Tänään kuulimme kevään viimeisen lähetyksen kunniaksi useamman musiikkikappaleen. Näytteinä siis seuraavat:

Vivaldi: Sonaatti op.2 no.2 Rv31 A-duuri, osat I-III: Preludio, capriccio, corrente. Viulussa Jascha Heifetz.

Ravel: Tzigane. Viulu, Heifetz.

Martti Mäntylä kehui erityisesti Ravelin jousikvartettoa F-duuri sekä Debussyn jousikvartettoa g-molli op.10. Myös Gabriel Faure mainittiin.

Proustin klassikkoteoksen "Vinteuil'n viulusonaattia" verrattiin ainakin Camille Saint-Saensiin ja Cesar Franckiin. Bloginpitäjän löytämässä artikkelissa ko. "teosta" verrattiin seuraaviin sävellyksiin: Franckin sonaatti a-molli, Fauren sonaatit g-molli ja d-molli, Fauren Sicilienne sekä Saint-Saensin sonaatti no. 1 D-molli.

Kuten mainostekstissä mainittiin, Bruno Latour on kirjoittanut useita kirjoja juuri tieteellisestä tutkimuksesta ja tieteen sosiologiasta. Latourin ainoa suomennettu teos (Emme ole koskaan olleet moderneja, Vastapaino 2006) ei varsinaisesti liippaa tätä aluetta, joten suositella voidaan teoksia Laboratory Life: the Social Construction of Scientific Facts (engl. käännös 1979) ja Science in Action: How to Follow Scientists and Engineers Through Society (engl. käännös 1987).

Kemppinen ei ollut täysin varma henkilöstä, jonka nimiin geenin käsitteen esittely on usein luettu. Kyseessä on siis Hugo de Vries.

Historiasta, etenkin teollisesta vallankumouksesta puhuttaessa, Kemppinen mainitsi "ihanteensa" "Boylen". Kyseessä lienee C. A. Baylyn teos The Birth of the Modern World (2004).

Ellen muistaisi sanoa sitä perjantain lähetyksessä, onnea kaikille äideille.

Menemme erätauolle. Sen tehden mietimme, mitä tuli sanotuksi ja mitä on sanomatta.

Annoin periksi toisen hellyttävillä pyynnöille - Kjell Westö tulee ohjelmaan syyskaudella.

Nyt Martti Mäntylä saa luvan kertoa sen verran kuin ilkeää tutkijan elämästä nykymaailmassa; Martti kun johtaa tutkimuslaitosta ja siten mm. minua, hän joutuu työnsä vuoksi käymään kummallisissa paikoissa. Tietotekniikassa Piilaakso on tietenkin vähän väliä käyntien kohteena, mutta on niitä kohteita Euroopassakin. CERN on luonnontieteilijöiden tukikohta. Fraunhofer-instituutti saattaa olla Euroopan suurin.

Tutkijat ovat ihmisiä, jotka yleensä tunnistavat toisensa ja joilla on omat käyttäytymissääntönsä. Niitä sääntöjä muuten on informaatiososiologian suuri nimi Bruno Latour tutkinut sangen epäkunnioittavaan tapaansa useassa kirjassa, kuten siinä, jonka nimi on "elämää laboratorioissa".

Soitamme enemmän musiikkia kuin normaalisti.

Voi olla että keskustelukin lipsahtaa musiikkiin. Martti on oikeastaan amatöörikamarimuusikko, jonka soitin on viulu.

Meistä molemmista on huvittavaa, kun joku soittaa nuotilleen.

Se ei muuten ole kauhean tavallista.

Tänään ohjelmamme keskittyy todella vanhoihin vitseihin, kommarivitseihin. Nyt emme tietenkään naura millekään poliittisille mielipiteille vaan pohdimme sitä historiallista vitsien, anekdoottien ja kaskujen lajityyppiä, joka syntyi Neuvostovenäjän ja sen itä-eurooppalaisten satelliittivaltioiden kansalaisten keskuudessa kommunismin valtakaudella ja joka käsitteli noiden maiden oloja kriittisesti huumorin keinoin.

Kommunismi ja sosialismi eivät sinänsä ole sen enempää naurettavia asioita kuin muutkaan ismit, nehän ovat päinvastoin varsin hyvin perusteltuja tapoja ratkaista monet ihmisyhteisöjen ongelmista. Kommunistisen Neuvostoliiton syntyajatkaan eivät ole varsinaista komiikan ilotulitusta. Tsaarinvallan loppuaikoina Venäjän hallinto oli kaaoksessa, kansa näki nälkää ja bolsevikkien valtaannousu edusti toivoa paremmasta. Olihan valtaan nousijoiden mukana humaani ideologia, joten kyseessä ei ollut pelkästään valtapolitiikka.

Pian vallassa säilyminen tuli kuitenkin kommunistisen hallinnon pääasiaksi ja ideologia kutistui ihanteellisesta utopiasta kansalaisten painostuskeinoksi. Nälkäkään ei helpottanut. Kaikesta muusta paitsi aseista oli pula. Tässä vaiheessa Venäjän huumorintajuisena tunnettu kansa reagoi ainoalla mahdollisella tavalla: huumorilla.

Kysymys: "Kuka päätti, että Neuvostoliitossa siirrytään kommunismiin? Kansa vai tiedemiehet?"
Vastaus: "Kansa. Tiedemiehet olisivat ensin tehneet eläinkokeita."

Kaikissa yhteiskuntajärjestelmissä harrastetaan huumoria, jolla kansa tekee johtajansa naurunalaiseksi. Neuvostoliitossa maan julkista kuvaa koetettiin kuitenkin pitää niin yhtenäisenä, että järjestelmää ivaava huumori ei siihen sopinut. Stalinin aikana vitsien kertojia alettiin rangaista ankarasti.

-Mitä harrastatte, toveri Stalin?
-Kerään itsestäni kertovia vitsejä.
-Kuinka monta olette jo saanut kokoon?
-Kaksi ja puoli leirillistä.

Moskovassa on keksitty aivan uudenlainen venäläinen ruletti. Ryhmä kokoontuu iltapimeällä kertomaan poliittisia vitsejä toisilleen. Kukaan ei tiedä kuka ryhmästä on KGB:n agentti.

Kenties juuri ankarien rangaistusten vuoksi sinänsä harmittomista vitseistä syntyi suosittu toisinajattelun muoto. Ne levisivät kaikkialle itäblokin maihin ja saivat erilaisia sävyjä eri maissa kunkin maan hallitsijan erityispiirteiden mukaan. Puolassa huumorivastarinta kanavoitui 1980-luvulla mm. tonttuaiheisiksi graffiteiksi ja mielenosoituksiksi, joissa osallistujat pukeutuivat punaoransseiksi tontuiksi.

Romaniassa huumorin kohteena oli luonnollisesti Nicolae Ceausescu. Eräs romanialaisen tutkijan mukaan hallintoa pilkkaavia vitsejä oli kahtatoista eri tyyppiä. Ensin yleistyivät tarvikepulaa irvailevat kaskut ja pian mukaan tulivat diktaattoria pilkkaavat vitsit. Tutkijan mukaan nämä suoraan hallitsijaa ivaavat vitsit yleistyivät räjähdysmäisesti juuri ennen Ceausescun hallinnon romahtamista 1989.

Aatami ja Eeva olivat varmaan ensimmäiset neuvostokansalaiset. Kuinka niin? No kun heillä oli vain yksi omena jaettavanaan, heillä ei ollut vaatteita ja he luulivat elävänsä paratiisissa.

Miten vakavasta idealistisesta utopiasta, kommunismista, tuli naurunaihe? Miten vitsit saattoivat kaataa suuren imperiumin? Venäjäntutkija Ilmari Susiluoto osaa varmaan ainakin kertoa muutaman hauskan kommarivitsin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Hyvät toverit, hyvät porvarit ja rakas poliittinen keskusta! Tänä vappuna Aristoteleen kantapään sitaattivinkkipartion palopuheen aihe on ytimekkäästi seuraava: vastakkainasettelun aika ei ole ohi! Vaikka muut yrittävät toista väittää, vastakkainasettelu hyvän suomen kielen ja huonon suomen kielen välillä ei ole kadonnut vaan elää voimakkaana!

Tämän huomaamme joka päivä monta kertaa. Huomaamme sen vaikkapa ilmiantaja-nimimerkki Harrin ilmiannosta, joka koskee Kokoomuksen ajatuspajan Suomen Toivon tulevan seminaarin aihetta. Se on:

Seminaari työn kysynnän ja tarjonnan kohtaanto-ongelmasta

Kuulitte aivan oikein, kohtaanto-ongelma! Sana kohtaanto ilmestyi kieleemme vuonna 1980, kun Pekkasen & Sutelan kansantalouden oppikirjassa kerrottiin, että verorasituksen kohtaanto tarkoittaa sitä veromäärää, jonka kukin yksilö tai yksilöryhmä viime kädessä joutuu maksamaan.

Sen jälkeen kohtaanto-sanasta innostuivat kaikki, jotka haluavat vaikuttaa fiksummilta kuin ovatkaan, ja myös kertoa sen kaikille käyttämällä sanaa kohtaanto suomen kielen sanan kohtaaminen sijaan. Sana on ollut menossa jo pois muodista, mutta nyt Suomen Toivo kaivaa sen esiin seminaarinsa nimeen.

Sitaattivinkkiosastomme suosittelee sanan kohtaanto käyttöä aina, kun haluaa antaa itsestään hienostelevan pölvästin vaikutelman! Jos Suomen toivo on kohtaanto-sanan käyttäjissä, kyseessä on pikemminkin suomen epätoivo!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Olemme viime vuosina oppineet arvostamaan uusien asioiden kehittelyä, koska vanhat asiat ovat tylsiä eikä niistä ole mihinkään. Niinpä innovaatiot ovat pitkän paasaamisen jälkeen vihdoin lyömässä läpi kansamme keskuudessa.

Tästä on ilahduttava esimerkki kuulijamme Kalkun Kroonikon lähettämä lehtileike tamperelaisesta Tamperelainen-lehdestä, joka kertoi viime viikolla näin:

Innovaatiosairaala Tampereelle.

Kalkun Kroonikko ihastelee tällaista uutta innovatiivista sairaalakonseptia, jossa mitä ilmeisimmin kehitellään uusia sairauksia! Siellä voisi kehittää vaikkapa flunssan, jonka oire on korvasta valuva räkä, innostuu Kroonikko maalailemaan.

Ne, jotka jaksavat lukea juttua pidemmälle palkitaan sillä tiedolla, että innovaatiosairaalassa ei kehitellä uusia sairauksia vaan uusia varaosia ihmisille. Esimerkiksi potilaan omista soluista kasvatettavat selkäydin- ja aivosiirrännäiset parantavat vammoista nopeammin, kun hylkimisreaktiota ei tule.

Aristoteleen kantapää toivottaa onnea uudelle yksikölle ja toivoo, ettei nimi innovaatiosairaala aiheuta potilaissa hylkimisreaktiota tai muita näppylöitä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Sanontojen muuntelu on hauskaa hommaa. Kukapa ei olisi miettinyt, nauraako parhaiten se, joka toiselle nauraa vai se, joka viimeksi kuoppaa kaivaa. Juice Leskinenkin nimesi 23 vuotta sitten levynsä ratkiriemukkaasti Pyromaani palaa rikospaikalle.

Tämä Juicen ja hänen Grand Slaminsa levyn nimi lienee ollut mielessä Iltalehden formulaurheilutoimittajalla, kun hän helmikuussa kirjoitti seuraavan otsikkonsa:

Hamilton palaa rasismipaikalle.

Ilmaus rasismipaikka on aivan mystinen. Lukijan mielessä vilisevät kaikki tunnetut paikat rikospaikasta mansikkapaikkaan, housunpaikasta hampaanpaikkaa ja paalupaikan kautta takaisin yli 300 km:n nopeudella tunnissa.

Me kaikki tiedämme, että McLaren –tallin tummaihoinen brittikuljettaja Lewis Hamilton on ollut Espanjassa epäsuosiossa siksi, että hän takavuosina kritisoi silloista tallitoveriaan, espanjalaista Fernando Alonsoa. Tämän vuoksi Hamiltonia on Espanjassa haukuttu rasistisesti, kun hän on käynyt testaamassa autoaan Jerezin radalla.

Mutta ei ilmausta paikka, jossa joku on kokenut rasismia voi tiivistää sanaksi rasisimipaikka. Vaikka otsikolla miten haluaisi rinnastaa rasismia kokeneen tummaihoisen autoilijan rikospaikalle palaavaan rikolliseen. Ei rasismiin syyllinen ole sen kohde vaan rasisti.

Kiitämme: kuulija-ilmiantajaamme Nimetöntä tarkasta havaintoaineistosta. Moitimme: Iltalehden formulatoimittajaa lonksuvista kielenhallintalaitteista.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Tänään musiikkina oli Chopinin preludi op. 28 no. 13 fis-duuri Artur Rubinsteinin soittamana.

Kännyköiden historiasta ovat kirjoittaneet mm. Jon Agar (Constant Touch: A Global History of the Mobile Phone) sekä Paul Levinson (Cellphone: The Story of the World's Most Mobile Medium and How it has Transformed Everything). Sosiologisempi näkökulma mobiiliteknologiaan löytyy James E. Katzin ja Mark Aakhusin toimittamasta teoksesta Perpetual Contact: Mobile Communication, Private Talk, Public Performance.

Kun puheena olivat myös tietoverkot, näkee bloginpitäjä velvollisuudekseen kehua William H. McNeillin ja J.R. McNeillin erinomaista historiateosta The Human Web (2003, suom. nimellä Verkottunut ihmiskunta, Vastapaino 2005).

Peitset tanassa akronyymien kimppuun. Aiheena on ICT, tulihan selväksi? Ei tullut.

Ossi Kuittinen on palvellut pitkään rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta. Hän on ollut operaattorin tutkimus- ja kehitystehtävissä ja on siksi oikea henkilö kertomaan esimerkiksi, miten UMTS:n kävi.

Kaikki tietävät, että UMTS oli jotain hävettävää ja kauheaa, josta maksettiin aivan liikaa.

Moniko tietää, että UMTS on jokseenkin sama asia kuin 3G eli erittäin suuri osa nykyisin myydyistä matkapuhelimista.

Onko tämä kaikki tarpeellista ja mitä on sanottava hinnoittelusta.

Kysytään Ossilta.

Siis tietoliikennettä, jota eräässä mielessä on myös Ylen toiminta.

Mukana muutoin perusjoukko, Forsberg ja Mäntylä ja blogissa Heikki K.

Lehtien kilpailu tilaajista on yhä kovempaa. Levikit laskevat, kun yhä useampi lukee uutisensa internetistä eivätkä kaikki kaipaa aamiaispöytäänsä tuttua printtimediaa.

Tästä huolimatta Iltalehden lukija hätkähti lukiessaan maaliskuun lopulla juttua miehen pahoinpitelystä. Jutun ingressi kun kertoi seuraavaa:

Kaksituntinen pakastimessa tuntui ikuisuudelta, kertoo Timo Reippainen dramaattisesti päättyneestä kyläilyreissustaan Satakunnan Kansassa.

Mitä!? Onko Porin legendaarinen maakuntalehti, Satakunnan Kansa, tuo ”Valtakadun vapaamielinen”, joutunut turvautumaan levikkikilpailussaan pahoinpitelemään potentiaalisen tilaajan ja telkeämään tämän pakastimeen, huudahtaa lukija tässä vaiheessa!

Ilmiantajanimimerkkimme Ikikatsoja palauttaa kuitenkin jalkamme maan pinnalle. Jutun päähenkilö Timo ei ollut joutunut pakastimeen Satakunnan Kansan toimituksessa, vaan hän oli kertonut tarinansa ikävän käänteen saaneesta visiitistään kyseisen lehden sivuilla, ja tämän jutun pohjalta Iltalehti sitten laati oman artikkelinsa.

Aristoteleen kantapää lähettää pelätyn fraasirikostuomionsa Iltalehden maakuntalehtien siteeraamisosastolle ja kehottaa toimittajia lukemaan omat juttunsa sata kertaa, ennen kuin he lähettävät ne painokoneen sisuksiin.
- - -
Aristoteles(at)yle.fi

Aristoteleen kantapää arvioi maailmaa ja ihmisiä sanontojen, kielikuvien ja sanojen perusteella, mutta on muitakin tapoja. Yksi nykyään varsin suosittu maailmankatsomus on arvioida kaikkea rahalla, vaikka se tuntuukin meistä varsin koomiselta ajatukselta!

Parisataa vuotta siten elänyt Adam Smith oli yksi varhaisista teoreetikoista, jotka kokeilivat kaiken mittaamista rahan avulla. Hänen villi ideansa siitä, miten omaan voittoon tähtäävä rajoittamaton talouselämä lopulta tuottaa kaikille yhteistä hyvää on jäänyt elämään, koska monen mielestä sen avulla voi kääriä merkittäviä voittoja.

Brittiläinen kirjailija P.J. O’Rourke on paneutunut Adam Smithin ajatuksiin ja kirjoittanut niistä nykylukijalle mainiosti avautuvan versionsa, joka on juuri ilmestynyt suomeksikin. Opus on terveellistä luettavaa, se muistuttaa, että Smithin tarkoituksena ei ollut puolustaa ryöstökapitalismia vaan kritisoida aikansa merkantilistista talousjärjestelmää. Itse asiassa Smithiä voi tulkita vaikkapa niin, että hän vastustaa julkisten palvelujen yksityistämistä.

Viikon sitaattivinkiksi kohotamme opuksesta seuraavan O´Rourken kiteytyksen, jossa hän alleviivaa sitä, miten raha tuottaa varallisuutta vain, kun sitä käytetään:

Aivan kuin Smith olisi todistettuaan ensin, että kaikki voivat saada lisää rahaa, todistanut seuraavaksi, ettei rahalla voi ostaa onnea. Eikä sillä voikaan. Sillä voi vuokrata onnea.

Nasevasti sanottu. Rahan vaikutukset ovat siis väliaikaisia! Jos haluamme pysyvää onnea, meidän ei kannata turvautua rahaan. Tässäpä miettimistä kaikille niille irwingoodmanilaisille talousteoreetikoille, joiden mielestä raha ratkaisee.
- - -
aristoteles(at)yle.fi