Tomi Saarinen: ”Iso köysi pitää mahduttaa pienestä neulansilmästä”

Kuva: Juliana HarkkiMiten päädyit alalle?

Soittourani lähti liikkeelle ehkä noin 5-vuotiaana, kun naapurin pojan kanssa hakkasimme kaksi lankkua yhteen ja laitoimme tuotokseen siimasta kielet. Musiikin löysin juuri naapurin poikien avustuksella, he olivat hieman vanhempia ja kuuntelivat muutakin kuin äidin kasetteja. Kuuntelimme metallia ja punkia.  Myös vanhempani kannustivat musiikin pariin, sain 7-vuotiaana ensimmäiset rumpuni ja aloitin tuolloin myös rumputunnit.

DJ-keikat aloitin 11-vuotiaana ja soittokeikat ehkä vuotta myöhemmin. Itse en kokenut vaikkapa DJ-keikkojen tekoa noin nuorena mitenkään ihmeellisenä, vaikka muut sitä hämmästelivätkin.

15-20-vuotiaana soitin rumpuja kahdesta kuuteen tuntia päivässä, treenaaminen oli varsin tarkoitushakuista ja musta piti tulla soittaja. Ehkä kuitenkin onnekseni ehdin kiertää Suomea riittävän paljon nuorena, myös tosi pieniä paikkoja, ja näin, mitä soittajan työ on maassamme. Tuli sellainen fiilis, että haluan tehdä muutakin elämässäni. Opiskelin Tampereen yliopistossa kunnallispolitiikkaa ja musta piti tulla uutis- ja ajankohtaistoimittaja. Päädyin Ylelle duuniin ja tavallaan olen yhä sillä tiellä. Aluksi tein Radio Mafiassa Pressiklubia, mun piti palata takaisin yliopistoon, mutta en koskaan palannut.

Olin 28-vuotias, kun sain YleX:n musiikkipäällikön duunin. Tää tuli tosi yllättäen ja samalla uutinen oli sekä hyvä että huono. Maailman mahtavin duuni, mutta mitä tämän jälkeen voi vielä tehdä? Musta tuntuu, että tämä duuni on tietyllä tapaa sen kaaren päätös, mikä alkoi niiden kahden lankun yhteen naulaamisesta lapsena.

“Suurin haaste on yrittää jättää kalenteriin tilaa myös musiikin kuuntelulle.”

Mihin sinua tarvitaan?

Ihan selkeätä viikkorytmiä ei ole, työnkuva vaihtelee tosi paljon. Viime aikoina niin sanotun perustyön ohessa vein suomalaista musiikkia maailmalle Lontoossa Alexander Stubbin kanssa, kävin puhumassa digitaalisesta musiikista ja nuorten musiikinkulutustavoista Hollannissa ja lisäksi on kuvattu Uuden Musiikin Kilpailua, jossa toimin tuomariston puheenjohtajana.

Kokoajan taustalla kulkee kuitenkin niin sanotut perusasiat. Esimerkiksi soittolista valmistuu joka viikko. Ainoastaan joulun pyhinä mennään samalla listalla kaksi viikkoa, muulloin soittolista päivittyy viikoittain. Mä teen listan Pasilassa työpisteelläni, himassa tai vaikka lentokoneessa, mutta aina se tulee tehtyä. Soittolista ei tietenkään perustu pelkästään minun korvilleni, vaan soittolistaraadissa on tavallaan mukana koko kanava ja musiikkiohjelmia tekevät henkilöt. He ovat todella tärkeä voima, ilman heitä emme voisi olla uuden musiikin kanava. He perkaavat sitä tosi isoa laaria uutta musaa kokoajan ja suosittelevat mulle musiikkia.

Muutakin kanavamusiikkiin liittyvää työtä on toki kuvassa kokoajan. Musiikin raportoinnista vastaan isommassa mittakaavassa. Musiikkibudjetointi on osa työtäni siinä mielessä, että katson, minkä verran missäkin ohjelmassa musiikkia soitetaan, koska musiikin soittaminenhan ei suinkaan ole ilmaista. Pidän myös kiinni siitä, että meidän kanavamme kuulostaa strategiamme ja brändimme mukaiselta. Se on iso duuni, pitää vahtia, että emme vanhene. Meidän pitää palvella alle 30-vuotiaita nyt ja tulevaisuudessa, jos ei tehtävänanto muutu. Myös netti vie työaikaani, koska toimin netin vastaavana tuottajana.

Turhia kokouksia pyrin välttämään, en halua istua kaikissa toimikunnissa. Kaiken maailman tilaisuuksia on mielin määrin, niistä on pakko karsia. Suurin haaste on yrittää jättää kalenteriin tilaa myös musiikin kuuntelulle, siitä haluan kuitenkin pitää kiinni, muutenhan työtäni olisi varsin hankala tehdä.

Työn suola?

Musiikin voima ja sen merkitys ihmisille on ihan älytön. Ihmisen aivoissa on juttuja, jotka ainoastaan musiikki voi herättää henkiin. Tämä on yksi todiste sille, ettei tämä työ suinkaan ole merkityksetöntä. Musiikki itsessään on paras asia työssäni. Musiikki piirtää kuvia, joita vaikkapa tv ei voisi koskaan piirtää.

Työssäni teen paljon valintoja ja seula on tiukka. Joskus tuntuu, kuin iso köysi pitäisi mahduttaa pienestä neulansilmästä. Mutta kun valintoja on tehty, on hieno huomata jälkeenpäin, että valinnat olivat oikeita. Viimeisen viiden vuoden aikana olen nähnyt, miten joku suomalaisartisti on lähtenyt liikkeelle ihan nollasta ja muistan omatkin epävarmuuteni artistin suhteen, mutta jotenkin hän on vakuuttanut ja pääsee soittoon.

Esimerkiksi Chisu oli yksi tällainen artisti, hänen uransa alku oli oikeasti hidas. Muistan fiilikseni Emma-gaalassa, kun Chisun biisi ”Mun koti ei oo täällä” voitti Vuoden biisi Emman. Puolitoista vuotta aikaisemmin kappale oli mulla kuunneltavana ja mietin, mikä tää on oikein tää Chisu, vähän kuin Vera Telenius tekisi elektronista musaa. Biisin kanssa jumpattiin ja jumpattiin, kävin katsomassa Chisua keikalla ja vakuutuin, että tässä on nyt oikeasti kova juttu kyseessä, uskoin, että artisti breikkaa vielä jossain vaiheessa. Soitimme biisiä jonkun verran tuona syksynä. Puoli vuotta myöhemmin Chisu esiintyi YleX Popissa, eikä hän ollut vieläkään breikannut. Ehkä kuukautta myöhemmin ”Mun koti ei oo täällä” alkoi soida enemmän myös kaupallisessa radiossa ja yhdeksän kuukautta myöhemmin se voitti Vuoden biisi Emman.

Uran kohokohta?

Pieniä yksittäisiä juttuja on paljon. Esimerkiksi juuri artistien breikkaaminen lämmittää mieltä, kun heitä on seurannut ja heihin on uskonut pitkään. Onnistumisia on hieno nähdä artistien puolesta. On mahtavaa seurata artistien kasvua, kuinka joku ottaa roolinsa ja nousee staraksi joskus melko nopeastikin Suomessa. Minua tarvitaan uran alkuvaiheessa, mun kuuluu bongata nämä artistit. Siinä vaiheessa kun urat lähtevät lentoon, astun taka-alalle.

Silti urani varsinainen kohokohta on tietysti se, että sain tämän duunin. Kun mulle kerrottiin, että saan tämän pestin, tuli semmoinen olo, että olen tehnyt jotakin oikein. Se mitä olin tuntenut itse, että mitä mun kuuluu tehdä ja missä olen hyvä, sai vahvistusta. Musiikille uhraamani aika ei ollut mennyt hukkaan.

“Ois ollut siistiä olla muutaman minuutin ajan stara Torontossa.”

Pahin moka?

Elämässä voisi aina jossitella. Voisin jossitella vaikka sitä, etten käynyt koulua loppuun, mutta jos olisin jäänyt opiskelemaan, en olisi tässä. Tartuin toiseen tilaisuuteen, jota tarjottiin.

Mua kuitenkin yhä harmittaa kaksi tekemättä jättämääni juttua. Lukioikäisenä opiskelin Tampereen konservatoriossa ja soitin puhallinorkesterissa lyömäsoittimia. Olisin päässyt puhallinorkesterin kanssa Jenkkeihin keikkailemaan, mutta jotenkin jänistin, ajattelin, että siihen menee liikaa aikaa. Mua harmittaa vieläkin, etten lähtenyt tuolloin mukaan.

Toinen samantapainen juttu oli muutamaa vuotta myöhemmin. Soitin bändissä, joka pääsi esiintymään Much Musicin aamushow’hun Kanadaan. Torontossa olisi ollut lisäksi muitakin keikkoja, mutta etenkin tuo Much Music jäi mieleen, koska oli aika harvinaista, että suomalainen bändi pääsi sinne soittamaan. Jätkät kertoivat, että aamushow-keikan jälkeen ihmiset tunnistivat heidät kadulla, sillä ohjelma oli tosi suosittu. Mua harmitti jälkeenpäin paljon, ois ollut siistiä olla muutaman minuutin ajan stara Torontossa.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

Nuorempana tein myös studiorumpalina keikkoja ja rakastin studiotyöskentelyä. Se on luomisprosessi, josta jää myös tallenne, syntyy siis jotain konkreettista. Nyt kun teen tätä duunia, mun on ollut vaikea tehdä mitään musahommia, eikä niihin ole ollut juuri aikaakaan. Olisi kiva jossakin vaiheessa olla mukana prosessissa, jossa itse olisin vielä siellä toisella puolella. Jos poimin jonkun yksittäisen jutun, jossa olisi ollut todella hienoa olla mukana, olisin halunnut soittaa rumpuja John Coltranen My Favorite Things –albumilla.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä?

Soittajissa on paljon hyviä tyyppejä, yhden nimeäminen on vaikeaa. Jos en olisi soittanut Dave Lindholmin kanssa, sanoisin varmaan hänet, mutta olen jo päässyt soittamaan hänen kanssaan. Olisin toki halunnut soitella John Coltranen ja muiden jazz-kunkkujen kanssa. Olisin myös halunnut olla samassa huoneessa kuin Jay-Z ja Timbaland, kun he kuuntelivat biittejä tulevalle Black Album –levylle.  Siinä prosessissa olisi ollut hienoa olla messissä.

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Haluan saavuttaa kaiken. Musiikin kannalta olen aika ahne, haluan tehdä kaikenlaisia juttuja. Odotan enemmänkin, mitä vastaan tulee, kuin että suunnittelisin, mitä haluan tehdä. Voin nähdä itseni helposti puhtaasti bisnespuolella tai sitten toisaalta ihan toisessa laidassa eli tekijöiden puolella. Musa on mulle niin rakas asia, etten halua kahlita sitä mitenkään, haluan pitää kaikki ovet auki. Toisaalta voisin tehdä jotain ihan muutakin kuin musiikkia työkseni. Musiikki ei tule koskaan häviämään elämästäni. Olen saanut enemmän sen kautta, kuin mitä olisin koskaan osannut pyytää.

“Aitous on sitä, että kuuntelija uskoo musiikin välittämän viestin.”

Mikä on hyvää musiikkia?

Lähtökohtaisesti hyvä musiikki on subjektiivista, mutta se on myös korporatiivista, kun musiikkia pohtii ammatillisesti. Hyvässä musiikissa on tärkeintä, että paketti on kasassa. Sävellys, sanoitus, soitto, laulu ja koko ilmaisu puhuvat samaa kieltä niin, että sieltä välittyy joku tunne tai tunteet aidosti. Aitous on vaikea määritellä etenkin populaarimusiikissa, mutta mielestäni aitous on sitä, että kuuntelija uskoo musiikin välittämän viestin.

Hyvän musiikin ei tietystikään tarvitse olla pureskeltua, se voi olla aluksi ristiriitaista ja hankalaa ja haastaa kuuntelijan. Lopuksi kuitenkin tulee ymmärrys siitä, mitä tekijä on halunnut sanoa ja että kaikki biisin värit maalaavat samaa yhtä sateenkaarta. Tässä työssä äkkiä huomaa, mitä on ehkä yritetty tehdä, ketä on kenties plagioitu tai mistä vaikutteet on ammennettu. Jos oman taulun maalaaminen puuttuu teoksesta tyystin ja on yritetty maalata jonkun toisen taulua, mennään metsään.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

John Coltraneen tai The Metersiin en varmasti kyllästy koskaan. Uudemmista artisteista Bon Iveriin en varmaankaan kyllästy, koska hänen musiikissaan on ajattomia elementtejä.

Mitä kuuntelet juuri nyt/ artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Joka päivä varmaan innostun jostakin artistista, mutta erityisesti olen innostunut Frank Oceanin ja Kendrick Lamarin levyistä. Luulen, että tänä vuonna kuuntelen eniten ulkomaisista artisteista juuri heidän levyjään.

Elämäsi kappale?

Voisin valita miljoona eri biisiä, mutta satuin kuuntelemaan vastikään Digital Undergroundin The Humpty Dance –biisiä, joka on 1990 julkaistun Sex Packets –levyn aloitusraita ja valitsen sen. Koko levy oli mulle nuoruudessani tärkeä. Mua ärsytti gangsta rap –homma, enhän mä ole mistään ghetosta. Kulttuuri, jossa miehen pitää pullistella sairaasti, oli mulle vieras. Digital Undergroundista hiffasin jo nuorena, että he ironisoivat tuota kulttuuria. Bändi avasi mulle sen, että musiikissa voi olla mukana myös ironiaa ja huumoria. Nämä jätkät sämpläsivät tosi paljon esimerkiksi Parliamentia, vanhasta funkista on siis ammennettu kamaa ja siksi biisit myös svengaavat ja groovaavat hienosti.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Musiikki ylipäätään. On aina koskettava kokemus, kun joku laittaa oikeasti itsensä peliin.

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

On paljon asioita, joita haluaisin tehdä. Mutta sanotaan vaikka nyt sitten, että haluaisin olla tennisammattilainen tai ajaa Meksikossa Baja Desertin aavikon läpi Enduropyörällä. Ehkä Baja Desertin kilpa-ajot voisivat tulla sen jälkeen, kun mun tennisammattilaisuus alkaisi olla hiipumassa.

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Viimeiset viisi vuotta ovat olleet todella kovaa myllerrystä musabisneksessä. Uskon, että muutos on ollut väistämätön. Sen sijaan, että olisin jäänyt vellomaan siihen, etteivät asiat ole kuin ennen, olen odottanut sitä hetkeä, jolloin kasketun maan pinnalle alkaa kasvaa uutta. Mielestäni nyt on alkanut kasvaa paljon uutta hyvää. Pahin kuoppa on ohitettu ja syntyy lisää uutta hyvää kamaa. Tilanne on mielestäni menossa parempaan.

Viiden vuoden päästä monet nykyiset mallit ovat täysin uudistuneet, mutta takuulla musiikkia kuunnellaan edelleen paljon, se on edelleen erittäin tärkeä elementti ihmisten elämässä ja sen ympärille muodostuu myös bisnestä. Musiikkimarkkinat ovat siis edelleen olemassa. Mitä teen itse viiden vuoden päästä, on mysteeri, mutta takuuvarmaa on kuitenkin se, että musiikki on yksi elämäni kantavista voimista aina.

Musiikin top 5 juuri nyt?

1. Uusi musiikintekijäsukupolvi nousee

2. Koko musiikkikenttä uuden tekemisen ja menestyksen kynnyksellä

3. Uuden Musiikin Kilpailun tuomaristo

4. YleX-jengin tekemisen meininki

5. Kitaroiden räpläys