MOT: Työpaikkakiusatun toivoton taival

Julkaistu perjantaina 25.10.2013 4 29

Jo pelkkä työpaikkakiusaamisen puheeksi ottaminen koetaan monilla työpaikoilla vaikeaksi.

TV1 maanantaina 28.10. klo 20.00 - 20.30, uusintana tiistaina 29.10. klo 5.55 ja keskiviikkona 30.10. klo 14.30

Yle Areenassa 30 päivää

Vuosittain noin 140 000 työntekijää kokee kärsivänsä työpaikkakiusaamisesta. Silti viranomaiskäsittelyyn tapauksia päätyy vain nelisensataa. Vieläkin harvempi johtaa siihen, että viranomaiset patistavat työnantajia ryhtymään toimenpiteisiin.

Kiusaamisesta on puhuttu parikymmentä vuotta, ja useilla työpaikoilla on ohjeet siitä, miten häirintään tulisi puuttua. Silti kiusaamistapausten määrä on pysynyt ennallaan.

 

Voi olla työturvallisuusrikos

Työturvallisuuslaissa puhutaan häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta. Jos pitkään jatkuneesta kiusaamisesta on vaaraa terveydelle, puhutaan jo työturvallisuusrikoksesta.

Työturvallisuuslaki edellyttää, että työnantaja puuttuu työpaikkakiusaamiseen ja pyrkii sen lopettamaan. Jos asian käsittely työpaikalla on puutteellista, työntekijä voi tehdä valvontapyynnön aluehallintoviraston työsuojeluun eli Aviin.

Avi voi antaa asiassa lausunnon ja ohjata asian eteenpäin, mutta sen omat valtuudet puuttua tilanteeseen ovat vähäiset.

 

Kiusatulle potkut

Pahimmillaan kisaaminen ja työpaikan muut ristiriidat johtavat työsuhteen purkamiseen. Jos asia ei etene työpaikkakiusaamistapauksena, oikeusteitse voi yrittää hakea hyvitystä esimerkiksi irtisanomisen laittomuuteen vedoten.

"Kun se poliisille tulee, niin se on jatkunut jo pitkään ja muuttunut entistä vaikeammaksi. Silloin ei ole enää voittajia, kun poliisi, oikeuslaitos ja syyttäjä näitä käsittelevät”, kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) sanoo.

 

Esimiehet eivät osaa puuttua

Asiantuntijoiden mielestä ristiriidat pitäisi kyetä käsittelemään työpaikoilla mahdollisimman varhain.

”Esimiehiltä puuttuu osaamista. Esimiehiä pitäisi kouluttaa käsittelemään työpaikkakiusaamistapauksia”, työterveyslaitoksen työ- ja organisaatiopsykologi Maarit Vartia sanoo.

Ohjelman on toimittanut Tiina Lundell.

 

Muualla verkossa

MOT

Yle Uutiset: Kiusaamisesta syytetty kunnanhallituksen puheenjohtaja: "Törkeä väite"

 

Suosittele29 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 28.10.2013

Hei!
Kirjoitan, koska sattui niin mukavasti, että näin tämän ohjelman mainoksen heti sen jälkeen, kun viime torstaina 24.10.2013 olin saanut potkut perusteettomalla syyllä.
Aihe on siis nyt minulle ajankohtainen, joten siksi haluan tuoda keskusteluun myös oman panokseni lyhyen tilannehistoriikin muodossa:
1. Työura alkoi ko. yhtiössä v.1982, esimiehenä vuodesta 1994. Työnantajana saman valtion yhtiön eri yksiköt vuoteen 2012, jolloin minun yksikköni luovutettiin liikkeen luovutuksella valtion laitokselle. Luovuttajina samat henkilöt, jotka olivat tätä idearikasta epäasiallista käytöstä toteuttaneet.
2. Liikkeen luovutusta koskevissa YT-neuvotteluissa toimin yksikköni luottamusvaltuutettuna alaisteni yksimielisellä suostumuksella. Laadin silloiselle liikenneministeri Vehviläiselle YT-neuvottelujen työntekijöiden edustajien yhteisen kannanoton, joka mm. kyseenalaisti iikkeen luovutuksen kannattavuden.
Vastaanottavaa yhtiötä YT-neuvotteluissa edusti sama henkilö, josta liikkeen luovutuksen toteuduttua tuli minun esimieheni.
3. Pyysin ko. henkilöä useasti korjaamaan asiat, jotka toteutettiin liikkeen luovutusta koskevan lain vastaisesti. Tuloksetta. Esimiehet, sekä ko. yksikönpäällikkö että myöhemmin valittu ryhmäpäällikkö, toteuttivat syrjintää, ulkopuolistamista, epätasapuolista kohtelua, aliarvioimista ja pomotusta. Työn tuloksellisuus ei merkinyt mitään. Minkäänlaisia vuorovaikutustaitoja en ko. laitoksessa esimiesteni osalta havainnut. Keskusteluja käytiin, mutta kun oli aika panna asiat paperille, toiminta pysähtyi.
Työnjohtoon työsuhteessa kuului valehtelu, osaamisen mitätöinti, ulkopuolistaminen, armeijassa aikanaan käytetty termi simputus kuvaa varmasti viimeisen työnantajani käytöstä oikein hyvin.
4. Kesästä tähän irtisanomispäivään saakka esimiehet tekivät kaikkensa, että olisi itse irtisanoutunut, mutten sitä tehnyt, joten he tekivät oman siirtonsa.
5. Itse olen päätynyt siihen, että jouduin koston kohteeksi YT-neuvotteluissa osoittamani aktiivisuuteni vuoksi sekä nykyisen yksikön toiminnan tuloksettomuuden arvioimisessa. Otin suoraan puheeksi vaikeat asiat, mutta tein myös operatiivisia kehitysesityksiä, jotta ongelmista selvittäisiin ja työnantajan julkisuuskuva kasvaisi positiiviseen suuntaan. Kuulin firman sisältä, että ko. työnantajalle on ihan linjan mukaista käytöstä antaa luottamushenkilöille tekaistu varoitus, jotta heistä on helppo tarvittaesa päästä eroon. Kuulopuhetta, mutta kannaltani katsottuna, helppo hyväksyä todeksi.
6. Sattuneesta syystä olen kiinnostunut aiheesta ja oman tutkimukseni tuloksena olen saanut tietooni, etten ole mitenkään poikkeus näissä kahdessa valtion firmassa. Em. työntantajien härski toiminta júontunee ainakin osittain siitä, että nämä kokevat olevansa valtion suojeluksessa, hyvä veli -järjestelmä toimii hienosti, kun asiat vaietaan ja kaltaiseni henkilöt, joilla on korkea työmoraali ja oikeudentaju sekä rohkeutta puuttua epäkohtiin, irtisanotaan. Varoittava esimerkki hiljentää muut mukavasti ja näinä aikoina tämä esimerkki on vaikutukseltaan entistä tehokkaampi.
Heitänkin nyt ilmaan kysymyksen, kenellä vaikuttajalla olisi kanttia ottaa asian tutkiminen osakseen ja ulottaa päivänvalo valtion yritysten henkilöstöasioiden osaamiseen ja toimintaan työnantajana?

maanantaina 28.10.2013

Kirjoituksessa paljon tärkeetä asiaa. Meidän yksikössä HUSissa on annettu tekaistuja suullisia huomautuksia, jotta voidaan antaa kirjallinen varoitus, kun tarve siihen tulee. Nämä toimenpiteet tehtiin muutama kuukausi ennen kuin aloitettiin yt-neuvottelut elokuussa ja liikkeen luovutusta odotellaan. Ensi vuoden alkupuolella nähdään miten meirän käy.

maanantaina 28.10.2013

Työpaikka-kiusaus keksitään perättömiä syytellään ja perään potkut, Pykopaatti ja narsisti johtajan unelma!

tiistaina 29.10.2013

Todella sääli, että epäasiallinen ja klikkiytynyt tilanne puretaan syyttömien päälle.
Olen ollut töissä samassa paikassa yli 20 vuotta. Tänä aikana olen saanut jatkuvaa rökitystä viideltä nais-esimieheltä.
Olen liian hyvin pukeutunut, liian nuori, liian pätevä, luulen itsestäni liikoja.
Älä ajattele, älä puhu omalla suullasi. Työnantajan robotteja.
Aina jotain liian. Työni kautta teot ovat puhuneet. Olen saanut asiakkailtamme kehuja sujuvista toimituksista. Joillekin nämä olivat punainen vaate. Olisiko alisuoriutuminen ollut parempi vaihtoehto?
Jokainen näistä esimies-naisista on saanut kalossin kuvan takapuoleen. Viimeksi mies-esimieheni.
Mottoni on ollut näille naisille: ”sinä lähdet, minä jään”
Joku tässä yhtälössä mättää. Sain edellisestä työpaikastani huippusuositukset .
Toki sielläkin oli selkään puukottajia, mutta vähäisemmässä määrin. Eivät uskaltaneet avoimesti räkiä päälle.
Rakas pätevä rationaalinen mieheni ajettiin ennenaikaiselle eläkkeelle. Kova paikka.
Olen pitänyt työstäni etäisyyttä, eli vuorotteluvapaalla. Kauhistuttaa paluu siihen hullunmyllyyn.
Miten ihmeessä ikääntyvien työuria pidennetään kun työpaikoilla on sallittu selvä kiusaamisen toimintatapa? Ihan naurettava yhtälö!
Osa ihmisistä porskuttaa fb-kuviossa 10% työsuoritteella ja toisista revitään kaikki mehut irti.
On se vaan niin väärin! Esimiehet ja työnantajat syyniin. Siellä se mätä pesii.
Huonon johtamisen malli periytyy. Mitkään konsultit eivät pysty katkaisemaan kierrettä jos johtajat eivät tajua kävellä itse peilin eteen.
Tsemppiä kaikille!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä