Nyt tulleepi hoppu (:

Lukuloma on edennyt vähitellen (nopeasti) siihen pisteeseen, ettei se hirveän montaa tuntia enään jatku. Alkaa olemaan viimeisten kertauksien aika, monien päivien ajatuskarttojen summa pitää nyt lyödä päähän. Minkälaisia ajatuksia tämä herättää?

Itselläni ajatus itse ylioppilaskirjoituksista on ihan hyvä.Tiedä, että kyseessä on periaatteellisella tasolla kypsyyskoe, joten minun, joka sai Facebookin henkinen ikä-testistä 10v, on hyvin helppo alkaa sitä tekemään.

Toisaalta, mietin eniten englannin yo-koetta. Englanti on minulle ollut aina 8.luokasta lähtien hirveän hankalaa ja varsinkin, kun jouduin lopettamaan pitkän matikan (syy tähän : käsittämätön oppimisen stoppaaminen 7-kurssin jälkeen) ja joudun siis kirjoittamaan enkun A-pituisena. Eli liian pitkänä.

Itse olen kokenut hyväksi nuo ABI- sarjan kertauskirjat ja muutkin materiaalit, missä kootaan koko aineen laajuisia hyviä kokonaisuuksia. Kurssikirjoista jää niin pirstaleinen kuva.

Winkkinä n.o 1 Tarkastelkaa viimesenä iltana, vaikka ihan puolella silmällä, jos ette jo tiedä, mimtä viime vuonna on kysyttty.

Winkki n.o  2 Muistakaa hyvät ihmiset pakata tarpeeksi vaatetta ( jos vaatteit on liikaa, niitä saa pois, mutta niitä ei kesken kokeen saa lisäää) ruokaa ja juomaa tarpeeksi (Pätee sama kun vaatteisiin) ja ennen kaikkea selkeät kirjoitusvälineet,varsinkin, jos omistaa yhtään sellaisen suuntaista käsialaa kuin minä, josta sensorin silmät muuttuvat punaiseksi.

Muistakaa ennen kaikkea ottaa mukaan rentoutta ja avoimuutta.

P.s. Muistakaa nukkua (ÄLÄKÄÄ siis lukeko tämän viestin lähetysaikaa 88DD)

0 kommenttia

Mission improbatur

Kevään 2011 abibloggaajat

Abitreenien blogistit Meri-Tuuli ja Vilma


Millainen on abin loppukiri, mitä kuuluu lukulomalle? Abitreenien Mission improbatur -blogissa kaksi kevään 2011 abia, Meri-Tuuli Valkealasta ja Vilma Oulusta, jakavat yo-kirjoitusten fiilikset, parhaat lukumusat ja -tekniikat.
 

Kevään 2010 abibloggaajat

Abitreenien blogistit Aino ja Tino


Meitä on kaksi kammottavaksi
Abit kaipaa pelastusta
On maailmamme synkkä
Aivomme tyhjät
On prelit ja tentit raukkoja varten
Vain ylioppilaskoe abikuningatarten

ÖÖÖÖÄÄÄÄ juuri niin! 

Aino ja Tino kertovat abien elämästä, elämättömyydestä ja kaikesta siltä väliltä, penkkareista itkupotkuraivareihin. Tavoitteena valkolakki ja autuas vapaus!

yle.fi/abitreenit

facebook.com/abitreenit

Blogiarkisto

2010

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu