Su 07.05.2006 @ 08:47admin

Keli- vai papurikko, kas siinäpä pulma?

Olipas hyvät vappukelit! Juu, eikä säässäkään ollut mitään vikaa. Voisi olla kahden radioamatöörin jutustelua viime tiistailta, mutta ihan yhtä hyvin vaikka kahden radioammattilaisen vapunjälkeisen ajan iloisen jälleennäkemisen aiheuttama keskustelunavaus.

Kelistä puhutaan nykyään kovin usein puhuttaessa säästä, vaikka kyse on todellakin termistä, joka kielipoliisien mukaan on yhtäkuin ’säästä riippuva teiden tai maaston kulkukelpoisuus’. Radioamatöörien keskuudessa kelillä tarkoitetaan hyviä olosuhteita radioyhteyden saamiseen. Sää tarkoittaa ‘säätilaa, ilmaa, ilmakehän tilaa maanpinnalla jollakin tietyllä paikalla tiettynä aikana’. Näin siis viralliset lähteet asian ilmaisevat. Puhekieli on siinä mielessä hassu, että nämäkin asiat sekoittuvat, mutta silti ihmiset pääsääntöisesti tietävät mistä puhutaan.

Mitäs sitten tarkoitetaan kun puhutaan kelirikosta? Kaikki varmaan noin yleisellä tasolla tajuavat että kyse on suomalaisen huippukuntoisen tiestön lyhytaikaisesta yleensä keväällä tapahtuvasta huonosta tilasta. Onneksi nykyään ilmiö on satunnainen ja väliaikainen, johtuen juuri hyvästä tienhoidosta. Kelirikko sanan katoamisesta em. syistä sanavarastostamme on syytä olla huolissaan. Tulevien aikojen lapset eivät voi mitenkään tietää mikä on kelirikko, ellei tiestön huonosta kevätkunnosta pidetä huolta. Siis vaalikaamme huonoa tienhoitoa ja pidetään samalla suomalaisesta sanastosta hyvää huolta.

Säärikkoa en ole koskaan kuullut esiintyvän vaikka senkin voisi ainakin kuvitella joskus livahtaneen jonkun sanansäilän sulttaanin suusta, kas kun sää ja keli sekoittuvat varsin usein. Mutta mikä onkaan päistärikkö?

Tein pikagallupin Yleisradion kuppilassa:

Vastaaja yksi, keski-ikäinen sivistynyt nainen: päistärikkö on verho, joka laitetaan ikkunan eteen kun mennään päiväunille

Vastaaja kaksi, nuori mies: päistärikkö on suojaava ritilä esim. wanhoissa kuorma-autoissa

Vastaaja kolme, moderni kolkytjarisat nainen: päistärikkö on kalastukseen liittyvä väline.

Aikuisten oikeasti päistärikkö on tietysti hevosen väritys, jossa hevosen karvapeitteessä on lähinnä rungossa tasaisesti valkoista karvaa värillisen seassa niin, että runko näyttää vaaleammalta kuin hevosen pää ja jalat. Päistärikön rungossa on kuitenkin usein tummia pilkkuja ja viiruja. Lainaus Wikipediasta.

Mitä tästä opimme? No, ei välttämättä mitään. Paitsi ehkä sen että Suomen kieli on tavattoman rikas, täynnä erikoisia ja suojelua kaipaavia erikoisuuksia. Pidetään huolta, ettei kohta Suomessa puhuta sekasotkukieltä lyhenteillä kuten LOL ja EVVK ryyditettynä.

Mikäs muuten on papurikko? Vastaukset postikortilla ennen juhannusta.

To 20.04.2006 @ 05:03admin

System cannot find file specified

Siinä se taas on!

Error.

Ei se kuitenkaan estä ohjelman käynnistymistä. Kyllä lähtee kun tarpeeksi painelee! Mutta tyhmä käyttäjä kysyy miksi sen pitää errorisoida minua joka kerta käynnistyessään. Kyseessä on iso tietokonesovellus, joka sinänsä pitäisi olla ns. laatukamaa.

Tämä sovellus ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Samanlaista errorisointia tapahtuu muidenkin ohjelmien kanssa. Ihmetyttää vaan pientä kulkijaa miksi nämä kalliit ohjelmat kiukuttelevat kuin pahaiset kakarat ja miksei niitä voi rakentaa toimiviksi - tai ainakin testata ennen julkistustaan kunnolla. Etsiä kaikki ns. bugit ja virheet.

Toinen sovellus lopettaa toimimisen joka yö klo 02.00 tasan. Hukkaa yhteyden tietokantaan, näin luulen ma. Oispa jännää jos autoni hukkaisi yhteyden polttoainekantaan joka päivä tiettyyn kellonaikaan. Pitäisi vaan aina muistaa että "ei mitään hätää, sen kun vain sammuttaa auton, odottaa hetken ja käynnistää uudelleen". Hankalaa esim. moottoritieolosuhteissa.

Miksi näin? Voisiko joku viisas käyttäjä valistaa?

[inline:keyb.JPG]

Su 16.04.2006 @ 07:42admin

Medialinnut

Ne tulivat ja hämmensivät kansaa sekä mediaa. Kaksi värikästä urosta ulkomailta. Tulla tupsahtivat Helsingin keskustaan pyytämättä ja täysin yllättäen. Ja mediasirkus oli valmis.

Ensin invaasiosta tiedottivat sisäpiirit. Postilistoilla kerrottiin näistä ihmeistä ja niiden sijaintipaikkaa seurattiin tarkemmin kuin Irakin epäiltyjen joukkotuhoaseiden sijaintia Saddamin aikana. Seurauksena oli kansainvaellus lilluville puistonurmikoille ratapihan maisemiin. Komeita valkoisia teleobjektiiveja oli enemmän tanassa kuin Stefan Lindforsin serpenttiinidildon julkkareissa.

Kuvauksen kohteena olleet komeat ulkomaista alkuperää olevat urokset eivät olleet moisesta sojottelusta moksiskaan. Jatkoivat vaan nokosiaan, mitä nyt välillä dieselveturin jyrinää ihmettelivät. Välillä nämä mediaihmeet kävivät jaloittelemassa nurmikolla. Ja taas tallensivat muistikortit tuhansia ja miljoonia pikseleitä värikkääseen järjestykseen.

Sitten paikalle säntäsivät tiedotusvälineet. Ne samat jotka ovat koko kevään meitä pelotelleet ulkomailta saapuvien vaarallisuudesta. Nyt ulkomaan ihmeet olivatkin hyvä juttu. Kas kun olivat niin eksoottisen värisiä uroksia. Kuvat kelpasivat kaikkiin medioihin ja hyvä niin. Kyllähän värikkäät kuvat aina paljon kauniimmilta lehden palstoilla näyttävät kuin harmaat kotimaiset asukkimme. Katso vaikka kuvaa tälläkin foorumilla!

[inline:mandskut.JPG]

Pe 17.03.2006 @ 07:02admin

Blogi blogista

Bloggausko pienen kansanosan huvia? Ystäväni kyseli lähipiiriltään mitä he tietävät blogeista ja bloggauksesta. Moni ilmoitti ettei tiedä juuri mitään. Kyseessä oli ns. asioista perillä olevia ihmisiä.

Presidentinvaalien aikaan ehdokkaiden blogit olivat esillä tiedotusvälineissä. Mutta mikä se blogi oikein on? Niinkuin tämä jota nyt luet.

Soitin vuodatus.net blogipalstaa ylläpitävälle Tuomas Rinnalle ja kysyin. Hänen mielestään pitäisi puhua nettipäiväkirjasta jotta se kuulostaisi jotenkin ymmärrettävämmältä. Mitä sanoo terminologiaa tuntemattomalle ihmisille podcastaus?

En jaksa (laiska, lat.huom!) litteroida haastattelua tähän, joten paiskaan linkin:

Mikä ihmeen blogi? (realaudiona)

Kuuntele ja kommentoi. Ja lue myös mitä Tuomas haastattelusta kirjoitti omaan blogiinsa.

Tuomas Rinta - vuodatus.netissä

juha

Su 12.03.2006 @ 01:59admin

Punainen pipo ja perunamaa

Hiphei, hän on täällä tänään!

Nuoruuteni sankari, mies jolla on päässään sillille haiseva punainen pipo. Jacques Cousteau, eli Zak Kustoo.

Joskus elämässä pienet sattumukset ilahduttavat mieltä. Tänään kävi juuri niin.

Etsin itselleni armyshopin nettisivuilta leipälaukkua, törmäsin sattumoisin Cousteau -pipoon ja elävästi palasi mieleeni ne wanhat Meren Salaisuudet -ohjelmat joita junnuna töllöttimestä vahdattiin. Taisi olla vielä mustavalkoaikaa.

Jacques Cousteau oli suuri idoli kotiseutuni pojille, jotka kesäaikaan pulikoivat Pitkäjärven rantakaislikossa snorklaten tutkivat suomalaisen faunan salaisuuksia. Ei ollut koralleista silloin havaintoakaan. Minulla meni 30 vuotta ennen kuin pääsin Punaiseen Mereen näkemään oikeasti noita värikkäitä kaloja ja ihmeellisiä koralleja. (kts. allaoleva kuva)

TV2 tekee kulttuuriteon esittämällä näitä luontoklassikkoja. Su klo 10.50.

MEREN SALAISUUDET

[inline:normal_IMG_8944.jpg]

Pe 03.03.2006 @ 01:09admin

Kuolema tulee - varmasti

Enkä nyt puhu lintuinfluenssasta. Minä kuolen elämäntapamittarin mukaan 13.marraskuuta vuonna 2034. Aika hurjaa. Pitäisköhän tehdä asialle jotain?

Humpuukiahan nämä tällaiset elämäntapamittarit ovat kaikki tyynni, mutta pistäähän se miettimään. Toisaalta mistäs sitä ikinä tietää milloin loppuelämän viimeinen päivä on käsillä.

Ei tässä kannata jäädä tuuleen makaamaan kuin myrkytetty sorsa kymenlaaksolaisessa satamassa.

"täydellä höökällä eteenpäin, kohti ääretöntä ja sen yli"

-juha-

ai niin se linkki: Deadline

Ke 01.03.2006 @ 15:46admin

Tappaa talossa ja puutarhassa

Kohta se on täällä! A-PU-VA! Me kaikki kuollaan!

Muistatteko vielä ajan kun AIDSista alettiin puhua. Silloin arvostamani kolleega sai hirveän paniikkikohtauksen kuultuaan kuinka hyttyset levittävät hi-virusta ihmisestä toiseen. Ihmiskunnan loppu häämötti jo. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Nyt on seuraava apokalyptinen painajainen rantautumassa näille raukoille rajoille ennen niin rakkaitten muuttolintujen myötä. Ja kissatkin jo levittävät sitä. H5N1 tulee ja tappaa meitin. LINTUINFLUENSSA! Onko jo lääkkeet hankittu, mitä häh?

Huh huh, oliskohan pikkuisen syytä heittää jäitä hattuun? Monta ihmistä onkaan kuollut lintuinfluenssaan tähän asti? Monta ihmistä (lasta) kuolee joka päivä puutteelliseen hygieniaan ja puhtaan veden puutteeseen? Tiedotusvälineet paahtavat täysillä jos jostain löytyy kuollut sorsa. Erään lehden sivulla oli kuva kuolleesta sorsasta otsikolla: "mikä tappoi tämän sorsan" ja alla vielä vähän pienemmällä "tutkittu ruumis makoili kotkalaisella rannalla". Jesh! EELA TUTKII EELA TUTKII EELA TUTKII -banneri kuvan yläreunassa kruunasi tämän taidepläjäyksen. Pikkuisen peräänkuuluttaisin järkeä tähän härdelliin.
Taitaa olla kyllä turha toivo. Mopo on jo karannut käsistä ja keulii kohta Suomenlahden rannikoilla.

Lähden tästä pakkaamaan matkalaukkuani ja tilaan menolipun Pohjoisnavalle. Etelänavalle en uskalla mennä,kas kun siellä on niitä pingviinejä.

Tämäkin piti vielä löytää: http://www.lintuinfluenssa.com/

Täältä tähän

-juha-

Ti 28.02.2006 @ 13:28admin

Vain muutaman sekunnin tähden

Hopea ei ole häpeä, sanovat. Niinpä, sanois Raid. Se Torinosta ja suomalaismenestyksestä.

Mutta mitä ihminen tekee niillä muutamilla sekunneilla jotka voittaa kiirehtimällä joko urheilukisoissa tai tavallisessa arkielämässä? Historia muistaa tapauksen jossa kaksi miestä hiihtää kilpaa 50 km (=viisikymmentä kilometriä) ja toinen voittaa sekunnin tuhannesosalla. Onkohan kukaan kysynyt voittaneelta mitä hän teki sillä tuhannesosalla?

Liikenteessä näkee näitä tuhannesosan metsästäjiä joka päivä. Osa näistä tienpinnan kuluttajista liikkuu yli punaisen valon nopeudella. Ne tulevat vielä risteyksessä eteesi vaikka sinulle palaa jo vihreä. Mutta nämä teiden elmot ovat täysin vakuuttuneita vaikka leivättömän pöydän ääressä että "kyllä se vihreä paloi vielä minulle kun kaasupedaalin polkaisin pohjaan". Mitä gt-kuski tekee sillä voitetulla sekunnilla? Käyttää todennäköisesti seuraavissa liikennevaloissa kanavasurffaukseen.

Joskus aikoinaan kun vielä tietoiskuja harrastettiin, tv:ssä pyöri sellainen jossa ihmisiltä kysyttiin mitä he tekisivät jos saisivat 15 minuuttia. Sen voitti tietoiskun mukaan jos ajoi ylinopeutta Helsingistä Mikkeliin riskirajoilla ohitellen muita. Rajoitusten mukaan ajamalla siis tuli toiseksi, hopealle kuten köölinkijampat ja kiekkoleijonat. Mutta turvallisesti. Tässä lajissa hopea ei tosiaan ole häpeä.

Mihin vihtoriin meillä on kiire?
(voimasana muutettu, lat.huom.)

kysyy juha

Ke 08.02.2006 @ 18:29admin

Uskaltaako vaiko ei uskaltaa - matkustaa?

Pilakuvakiistan aiheuttamat vihanpurkaukset maailmalla ovat
vaikuttaneet matkojen myyntiin Suomessa. Matkatoimistoihin on
tullut myös kyselyitä muslimienemmistöisten maiden
turvallisuudesta. (STT 8.2.2006)

Oma odotettu lomamatkani suuntautuu ensi viikolla Egyptiin. Tarkoitus on mennä snorklaamaan Punaiseen Mereen kameran kanssa. Hakemaan vähän lämpöä pakkasen hyydyttämään kroppaan. Lataamaan akkuja.

[gmap |id=Tonne menossa |center=33.717041015625, 26.42138972529502 |zoom=12 |width=460 |height=310 |align=None |control=Small |type=Map |points=33.7939453125,27.0982539061379]

Vähän olen pohdiskellut lähtemisen sietämätöntä keveyttä. Lähteäkö? Jäädäkö kotiin katsomaan tv:stä Torinon kisoja? Alistuako kansainvälisen selkkauksen syyttömäksi uhriksi? EN! Minähän en hannaa. Jätän tosin punavalkoiset vaatteeni suosiolla kotiin ja yritän puhua englantia mahdollisimman vähäisellä pohjoismaalaisella aksentilla jotta en leimautuisi tanskalaiseksi enkä siten provosoisi ketään väkivaltaisiin tekoihin.

Uskaltaisitko sinä, satunnainen lukijani matkustaa muslimienemmistöiseen maahan näinä aikoina? Kommentoi.

-juha-

--------- päivitetty 22.2.2006 -----------------------

No niin, matka on tehty ja selviydytty kaikinpuolin ehjänä takaisin. Pilakuvakiista ei näkynyt eikä kuulunut missään muodossa turismiin keskittyneissä osissa Egyptiä eikä muutenkaan. Paikallinen media ei "mässäillyt" aiheella, itseasiassa vähemmän TV-uutisissa näkyi aihetta sivuavia aiheita kuin Suomessa lähtiessäni. Että sikäli.

[inline:hurghada_022.jpg]

Ma 06.02.2006 @ 14:47admin

Tietoturvapäivää!!!!

Tiistaina 7. helmikuuta vietetään Suomessa kansallista tietoturvapäivää. Jo kolmatta kertaa peräkkäin muuten. Ja nyt käsi sydämmelle lukijani, onko tietoturva-asiat kunnossa? Palomuuri, virusohjelma, asenne ja kaikki päivitettynä?

Nyt kannattaa päivittää omaa osaamistaan tietoturvaoppaasta tai tietoturvakoulussa.

Viestintäviraston viestintäpäällikkö Anna Lauttamus-Kauppila kertoo asiasta Ylen Aamussa ti klo 5.15. Kuuntele, jos olet hereillä! Podcastaisin jutun jos osaisin ;)

-juha-

Sivut

Juha Blomberg - totta ja tarua

Juha Blomberg on Radio Suomen kanavajuontaja. Äänessä usein yöllä ja viikonloppuisin.

Tilaa Juha Blomberg blogilista.fi:n suosikiksi (toimii vain blogilistalle kirjautuneena).

"Olen erinomaisen kiinnostunut kaikesta, mikä liikkuu Internetissä. Bloggaaminen nyt viimeisimpänä kotkotuksena.

Meitä ympäröivään maailmaan mahtuu monenlaisia pieniä asioita, jotka katoavat mediakohinaan. Yritän pongata niitä ja kirjata ylös esimerkiksi tähän blogiini. Otan mielelläni vastaan kommentteja ja vinkkejä - parhaimmillaan asiat jalostuvat jutuiksi yöradioon. Tai sitten ei."