Miten päädyit alalle?
Oman levy-yhtiön perustin 1990-luvun lopulla. Levy-yhtiöitä ei kiinnostanut marginaalisempi taide tuolloinkaan. Tein itse ja muutkin tekivät kuitenkin mielenkiintoista taidetta, joten levy-yhtiö syntyi tarpeesta jakaa suuri ilo muillekin.
Mihin sinua tarvitaan?
Alun perin mulla oli kaikki koneisto omissa käsissäni ja pyrin vastaamaan ihan kaikesta itse. Ensin on inspiraatio, josta muotoutuu tässä tapauksessa musiikkiteos, sitten pyrin äänittämään sen itse, miksaamaan itse sekä esittämään ja soittamaan itse tai ystävien kanssa. Sen jälkeen teos muutetaan jonkunlaiseksi tuotannoksi, äänifileksi tai joksikin muuksi ja ollaan yhteydessä levyprässäämöön. Oman porukan kanssa vastataan myös graafisesta suunnittelusta. Sitten otan levyt vastaan ja markkinoin niitä tavalla tai toisella, eli promoan ne eteenpäin ja mahdollisesti jakelen ne käsipelillä ympäri maailmaa levykauppoihin tai jakelijoille. Etenkin nykyisin, kun levymyynti on romahtanut ja jakelijoiden myynnit alkavat olla aika minimaalisia, tärkeintä on oma kauppa. Se on taannut sen, että olen voinut jatkaa omaa toimintaa ja tehdä julkaisuja, jotka ovat aika obscura-materiaalia ja huomattavasti enemmän kallellaan kaunotaiteisiin kuin kulttuuriteollisuuden kertakäyttökulttuuriin.
Työn suola?
Tämä on mulle eräänlainen vastakulttuurinen intohimo. Marginaalitaiteen tekijöiden pitäisi joka päivä kiittää kulttuuriteollisuuden olemassaoloa, koska se motivoi toimimaan. Kaikenlaista kulttuuria tarvitaan. Mä edustan eräänlaisen marginaaliryhmän ääntä, ehkä se kansantaloudellisesti näyttää mitättömältä, mutta inhimillisessä ja kulttuurillisessa mielessä se on tärkeää. Vaikka oma toimintani kulkee jollain tavalla bisneslainalaisuuksien mukaan ja vähän samantapaisesti kuin monet monikansalliset levy-yhtiöt, minun toiminnassani eivät todellakaan kvartaalit vaikuta niin paljon ja kaikki asiat toivottavasti tapahtuvat teosten ehdoilla.
“En ole koskaan uskonut massakiihdykkeisiin.”Uran kohokohta?
On niitä toki vaikka millä mitalla. Pyrin pitämään innostusta yllä kokoajan seuraaville julkaisuille. Kun elämä kulkee eteenpäin, täysin mitättömiltä tuntuvat asiat saattavat näyttäytyä seuraavana päivänä uskomattomilta ja hienoilta. Mua kiinnostaa taide, joka ei välttämättä kyseisessä ajassa näyttäydy relevanttina, mutta omaa tiettyä ennustettavuutta, jotain sellaista, joka saattaa puhutella vuoden tai kahden päästä. En osaa arvioida, mikä olisi taiteellisesti tai bisnesnäkökulmasta ollut ylitse muiden. Ylipäätään toiminnan jatkuvuus on hauskaa, se motivoi. Suurin tyydytys tulee, kun tekee ei-myynnillisiä ratkaisuja, sellaisia teoksia, jotka saattavat puhutella vain muutamaa kymmentä ihmistä, mutta puhuttelun voima on sitä luokkaa, ettei sitä tapahdu joka päivä. Silloin taideteos puhuu henkilökohtaisella tasolla ja se kiihdyttää mua huomattavan paljon, en ole koskaan uskonut massakiihdykkeisiin.
Pahin moka?
Ainoa asia, joka on jäänyt kaivelemaan, on se mitä tapahtuu arkisessakin elämässä lähes kaikille, jotka miettivät elämäänsä 80-vuotiaina; tulee mieleen, että olisi voinut ottaa riskejä huomattavan paljon enemmän. Maailmassamme sana riski liittyy yleensä bisneksen kautta tehtyihin rohkeisiin riskeihin. Tässä tapauksessa se liittyy vain hieman siihen, riskit pitäisi mielestäni olla taiteellisia. Pitää tehdä rohkeampia ratkaisuja, rohkeampia vetoja, ei kuunnella aina yleistä ääntä, vaan tehdä jopa diktaattorimaisia päätöksiä ja luottaa intuitioon ja teoksen oikeutukseen.
Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?
Toivon ainakin olevani sellainen ihminen, joka nauttii siitä, että teos ylipäätään syntyy. Siinä ei siis tarvitse olla narsistisesti omat näpit pelissä mukana. Totta kai maailmassa on hienoja teoksia, joita itse en ole ollut missään määrin mukana tekemässä. Led Zeppeliniä olisin mielelleni joskus julkaissut, olisin mielelläni myös soittanut bändissä, jos se suinkin olisi ollut mahdollista.
Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?
No jonkun Roy Harperin kanssa voisi olla mielenkiintoista työskennellä, mutta hänellä on itsellään niin vahva näkemys ja oma maailmansa, etten tiedä, olisiko mulla siihen lisää annettavaa. Kyllä mä oikeastaan olen jo ollut jo tekemisissä niiden artistien kanssa, joiden kanssa haluan olla tekemisissä. Se on aika helppoa, ottaa vaan ihmisiin rohkeasti yhteyttä, kommunikoi ja keskustelee ja usein siitä syntyy jotain, jos on syntyäkseen.
Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?
Mä haluaisin kehittyä esimerkiksi soittajana. Olen ollut tällaista käsipohjatasoa käytännössä jo parikymmentä vuotta, mulla ei ole motivaatiota harjoitteluun. Olisi hauskaa, jos hallitsisin jotakin instrumenttia niin vaivattomasti, etten aina olisi taitojeni äärirajoilla, kun yritän tehdä taidetta ja musiikkia. Koska edistystä ei ole tapahtunut pariinkymmeneen vuoteen, sitä tuskin tulee tapahtumaankaan, joten näillä säädöillä mennään. Kyllä mielen kirkkaus ja innostus ovat kuitenkin kiinnostavampia kuin se, että joku soittaa instrumenttiaan täysin vaivattomasti, tällöin takertuu myös maneereihinsa. Ehkä itseä pitäisikin kehittää improvisaation kautta ja sitä kautta synnyttää maailmaa taiteilijoiden kanssa, siitä syntyy ihan uudenlainen kieli.
“Ehkä meidän pitää kehittää omaa näkökulmaamme, jotta näemme olennaisen taiteessa.”Mikä on hyvää musiikkia?
Jos ihminen antaa kaikkensa teokselle, puhuu sitä kieltä, jota inspiraatio puhuttelee hänen kauttaan, on luottavainen ja vilpitön omalle inspiraatiolleen eikä anna kenenkään tulla väliin päsmäröimään esimerkiksi tuotannollisissa asioissa, niin olipa lopputulos mitä tahansa, uskon, että tarkkanäköisimmät kokijat pystyvät näkemään ikään kuin sen inspiraation ja sen taiteen perimmäisen kirkkauden. Sitä ei tarvitse välttämättä alleviivata superhienoilla suorituksilla tai älyttömillä soundeilla. Ehkä meidän pitää kehittää omaa näkökulmaamme, jotta näemme olennaisen taiteessa. Pystymmekö näkemään teosta tai ihmistä katsoessamme samalla hänen historiansa, perimänsä ja kulttuurinsa, jotta voisimme todella ymmärtää, mitä hän tekee ja sanoo? Tällöin olisimme sen ulkopuolella, onko joku parempi kuin toinen. Mielestäni se ei ole relevanttia taiteessa. Taiteessa on tärkeää tuoda esiin joku näkökulma, joka on mahdollisesti toisenlainen, oma puheenvuoro keskusteluun. Kaikenlainen kulttuuri on joka tapauksessa kiinnostavaa ja haluaisin, että kaikenlaisesta kulttuurista oltaisiin kiinnostuneita.
Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?
Kun muu maailma murjoo, joku pitää ruodussa ja johonkin voi aina luottaa. Esimerkiksi Led Zeppelin on sellainen. En viitsi välttämättä edes kuunnella sitä, se edustaa jotakin täysin mittaamatonta, sellaista maailmankaikkeutta, jota ei kokoajan tarvitse käydä tarkistamassa, onko se vielä pystyssä. Mulle Led Zeppelin näyttäytyy rock-taiteen ylimpänä kruununa. Olen nautiskellut bändistä joskus 15-16-vuotiaana, jolloin ehkä koetaan suurimmat vaikutukset elämässä. Loppuelämä menee siihen, kun haaveilee ja muistelee niitä vanhoja elämyksiä. Kuuntelin bändiä aamusta iltaan ja sitä kautta olen eläytynyt siihen niin totaalisesti, että ehkä siksi se jaksaa mua aina kiihdyttää ja kiinnostaa.
Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?
Kuuntelen aika marginaalista musaa, tää mun musiikkidiggailu on mennyt ihan mahdottomaksi. Olen musiikin suurkuluttaja ja voisi sanoa, että syön kaikenlaisia makuja. Jossain vaiheessa huomaan, että tulee jonkinlaisia yhdistelmiä ja sitten se vasta herää eloon. Populaarikulttuurin puolelta PMMP:ssä oli jotain raikasta meininkiä ja siitä olen ollut innoissani. Musta on hauskaa, että PMMP on hyvin suosittu orkesteri.
Elämäsi kappale?
Harrastin teini-ikäisenä pistooliammuntaa ja kävin isäni kanssa kilpailuissa. Roy Harperilla on kappale nimeltään the Same Old Rock ja se on yksi sellainen biisi, jota kuunneltiin aina kaikilla väliajoilla, kun olin autossa. Se oli kappale, joka puhutteli mua.
Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?
Mua kiinnostaa intohimo ja rohkeus, uskallus tuoda oma ääni esiin välittämättä siitä, millaisen vastaanoton se saa. Ihailen ihmisiä, jotka esimerkiksi kykenevät nousemaan yksin estradille vaikkapa akustisen kitaran kanssa ja esiintymään luontevasti tai vähemmän luontevasti. Itseäni yksin esiintyminen ei kuitenkaan varsinaisesti kiinnosta, sillä mua kiinnostaa taiteen dialogi ja että ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. Tällöin tulee uusia näkökulmia ja pitää ottaa huomioon muukin maailma kuin vain oma käsityskykynsä ja erinomaisuutensa.
Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?
Mä olen koulutukseltani valokuvaaja, mutta en usko, että valokuvaisin. Toivottavasti mä vaikka käsikirjoittaisin sarjakuvia.
Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?
Uskoisin, että musiikki luuraa ihmisten elämässä, sielussa, vilpittömyydessä ja puhtaudessa. Kaikenlaisen kulttuurin pitäisi tulla esiin mahdollisimman suuressa moninaisuudessa. Me menemme juuri siihen suuntaan, kuin on suunniteltu. Todennäköisesti kuuntelemme pääsääntöisesti samanlaisia viritettyjä ja tuotteistettuja esityksiä kuin nytkin, mutta varmaan ne ovat siirtyneet digitaaliseen muotoon. Levymyynti on varmaan miljoonamielessä romahtanut. Musiikkia varmaan yritetään saada soimaan radioihin tai elokuviin, jotta saadaan korvauksia. Mä varmaan teen omia sekoilujani edelleen ja erilaisia juttuja pieninä painoksina.
Top5 juuri nyt?
1. Modan, Rutu: Exit wounds
2. Nilsen, Anders: Big questions
3. Ware, Chris: Acme 20
4. Doucet, Julie: My New York Diary
5. Matt, Joe: Fair weather
Kommentit (0)