Miten päädyit alalle?
Olen ollut omatoiminen soittaja ja bändityyppi aikojen alusta, kaikki on tapahtunut ikään kuin varkain. Varsinkin heavyhommiin kuuluu omakustanne-toiminta, joten sikäli asiat eivät ole muuttuneet vuodesta 1992-93, kun teimme bändin kanssa ensimmäisiä omakustanne c-kasetteja ja cd-levyjä. Hommat ovat vähän isompia nyt, mutta musabisnekseen lähtö tapahtui oikeastaan jo tuolloin. Yritystoimintaa tästä tuli vuonna 2003, kun laitoimme Sakara Recordsin pystyyn.
Levy-yhtiön perustamiselle tuli oikeastaan pakonomainen tarve, koska Mokoma sai EMI:ltä kenkää toisen levyn jälkeen ja halusimme bändin kanssa jatkaa musiikin tekemistä. Sopivaa yhteistyökumppania ei löytynyt, joten palasimme juurillemme omakustannetoimintaan. Aiemmat oppivuodet helpottivat levy-yhtiön pyörittämistä. Siinä vaiheessa mulla oli kuitenkin myös koulutuksen ja muun tekemisen myötä taustaa bisnesmaailmasta, joten ryhdyin pyörittämään Sakaraa. Tietyllä tavalla yritän pitää tämän ei-ammattimaisena, jotta homma pysyy hyvällä tavalla harrastajamaisena, rentona ja hauskana.
Mun unelmana ei koskaan ole ollut päätyä musabisnekseen, mun unelmana oli päätyä rokkariksi ja Mokoma on edelleen voimissaan. Musan tekeminen on mulle kuitenkin ykkösjuttu.
Mihin sinua tarvitaan?
Olen toimitusjohtaja ja vastaan yrityksen juoksevasta hallinnosta noin niin kuin virallisen määritelmän mukaan. Käytännössä mun täytyy kuukausittain huolehtia, että kirjanpito ja alv-ilmoitukset ovat tehtyinä. Toki meillä on kirjanpitäjä siihen hommaan, mutta mä pyöritän talouspuolta, rahaliikennettä, lasken jätkille rojalteja ja muuta seksikästä musabisnes-hommaa. Exceliä pujotellaan Sakara-työajasta vähintään puolet. Loppuaika on kivaa työtä, sparraillaan ideoita. Paitsi oman bändin kanssa myös etenkin Stam1nan kanssa pidän luovaa ilmapiiriä yllä, ideoidaan tulevaa ja muistellaan menneitä.
Levyntekoon muiden bändien kanssa en osallistu muuten, paitsi kun päätetään studioista, tuottajista ja muusta vastaavasta. Joskus oon vaikkapa Stam1nan kanssa treenikämpillä istunut ja kommentoinut jotakin enemmän tai vähemmän. Mutta lähinnä toimin taustalla, välillä salaakin.
“Vuodessa seuraan kahta muuttujaa, vuosituloja ja onnellisuutta.”
Työn suola?
Mulle se on sitä, että esimerkiksi neropattipartio Stam1nan kanssa oon päässyt tekemään ja ideoimaan ja kokemaan keksimisen elämyksiä ja uuden syntymisen ihmettä. Samoin kuin omankin bändin kanssa, pienistä ideahippusista ja kaaoksesta alkaa pikkuhiljaa muotoutua jotakin uutta ja lopulta meillä on käsissämme valmis levy. Ne ovat hienoja hetkiä, kun lopulta saa lätyn käteen. Ne ovat henkisiä palkkapäiviä ja oikeastaan lähestulkoon ainoita palkkapäiviä, mitä tässä on. En mä koskaan tätä rahan kautta hahmota.
Olen päättänyt, että seuraan tulojani vain vuositasolla. Vuodessa seuraan kahta muuttujaa, vuosituloja ja onnellisuutta. Jos nämä muuttujat kohtaavat, jatkan hommia.
Uran kohokohta?
Kohokohta ylitse muiden on ilman muuta Kurimuksen valmistuminen ja sen ulossaaminen ammattimaisesti, tyylikkäästi ja sen myötä tullut bändin läpimurto. Kaiken päähän potkituksi tulemisen kokemuksen jälkeen saimme tehtyä levyn, joka oli taiteellisesti kestävä ja sitten vielä jengi tajusi sen ja olimme tehneet sen itse. Se oli hillitöntä ja upeeta. Toki sen jälkeen on ollut hienoja hetkiä Stam1nan, oman bändin ja muidenkin artistiemme kanssa, mutta Kurimuksen onnistuminen oli kaikkein siisteintä.
Pahin moka?
Mua vähän kaivelee Teräsbetonin kohtalo. Kirjoitin 2000-luvun alkupuolella lehtijuttuja Infernon edeltäjän, Hamara-lehden, demo-palstalle. Tein kahdesta omasta mielestäni kuumimmasta demo-bändistä jutun, toinen oli Stam1na ja toinen Teräsbetoni. Stam1nan sainasimme ja Teräsbetoninkin kanssa neuvottelin pitkään, mutta paukkumme eivät tuolloin riittäneet molempiin. Mua vähän sylettää, etten päässyt silloin tekemään sitä hommaa. Vaikka heidän levy-yhtiönsä teki ihan ansiokasta työtä, juttu lähti hyvin eri suuntaan, kuin mihin itse olisin halunnut sitä viedä. Asiat olisivat ehkä toisin, jos olisin voinut tarttua bändiin tuolloin. Teimme jätkien kanssa heidän viimeisimmän levynsä, mutta mielikuvaa, joka bändistä oli, ei voinut ehkä enää muuttaa.
Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?
Teräsbetonin ensimmäinen levy olisi ollut sellainen, minkä olisin halunnut tehdä, muuten juuri mikään ei ole jäänyt harmittamaan. Me olemme sainanneet harvoin, keskimäärin yhden bändin vuodessa. Melkeinpä kaikki bändit olemme saaneet, jotka olemme halunneet. Yksi itse asiassa hävittiin hiljattain, mutta ei siitä sen enempää.
Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä, miksi?
Kyllä mä haluaisin Dave Grohlin kanssa tehdä yhteistyötä, hän on niin inspiroiva ja huippu jätkä. Olisi hienoa nähdä, miten yhteistyö toimisi hänen kanssaan.
“Musabisnes on lottoa.”
Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi? Mikä on kokematta?
Musta oliis hienoa, jos joku päivä saisimme ihan helvetisti rahaa, se on kokematta vielä. En mä kuitenkaan aio pyrkiä siihen mitenkään aktiivisesti, mutta jos se sattuisi kohdalle, ottaisin mieluusti vastaan. Vähän kuin lottovoitto, sitähän tää musabisnes on, lottoa.
Mikä on hyvää musiikkia?
Vastikään näkemässäni teatteriesityksessä määriteltiin ystävyyttä siten, että ystävälle voi kertoa asian, jonka kertoisi hänelle, muttei kenellekään muulle. Myös musiikki voi olla tällainen ystävä. Kun koen musiikin kanssa, että meillä on joku juttu tässä kesken, se koskettaa sellaisia tasoja itsessäni, että me olemme ystäviä. Silloin se on hienoa musiikkia. Siihen vaikuttaa moni asia, ehkä tekijällä pitää olla se suhde ensin ja sitten sen voi kokea myös kuulija.
Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?
Niin kuin ystävyydessäkin, joidenkin bändien kanssa on ylä- ja alamäkiä. Välillä erkaannutaan, mutta sitten palataan yhteen. Olen 6-7-vuotiaana löytänyt Kissin ja meistä tuli parhaat ystävät vuosikausiksi, toki murrosiässä mieli muuttui. Se on kuitenkin kulkenut kokoajan mukana ja kun sitä jossakin kuulen, sisälläni läikähtää. Ja kun joku haukkui Facebookissa Kissiä, mun teki mieleni mennä puolustamaan bändiä. Slayer on toinen, jonka kanssa myös välillä erkaannumme ja sitten tulemme taas lähelle toisiamme. Slayer puolestaan löytyi 13-14-vuoden iässä.
Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?
Mä ostin viimeksi Napalm Deathin uusimman ja se oli ihan helvetin hyvä. Ei sinänsä kovin tuore artisti, mutta Nappis löytyi taas. Meilläkin oli pitkä tauko, vaikka olen kuunnellut bändiä teinari-iästä saakka. Olen aika aktiivisesti seurannut ja kuunnellut musiikkia, mutta välillä tuntuu siltä, että samanikäiset tekevät ikäisilleen musiikkia. Olen saattanut ammatillisesti kiinnostua joidenkin nuorten bändien tekemästä musiikista, mutta kun Napalm Deathin äijät sanovat, miten maailma makaa, se koskettaa mua.
“Kyllä sillä levyllä jotakin olennaista napsahti, koska olen edelleen tässä maastohousut jalassa.”
Elämäsi kappale?
Mä oon ollut albumijätkä aina, yksittäiset biisit ovat osasia albumissa. Slayerin Reign in Blood tulee ensimmäisenä mieleen. Tätä albumia kuuntelimme vuonna 1986 repeatilla autossa isoveljen c-kasetilta jollakin Kemin reissulla. Kasetin toisella puolella oli SOD:n Speak English or Die ja toisella puolella Slayerin Reign in Blood. Kasetti piti aina kääntää, koska ei voinut kelata alkuun. Silloin mä löysin, sytyin ja ymmärsin ja siitä alkoi tämä kausi missä olen vieläkin, trashia paukuttelemassa poikain kanssa 37-vuotiaana. Kyllä sillä levyllä silloin jotakin olennaista napsahti, koska olen edelleen tässä maastohousut jalassa.
Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?
Jos taas ajatellaan ystävyyden kannalta tätä, niin musiikin tekijällä ja musalla on keskenään joku juttu, joka on salaperäinen. He eivät kerro sitä kenellekään muulle, mut niillä on joku juttu meneillään ja sitä tekee mieli mennä kuuntelemaan, koska siitä saattaa oppia ja saada jotakin. Tietty mystiikka mua kiehtoo, en ole ihan varma, mistä se koostuu, tekee mieli kuunnella lisää ja tutustua paremmin. Se on helppo kääntää negaatioksi, mua ällöttää valmiiksi pureskeltu, läpeensä tuotettu ja funtsittu juttu. Sellainen tietty sattumanvaraisuus, salaperäisyys, se mua kiehtoo ja innostaa musiikissa. Kun antaa sattumalle mahdollisuuden, se näyttäytyy mystisenä niin tekijöille kuin kuulijoille. Kukaan ei tiedä, mistä idea on tullut ja miten ratkaisuun on päädytty, pitää antaa tapahtua vaan ja heittäytyä. Siitä saan inspiraatiota omaan tekemiseeni. Siinä vaiheessa, kun huomaa musiikin tekijänä olevan enemmän teollinen muotoilija kuin taiteilija, pitää hälytyskellojen alkaa soida ja silloin pitää lopettaa.
“Olen onnellinen, että olen pystynyt elättämään itseni tämmöisellä sekoilulla.”
Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?
Kaikki mun koulut ovat olleet jotakin muuta ja nytkin teen muitakin hommia. Luultavasti se olisi jotakin lyhytjänteistä, dynaamista ja ennalta-arvaamatonta. Tykkään epävarmuudesta ja sattumasta. En ole tähän päivään mennessä ollut kuukausipalkalla päivätyössä. Joku voisi pitää sitä katastrofaalisena, mutta mä olen tosi onnellinen ja iloinen, että olen pystynyt elättämään itseni tämmöisellä sekoilulla. Varmaan olisin yrittäjä. Siihen kuuluu juuri dynaamisuus ja se, että voi itse vaikuttaa asioihin. Isänikin oli yrittäjä, joten perinnölliset taipumukset ovat siihen suuntaan. Mua viehättää itse tekeminen ja se kun tekee jonkun asian, eikä koskaan tiedä, mitä siitä seuraa. Se on jännää ja olen sillä tavalla adrenaliinifriikki, että nautin arvaamattomuudesta.
Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?
Olen varmastikin jollakin tavalla musabisneksessä mukana. Olen monesti leikkinyt ajatuksella, että en tekisi tätä, mutta joku aina vetää takaisin. Toivottavasti teen aika lailla samoja hommia kuin nytkin. Musabisnes muuttuu hirveetä vauhtia. Nyt olemme jo aika lähellä uutta maailmanjärjestystä. Viimeiset kymmenen vuotta on ollut kova turbulenssi, pian se alkaa loksahtaa joihinkin uomiinsa. Viidessä vuodessa varmaan aika paljon vanhaa menee vielä rikki, ennen kuin se uusi maailma muotoutuu. Luulen, että aika paljon vanhoja toimijoita ja tekijöitä joko häviää tai he muuttavat dramaattisesti muotoaan. Monet vanhat toimijat ovat kuitenkin varmaan vielä olemassa ja niiden valta voi jopa lisääntyä. Spotify-tyyppinen stream-pohjainenkin palvelu vahvistaa loppujen lopuksi isoja vanhoja yhtiöitä, joilla on iso back-katalogi, sinnehän sitä hynää alkaa virrata helvetisti. Isot varmaan pitävät pintansa, mutta niiden toimintamalli voi muuttua. Täytyy olla optimisti ja uskoa, että indiet ja pienemmät levy-yhtiöt löytävät yleisönsä yhä paremmin ja heidänkin julkaisukanavansa kehittyvät. Isoilta tippuu pöydältä murusia, kun he kehittävät isolla rahalla hienoja juttuja. Myös niiden systeemien kopioiminen on digiaikana helpompaa. Nuorison musiikin kuluttaminen huolestuttaa hieman, onko kolmen ja puolen minuutin rallin kuunteleminen nuorille liian pitkäjänteistä, kun kaikki on mennyt nopeammaksi ja nopeammaksi? Tietenkin kaikki uusi ja vieras jännittää vanhaa jarrua, mutta siitä varmaan seuraa jotakin muuta positiivista, lähtökohtaisesti olen positiivinen ihminen.
Musiikin top5 juuri nyt?
1. Mokoman tuleva levy
2. Stam1nan jätkät ja jännä vaihe, missä he ovat nyt
3. Napalm Death
4. Teatterimusiikkikokemus, Tanssiva mieli, TTT-klubi (Tampereen Työväen Teatteri)
5. Jarkko Martikainen, hän on inspiroiva kaveri, hänellä on hienoja ajatuksia, paljon puhetta ja innostusta.
Kommentit (0)