Inhimillinen tekijä: Meilläkin on ääni

Julkaistu maanantaina 09.09.2013 17 105

Meri-Anna Hintsala (takana vas.), Sari Valto, Pauliina Rauhala ja Rebekka Naatus puhuvat naisen asemasta vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä.

TV1 perjantaina 13.9.2013 klo 22.00 - 22.50, uusinta sunnuntaina 15.9. klo 17.10

Yle Areenassa vuoden ajan

Syksyn esikoiskirjailija Pauliina Rauhala nostaa romaanissaan esiin vanhoillislestadiolaisen naisen vaietun uupumuksen.

Mitä tehdä, kun uskonto kieltää ehkäisyn, mutta voimat uupuvat ison perheen pyörittämisessä.

Inhimillisessä tekijässä nykynaisen asemasta liikkeessä keskustelevat lisäksi Oulun seurakuntayhtymän tiedottaja Rebekka Naatus sekä pastori ja tutkija Meri-Anna Hintsala.

 

Vaatimukset koskevat naista ja naisen kehoa

Kolmea naista yhdistää lapsuus ja nuoruus vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä. Heitä yhdistää myös se, että vaikka liikkeen edustama hengellisyys on merkinnyt heille rakasta kasvuympäristöä, he eivät ole halunneet aikuisiällä toteuttaa yhteisön ihannetta suurperheen äidin roolista.

Kukaan heistä ei ole enää aktiivinen liikkeen piirissä. He kokevat kuitenkin, että on tärkeää, että naisen roolista vanhoillislestadiolaisuudessa puhutaan avoimesti. Koskettavathan liikkeen vaatimukset nimenomaan naista ja naisen kehoa.

Ovatko nuoret naiset niitä, jotka alkavat murtaa vanhoillislestadiolaisuuden vanhoja perinteitä? Edustavatko keskustelijat itse jonkinlaista merkkiä liikkeen murroksesta; heistä jokainenhan on päättänyt elää elämänsä omalla tavallaan eikä liikkeen vaatimalla tavalla?

”Siinä mielessä voi sanoa, että edustamme merkkiä vanhoillislestadiolaisuuden murroksesta, että olemme kaikki ihmisiä, jotka käsittelevät tätä asiaa muutenkin kuin siellä omassa piirissään. Enää näitä kysymyksiä ei hävetä eikä seiniä suljeta”, Rebekka Naatus toteaa.

”Edustamme myös nuorta polvea, joka ei ole itse kokenut 70-luvun raskaita hoitokokousaikoja. Hoitokokouksissa sanktioitiin voimakkaasti yhteisön normeista poikenneita. Hoitokokoukset aiheuttivat pelkoa, joka vaikuttaa yhä vanhemmissa ihmisissä. Me olemme siitä pelosta vapaita ja siksi ehkä uskallamme puhua avoimemmin”, Meri-Anna Hintsala sanoo.

 

Väittelyä verkossa

Jonkinlaista murrosta perinteessä on nähtävissä verkossa, missä vanhoillislestadiolaiset keskustelevat ja jopa väittelevät uskonkysymyksistä. Tällainen moniäänisyys ja väitteleminen on uutta liikkeessä, joka on kautta aikojen vaalinut muuttumattomuutta ja yhdenmukaisuutta.

Sellainen murros, että naiset hyväksyttäisiin papeiksi, rauhanyhdistysten johtotehtäviin, seurojen puhujiksi ja esilaulajiksi, on keskustelijoiden mielestä kuitenkin vielä varsin kaukana.

 

Nainen ristipaineessa

Oululainen äidinkielenopettaja ja kolmen lapsen äiti Pauliina Rauhala julkaisi elokuussa esikoisromaaninsa Taivaslaulu (Gummerus 2013), joka kertoo vanhoillislestadiolaisen nuoren naisen henkisestä ja fyysisestä romahtamisesta lapsiperheen kuluttavuuden alla.

Rauhalan päähenkilö Vilja on nainen, joka haluaa ison ja turvallisen perheen, mutta joka lopulta ymmärtää neljä pientä lasta jaloissaan ja kaksoset vatsassaan, että hänen voimansa eivät yksinkertaisesti enää riitä.

Rauhala kuvaa kirjassaan, millaisessa ristipaineessa nainen elää: toisaalta naisen omatunto ei anna myöten, että hän käyttäisi ehkäisyä, toisaalta hän tietää, ettei hän kykene luovuttamaan tulevaisuuttaan ja kehoaan tiheästi toistuville raskauksille.

”Olen miettinyt tätä aihetta pitkään. Aluksi ajattelin, että uskonnollisista teemoista on vaikeaa kirjoittaa kaunokirjallisesti uskottavaa ja laadukasta tekstiä. Ajatus muuttui ja tunsin, että on suorastaan eettinen velvollisuuteni kuvata tätä naisen uupumusta, joka lestadiolaisessa yhteisössä on aika lailla vaiettu asia", Pauliina sanoo.

”Oman lähipiirini naiset ovat olleet selviytyjiä, mutta toisenlaisiakin tarinoita olen nähnyt pikkutytöstä alkaen. Tuntui, ettei niitä kohtaloita voi ohittaa.”

 

Avioero teki näkymättömäksi

Rebekka Naatus on Oulun seurakuntayhtymän tiedottaja ja kolumnisti, joka on herättänyt keskustelua suorapuheisilla teksteillään. Naatus kipuili pitkään lapsikysymyksen kanssa, sillä hän ei koskaan ymmärtänyt, miksi uskon määrää mitataan ehkäisykiellon kautta lapsiluvulla.

”Pelkäsin raskaaksi tulemista. Lopulta sitten sain tyttären. Se olikin ihmeellistä, että olin niin onnellinen hänestä ja äitiys on sujunut hienosti. Lapsen syntymän jälkeen aloin kuitenkin taas pelätä raskautta. Toisaalta sanoin itselleni, että eihän ihminen nyt niin surkea voi olla, että hän kykenee vain yhteen lapseen. Tasapainoilu ristiriitaisten maailmojen välillä oli psyykelleni lopulta liikaa ja masennuin, Rebekka kertoo.

Sen jälkeen kun Rebekan avioliitto päättyi eroon, hän ei ollut enää tervetullut lestadiolaisseuroihin. ”Se on kuin kivikautisessa yhteisössä: ihminen ajatellaan kuolleeksi siten, että hänen ohitsensa katsotaan.”

Nykyään Rebekka on toipunut masennuksestaan ja tuntee elävänsä hengellisesti vapaampana kuin ennen. ”Olen tutustunut Jumalaan uudelleen ja nykyään hän tuntuu olevan lähempänä kuin joskus ennen.”

 

Pappeus sulki tehtäviä pois

Meri-Anna Hintsala on vl-liikkeen historiassa toinen papiksi vihitty nainen. Hän on 14-lapsisen perheen esikoinen. Itsellään hänellä on kolme lasta. Meri-Anna toivoo lestadiolaisnaisille yksilöllistä vapautta päättää perhe-elämästään.

”Toivon, että lestadiolaisuudessa hengellisyyden riittäminen annettaisiin Jumalan käsiin, ettei sitä tarvitsisi lapsiluvun määrällä arvioida. Lisäksi näkisin mielelläni, että liikkeessä arvostettaisiin myös naista hengellisenä toimijana ja pappina.”

Meri-Anna oli aktiivisesti mukana vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, kunnes hänet suljettiin liikkeen opetustehtävistä pois papiksi vihkimisensä takia.

”Sain kokea papiksi vihkimisen jälkeen monenlaista reaktiota. On ollut sitä kannustavaa ja tukevaa palautetta, mutta on ollut myös aika raakaakin hengellistä ulossulkemista. Sen eteen pitää kyllä tehdä töitä, että sitä ei tarvitsisi kenenkään enää kokea”, Meri-Anna sanoo.

Meri-Anna Hintsalalta ilmestyi yhdessä Mauri Kinnusen kanssa toimittama kirja Tuoreet oksat viinipuussa (Kirjapaja 2013) keväällä. Kirjassa pohditaan, muuttuuko vanhoillislestadiolaisuus modernin yhteiskunnan mukana vai voiko se säilyä yhtenäisenä.

Ohjelman toimittaa Sari Valto. Tuotanto Yle Asia

Ohjelmaan on saatavilla suomen- ja ruotsinkielinen tekstitys.

 

Muualla verkossa

Inhimillinen tekijä

 

Suosittele105 Suosittelee

Kommentit

torstaina 12.09.2013

hurja juttu

perjantaina 13.09.2013

Ajankohtainen aihe, monipuolinen ja ymmärtävä näkökulma.
Hyvät ja asialliset keskustelijat.

perjantaina 13.09.2013

Mielestäni on väärin, että keskusteluissa vanhoillislestadiolaisista puhutaan, kuin he olisivat täyttä ymmärrystä vailla olevia uhreja. Varsinkin liikkeeseen kuuluvista naisista halutaan puhua aina uhreina. Yleensä kaikki kuitenkin liikkeeseen kuuluvat haluavat kuulua siihen jostakin syystä. Sitten näihin keskusteluihin pyydetään yleensä (ja he myös haluavat tulla) liikkeestä irrottautuneita, jotka eivät yleensä edes ole tasapainossa asiansa kanssa. Mustalaisillekin annetaan enemmän arvoa kuin vanhoillislestadiolaisille. Olisiko syytä arvostaa lestadiolaisiakin edes hiukan? Kukaan ei pakota kuulumaan siihen. Kuka ulkopuolinen voi määritellä jonkin uskonnollisen liikkeen uskonopilliset kysymykset?

sunnuntaina 15.09.2013

Olen lestadiolainen ammattiauttaja (mies) ja tiedän kuinka paljon lestadiolaisäidit kokevat pahaa oloa tästä, että he eivät itse saa määrittää omaa suhdetta uskontoon ja äitiyteen, vaan se tehdään feministimedian toimesta heidän ulkopuoleltaan. Heidät kuvataan omaa tahtoa vailla olevina uhreina ja näin mitätöidään heidän oma vakaumuksensa asiassa. Tämä satuttaa monia todella paljon. Miksi sitä ei haluta tunnustaa, että ehkäisemättömyys on jokaisen lestadiolaisvanhemman oma valinta, joka perustuu henkilökohtaiseen moraaliseen harkintaan eikä ulkoa tuleviin velvoitteisiin.

Leimaavan puheen mediassa (=henkistä väkivaltaa) monet kokevat erittäin raskaasti ja se on tietenkin pois heidän jaksamisestaan perheensä kanssa.

perjantaina 13.09.2013

Mielestähi keskustelijat suhtautuivat lestadiolaisuuteen suvaitsevaisesti. He ottivat kantaa liikkeen hyviin ja vähemmän hyviin puoliin asiallisesti ilman sen suurempaa moralisointia. Mainitsihan joku, että joidenkin kohdalla kaikki sujuu hyvin. Aihetta olisi voinut lähestyä kriittisemminkin, mutta siihen ei haluttu lähteä, vaan käsitellä aihetta eri puolilta ymmärtäväisesti. Sellainen mielikuva minulle jäi.

lauantaina 14.09.2013

Miksiköhän Suomessa on paljon enemmän väsyneitä äitejä, joilla muutama lapsi , jopa yksinäisiäkin, joilla henkisesti vaikeaa.. Kun he saavat tehdä kaiken ihan oman tahtonsa mukaisesti , mikseivät ole kuitenkaan superonnellisia?
Voisiko vaikka lestadiolaisäidit lähteä ohjelmiin ja julkisuuteen suureen ääneen tuomitsemaan abortin tekijöitä? Maltillisestiko voisi, ymmärtäen ?

Suomessa todellisia suurperheitä ei taida olla edes tuhatta. Tämä aihe, joka halutaan nostaa otsikoiksi koskee melko pientä joukkoa. Silloinkaan ei voida tutkimatta osoittaa suoraan, että ongelmat johtuvat suoraan suuresta perheestä.
Kun perheeseen syntyy paljon lapsia ilmiselvää on että
se väsyttää. Tätähän ei kukaan kiellä. Mutta on erikoista , että väsymyksen poistajana ei nähdä muuta keinoa , kuin olla " tekemättä" lisää lapsia .

Mielenkiintoinen tutkimuksen paikka olisi myös, kuinka lestadiolaisäidit kokevat tämänkaltaisen julkisuuden. Entäpä jos nämä lehtien otsikot ajavat jonkun itsemurhaan. Kuka ottaa vastuun?
Vai onko silloinkin helppoa vierittää syy uskon niskaan.
Toivon, että joku tekisi tästä aiheesta tutkimuksen .

Perheen ja ihmisen / yksilön ongelmat harvoin johtuvat yksittäisistä syistä.
Mutta poikkeuksetta lestadiolaisuudessa ongelma nähdään uskossa tai opissa. Se on helppo keino päätyä nopeaan ratkaisuun .

lauantaina 14.09.2013

Ongelmiin ei ole yksittäisiä syitä, mutta kaikki yksittäiset syyt yhdessä vaikuttaa esimerkiksi siihen uupuvatko vanhemmat. Itse 9 lapsen isänä sanoisin, että rajoittamaton lasten vastaanottaminen on yksi merkittävimmistä vanhempien uupumukseen vaikuttavista syistä. Ja lasten vastaanottaminen on vanhoillislestadiolaisuudessa nimenomaan luovuttamatoin uskonopillinen asia.

Toki on monia muitakin syitä, jotka aiheuttavat uupumusta. Työpaineet, perheen sairastelu, vähävaraisuus jne. Sairauksiin ei voi itse vaikuttaa, töissä on pakko käydä, että saa kasvavalle perheelle leipää pöytään. Kaikki eivät ole myöskään varakkaista suvuista taikka muuten hyväosaisia. Aika vähän lopulta jää viivan alle niitä keinoja, joilla uupumukseen voi vaikuttaa = perhesuunnittelu. Se vain on, kuten edellä mainitsin, yksi vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen kulmakivistä. Monesti vanhemmat eivät kykene itse edes ajattelemaan, että asialle ihan oikeasti voisi tehdä jotain. Ja jos niitä ajatuksia tulee, niin siinä saa olla kokemassa huonommuutta vanhemmuudessa, epäonnistumista ja jopa kokovikaisuutta. Väärät valvomiset väsyttää, kun ei vain kertakaikkiaan ole mahdollisuutta edes nukkua kunnolla.

T. Parannuksen tehnyt uskovainen isä

lauantaina 14.09.2013

Se, että on olemassa tasapainoisia ja onnellisia suurperheitä ei sulje pois sitä tosiseikkaa, että romahtamistarinoitakin on ja niistä vaietaan. En usko että tasapainoinen suurpeheen äiti päätyy itsemurhaan tämän julkisuudessa käytävän keskustelun takia, mutta jos koko keskustelu tuomitaan vääräksi Rauhanyhdistyksen piireissä ja loppuunpalamisen mahdollisuus kielletään syntinä, voi se romahduttaa ihmisen. Vakavan masennuksen kokeneena voin sanoa, että mustavalkoinen saarna ehkäisyn synnillisyydestä voi viedä hengen. Kun siihen lisätään vielä sukulaisten painostus, on siitä sopasta aika vaikea selvitä hengissä. Asiasta täytyy puhua. Ohjelmassa naiset keskustelivat yllättävän neutraalisti. En kokenut, että koko yhteisö olisi leimattu. On surullista, jos sanoma jää kuulematta, ja keskitytään vain miettimään ko. naisten sieluntilaa ja vaikuttimia. En voi sanoa ajattelevani kaikista asioista samalla tavoin heidän kanssaan, mutta he puhuivat asiasta, joka on todellinen ongelma. Sama ilmiö oli taannoisessa pedofilikohussa: se koskee vain pientä ryhmää, ei se ole yhteisön ongelma. Kun aikaa kului ja tomu laskeutui, alkoi kuulua niitäkin ääniä, että jos yksikin hätää kärsivä sai avun tuon kohun seurauksena, oli se hyvä asia. Eikö nytkon voitaisi ajatella samalla tavoin?
Miksi minun kokemukseni on väärä, miksi masennusta ei saa hoitaa, miksi minun tarinaani ei voi kertoa julkisesti? Enkö muka ole oikea uskovainen kun sairastuin, halusin hoitaa itseni kuntoon ja käytin ehkäisyä muun hoidon ohella? Tiheästi syntyneet lapset eivät olleet ainoa syy romahdukseeni. Taustatekijänä oli mm. se, että olen kasvanut suurperheessä, jossa en saanut sitä hoivaa ja turvaa jonka olisin tarvinut. Siihen taas olivat syynä vanhempieni ongelmat, joita heillä ei ollut mitään edellytyksiä ja mahdollisuuksia hoitaa. Minulla oli mahdollisuus, käytin sen ja koen tehneeni oikein. Raskasta aikaa luvassa, kun kaltaiseni tuomitaan omieni keskuudessa. Jospa en kuitenkaan masentuisin uudestaan...

sunnuntaina 15.09.2013

Hyvin kirjoitettu.

lauantaina 14.09.2013

Olen samaa mieltä väsymisestä ja siitä, että on hyvä, että siitäkin voitaisiin avoimesti puhua, mutta nostaisin ennenkaikkea esiin kysymyksen voinko vaikkapa minä alkaa puhumaan demarinaisten vaietuista aborteista, samalla leimaten kaikki ?
Hyväksyttäisiinkö tämä? Nostaisiko media aiheen esille herkullisena, uutisotsikoita helposti tavoittavana asiana?

Uskomisen asia on sama eilen , tänään ja iänkaikkisesti. Se ei muutu. Jokainen ihminen loppujen lopuksi valitsee itse. Näissä kertomuksissa kuuluu helposti hyvin yksipuolinen ääni, joka leimaa kaikki, vaikka sivulauseessa sanottaisiinkin , ettei toki kaikilla näin ole.
Iltalehtien otsikot : synnytyskone. Kuukautiskierron ja vatsan vanki ovat erittäin leimaavia.
Kysynkin, kuinka montaa äitiä nämä otsikot vahingoittavat? Kuinka monet itkut ja pahan mielen ne aiheuttavat? Kuinka monet lapset joutuvat kokemaan ivan ja pilkan kouluissa?

sunnuntaina 15.09.2013

Medialukutaitoa puuttuu. Kirjalija Rauhala ei ole sama asia kuin Iltalehden otsikot. Otsikot loukkaisvat myös minua, mutta minun on vaikea uskoa Rauhalan halunneen moista julkisuutta. On surullista, jos ne äidit jotka ovat oikeasti romahtaneet jätetään edelleen huomiotta ja heidän olemassaolonsa kiistetään. Huomio kiinnittyy vain suunsa aukaisseiden tuomitsemiseen. Miltä tuntuu siitä äidistä, joka on sairastunut masennukseen ja saa kuulla seuroissa ja lukea keskustelupalstoilta, kuinka väärin on puhua aiheesta. Siinä lyödään lyötyä. Ymmärrän yhteisön halun puolustautua- itsekin olen puolustautunut työpaikallani, mutta samalla olen tuntenut suurta hätää niiden puolesta, joilla on hätä jo valmiiksi. Heitä ei saa unohtaa, heitä täytyy suojella. He ovat olemassa.

lauantaina 14.09.2013

Iso haloo ohjelmasta, jossa ei kuitenkaan ole yksikään uskovainen, vaan entisiä sellaisia.
Uskoamme leimaava ja ihmisen järkeen kai eniten kummastusta aiheuttava asiahan tämä lasten vastaanottaminen on.
Silti se ei ole vankeus, vaan itselle hirmuisen rikas ja rakas asia.

taivaslaulu kirjan myötä tullutta blogikommentoitia lukeneena huomasin, kuinka ihmisoikeusasioita liitetään tähän. En koe millään semmoista, se, mikä minulle on luonnollista, tuottaa rauhaa, ja vapautta, nähdään rumimmillaan lahkolaisvankeutena, miesten keksimänä.
hah.
ulkopuolisen on niin vaikea ymmärtää.

lauantaina 14.09.2013

kun tv:stä tulee vastaavia juttuja, niinkuin tämäkin, siellä on eks-veeälliä muka rauhallisina, asiallisina, nätteinä ja pynttättyinä järjen äänillään, tietämässä kaiken ja hurrrjan kokeneina kaikesta. tämä rauhala ja muut ovat katkeria järki-ihmisiä joilta on otettu uskonkulta sydämestä pois - tai ovat sen halunneet jättää ja alkaneet järkeistää uskoa.

tottakai ihminen väsyy, sehän on luonnollista ja oikeutettua. mutta jos vl-äiti väsyy, se laitetaan SUUREN lapsikatraan piikkiin lähes aina.

järki on annettu käytettäväksi lapsiasiassa myös vl-äideille kun oma henki on vaarassa tai vakava sairaus on läsnä. se on vaan nii helppo leimata koko vl-poppoo jopa ihmisoikeustuomioistuimeen saakka.

käytin kerran omaa lastani neuvolassa. neuvolantäti sanoi että sä oot aina niin positiivinen, iloinen ja hersyvän reipas. oli ilo kuunnella. hän kertoi, että hänen luonaan käy paaaljon enemmän yhden tai kahden lapsen äitejä, jotka ovat äärimmäisen väsyneitä ja harmaita, tuumasi että he ottavat vanhemmuuden sanan varsinaisessa merkityksessä niinkin, että lapsen kanssa täytyy olla joka hetki, täytyy tehdä jotain joka hetki.. täytyy viedä harrastuksiin, täytyy ja täytyy.. ettei omaa aikaa jää..
HÖ! miksei omaa aikaa jää ja saa? pieni on ei-uskovaisten piiri siinämielessä, ei ole verkkoa ympärillä mistä apua saisi että esim lenkille pääsisi.

uskovainen vaimo tietää jo avioon astuessaan että mahdollisesti Jumala siunaa perhettä yhdellä tai useammalla lapsella. ihan vapaaehtoista tämä usko on - monet ovat lähteneet pois kun "säännöt" ovat käyneet raskaiksi ja epämieluisiksi. mutta onneks sydämenuskolla ymmärtää asiat oikein vaikka epäilykset saartavatkin monesti.

mielenterveysongelmat ja alkoholismi ovat paljon suurempia asioita. koko yhteiskunta tärisee kun nuo lisääntyy eikä resursseja ole hoitaa. sentäs vl-perheet hoitavat itse lapsensa ja perheensä.

itse olen terveesti ylpeä omasta lapsikatraastani- ehdoitta heitä rakastan.

sunnuntaina 15.09.2013

Hienoa että sinulla menee hyvin perheesi kanssa, eikä sinulle ole ongelma saada lapsia. Itse olen nuori vanhoillislestadiolainen nainen ja pohtinut todella paljon miksi minun pitäisi synnyttää niin paljon lapsia kuin vain suinkin saan, sitten kun olen avioliitossa. Minulla on hyvin paljon samoja ajatuksia kuin Rebekka Naatuksella. Lasten saaminen pelottaa ja se hirvittävä vastuu heistä. Lisäksi en osaa ajatella että olisin niin erinomainen ihminen, että minun olisi syytä lisääntyä niin paljon kuin mahdollista, että tämä maailma tarvitsee geenejäni. Voi kuulostaa juuri siltä järkeilyltä mutta nämä ajatukset ovat tulleet jo hyvin hyvin nuorena. Eivätkä ne johdu siitä että tavoittelisin mahdollisimman helppoa elämä. En vain koe tarvetta saada lapsia, enkä koskaan ole toivonut isoa perhettä. Todennäköisesti olisin erittäin huono äiti. Koen etten lapsuudessa ja nuoruudessa ole omassa perheessä saanut sitä välittämistä ja rakkautta jota olisin tarvinnut. Eikä minulla sen vuoksi ole mistä ammentaa.

Muuten kyllä uskon lestadiolaisuudessa saarnatun ilosanoman syntien anteeksi antamuksesta, seurat ja laulut ovat tärkeitä ja lohduttavia. Ainoastaa tämä kaikkien painostaminen samaan muottiin ahdistaa. Miksei ihminen saa kuunnella omia ajatuksiaan. Puhutaan uskon hulluudesta, että maailma ei sitä ymmärrä. Olen ymmärtänyt että uskon hulluutta on se, että Kristus on kuollut syntiemme tähden, eikä se, että naiset synnyttävät niin paljon lapsia kuin mahdollista.

Jumala on uhrannut ainoan poikansa ristille, eikö siinä ole kristinuskon hulluus. En usko että Jumala edellyttää meiltä jotain tiettyjä tekoja todisteeksi uskosta. ( Jes. 64:6 "kaikki meidän vanhurskautemme [meidän hyvät tekomme] on niinkuin saastainen vaate” )

Tuntuu että vahoillislestadiolaiset unohtavat armon ja rakkauden. Mitä rakkautta on olla kuuntelematta ja välittämättä. Raamatussa sanotaan, että uskovaiset tunnistaa keskinäisestä rakkaudesta. (" Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh. 13:35 )

Tunnen suurta syyllisyyttä näistä ajatuksistani ja siitä, että koen itseni heikoksi ja kykenemättömäksi siihen mitä minulta odotetaan ja epäsuorasti vaaditaa. Onneksi tiedän etten ole yksin ajatusteni kanssa.

sunnuntaina 15.09.2013

Vanhoillislestadiolaisena teologina vastaan, ettei lestadiolaisten vanhempien valinta olla ehkäisemättä kuulukaan ns. "uskon hulluuden" alueeseen. Siinä olet oikeassa. Ehkäisemättömyys on lestadiolaisille MORAALINEN kysymys ja taustalla on periaate elämän pyhyydestä, viime kädessä viides käsky (älä tapa). Tämä on universaali normi ja siihen perustuu myös katolisen kirkon virallinen kanta ehkäisykysymyksessä.

sunnuntaina 15.09.2013

Olen samaa mieltä siinä että elämä on pyhää. Olemassa oleva elämä. Esim. abortti on mielestäni väärin koska silloin elämä on jo alkanut, siinä on minunkin mielestäni kyse murhasta. Mutta en osaa ajatella ehkäisystä samalla tavalla. Silloin elämä ei ole vielä alkanutkaan. Mielestäni ehkäisemällä usein juuri suojellaan elämää, jo olemassa olevaa sellaista.

maanantaina 16.09.2013

Tärkeää keskustelua käydään. Voi, kun tähän oltaisiin valmiita myös keskustelutilaisuuksissa ry:llä, ilman pelkoa,että saa niskaansa ymmärtämättömät...Me saimme tukea uskovaisilta ehkäisyn käyttämiseen sairauden hoidon yhtenä muotona. Lapset eivät olleen sairauden syy. Kun näistä väsymisen aiheuttajista päästiin viimein jyvälle ja riitti aikaa hoitaa itsensä kuntoon,olemme nyt onnellisesti saaneet lopettaa ehkäisyn. Ehkäisyn aloittaminen oli usean vuoden prosessin tulos,kun hoitohenkilökunta sanoi,että nyt olet jo liian heikko..Pettymyshän se oli joutua sellaiseen ratkaisuun. Selibaatti olisi ollut uhka parisuhteelle. Nyt on opettelun aika oppia vastaamaan lasten tarpeisiin ja hellyyden antamiseen, vuosien umpion jälkeen. Taivaan isän siunausta kaikille näiden asioiden kanssa eläville. Älkää luovuttako etsimästä väsymyksen todellista syytä, jotta paranette.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä