• Sofia Helinille Silta ja Sagan rooli ovat kova pala

    Rikossarja Silta aloitti toisen tuotantokautensa sunnuntaina 22. syyskuuta yhtä aikaa Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Saga Norénin roolia näyttelevä ruotsalainen Sofia Helin ei istunut televison ääreen kuitenkaan tuolloin - silloin laitettiin lapsia nukkumaan.

    1285

  • Urheiluvaatteista saa nauttia!

    Onnea on omistaa hyvät lenkkitossut ja energisoivan värinen tekninen paita! Miksi minua sitten hävettää, että intoilen omasta ulkonäöstäni; kyseessähän on vain urheilusuoritus. Juoksun pitkä oppimäärä -blogia kirjoittava Heidi Hallila antaa luvan nauttia välineurheilusta.

    64 1

  • 20 tapaa helpottaa äkillistä stressiä

    Huffington Post listasi 20 tapaa rauhoittaa yhtäkkisiä stressioireita. Mikä parasta, jokaista kohtaa tukee tieteellinen tutkimus. Huom! Suklaan syöminen sallittu (kohtuudella).

    332 1

  • Tule yleisöksi Bettinan ohjelmaan

    Tule Pasilaan seuraamaan mielenkiintoisia keskusteluja Bettinan kanssa. Syyskuussa vieraana mm. ohjaaja Ulrika Bengts, Suomen Oscar-ehdokaselokuva Oppipojan tekijä. Bettinan syksyn jaksojen nauhoituksiin haetaan nyt yleisöä.

    16

  • Viisi kysymystä juoksukengistä

    Viisi kysymystä ja viisi vastausta, joiden avulla löydät hyvät lenkkitossut juuri sinulle.

    11

  • Hehkun oven takana - näin syntyy tv-ohjelma

    Freda 34. Täällä kuvataan Hehkua. Ensimmäisenä silmiin osuvat uudistuneet lavasteet. Ei enää kliinistä valkoista, vaan lämmintä ja tunnelmallista. Kuin jonkun kotona. Hehkun uudet jaksot alkavat 19.9. TV2:lla.

    145

  • Kuinka uskonto määrittää naiseutta?

    "Aluksi ajattelin, että uskonnollisista teemoista on vaikeaa kirjoittaa kaunokirjallisesti uskottavaa tekstiä. Ajatus muuttui ja tunsin, että on suorastaan eettinen velvollisuuteni kuvata naisen uupumusta, joka lestadiolaisessa yhteisössä on aika lailla vaiettu asia, sanoo esikoiskirjailija Pauliina Rauhala.

    34 20

  • Näyttelijä Krista Kosonen esittää vahvoja naisia

    Krista Kososesta on näyttelijänä moneksi. Hänet on nähty Turun kaupunginteatterin lavalla Andriy Zholdakin ohjaamissa produktioissa. Televisiotöistä muistetaan mm. Uutishuoneen Raija ja uusimpana Putouksen monet hahmot.

    2

  • Tv-vinkki: Naisten paratiisi on BBC:n upea epookki - tavaratalossa

    BBC:n kahdeksanosainen uutuussarja on tuhkimotarina nuoresta ja lahjakkaasta Denisestä, joka pääsee myyjättäreksi Britannian ensimmäisen tavaratalon The Paradisen naistenosastolle.

    194 1

  • Tekonauru naurattaa naurujoogassa

    Sanotaan, että nauru pidentää ikää, mutta mitä, jos ei yksinkertaisesti vain naurata? Naurujoogassa pyritään edistämään terveyttä nauramalla. Saako naurukouluttaja sinut nauramaan?

    2

  • Halpatuotantovaatteet ja yksityisautoilu ovat syntistä puuhaa

    Olotilan ja Puoli seitsemän kyselivät viime viikolla aikamme suurinta syntiä eli virhettä, josta tulevat sukupolvet vaativat meitä tilille. Näin vastattiin.

    4 2

  • Erika Works maalaa nahkaan taideteoksia

    Nahkamaalari Erika Forsmanin käsissä kierrätysnahka saa uuden elämän. Erika maalaa custom-maalauksia nahkatakeille, -laukuille, -kengille tai mille tahansa käyttöesineelle. Käyttäjän persoonallisuus on tärkein tekijä tilaustöissä, mutta mukana on myös jotain omaa - se on Erika Works.

    80

  • Silmien laserleikkaus jännittää

    Saana korjautti näkönsä silmien laserleikkauksessa. Motivaationa oli parempi elämänlaatu ilman silmälaseja arkisissa askareissa ja liikuntaharrastuksissa. Mikä leikkauksessa jännitti, mikä yllätti?

    19 3

  • Kun tiedonjano iskee, on pakko sukeltaa

    Tositarina elokuvan takana alkoi kiehtoa enemmän ja enemmän. Mitä oikealle Bling Ringille tapahtui? Olin sukeltanut syvälle netin syövereihin. Klikkailin uutisia ja Youtube-videoita kerta toisensa jälkeen.

    4

  • Mikä on tämän ajan suurin synti?

    Menneisyyden virheet on helppo tuomita, mutta miten näyttäytyy oma toimintamme tulevien sukupolvien silmin? Puoli seitsemän -ohjelman tulevaisuusviikolla kysytään, mitä sinä pidät tämän ajan suurimpana syntinä.

    42 6

  • Tv-vinkki: Rikossarja Silta saa jatkoa syyskuussa

    Huippusuositun ruotsalais-tanskalaisen Sillan toisen kauden uunituoreet jaksot nähdään Ykkösellä heti ensimmäisen kauden jälkeen, samaan aikaan kuin Ruotsissa. Sillan jälkeenkin kaipaan tanskalaista Rikosta - se oli vielä hämärämpi!

    419 1

  • Muuta ilmettä Bomb Girlsin tyyliin

    Bomb Girls -tv-sarjan naisten työasuun kuuluu sininen päähän sidottu huivi. 40-luvun tyyliin sidottu huivi on tyylikäs asuste myös 2010-luvulla. Tunnettu huivipää Outi Pyy näyttää, miten huivilla on helppo muuttaa ilmettä.

    34

  • Omista juurista on tavoitteiksi

    Oman itsensä kanssa on toisinaan hyvä tehdä välitilinpäätös. Minkälainen minä olen, minkälaiseksi haluan kehittyä? Itselle ja omalle luonteelle on hyvä asettaa tavoitteita ja ne voivat löytyä niistä lähimmistä ihmisistä, omasta suvusta.

    60 3

  • Radiovinkki: Riikka Pulkkisen Wunderbar!

    Radioteatterin Wunderbar! -kuunnelma on tehty tiiviinä yhteistyönä. Kuuntele, mitä syntyi kun kirjailija Riikka Pulkkisen, ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen ja näyttelijä Krista Kososen yhdessä kypsyttämään teokseen liittyivät mukaan äänimaailmojen luojat, äänisuunnittelija Tiina Luoma sekä musiikin säveltäjä Lasse Kurki. Kuuntele myös, mitä tekijät itse kertovat teoksen synnystä.

    2

  • Eroa ja palaa yhteen älypuhelimella

    Miksi kertoa jollekin päin naamaa, että haluaa erota, kun sen voi tehdä tekstarillakin? Jos viestiä ei jaksa tai viitsi itse naputella, löytyy tähänkin apu - BreakupText-sovellus sanailee eroviestin puolestasi.

    16 2

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä