuun. Moni historiantutkija mm. Meinander on kuitenkin ollut sitä mieltä, että suomen kieli olisi hävinnyt kuin iiri, mikäli olisimme jääneet osaksi Ruotsia]

Ohjelmassa painotettiin Ruotsin ajan hyvää perintöä hallinnossa. Erään historioitsijan mukaan Suomen rakenteet olivat niin vahvat nimenomaan Ruotsin vallan ajan perintönä, etteivät itsenäistymisen jälkeen ajalle ominaiset epädemokraattiset liikkeet saaneet suurempaa jalansijaa. On jopa väitetty, ettei kansalaissotaa olisi tullut, jos olisimme pysyneet osana Ruotsia, sillä silloin Venäjän vallankumouksen mullistavat pyörteet eivät olisi vaikuttaneet niin voimakkaasti meihin.

Talvisodassa Suomi sai apua Ruotsilta: rahaa lähes Suomen vuosibudjetin verran ja vapaaehtoisia. Muun avun puuttumista selitettiin sillä, että Ruotsin oli suojelta rautamalmiaan, jota himoitsivat myös englantilaiset ja ranskalaiset ja saksalaiset. Ohjelmassa myönnetään, että Ruotsi olikin yksi toisen maailmansodan kiistattomista voittajista [täysin toisin kuin raskaidet menetysten ja sotakorvauste Suomi]. Ruotsalainen historijoitsija arveli, ettei Neuvostoliitto halunnut sodan jälkeenkään valloittaa Suomea, jottei se olisi työntänyt Ruotsia Natoon, koska Ruotsilla oli sentään Itämeren alueella suuri merkitys.

Mistä suomalaisten siis tulisi olla kiitollisia Ruotsille, ohjelmassa kysytään? Tutkija vastaa: ei mistään - Ruotsi on aina toiminut omien etujensa mukaisesti.

Sen sijaan suomalaiset voivat olla kiitollisia kohtalolle tai sallimukselle: Ruotsinkielisissä saimme mukavamman herrakansan verrattuna baltiansaksalaisiin. Venäjään taas liityimme vasta niin myöhään, ettei meistä ei tullut maaorjien jälkeläisiä.

Entä pitäisikö Ruotsin olla kiitollinen Suomelle, kysyttiin. Kyllä, sanoo ruotsalainen historijoitsija. Suomen armeija pystyi kahdesti estämään Neuvostoliittoa miehittämästä Suomea. Ruotsille oli ensiarvoisen tärkeää, että Suomi onnistui tässä. Ohjelma päättyy painottamaan, että Suomen itäraja on ollut ja on Ruotsin ja Suomen yhteinen asia.

Tästä voisi alkaa keskustelu...

maanantaina 21.01.2013

Kakkososassa todettiin, että meillä on ollut "hyvä herrakansa".
Valitettavasti tuo hyvä herrakansa jäi Ruotsin puolelle.
Siellähän kehitys alkoi kulkea kohti kansalaisyhteiskuntaa,
kun taas Suomessa jatkui säätyvalta ja valtaan jäi paikallinen herrakansa,
joka ei edes 2013 ole valmis luopumaan etuoikeuksistaan
ja joka simputtaa valtaväestöä pakkoruotsilla.

Millään muulla nykyinen pakkoruotsi ei ole selitettävissä kuin
ohjelmassa mainitulla herrakansa-mentaliteetilla.
Suomenruotsalaiset kuvittelevat edelleen olevansa 1600-luvulla
ja esittävät vaatimuksiaan sen mukaisesti.

maanantaina 21.01.2013

"Siellähän kehitys alkoi kulkea kohti kansalaisyhteiskuntaa,
kun taas Suomessa jatkui säätyvalta ja valtaan jäi paikallinen herrakansa,
joka ei edes 2013 ole valmis luopumaan etuoikeuksistaan
ja joka simputtaa valtaväestöä pakkoruotsilla."

Täällä tuon kehityksen kansalaisyhteiskuntaa kohti esti Venäjä. Pakkoruotsin suhteen olet pahasti väärässä, sillä siinä valtaväestö eli suomen kieliset kyllä "simputtavat" (jos nyt pakollista kielenopetusta voi simputukseksi sanoa, silloinhan myös nykyinen englannin pakko-opetus on myös simputusta) valtaväestöä eli suomenkielisiä. Ruotsinkieliset, jotka yleensä ovat kaksikielisiä, luultavasti vain hyötyisivät pakkoruotsin poistosta, silloinhan kaikki virat yms. joihin vaaditaan ruotsin kielen taitoa olisivat automaattisesti heidän.

"Millään muulla nykyinen pakkoruotsi ei ole selitettävissä kuin ohjelmassa mainitulla herrakansa-mentaliteetilla."

Niinhän sitä tyhmempi voi luulla.

maanantaina 21.01.2013

Siis ei ollut Ruotsin vallan aikaa, koska ei ollut hallinnollisesti suvereenia aluetta nimeltä Suomi. No mitäs ne afrikkalaiset valittaa kolonialismista. Ei sielläkään ollut hallinnollisesti suvereeneja alueita nimeltään esim. Kongo tai Kenia.
Kyllä ohjelman taustaorganisaatioiden kädenjälki näkyy vahvana. Valitettavaa, että YLE lähettää vielä 2000-luvulla propagandaohjelmia.Olisi odottanut jonkinlaista journalistista ammattiylpeyttä.

maanantaina 21.01.2013

TV1 on vain päättänyt hyvissä ajoin ennen seuraavia eduskuntavaaleja kertoa suomalaisille ketä pitäisi (tai ehkä ei pitäisi) äänestää.

On syytä muistaa, että tärkeimmässä suomenruotsalaisessa kunnassa (=Kauniainen) alkavat vaihtoehdot olla vähissä - pakkoliitos Espooseen uhkaa. Ei siis ole mikään ihme, että erilaisia "dokumentteja" tullaan masinoimaan vielä lisää.

Lopuksi: Olisi mukava nähdä vastaava dokumenttisarja Ruotsista. Sinne on tässä vuosisatojen aikana viety melkoinen määrä suomalaista työtä ja tietotaitoa. SVT lähtee varmasti mielellään rahoittamaan myös sellaista dokumenttisarjaa.

maanantaina 21.01.2013

Kyllä tämä ohjelma valitettavasti on aivan selvää aivopesua,jota tekemään on palkattu
suomenkieliset,jotta ei tuntuisi ihan niin härskiltä.
Mutta mielestäni tuntuu vielä härskimmältä kun tuote on selvästi yhden puolueen
masinoima.
Miten tämä yleläisten mielestä eroaa reporadion ajoista.
Suomalaiset on tarpeeksi monta kertaa suojanneet ruotsalaisia,joten ei tarvitse olla
mistään kiitollinen,tämän sanoi myöskin Mannerheim sodan loputtua.

maanantaina 21.01.2013

Onhan se suorastaan vaarallista jos tällainen ohjelma saa edes yhden uuden ajatuksen aikaan. Siitähän voi tulla pää pipiksi kun korvien välisessä keltaisessa nesteessä jokin liikahtaa...

maanantaina 21.01.2013

Johan Bäckmanin asiantuntemuksella saisi mukavasti jatko-osan: "Suomi on venäläinen".
Tasapainottaisi hiukan. Rahoitus tulisi helposti omaa asiaansa ajavilta tahoilta, aivan kuten tässä 1. osassakin.

maanantaina 21.01.2013

Eihän tässä mikään Bäckman auta. Niiden aitosuomalaisten höyrypää-ruotsinvihaajien olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja ottaa lusikka kauniiseen käteen: Suomi on kuulunut Ruotsiin lähes 700 vuotta, mikä on pisin ajanjakso, jonka voi hahmottaa koko Suomen maan historiassa. Lisäksi jo jokaisen kunnioitus omia esi-isiään kohtaan edellyttää kunnioittavaa suhtautumista Ruotsiin, meidän suomalaistenkin alkukotiin, noin valtiollisessa mielessä. Se, että joku ottaa näissä ympyröissä Venäjän muka tasavertaisena verrokkina Ruotsin rinnalle kertoo tosiasioita halveksivasta asenteellisuudesta. Eihän Suomi ole koskaan ollut osa Venäjää, niinkuin Suomen maakunnat ovat olleet Ruotsin maakuntia. Tehkää visiitti Uppsalaan Kustaa Vaasan haudalle, niin näette.

maanantaina 21.01.2013

Suomenkielisen suomalaisen näkökulmasta - Ruotsin vallan aika - ja monet sen ajan ruotsalaiset perinteet - merkitsivät alistusta, apartheidia!

Ja tämä EI tarkoita sitä, että näin ajattelevat vihaisivat suomenruotsalaisia tai nykypäivän ruotsalaisia!
Pakkoruotsia, ja RKP:n tietynlaista politikointia, moni sen sijaan vihaa. Pakkoruotsin vihaaminenkaan ei tarkoita sitä, että itse ruotsin kieltä vihattaisiin - vaan viha kohdistuu nimenomaan pakollisuuteen!

Eihän Ruotsissakaan suomea opiskella, ja suomen kielestä on pikemminkin pyritty eroon - joten ollaan iloisia siitä, että meidän kielipolitiikkamme EI ole ruotsalaista tältä osin!

maanantaina 21.01.2013

"Suomenkielisen suomalaisen näkökulmasta - Ruotsin vallan aika - ja monet sen ajan ruotsalaiset perinteet - merkitsivät alistusta, apartheidia!"

Höpön, löpön.

"Ja tämä EI tarkoita sitä, että näin ajattelevat vihaisivat suomenruotsalaisia tai nykypäivän ruotsalaisia!"

Joopa joo.

"Pakkoruotsia, ja RKP:n tietynlaista politikointia, moni sen sijaan vihaa. Pakkoruotsin vihaaminenkaan ei tarkoita sitä, että itse ruotsin kieltä vihattaisiin - vaan viha kohdistuu nimenomaan pakollisuuteen!"

Puhu pukille jos et vihaa myös pakkoenglantia.

"Eihän Ruotsissakaan suomea opiskella, ja suomen kielestä on pikemminkin pyritty eroon "

Lässyn sun lässyn.

maanantaina 28.01.2013

Svekomaanikon taatusti vakuuttavat vastaukset - or not..

perjantaina 01.02.2013

Uusfennomaanikaan ei voinut tai osannut kirjoittaa viesttiään kokonaan suomeski vaan mukaan piti tietysti sotkea pyhää pakkokieltä.

maanantaina 21.01.2013

Ei voi kuin ihmetellä svekomaanikoiden ajatuksen juoksua. Olkaa onnellisia svekomaanikoita, älkää kuitenkaan tuputtako ankkalammikkonne auvoa Suomalaisille. Se ei mene koskaan perille.

Suomalaisia ei kiinnosta suomenruotsalaisuus eikä ruotsi. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Pysykää omassa pienessä ankkalammikossanne ja polskutelkaa iloisesti, mutta olkaa hiljaa.
Mikä siinä muuten on, että suomenruotsalaiset huutavat, aina. Opetetaanko kotona käytöstapoja?

maanantaina 21.01.2013

"Suomalaisia ei kiinnosta suomenruotsalaisuus eikä ruotsi."

Puhu vain omasta puolestasi. älä kaikkien suomalaisten.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä