Kuva: Helmi SaksalaMiten päädyit alalle?
En ole pyrkinyt mihinkään, olen vain tehnyt, päätynyt ja mennyt. Kun asuin maalla, ei mua kukaan osannut sysätä tähän suuntaan. Kaikki tapahtui vaistolla. Isäni eno antoi mulle neliraitamankan, kun olin 13-vuotias. Siitä asti olen äänitellyt soittamisen lisäksi. Tiesin, että mun pitää muuttaa Helsinkiin, enkä tehnyt muuta kuin musiikkia, joten kaikki tapahtui luonnostaan. En ole tätä alaa valinnut, se on tapahtunut automaattisesti. Toki on tosi iso juttu, että tällä pystyy elättämään itsensä. Olen kuitenkin tosi ahkera, varmaan tämä on ahkeruuden ja tiettyjen valintojen tulosta. Soittaminen ja tekninen puoli ovat aina kulkeneet käsi kädessä. On monella tapaa pelastus, että teen monenlaista. Ensinnäkään en pääse kyllästymään, mutta lisäksi työt ja toimeentulo ovat varmemmalla pohjalla.
Mihin sinua tarvitaan?
Muusikkona mua pyydetään soittamaan juttuihin, joihon mun soittotyyli sopii. Tuottajana yritän tehdä artistin kanssa niin onnistuneen ja hyvän levyn siitä ajanjaksosta, missä silloin ollaan, kuin mahdollista. Yleensä on joku näkökulma tai linja. Mä autan artistia. Miksaajana ja äänittäjänä yritän löytää parhaat soundit.
Kaikki mun duunit tukevat toisiaan. Mä oon tehnyt paljon levyjä, jotka olen äänittänyt, soittanut, miksannut ja tuottanut. Se ei välttämättä ole järkevää, mutta Suomessa budjetit ovat pieniä, joten se on taloudellisesti järkevää.
Toisaalta mun on ollut pakko opetella kaikki hommat kunnolla. Esimerkiksi äänittäjänä ja miksaajana olen kehittynyt tosi paljon 90-luvun lopusta ja opin kokoajan lisää. Tuottajana mulla on joskus sellainen olo, että tiedän ja tajuan vähemmän siitä duunista vuodesta toiseen. Vaikka äänittäjän ja miksaajankin työ on taiteellista, se on suoraviivaisempaa kuin tuottajan duuni.
1997 tuotin Jonna Tervomaan eka levyn, joka oli mun eka iso rokkituotanto. Siitä vuoteen 2005 tuotin paljon, mutta paljon tarjotuista töistä jäi tuottamatta. Olen aina halunnut myös soittaa paljon, joten se luontaisesti karsii sitä, kuinka paljon ehdin tuottaa levyjä.
Mua ei pyydetä tuottamaan päivän hittipoppia, ihmiset tietävät mun maun ja mikä mulle on luontevaa. Tuotan sellaista musaa, joka perustuu enemmän muusikoiden yhteissoittoon ja taitoon kuin teknologiaan.
“Mulla on ollut joskus surkuhupaisia ajatuksia soololevystä kuten kaikilla tuottaja-kitaristeilla.”
Työn suola?
Itse musiikki ja luomistyö ovat parasta, kun saadaan aikaiseksi jotakin, mitä ei ole aikaisemmin ollut olemassa. Tietyllä tavalla yhtä tärkeää ovat ihmiset. Alan ihmiset ovat enimmäkseen mahtavia, enkä ole yksinään pakertaja, vaan ehdottomasti yhteistyön kannattaja. Mulla on ollut joskus surkuhupaisia ajatuksia soololevystä, kuten kaikilla tuottaja-kitaristeilla, mutta aina homma kaatuu yksin tekemiseen. Mulla menee hermot. Heti kun on yksikin ihminen, jonka kanssa pompottaa ajatuksia, homma alkaa elää.
Mä en oo kyllästynyt missään vaiheessa musiikkiin yhtään. Joka päivä kuuntelen ja soitan itse musiikkia.
Uran kohokohta?
Niitä on monenlaisia. Se mitä olemme Jonna Tervomaan kanssa saaneet yhdessä aikaiseksi, on ollut mulle iso juttu ja virstanpylväs. Nimenomaan levyt, niistä olen tosi ylpeä. Niiden myötä pääsin muusikkona kunnolla rundaamaan ja ne levyt myös tuotin ja miksasin.
Muusikkona on ollut yksittäisiä hetkiä, kun olen päässyt soittamaan mielettömien soittajien kanssa, myös idolieni kanssa. Olen myös soittanut sellaisissa keikkapaikoissa, mihin en olisi koskaan uskonut pääseväni. Niitä hetkiä en unohda varmasti ikinä.
Nyt on ollut hienoa tuottaa tansanialaisen Andrew Ashimban levyä. Olen vuosikausia kuunnellut afrikkalaista musaa ja on hienoa soittaa ja tehdä levyä hänen kanssaan. Ylipäätään siitä selviäminen on mahtavaa, jollain mystisellä tavalla Haapajärven ja Bagamoyon pojat saavat yhdessä homman puhkeamaan kukkaan.
Pahin moka?
Muusikkona olen itselleni todella armollinen. Mä olen soittanut joskus dramaattisen, hysteerisen väärin ja aivan päin persettä festarien päälavoilla ihan kunniallisiin kellonaikoihin, niistä mä en kuitenkaan jaksa kovin välittää. Kun olimme Jonnan kanssa soittamassa Provinssissa 2005, Tervomaan suosion kulta-aikana, soitimme Juicen rakkauden haudalla –biisiä, joka on yleisölle tärkeä kappale. Siinä on yksi erittäin tunnistettava ja älyttömän yksinkertainen skitta-juttu, joka tulee aika monta kertaa ja mä soitin sen eka kerralla aivan päin helvettiä, soitin suunnilleen huonoimmat äänet, mitä kitarasta löytyy. Sitten kun se kohta tuli uudestaan, tein saman mokan toistamiseen. Jälkeenpäin sain kuulla, että kuvaohjaaja oli vielä zoomannut mut lähikuvaan jättiscreenille sillä hetkellä, kun mä soitin mitä sattuu ja huulilta näkyi kauheata kiroilua. Enemmän mä tuollekin jutulle nykyään nauran, tällaiset ovat inhimillisiä asioita.
Bisnespuolella olen huolellinen ja pedantti ihminen. Työt valmistuvat ajallaan ja pysyvät budjetissa. Tuottajuuteen kuuluu kuitenkin sellainen puoli, että jos tuotat menestyneen levyn, levy-yhtiön odotuksena on, että seuraavakin levy on myyntimenestys. On munkin tuottajahistoriassa varmaan enemmän levyjä, jotka eivät ole myyneet kovin hyvin, kuin levyjä, jotka ovat myyneet tosi hyvin, mutta itse en laske niitä epäonnistumisiksi. Mä olen työstänyt kaikkia yhtä tosissani ja täydellä sydämellä, joskus vaan tähdet eivät ole oikeassa asennossa, biisit eivät ole riittävän hyviä tai ei ole vaan sen levyn aika.
Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?
Ne jutut ovat ehkä ajalta, kun olin 2-vuotias. Esimerkiksi Wigwamin levyjä olisi ollut mahtava päästä tekemään tai Suomi-rockin klassikoita, joitain J. Karjalaisen levyjä, mut en mä oikeastaan ajattele noin. Monet hyvät levyt ovat kuitenkin saattaneet olla vittumaisia tehdä, vaikka valmis levy on neutraali ja puhdas asia yleisölle.
Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?
Suomessa voisi olla kiva tehdä duunia Kauko Röyhkän kanssa. Hän on tehnyt paljon hienoja levyjä, joita pidän suuressa arvossa. Minun kanssani hänen jutuistaan voisi tulla hieman erilaisia.
Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?
Soittajana on loputtomasti asioita, joita voisi saavuttaa, aina voi ja pitää oppia lisää. Ylipäätään toivon, että saan soittaa ja pääsen soittamaan ihmisten kanssa paljon ja monenlaisia juttuja. Miksaamisessakin mulla riittää kunnianhimoa, haluan yksinkertaisesti tulla paremmaksi.
“Musiikista pitää tulla sellainen olo, että artisti puhkeaa kukkaan sen kautta.”
Mikä on hyvää musiikkia?
Rehellinen, vilpitön ja luonteva musiikki on hyvää musiikkia. Musatyylillä ei ole ollut mulle vuosikausiin väliä. Musiikista pitää tulla sellainen olo, että artisti tekee itselleen luontevaa juttua, on sinut sen kanssa ja puhkeaa kukkaan musiikin kautta. Musiikki on hänelle ilmaisukanava, joka on välttämätön, se biisi on ollut pakko tehdä. Sen aistii ja se on kaiken a ja o. Myös tunnelma on tärkeä. Musiikin kuuluu herättää tuntemuksia, olipa se sitten riemua, surua tai vaikka pelkoa.
Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?
Neil Young on kulkenut tosi pitkään mukanani. Häneenkin mä joskus kyllästyn, mutta hänen musiikkinsa varmaan kulkee kuitenkin aina mukanani, vaikken ehkä hänen uusia levyjä jaksakaan kuunnella. Bluesin puolelta ehkä Muddy Waters on sellainen, johon en ikinä kyllästy ja lisäksi vaikka Olavi Virta, he ovat sellaisia ikimerkkipaaluja. Uusista artisteista ei voi vielä sanoa, pitää odottaa 40 vuotta.
Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?
Olen kuunnellut tosi paljon afrikkalaista musiikkia. Olen esimerkiksi kuunnellut kokoelmalevyä Sansibarin saarelta, joka sisältää 1960-luvun arabimusiikkia. Sitä on vaikea tajuta, se on niin erilaista, siitä olen innostunut. Popin puolelta pari vuotta sitten tullut Arcade Firen levy on sellainen, jota olen kuunnellut mielettömän paljon.
Elämäsi kappale?
Helpompi olisi sanoa kokonainen levy. Ihan älyttömän tärkeä levy mulle on Topi Sorsakosken & Agentsin In Beat. Siinä Pulliaisen Esa soittaa hienommin kuin ikinä. Mä olin ehkä 14-vuotias ja asuin kotona, kun aloin sitä kuunnella. Se oli myös perheen yhteinen juttu, mun vanhemmat tykkäsivät siitä ja mä tykkäsin siitä. Olen vieläkin ihan tiloissa, kun kuuntelen sitä. Tuo levy on sellainen, johon aina palaan. Tämä ammattilaisuushan jonkun verran pilaa musiikkia. On paljon juttuja, joista tykkäsin nuorena, mutta nykyään niitä ei voi kuunnella. In Beat on kuitenkin edelleen vähintään yhtä hieno ja maaginen kuin nuoruudessani. Yksi ainoa ikkuna –biisi on esimerkiksi huikean hyvä kappale levyllä, mutta ei sillä levyllä ole yhtään huonoa sekuntia.
Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?
Elämä itsessään inspiroi, perheen kanssa hääräämisestä saan inspiraatiota tai soittimista. Mulla on jonkun mielestä ehkä liian paljon kitaroita, mutta ne ovat tosi inspiroivia kuten muutkin soittimet. Yhdestä äänestä voi lähteä kokonainen universumi liikkeelle. Myös lahjakkaat ihmiset ovat loputon inspiraation lähde. Tosi sykähdyttävää on myös nähdä livenä joku mahtava bändi tai artisti.
Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?
Olisin varmaan jossakin käsityöläisammatissa. Mä oon aika näppärä käsistäni ja tosi huono omaksumaan asioita kirjoista. Olen aikoinani esimerkiksi varmuuden vuoksi kouluttautunut pianon virittäjäksi, joka on tavallaan musiikkiammatti, mutta tavallaan teknismekaaninen ammatti, jossa korvat ovat tosi tärkeät.
Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?
Toivottavasti teen yhtä monipuolisesti töitä kuin vaikkapa tänä vuonna. Olen tänä vuonna jo käynyt Tansaniassa tekemässä töitä, soittanut Pekka Haaviston tukikonsertissa jäähallissa, äänittänyt ja miksannut vaikka mitä, keikkaillut eri artistien kanssa.
Mä en ole huolissani isosta musiikkibisneksestä, vaikka ehkä pitäisi olla, koska tokihan se vaikuttaa munkin tulonmuodostukseen. Jokainen meistä tuntee muutoksen persnahoissaan. Mä toivoisin, että yhteiskunnallisesti taiteilijoita ymmärrettäisiin enemmän ja että ylipäätään ihmiset olisivat vastaanottavaisempia luovaa työtä tekeviä henkilöitä kohtaan. Kansan pitäisi tietää, miten turvatonta ja monimutkaista on elättää itsensä taiteen tekijänä Suomessa.
Toivoisin myös, etteivät ääniteala ja studiobisnes menisi enää huonompaan suuntaan.
Väistämättä Suomen musascene kansainvälistyy kokoajan, se on mahtavaa.
Musiikin top5 juuri nyt?
1. Uusi Gibson ES-175 -kitarani
2. Uusi Gibson GA -kitaravahvistimeni
3. Andrew Ashimban levy
4. Captain Beefheartin helmikuussa ilmestynyt levy
5. Kitarantekijä Jaakko Noson muistaminen. Valokuvaaja Juha Reunanen otti yhteispotretin Jaakko Noson kitaroilla soittavista artisteista kitaroidensa kanssa ja potretti on lähetetty kitaroiden valmistajalle Kanadaan. Tästä eleestä olen fiiliksissäni.
Kommentit (0)