Pe 04.02.2011 @ 15:12vimm

Lähtölaskenta...

”Abiturientti (lat. abire, lähteä pois, yleiskielessä abi) on yleisesti käytetty nimitys lukion viimeisen vuoden opiskelijasta, ylioppilaskokelaasta.”
Näin kertoo päänsisäinen tietosanakirjani. Tai sitten se oli se joku Wikipedia, joka on pelastanut monesta pinteestä kuluneiden vuosien aikana... Niin kuin teki nytkin antaessaan varmistuksen siitä, että täytän abin määritelmän ja olen näin ollen oikeutettu kirjoittamaan abiblogia.

Olettaisin, että pääosin tätä aihetta käsittelevistä blogeista luetaan oikeaoppisesta valmistautumisesta kirjoituksiin, hyvistä lukusuunnitelmista ja viisaasti organisoiduista päivistä, jotta keväällä voisi tyytyväisenä painaa valkolakin päähänsä. Pientä panikointia tietysti on myös aina ilmassa, perinteisin abiriemuin höystettynä. Eipä sillä, tyytyväinen aion minäkin olla, kun se päivä koittaa. Täytynee vaan totuutta kiertelemättä myöntää, että minulla taitaa olla nyt vähän turhan monta rautaa tulessa. Ei siis missään nimessä liian monta, mutta sen verran monta, että tähän päämäärään pääsemistäni tuskin voi kutsua kovinkaan suunnitelmalliseksi ja järjestelmälliseksi. Esimerkillisestä nyt puhumattakaan.

Tänä vuonna blogin sisällöstä vastaa siis toisena osapuolena 19-vuotias oululainen, joka tosin majailee opiskelujen takia pääosin Kannuksessa. Jaan pienen, mutta sitäkin mukavamman yksiöni kahden kivan tytön kanssa

...joilta löytyy nappinenät ja neljä jalkaa

Lukion lisäksi opiskelen Keski-Pohjanmaan maaseutuopistossa kennellinjalla, eli tavoitteena saada keväällä sen lakin ja lukion päättötodistuksen lisäksi myös eläintenhoitajan paperit. Kiirettä siis pitää, mutta nou hätä. Kuten jo aiemmin mainitsin, tarkkoja toimintasuunnitelmia ei liene tulossa, vaan luulen tuntevani itseni ja hoitavani vaadittavat hommat, ennemmin tai myöhemmin (yleensä olen suosinut jälkimmäistä vaihtoehtoa). Koitan kiireestä huolimatta järjestää aikaa kaikkeen, mitä huvittaa tehdä - stressaamisen jätän muille.

Jokaisella lienee oma action plan tätä kevättä varten, ja minä luulen selviäväni
parhaiten tällä. Samaa suosittelen kaikille muillekin, siis että teette niin kuin itsestänne parhaalta tuntuu. Tavoite lienee kaikilla se ylioppilaaksi valmistuminen, mutta tyyli on vapaa.

Miksi sitten aloin tätä blogia kirjoittamaan? Eihän tällaista tarjousta nyt voinut ohittaakaan! Lisäksi uskon ja toivon, että puseroon hiipivä pelko siitä, että pitää julkisesti paljastaa, kuinka vähän on lukenut, inspiroisi opiskelemaan hieman ahkerammin. Ja parastahan olisi, jos inspiraatiota irtoaisi teille lukijoillekin, kenelle mistäkin syystä. Tai ellei inspiraatiota, niin edes vertaistukea, ajanvietettä tai mitä vaan. Heti alkuun esitän toiveen: jos ja kun on jotain valittamista, kehumista tai asiaa muuten vaan, niin kommenttia tulemaan! Sitä en kyllä lupaa, että palautteella välttämättä mitään positiivisia vaikutuksia kirjoitusten sisältöön olisi, mutta aina kannattaa yrittää ;)

-vilma

2 kommenttia

Mitä aineita sä kirjotat?

Anonyymi kirjoitti:

Mitä aineita sä kirjotat?

Tuohon tuoreimpaan postaukseen ne laitoinkin, eli siis pitkä matikka ja enkku ois vielä kirjottamatta. Ruotsi, äikkä ja bilsa kirjotettu. :)

Mission improbatur

Kevään 2011 abibloggaajat

Abitreenien blogistit Meri-Tuuli ja Vilma


Millainen on abin loppukiri, mitä kuuluu lukulomalle? Abitreenien Mission improbatur -blogissa kaksi kevään 2011 abia, Meri-Tuuli Valkealasta ja Vilma Oulusta, jakavat yo-kirjoitusten fiilikset, parhaat lukumusat ja -tekniikat.
 

Kevään 2010 abibloggaajat

Abitreenien blogistit Aino ja Tino


Meitä on kaksi kammottavaksi
Abit kaipaa pelastusta
On maailmamme synkkä
Aivomme tyhjät
On prelit ja tentit raukkoja varten
Vain ylioppilaskoe abikuningatarten

ÖÖÖÖÄÄÄÄ juuri niin! 

Aino ja Tino kertovat abien elämästä, elämättömyydestä ja kaikesta siltä väliltä, penkkareista itkupotkuraivareihin. Tavoitteena valkolakki ja autuas vapaus!

yle.fi/abitreenit

facebook.com/abitreenit

Blogiarkisto

2010

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu