Älä vaan sairastu Jenkeissä

Sairastuminen on ikävää etenkin ulkomailla, eikä sairaana jaksaisi hoidella mitään ylimääräistä. Yhdysvalloissa sairaan on kuitenkin parasta olla napakka, jos haluaa päästä asianmukaiseen hoitoon maksamatta itseään kipeäksi.


Jenkeissä ei ensinnäkään mennä sairaana lähimmälle lääkärille, vaan sellaiselle, jolla on sopimus oman vakuutusyhtiösi kanssa. Lääkäriin mentäessä sinulta kysytään ensimmäiseksi, onko vakuutusta. Ja vakuutusyhtiöt haluavat tietää tulevasta lääkärikäynnistä usein jo etukäteen tarkistaakseen, meneekö käynti vakuutuksen piikkiin.

Lääkärin valitseminen voi olla kinkkistä, jos ei ole aiemmin tarvinnut paikkakunnan lääkäripalveluja eikä tunne tarjontaa. Palveluntarjoajissa on huomattavia eroja, ja vakuutusyhtiön valikoimaan kuuluvia vaihtoehtoja kannattaa tosiaankin verrata. Netistä löytyy hämmästyttävän paljon yksittäisistä lääkäreistä ja lääkäriasemista kirjoitettuja arvioita, ja moni tekeekin valintansa niiden perusteella. Itsekin olen käyttänyt lääkäriä valitessa monen muunkin asian valinnassa hyödyllistä yelp.com -sivustoa ja todennut sen toimivammaksi tavaksi kuin lääkärin valitsemisen summa mutikassa.

Vakuutusyhtiöt pyrkivät markkinatalouden logiikan mukaisesti hoitamaan vakuutetut mahdollisimman halvalla, ja välillä tutkimuksiin pääsystä saa suorastaan tapella. Itsensä kuntoon haluavan kannattaa olla henkisesti varautunut vakuutusyhtiön kanssa käytävään puhelin- ja sähköpostirumbaan. Potilas joutuu usein toimimaan eräänlaisena välikätenä vakuutusyhtiön ja lääkäriaseman välillä. Ensin lääkäri kertoo sinulle, millaista hoitoa tarvitsisit. Et voi varata aikaa samantien, vaan ensin on tsekattava vakuutusyhtiöstä, kuuluuko ehdotettu toimenpide vakuutuksen piiriin ja millä lääkäriasemalla sen voi tehdä. Kun lopulta kenties saat vakuutusyhtiön suostumuksen hoidolle, voit varata ajan ja käydä toimenpiteessä.

Vakuutusyhtiö haluaa usein tietoonsa testi- ja muut tulokset pysyäkseen kartalla terveydentilasi kehityksestä. Henkilökohtaisten terveystietojen jakaminen vakuutusyhtiön virkailijoiden kanssa ei välttämättä tunnu kivalta. Toisaalta vakuutusyhtiöiden toimintalogiikan ymmärtää, sillä jotkut lääkäriasemat tekisivät mielellään tarpeettomiakin tutkimuksia, jos vakuutus vaan korvaa ne.


Vaikka vakuutusyhtiösi maksaisikin kaikki lääkärikulusi, saat lääkäriaseman laskuja silti luultavasti kotiisi. Näin siitäkin huolimatta, että olet sopinut laskujen lähettämisestä suoraan vakuutusyhtiölle. Kannattaakin olla varovainen, ettei sama palvelu tule maksetuksi useampaan kertaan. Eri asia on sitten se, että vakuutusyhtiöt eivät aina maksa täysimääräisinä lääkäriasemien lähettämiä laskuja. Jotkut palveluntarjoajat laskuttavat tämän tietäessään vakuutusyhtiöitä jo alun perin yläkanttiin.

Kaikesta byrokratiasta huolimatta sairausvakuutus kannattaa ehdottomasti olla, sillä ilman sitä sairastaminen voi tulla tähtitieteellisen kalliiksi. Tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet onnettomuuteen ilman sairausvakuutusta ja maksavat hoitokuluja vielä vuosikausia.

Itse olen onneksi osittain täkäläisen järjestelmän ulkopuolella, sillä oma sairausvakuutukseni on Suomesta otettu, ja sen suhteen sävelet ovat olleet yllättävän selvät. Jos tulisi jotain isompaa, muttei kuitenkaan akuuttia hoidettavaa, lentäisin luultavasti Eurooppaan ja menisin siellä lääkäriin. Pääsisin todennäköisesti halvemmalla.

Kyselin kalifornialaisten mielipiteitä terveydenhuollosta ja testasin samalla Ustream Broadcaster -sovellusta iPhone 3G:ssäni. 

En suosittele kyseistä sovellusta käytettäväksi iPhone 3G -mallissa.  

3 kommenttia

Vuoden kokemuksella keskilännestä ihmettelen sairaanhoidon vaikeutta Kaliforniassa. Meidän perheen vakuutuksen piirissä oleva sairaala oli erinomainen, palvelu oli hyvää ja henkilökohtaista, eikä vakuutusyhtiöiden kanssa pitänyt taistella lainkaan. Tosin ei meillä ollut mitään vesirokkokäyntejä vakavampia caseja.

Valitettavan usein mikaan tuhkarokkoa vakavempi sairaus kaytannossa tarkoittaa konkurssia. Reilusti yli puolet henkilokohtaisista konkursseista johtuu terveydenhoitokuluista. Ja tama maassa jossa on todennakoisempaa etta lapsi todistaa vanhempiensa konkurssia kuin avioeroa.

Taalla kun sairastut niin otat yhteytta matkatoimistoon et laakariin.

Palvelu yleensa onkin hyvaa. Laskutus ja muu jalkipuinti onkin eri asia....Kokemusta synnytyksesta. Sita seurasi kuukausien laskutusrumba. Tupla laskutusta, suoraan meille lahetettyja laskuja ym ym. Suurimissa operaatioissa kannataa muistaa etta laakarit ja muu tarvittava henkilokunta ei valttamatta ole sairaalan kirjoilla vaan laskuttavat erikseen. Toiseksi, laakari ei ole valttamatta edes vakuutuksesi piirissa, vaikka sairaala olisikin. Esimerkkeja on erityisesti nukutuslaakareista, joilta voi tulla tuhansien lasku. Naista on ollut juttuja paikallisissa uutisissa ja omakohtainen kokemus myos synnytyksen yhteydessa. Vaikka nukutusta tai puudutusta ei lopulta tarvitukkaan tuli laakarilta yli $4,000 lasku. Tama siita ilosta etta olivat "stand by"
Ja ei se maaginen vakuutuskaan kaikkea korvaa. Kavin tutkituttamassa sydantani ja tasta kaynnista minun osuus oli $700. Tama siis pelkkaa normi tutkimusta, ei sen ihmeempaa. Ennen laakarilla kayntia soittivat viela etta haluanko hinnasta huolimatta tulla. Niin ja talle laakarille oli 1,5 kuukauden jonotus.