Etusivu
Reseptit

Tulostettava sivu Chilisalsa
20 - 25	punaista keskikokoista ja -tulista chiliä
	kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
2 - 3 dl	omenaviinietikkaa
1 dl	luomuruokosokeria

Poista chileistä siemenet ja pilko pieneksi. Kuullota öljyssä pari minuuttia. Lisää etikka ja sokeri. Keitä, kunnes salsa on marmeladimaista.

Chilisalaatti
4 - 6	keskitulista chiliä, esim. jalapeñoa
6	mietoa punaista chiliä
	kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
2	mozzarellapalloa
4 - 6	kypsää tomaattia lohkoina
	tuoreita yrttejä: esim. basilikaa, sitruunamelissaa, 
	vesikrassia ja silopersiljaa
	punajuurituja, pikkupinaattia tai rucolaa
kastike:
	kylmäpuristettua oliiviöljyä
	akaasiahunajaa
	luomusitruunan mehu ja raastettu kuori
	valkosipulia
	tuoretta rosmariinia
	sormisuolaa ja mustapippuria myllystä

Halkaise chilit ja poista siemenet. Paista kuori alaspäin öljyssä kuumalla pannulla tai grillaa, kunnes kuori mustuu. Poista kuori jäähtyneistä chileistä. Huuhtele ja kuivaa punajuurenidut, pinaatti tai rucola ja asettele laakealle vadille. Murenna mozzarella suupaloiksi ja lisää salaattiin tomaatin kera. Sekoita mukaan tuoreita yrttejä maun mukaan. Leikkaa mieto chili suikaleiksi ja tulinen kuutoiksi. Sekoita kastikeaineksista makea, kirpeähkö kastike. Kääntele chilejä kastikkeessa ja lisää salaatin päälle.

Chililiekitetty keisarihummeri
75 - 100 g	chorizo-makkaraa kuutioina
16	keisarihummeria
	kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
	chili-hunajasnapsia
Leikkaa hummerien selkäpanssari ja poista suoli. Ruskista makkaraa öljytilkassa kuumalla pannulla. Paista hummereita pannulla 3 - 4 minuuttia makkaran kanssa. Lorauta pannulle chilisnapsia ja sytytä tuleen. Tarjoile chilisalaatin ja salsan sekä leivän kera.


 
 
 
OSA 1.
 Paahdetut kurpitsansiemenet
 kurpitsavoi ja spelttirisotto


OSA 2.
 Chilisalsa, Chilisalaatti,
 Chililiekitetty keisarihummeri


OSA 3.
 Makirullat, Nigiri-sushi,
 Turskatartar ja
 Lootuksenjuurisalaatti


OSA 4.
 Ruokaleipä, spelttipizza,
 pizza taikinajuuresta ja
 vuohenjuustopizza


OSA 5.
 Friteerattu ja täytetty mustekala
 sekä Foccaccia


OSA 6.
 Mangosalaatti, friteerattu
 keittobanaani, mausteyrttidippi
 ja lampaan rosvopaisti


OSA 7.
 Makkarat:
 Savubrie-rosmariinimakkara,
 Timjami-sitruunamakkara,
 Chili-olutmakkara,
 Tomaattiketsuppi ja
 Remoulade-kastike


OSA 8.
 Savustettu paksuhuulikeltti,
 Savustettua myskisorsanrintaa,
 Savustettua haahkanrintaa,
 Grillatut kasvikset,
 Savustetut mantelit, suola ja öljy
 Salaatti savustetuista uusista
 perunoista


OSA 9.
 Häränhäntäpata,
 balsamiviinietikka-mansikat
 Puutarhan Open Ale


OSA 10.
 Chorizoa ja viikunoita,
 Kala-katkarapusalaatti
 Taateleita, juustoa ja kinkkua


OSA 11.
 Loppukesänsalaatti
 Tuorejuustodippi
 Vuohenmaitopirtelö


OSA 12.
 Mole poblano
 Tortillat


OSA 13.
 Siitakemuhennos
 Paistetut kastanjat
 Hunajachili
 Oliiviöljychili
 Etikkachili


OSA 14.
 Omenachutney
 Omenamarmeladi
 Omenasalsa
 Omenasiirappi


OSA 15.
 Kurpitsasoppa
 Villiriisi
 Yrttijogurtti
 Omenasiirappi


 
 


TV2  |  Frilandshaven
 
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio
Radiokatu 5 00024 Helsinki  |  Puh. +358 9 14801  |  Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi

Vastaavat ohjelmatoimittajat