To 06.05.2010 @ 21:28ainoo

aikuisen päiväohjelma ja how to break it

Sen sijaan että olisin kuluttanut kirjaston penkkiä tai edes uhrannut puolta tuntia lukemiselle, on mun päivät olleet kun nelikymppisen työihmisen. Seiskalta ylös, seittämän tuntia töitä, kotiin, päiväunille, lenkille tai jumppaan, facebookiin ja uusille unille. Päivästä toiseen! Kuulostaa ihan kamalalta mutta on oikeestaan ihan kivaa, välissä ehtii nähä mussuja ja joka ilta nukahtaa helposti kun on vaan fyysisesti niin älyttömän poikki. Unirytmikin löytyy - herään viikonloppuna kasilta ja yhdeltätoista alkaa jo väsyttää.. Voi luoja.

Nyt aion rikkoa kuitenkin auvoisuuden ja lähden pitkäksi viikonlopuksi Helsinkiin humputtelee! Tulossa on ainakin satavuotta odotettu keikka, obsessiviinen mekkojahti, lempitytskä ja paljo paljon aikaa ja rentoutumista ja vähän kuoharia. Säämies aikoo kuulemma viskoa vettä koko ajan, mutta oon silti pakannu mukaan kahdet korkokengät ja hamosia.

 

Ihania kevätpäiviä! Ja äitionnea, etenki omalle mamalle, jota en sunnuntaina pääse ollenkaa näkemään :/


-ainoo

 

 

 

0 kommenttia

Mission improbatur

Kevään 2011 abibloggaajat

Abitreenien blogistit Meri-Tuuli ja Vilma


Millainen on abin loppukiri, mitä kuuluu lukulomalle? Abitreenien Mission improbatur -blogissa kaksi kevään 2011 abia, Meri-Tuuli Valkealasta ja Vilma Oulusta, jakavat yo-kirjoitusten fiilikset, parhaat lukumusat ja -tekniikat.
 

Kevään 2010 abibloggaajat

Abitreenien blogistit Aino ja Tino


Meitä on kaksi kammottavaksi
Abit kaipaa pelastusta
On maailmamme synkkä
Aivomme tyhjät
On prelit ja tentit raukkoja varten
Vain ylioppilaskoe abikuningatarten

ÖÖÖÖÄÄÄÄ juuri niin! 

Aino ja Tino kertovat abien elämästä, elämättömyydestä ja kaikesta siltä väliltä, penkkareista itkupotkuraivareihin. Tavoitteena valkolakki ja autuas vapaus!

yle.fi/abitreenit

facebook.com/abitreenit

Blogiarkisto

2010

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu