Pe 05.11.2010 @ 14:44Joonas Reijonen

Liikkuva kuva netissä

Liikkuvan kuvan tarve verkkosivuilla, iPad- ja iPhone-sovelluksissa kasvaa koko ajan. Tähän samaan mantraan tartutaan myös aamun Helsingin Sanomissa mediakonsernin yhdistymistä käsittelevässä artikkelissa. Mutta millaista netin liikkuvan kuvan pitäisi olla? Uutispalveluissa tiiviiden uutisklippien jakaminen on järkevää, mutta millaista audiovisuaalista sisältöä esimerkiksi aikakauslehti voi tarjota sivuillaan? Lyhyitä dokumentteja, animaatioita, reportaaseja kenties? Omasta mielestäni tällaista sisältöä on jo olemassa, mutta se ei löydy minkään aikakauslehden sivuilta. Vielä.

Vimeo.com sivulla olen törmännyt useaan hämmentävän hyvin tehtyyn dokumenttiin ja animaatioon. Suurten mediatalojen ja tuotantoyhtiöiden ulkopuolella työskentelevien videontekijöiden käsissä on syntynyt rajoja rikkovia tuotoksia. On hämmentävää huomata kuinka korkealaatuisia harrastelijoidenkin tekemät videot ovat nykyään. Tärisevät kuvat ja kököt editoinnit ovat vaihtuneet hd videoon ja Hollywood tason leikkausjälkeen.

En allekirjoita väitettä että netinkäyttäjät eivät jaksa katsoa videoita. Olen vahvasti sitä mieltä että ihmiset eivät vain ole törmänneet oikeanlaisiin videoihin. Esimerkiksi alla olevien linkkien takaa löytyvien videoiden tasoisille tuotoksille löytyisi varmasti katsojia minkä tahansa sivuston käyttäjistä.

 

Kivalina – lyhyt dokumentaari kylästä Alaskassa

Television is a drug. – Kuvitettu runo television hallitsevuudesta

Bad News - A Media Fiction – Animaatio mediasta

 

To 04.11.2010 @ 14:20Janne Ikonen, A-talk

Posti ja maailmankatsomus

Tuottaako mahdollisimman vapaa kilpailu parhaat palvelut, vai johtaako se siihen, että palveluita tuotetaan mahdollisimman halvalla ja lähinnä siellä, missä se on kaikkein kannattavinta? Tämä kysymys on hallinnut keskustelua uudesta postilaista. Nyt keskiössä on Itella, entinen Suomen Posti, mutta sama keskustelu on käyty aiemminkin uudestaan ja uudestaan.


Jälleen pintaan noussut keskustelu osoittaa, että talouspoliittisen vastakkainasettelun aika on kaikkea muuta kuin ohi. Meillä on varsin selkeästi markkinaoikeisto, joka vannoo kilpailun siunauksellisuuden nimeen. Toisaalla on markkinavasemmisto, joka uskoo horjumatta oikeudenmukaisen valtio-omistajan ideaaliin.


Itse asiassa nyt, yhteiskunnan markkinaehtoistuessa hyvää vauhtia, olisi tilausta nimenomaan perinteiselle oikeisto-vasemmisto –arvokeskustelulle. Tämän keskustelun rajat eivät nykyaikana varmaankaan kulkisi perinteisiä puoluerajoja pitkin, mutta se ei saisi olla keskustelun esteenä. Vaalien alla olisi hyvä laittaa liput liehumaan puolin ja toisin. Sinällään tärkeiden asiakysymysten ohella nyt pitäisi tarttua taas myös ihan siihen, että millaisen maailmankatsomuksen pohjalta kukin taho näitä asiakysymyksiä lähestyy.

A-talk: Postista bisnestä to 4.11. klo 21.05 TV1

Asiasanat: 
Ke 03.11.2010 @ 14:36Heikki Ali-Hokka, A-plus

Maailman parhaan maan häpeäpilkku

Newsweek rankkasi Suomen hiljattain maailman parhaimmaksi maaksi. Koulutus, elämänlaatu, poliittinen ilmapiiri ja talouselämän dynaamisuus ovat täällä huippuluokkaa.

Terveydenhuollossa olemme sijalla 17. Se on ihan kelpo sijoitus, mutta merkittävästi alempi kuin neljässä edellämainitussa luokassa. Jotain on pielessä.

Hoitotakuu lupaa hoidon kuuden kuukauden sisällä, mutta esimerkiksi HUSin alueella toistatuhatta potilasta on joutunut odottelemaan hoitoonpääsyä tätä pidempään. Ylitöillä jonoja on sentään saatu lyhenemään. Henkilökunta väsyy, lääkärit uhkaavat karata yksityiselle puolelle, leveämmälle ja keveämmälle leivälle.

HUS haluaa nyt antaa lääkäreilleen mahdollisuuden nauttia yksityisvastaanoton ihanuudesta ja samalla sitouttaa nykyiseen työhönsä. Lääkärit voisivat siis virka-ajan ulkopuolella ottaa vastaan yksityispotilaita.

Matkassa on kuitenkin mutkia. Minkälaista korvausta lääkäreiden pitäisi maksaa siitä,l että saavat käyttää verovaroilla hankittuja laitteita? Pitäisikö heille antaa pääsy sairaalan tietojärjestelmiin? Miten varmistetaan, että tällainen systeemi ei vääristäisi kilpailua?

Paljon kysymyksiä vailla vielä vastauksia. Kaiken yläpuolella leijuu vielä peripohjoismainen ajatus terveyspalvelujen yhdenvertaisuudesta. Moni pelkää, että ajaudumme kolmen kerroksen väkeen: rikkaille yksityiset lääkäriasemat, keskiluokalle työterveydenhuolto ja lopuille rämettyvät terveyskeskukset.

A-plus: Julkinen vai yksityinen terveydenhuolto
katsottavissa Yle Areenasta

Vieraina kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara ja ylilääkäri Juha Tuominen


 

Ti 02.11.2010 @ 13:57Augustina Jämsä, A-tuubi

Sähköpostin kuolema

Palasin töihin pitkältä opintovapaalta ja kauhukseni huomasin, että sähköpostissani oli 3 548 lukematonta meiliä. Kysyin itseltäni, miksi en ole lukenut työsähköpostejani opintojeni aikana. Miksi, miksi, miksi? Päivittäinen sähköpostin lukeminen olisi säästänyt paljon aikaa ja vaivaa. Masentavaa.

Vakuutuin siitä, että sähköpostin tulevaisuus näyttää synkältä. Toki sitä vielä tarvitaan osana yhtiön ja ihmisten välisessä kommunikoinnissa ja tiedostojen siirtämisessä. Kuka muistaa aikaa ennen sähköpostia? Sähköpostia kritisoitiin hypetyksenä. Viimeinenkin jääräpää on jo vuosia sitten ottanut näppäimistön käteensä ja kiltisti näpyttelee viestinsä bitteinä taholta toiselle.

Sähköpostin on korvannut sosiaalinen media. Se ei ole hypeä eikä se ole trendi, se on tätä päivää ja tulevaisuudessa se voi tarjota vielä parempia kommunikointimahdollisuuksia. Vuorovaikutteiset web- ja mobiilipalvelut mahdollistavat nopean, suoran ja tiivistetyn tavan viestiä toistemme kanssa. Opiskelun ohessa roikuin joka päivä erilaisissa sosiaalisen median verkkopalveluissa. Twitter, Facebook, Foursquare, Second life, Bambuser, Qik, Dipity, G-talk, Skype, MSN muutamia mainitakseni. Käykää tutustumassa kyseisiin palveluihin.

Monet yhtiöt hyödyntävät kyseisiä web-palveluita osana yrityksen profiilia. Toiset paremmin ja toiset hieman horjuvammin. Sen ei pitäisi olla varsinaista markkinointia eikä mainontaa. Sosiaalisessa mediassa pitää pystyä tarjoamaan erilaista sisältöä, substanssia jolla on merkitystä. Yhtiön täytyy olla vuorovaikutuksessa käyttäjiensä kanssa ja vastata kentältä tuleviin kysymyksiin. Edellä mainittu tarkoittaa tietenkin aikaa, viitseliäisyyttä ja intohimoa. Uskon, että tulevaisuudessa viimeinenkin jääräpää ottaa kännykkänsä tai miniläppärinsä käsiinsä ja hyödyntää palveluiden tarjoamia mahdollisuuksia, kukin kykyjensä mukaan.

Tunnustan, deletoin osan meileistäni.

Kirjoittaja on juuri palannut kouluttaumislomalta sosiaalisen median opintojen parista.

To 28.10.2010 @ 15:00Janne Ikonen, A-talk

Joku valehtelee

Maastohiihdon dopingsaagan käynnissä oleva vaihe pitää sisällään niin selkeät jännityskertomuksen ainekset, ettei vastaavaa usein näe. Ei ihme, että yhden hiihtäjän ja kolmen hiihtopomon syyte on syksyn suurimpia uutisia.

Ensinnäkin meillä on varmuudella moraalinen rikkomus. Koska etenkin Kari-Pekka Kyrön ja Jari Piiraisen tarinat ovat täysin vastakkaiset, tiedetään varmuudella, että joku valehtelee. Tarinoita ei voida sovittaa yhteen, joten vain toinen voi puhua totta – enintään toinen.

Tämän moraalisen rikkomuksen järkyttävyyttä korostaa se, että valehteleminen liittyy urheilumaailmaan, jossa reilu peli ja rehellisyys ovat saavuttaneet myyttiset mittasuhteet – olkoonkin että urheilun reiluus on kyseenalaistettu varsin monesti viime vuosina.

Toisekseen meillä on valehtelijan, siis roiston lisäksi selkeitä uhreja. Kyrön kertomus dopingin laajamittaisesta käytöstä on raskas taakka menneiden vuosien maastohiihtäjille, eikä se helpota nykyistenkään Hiihtoliiton suojattien elämää. Ja kun STT:n toimittaja ja päätoimittaja menettivät työnsä, oli Piirainen puolestaan osallisena. Kumpi sitten valehteleekaan, joku on saanut kärsiä siitä todella raskaasti.

Kolmannekseen, ja ehkä tärkeimpänä, ratkaisu on mahdollinen. Tiettyyn pisteeseen saakka se on jopa tulossa varmuudella, kunhan eri oikeusasteet ovat vuorollaan ehtineet asian käsitellä. Tietenkään oikeuslaitos ei ole erehtymätön, mutta lähtökohtaisesti oletamme, että saamme aikanaan tietää, kenen tarina piti paikkansa ja kuka oli roisto. Roiston myötä meille selviää myös, ketkä olivat tarinan uhreja. Tosin, vaikka roisto jäisikin häviölle, voittajia tuskin löytyy.

Todellisuudessa tässä tarinassa on pelkkiä häviäjiä. Toiset saavat kokemilleen kärsimyksille hieman hyvitystä, siinä kaikki. Tarina saadaan päätökseen, roistoineen ja uhreineen. Vain sankari taitaa jäädä kertomuksesta puuttumaan.

A-talk: Tuomiolla dopingista katsottavissa Yle Areenasta
Vieraina mm. Kari-Pekka Kyrö ja Jari Piirainen

Ke 27.10.2010 @ 15:53Heikki Ali-Hokka, A-plus

Persut ja demarit yhteen soppii

Perussuomalaiset on vaalien alusajan kirkkaasti mielenkiintoisin ilmiö ja tuonut kummasti sähköä politiikkaan. Kuka olisi muutama kuukausi sitten uskonut, että Timo Soini porukoineen hätyyttelee Keskustan kannatuslukuja.

Persuja istutetaan jo kovaa vauhtia tulevaan hallitukseen. Mutta kenen kanssa? Savolaislehtien haastattelussa viime sunnuntaina Soini arveli, että SDP olisi perussuomalaisille porvaripuolueita helpompi hallituskumppani.

Puolueilla on paljon yhteistä. Molemmat vastustivat Kreikan tukemista finanssikriisissä ja samansorttisia puheenparsia on kuultu maahanmuuttopolitiikasta. Myös talouden puolelta löytyy samaa: pääomatulot pitäisi muuttaa progressiivisiksi ja varallisuutta jollakin tapaa verottaa. SAK esittää valtion tuloveroasteikkoon uutta porrasta 150 000 euron vuositulojen kohdalle eli progressioon lisää jyrkkyyttä - siihen suuntaan ajattelee myös Perussuomalaiset.

Demareiden ja persujen samanhenkisyys sai Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen painamaan jo hälytysnappia: maaseudun tulevaisuus olisi synkkääkin synkempi, jos kyseinen parivaljakko pääsisi hallitukseen.

Mutta on onnessa särönsäkin. Demareiden voi olla vaikea niellä perussuomalaisten intoa leikata varoja kehitysavusta ja ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta. Toisaalta vaikeammistakin asioista on hallitusneuvotteluissa tavattu päästä sopuun.

A-plus: Soinin talousteesit katsottavissa Yle Areenassa

Pe 22.10.2010 @ 14:44Taina Kanerva, toimitussihteeri, Ajankohtainen kakkonen Teemailta

Kirkko näinä päivinä

Ajankohtaisen kakkosen Homoillasta singahti liikkeelle poikkeuksellisen laaja yhteiskunnallinen keskustelu. Perimmäinen syy on tietenkin se, että homoseksuaalien oikeudet ovat yhteiskunnassa ja kirkossa paljon polttavampi kipupiste ja jakolinja kuin kukaan ymmärsi.

Mutta miksi keskusteluryöppy alkoi juuri tästä ohjelmasta? Homoillassa ei kerrottu juurikaan uusia argumentteja homoliittojen puolesta tai niitä vastaan. Keskustelu ei ollut erityisen kiihkeätä.

Muun muassa terveen järjen joukkohaudaksi haukuttu ohjelma ei ole kaikkien intellektuelleina itseään pitävien mieleen, koska studiossa on muitakin kuin ammattikeskustelijoita eikä keskustelu aina kulje virallista, neutraalia linjaa.

Koskaan emme tiedä, mikä tunnelma suorassa lähetyksessä studioon syntyy; kenen kommentit jäävät katsojien mieleen, kuka keskustelijoista ottaa tilaa ja kuka vetäytyy syrjään.

Teemaillassa studiossa ovat kahden tunnin ajan ihmiset, jotka normaalisti eivät keskustele keskenään, vaan antavat erikseen lausuntojaan, ampuvat puskista. Teemaillan keskustelut menevät sydämeen, katsoja alkaa ottaa kantaa, löytää keskustelijajoukosta ne, joiden kanssa on samaa mieltä ja ne, joiden kanssa on eri mieltä.

Katsomisessa tunteet ovat mukana, ja yhtä paljon kuin se, mitä sanotaan, merkitsee keskustelijoiden kehon kieli; ilmeet ja reaktiot. Kun studiossa erimieliset keskustelijat katsovat kaksi tuntia toisiaan silmiin, siitä syntyy ihan oma tarinansa asia-argumenttien rinnalle.

Julkinen keskustelu on jo kauan sitten erkaantunut siitä, kuka ja mitä Homoillassa sanoi. Kuka edes muistaa, että ohjelmassa puhuttiin pitkään suomalaisen yhteiskunnan homokammosta esimerkkeinä koulu ja urheilu.

On ollut myös mielenkiintoista seurata, miten ohjelmasta on syntynyt omaa elämäänsä eläviä käsityksiä. Teemailtaa on moitittu muun muassa siitä, että keskustelijat olivat tarkoitushakuisesti valittuja. Ihan tarkoitushakuisesti keskustelijat valitaankin, edustamaan erilaisia mielipiteitä.

Absurdeimman ajatuksen esitti Kaarina Hazard Radio Suomen Taustapeilissä, jossa hän ihmetteli, mikseivät Homoillan tekijät osallistu keskusteluun. Eli ohjelman tekijät alkaisivat kertoa, mitä mieltä ovat homoliitoista, kristillisdemokraattien jäsenmäärän kasvusta tai kirkosta eroajien määrästä? Ohjelmantekijöiden tehtävä on tehdä ohjelmia. Jos niistä seuraa vilkas yhteiskunnallinen keskustelu, yksi journalismin perustavoiteista on toteutunut.

Kirkko on keskustellut pitkään vain omissa vallan kammareissaan, suorastaan kaihtanut kaikkea julkista keskustelua kiistanalaisista asioista, kuten homoliitoista tai kirkon homoseksuaalisten työntekijöiden asemasta. Korkeintaan kirkon edustajat ovat antaneet ympäripyöreitä lausuntoja, joilla on yritetty olla loukkaamatta ketään.

Ajankohtaisen kakkosen Homoillan jälkeen kirkon erilaiset kannat alkavat avautua myös kirkon jäsenille ja muille kansalaisille, mutta kuva on edelleen hyvin epäselvä. Kuinka suuri osa papeista ja muista työntekijöistä sekä kirkon luottamuselimissä vaikuttavista maallikoista kannattaa homoparien puolesta rukoilua? Kuinka moni homoparien siunaamista? Kuinka moni vihkimistä heteroparien tapaan? Paljon on vielä keskusteltavaa eikä vastakkaisasettelun aika ole ohi.

Ylessä oli aikoinaan ohjelma kirkko näinä päivinä. Se pitäisi elvyttää uudelleen!

To 21.10.2010 @ 20:06Virpi Hukkanen, A-talk

Kaksi puoluetta

Kirkollisvaalit ovat menneet sujuvasti ohi korvieni jo pitkään.

Viikon vanha homokeskustelu herätti. Josko vihdoinkin liittyisin lähiseurakuntaan? Vaalit ovat kohta. Vieläkö ennättäisin äänestämään? Halusin valtuustoon suvaitsevaisen, rakkautta ja armoa henkivän lauttasaarelaisen. Henkilön, joka haluaa seurakuntansa siunaavan myös homojen parisuhteet.

En varmasti ole ainut homokeskustelun herättämä. Yli 30 000 kirkosta eronnutta äänestivät jo jaloillaan, mutta tavallista useampi saattaa vaivautua tällä kertaa myös uurnille.

Ylen homoillan seurauksena ehdokkaat jakautuvat vapaamielisiin ja vanhoillisiin. Kahteen puolueeseen.

Kumpi voittaa?

A-talk: Joukkopako kirkosta katsottavissa Yle Areenassa

Osallistu A-talkin keskusteluun:
Miten kirkon pitäisi reagoida jäsenkatoon? 

Asiasanat: 

Kannanotto Pressiklubin kolumniin (8.10.2010)

Pata kattilaa soimaa, musta kylki Riku Siivolallakin – kannanotto Riku Siivolan kolumniin aiheesta ”Journalismin ohjeet 15. ohje”.

Journalismin ylijumala Riku Siivola on antanut printtimedian uudelle tulokkaalle langettavan tuomion. Syynä journalistisen ohjeiston kohdan 15 rikkominen. Tuomion langettamisen yhteydessä sanansäilällä viilleltiin riekaleiksi myös lehden sisältö, joka ei vastannut huippuunsa viritetyn journalistivahtikoiran odotuksia siitä, mitä lehdessä saa käsitellä ja mitä ei.

Ennen kuin kohdistan verbaalivihani iskeäkseni Siivolaa ”vastapalloon” oikein kunnolla, käsittelen tuon kohdan 15 pois alta. Kyseinen kohtahan kuuluu näin: ”Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.” Riku hyvä, lue nyt lehden pääkirjoitus ensin, ennen kuin tuomitset toisten tekeleitä! Sieltähän se kannen noston lupaama sisältö löytyy – kaikki mitä luvattiin kannessa lunastettiin kyllä sisällössä.

Nyt lunastan omalta osaltani kirjoitukseni otsikossa antamani lupauksen: Riku, olet sitten mitä mieltä tahansa lehdestä itse, journalistinen ohjeistus koskee myös sinua:

”Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.” Pyritkö Riku?

”Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.” Tarkistitko Riku?

”Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.” Menetkö, Riku, karkuun sen taakse, että julistuksesi oli ”kolumni”?

Rikun kanssa olemme (ainakin) yhdestä asiasta samaa mieltä: Journalistisen ohjeistuksen noudattaminen on tärkeää paitsi siksi, että journalismin laatu ei kärsi, myös siksi että niin taataan tietty journalismin ”standardi” – alan itsesääntelyä varten niin kuin JSN asian ilmaisee. Haasteena tässä on ainoastaan se, että uusien mediakanavien mukaantulo ja innovaatiot mediassa luovat uusia tapoja kommunikoida ja viestiä.

Riskinä tietysti on, että alan itsesääntely ei pysy mukana. Kyse ei siis todellakaan aina ole vain ylimielisestä suhtautumisesta tai puhtaasta huolimattomuudesta, niin kuin Rikun kolumnissa valitettavasti oli käynyt. En tarkoita, että ohjeistus ei toimisi, vaan viittaan ohjeiston taakse piiloutumiseen, kun käsitellään jotain uutta ja erilaista. Tarkoitusperiin viitataan enemmän kuin itse sisältöön eli viestiin ja toimittamiseen.

Eihän median tarkoitusperät – olivat intressit kaupalliset tai eivät – ole syy jakaa tuomioita journalismin laadun suhteen. Miksi TV:ssä tehdään ohjelmaa autoista? Tai miksi naisten lehdessä esitellään aina tietyn toimijan uudet meikit? Syy on ilmeinen, se ei tarkoita että itse viestinnässä, eli journalistisessa sisällössä loukataan journalistista ohjeistoa, vaan sitä että kriittinen journalismi on saanut todella suunnitelmallisen ja tarkoin mietityn tavan viestiä vierelleen.

Mediassa on paljonkin kyse siitä mikä myy, ei pelkästään mikä sisältö myy (miksi lehti ostetaan) vaan myös mikä sisältö houkuttaa ilmoitusasiakkaita! Eikö tässä etu voi olla yksinkertaisesti yhteinen: Jos lukija ”ostaa” lehden ja äänestää jaloillaan sekä lehti tarjoaa hyvän alustan mainoksille, kaikki ovat tyytyväisiä – kunhan sitä JOURNALISTISTA ohjeistoa noudatetaan ja kunnioitetaan. Ei myöskään unohdeta sitä, että LUKIJA EI OLE TYHMÄ.

Avoimuutta ja uutta näkemystä kaikille median vahtikoirille ja -kissoille!

Yhteistyöterveisin

Sauli ”Saukki” Asikainen

Kirjoittaja on Suomi Mediaplanet Oy:n toimitusjohtaja ja innokas printtimedian uudistaja


Katso kyseinen Pressklubin kolumni

Ke 20.10.2010 @ 16:07Joonas Reijonen

Tulpaton mopo ja eroamiskrapula

A2:n homoilta alkoi keskusteluna ja jatkui keuhkoamisena. Tätä keuhkoamista on pelkästään A-tuubissa 180 sivua. Väittely on kuin tulpattoman mopon polkemista. Mihinkään ei pääse vaikka kuinka polkee. Varsinkaan ne, jotka ”polkevat” äänekkäimmin eivät tunnu liikkuvan lainkaan.

30 000 ihmistä on eronnut kirkosta viikon aikana. Kirkkohallituksen linjauksen mukaan he eivät saa äänestää marraskuussa tulevissa seurakuntavaaleissa. Kuten aina nopeiden ratkaisujen jälkeen alkaa miettiä, että olisiko pitänyt tehdä toisin. Olisiko sittenkin pitänyt olla eroamatta ja äänestää omaan seurakuntaan ehdokas, joka sitä omaa kantaa oikeasti tukee? Tällä kertaa äänestämällä voisi oikeasti vaikuttaakin. Eroamiskrapulaa potiessa voi sitten miettiä, että tuliko tässä vietyä avoimuuden sanomaa taas neljä vuotta taaksepäin.

En muista että ikinä kirkko olisi seurakuntavaalien alla ollut näin hyvin mediassa esillä. Toisaalta en muista edellisiä seurakuntavaaleja lainkaan. Tällä kertaa ilmaisesta mainostuksesta ei ole puutetta. Onhan jokainen media toitottanut asiaa lähes tauotta.

Mutta pystyvätkö 16-vuotiaat äänestäjät, tai ylipäätään kuka tahansa, erottamaan mikä on kirkon ja mikä yksittäisen ihmisen kanta? Toivon, että nuoret 16–18-vuotiaat kävisivät runsaasti äänestämässä, jotta saadaan selville nuoremman sukupolven kanta kirkon asioihin. Nyt tätä keskustelua käyvät pääasiassa vanhat konservatiiviset jäärät omissa bunkkereissaa. Enkä usko, että tämän ”keskustelun” jälkeen on kumpikaan ääripää yhtään lähentynyt toisiaan, pikemminkin molemmat ovat vain syvemmällä omassa linnakkeessaan.

Osallistun keskusteluun A-studion aiheesta:
Miten kirkostaeroamisvyöry vaikuttaa seurakuntavaaleihin?

Sivut

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu