Me etsimme sitä kuka mistäkin, joku pullosta, toinen kuluttamisesta,
kolmas pelaa uhkapelejä, neljäs syö itsensä onnelaan.

Jokaisella ihmisellä on tarve tuntea ja tietää, että hän on tarpeellinen,
että joku odottaa häntä ja joku tarvitsee. Usko ja uskonto tarjoavat monelle turvallisen paikan jonne voi piiloutua maailman myrksyiltä. Väitetään että jumala tietää kaiken.

Jumala siis myös tietää, että jotkut hänen luomistaan ihmisistä tulee kuoleman jälkeen päätymään helvettiin. Miksi jumala sitten loi tuollaisia ihmisiä? Onko taustalla se että jumala haluaa joidenkin ihmisten joutuvan helvettiin?

Minä olen sitä mieltä että periaatteessa kaikki uskonnot ovat hyviä – mutta siinä vaiheessa kun ihminen sekaantuu niihin, silloin homma alkaa mennä pieleen.
Ihmiset ovat ahneita ja vallanhaluisia. He eivät kaihda mitään saadakseen sen, mitä tahtovat. Mutta se ei tietenkään ole juamalan – jumalien – vika.

YLE Radio 1 keskiviikkona 23.12. klo 9.05 - 10.00

EU:n virkamiehiä ei ole ulkoistettu yhden päivän varoitusajalla niin kuin on pakkosiirretty Finnairin henkilökuntaa yhdeltä isännältä toiselle. Niinpä eurokraateilla on ollut aikaa puuhastella palkankorotusten parissa. He ovat laskeskelleet hulppeisiin europalkkoihinsa 3,7 prosentin suuruisen palkankorotustarpeen. Vaatimusta on vauhditettu lakon uhalla, mikä "uhka" pitää EU:ssa sisällään sen, että palkkaa maksetaan myös lakon ajalta.

Tämä EU:n tie olkoon keväällä myös Suomen työväenluokan tie: siis palkankorotukset à la EU ja palkat maksuun myös lakkojen ajalta.

Suomen kansantulo aleni tänä vuonna kahdeksisen prosenttia. Kun työn antajat eivät anna työtä, työvoiman tyhjäkäyttö eli työttömyys saa aikaan sen, että entistä vaurautta ei saavuteta vuosikausiin. Työttömyys on lamaa, sitä itseään, Made in the USA.

Kun 1990-luvun alun lama oli kotimaista alkuperää ja sitä voitiin torjua kansallisin toimin, nykyinen lama on koko systeemin kriisi. Siitä ei elvytä omin voimin, ei velkaelvytyksellä eikä ainakaan rikkaille annettavilla veronalennuksilla. On pudottu vientikuoppaan. Ollaan syvällä, paljon syvemmällä kuin useimmat muut, Venäjä mukaan lukien.

Lama on reaalikapitalismia, ja rahavalta tuotti sen halvalla rahalla ja löysällä velalla. Laman DNA löytyy itse järjestelmän perusteista, joita on manipuloinut koko 155 senttimetrinsä voimalla talousnobelisti Milton Friedmann. Mies, jonka taloustiede perustuu rahan rahasta tekijöiden hyvinvointiin ja vastaavasti kansojen pahoinvointiin, kirjoittaa vallankumouksen tarpeesta:

"Vain kriisi, joko todellinen tai kuviteltu, johtaa todellisiin muutoksiin. Kriisin puhjetessa riippuu vallalla olevista aatteista, millaisiin toimiin ryhdytään. Minä katson, että meidän tehtävämme on juuri se, kehittää nykyiselle politiikalle vaihtoehtoja, pitää ne elossa ja tarjolla, kunnes poliittisesti mahdoton kääntyy poliittisesti väistämättömäksi."

Friedmann näyttää lukeneen Lenininsä. Sen sijaan poliittinen vasemmisto ei näytä lukeneen, kun sillä ei ole ollut vapauteen, tasa-arvoisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvaa vaihtoehtoa libertaristis-kapitalistisen velkatalouden aatteelliselle konkurssille. Niinpä maailmalla on voitu vähin äänin kansallistaa yksityispankkien velkoja yhteiseen maksuun. USA:n tapauksessa valtiovalta on käynnistänyt siihen tarkoitukseen setelirahoituksen puhtaimpien sodanrahoitusoppien mukaan. Siitä laskut tulevat sitten maksuun tulevien vuosien inflaationa, joka on talouden tamifluta velallisten ongelmiin - ja köyhien kyykytystä.

Suomen hallituksessa eletään laman aikaa Milton Friedmannin opetusten mukaan. Hallituksen sota- ja valtionomaisuusministeri Jyri Häkämies käyttää lamaa hyväksi ja ajaa - paitsi hökämiehenä Suomea Natoon - Finnairia häkäkuolemaan niin että hän tuskin ehtii illaksi kotiin uusvastakkainasettelun ajan provokaatioiltaan. On käynnissä Finnairin eli valtion omaisuuden hävittäminen tavalla, jossa ministeri potee vastuunkantamisvajetta.

Koko hallituksen piikkiin menee se työeläkevarojen miljardipuhallus, jota tehdään yritysten myydessä eläkesäätiöidensä eläkevaroja ja -vastuita suurille työeläkeyhtiöille, Varmalle, Ilmariselle. Vanhasen hallituksen siunaamalla tavalla näissä kaupoissa, hupsista vaan, työeläkejärjestelmästä katoaa lähes miljardi euroa suuryritysten taseisiin jaettavaksi osinkoina niiden osakkeenomistajille. Se miljardi on pois tulevilta työeläkeläisiltä, duunareilta.

Kansaneläkejärjestelmästä poisotettu miljardi yritysten osinkoihin taas on pois maan köyhiltä. Uuden vuoden alussa voimaan tuleva elinaikakerroin pitää vielä huolen siitä, että uudet työeläkkeet alenevat.

Joulupukki on olemassa, työnantajille. mot.

Esko Seppänen

Ajankohtainen Ykkönen 22.12.2009 YLE Radio 1

Odotukset YK:n ilmastokokouksen alla olivat valtaisat, mutta mentiinkö Kööpenhaminassa takapakkia?

Ajankohtainen Ykkönen ruotii kokouksen tulokset ja tulevaisuuden. Miten jatko olisi nyt muka helpompaa, kun rikkaiden ja köyhien maiden railo syveni entisestään ja YK:n päätöksentekojärjestelmä näytti kaikkein kurjimmat puolensa?

Studiossa hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija, Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen, Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen, Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen ja Ulkopoliittisen instituutin tutkija Anna Korppoo.

Viikon kolumnistina ex-meppi Esko Seppänen.

Näiden vuosikymmenten sykkeestä Istala poimii jännittäviä tapahtumia ja haastateltavia, joiden kanssa kuljetaan läpi 1960-luvun lopun hullujen vuosien, koetaan Ristivetoa ja saadaan Ikkunat auki, mennään Keskiyötä kohden ja kohdataan Tänään iltapäivällä.

Lisäksi mukana ovat paitsi Berliini ja Peking, USA ja Sveitsi, Lappi ja Maarianhamina, myös Ilmari Turja ja Ella Eronen, Aale Tynni ja Eeva Kaarina Volanen.

Ja miltä tuo kaikki kuulostaakaan nyt...

Päivi Istalan ohjelma aloittaa 4.1.2010.

Toimittajan työni alkoi vuonna 1967. Matematiikka ei millään tavoin ole vahvimpia puoliani, silti se kertoo että ohjelmantekoa on kohdallani jatkunut 42 vuotta. Välillä olin 6 vuotta päätoimisena teatterilaisena, ohjaajana Pohjois-Suomessa, mutta taisi sitten käydä niin, että taide jäi, journalismi vei.

Olen tosin aina ollut sitä mieltä, ettei se taide minnekään jäänyt, en sitä jättänyt - otin sen mukaani yleisradiotyöhön. Toivottavasti se on kuulunut, ollut mukana koko ajan.

Nyt alkaa sitten olla joutsenlaulun aika – viimeistä viedään, siltä ainakin tuntuu, kun rakas radio nyt on antanut mahdollisuuden käydä läpi elämyksiä vuosikymmenten varrelta. Ja tässä tapauksessa on edessä hiukan hämmentävä ja vähän noloksikin vetävä tehtävä: saan kommentoiden käydä läpi työvuosieni radio-ohjelmia, kuunnella mitä radioarkistoon on niistä jäänyt, miettiä mitä tulikaan tehdyksi. Haastava homma jo sinänsä – ja miten sitoa lankoja tähän päivään, mitä sanoa nyt…

Miten niin hämmentävä ja noloksi vetävä tehtävä? Ensimmäinen reaktioni oli kauhistus maanantaisen ohjelmasarjan aiotusta nimestä: Päivi Istala. Kun kerta muutkin Yle Radio 1:n aamut klo 9.05-10.00 on nimetty tekijöidensä mukaan… Oi ei! Kun en kuulu tähän nykyiseen jöötä pitävään sukupolveen, jonka suurin yhteinen nimittäjä tuntuu olevan narsismi ja sen mukainen ainaisesti esillä olon tarve, oma nimi ohjelmasarjan nimenä oli erityisen vastenmielinen ehdotus.

Kyllä minä huutooni vastaan, mutta riittävää olisi kyllä se, että nimeni olisi siellä alarivillä tekijänä/toimittajana. Pitkällisen väännön jälkeen kompromissiksi tuli Päivi Istala – elämyksiä vuosikymmenten varrelta. Olisikohan siinä jotain kehitystä kuvaavaa: annoin periksi, mutta niin
teki myös Yle Radio 1:n johto. Kiitos siitä.

Toinen empimistä ja arkuuttakin aiheuttava seikka on se, että jos kuuntelijat nyt vallan vimmastuvat: onpa todella itsekeskeinen tehtävä ruveta selittämään omia tekemisiään monilta takavuosilta. Se se vasta narsistista onkin! Ja kieltämättä minä, ikään kuin luvan saatuani, käänsin välttämättömyyden hyveeksi (kuten tässä vuodenvaihteen julkisuudessa näköjään minua paljon tärkeämmätkin tekijät!): jos kerta tämmöinen mahdollisuus annetaan, niin antaa tulla sitten!

Asialla on silti toinenkin puoli, oman napaan tuijottamisen sivutuote. Noilta vuosikymmeniltä löytyy paljon ainutkertaista materiaalia: tapahtumia, ihmisiä, vuosia, elämää, jotka moni aikalainen muistaa, tunnistaa, on elänyt läpi. Muistatko kun…? Mielelläni tässä kohtaa siteeraan viisasta kirjailijaa, Claes Anderssonia hänen viimeisimmästä kirjastaan Jokainen sydämeni lyönti (suomentanut Liisa Ryömä): ”Kyllä minä muistan. Minä unohdin. Muistan että unohdin.”

Kun nyt olen käymässä läpi kohta viiden vuosikymmenen ohjelmia, tajuan, miten paljon olen unohtanut. Jos tai kun kuuntelijoillekin on käynyt niin, voi olla paitsi hupaisaa, myös terveellistä ottaa uudelleen esille jo historiaksi muuttunutta todellisuutta, näkemyksiä, kannanottoja (niin osuvia kuin hölmöiksikin osoittautuneita!). Riskinsähän siinä on, mutta terveelliseksi sen tekee kaiken suhteellisuus. Se on asia jonka ymmärtämiseen tarvitaan vuosia, ymmärryksen lisääntymistä ja siirtymistä ehdottomuudesta, mustavalkoisesta elämänkäsityksestä kohti todellisempaa erilaisten harmaiden sävyjen vaihtelua.

2
Tervetuloa siis kanssani matkalle(parjattujen)suurten ikäluokkien elämyksiin, maan ja maailmankin tapahtumiin, tielle jolla on tuttuja maamerkkejä. Omalla kohdallani tie vie Salongista Silmäneulan läpi Ristivetoon, käy Keskiyötä kohden ja viihtyy kauan Tänään iltapäivällä, parkkeraa Naisten tunnille ja kertoo millaisia olivat Villit vuodet, suuret luokat ja sanoo Kyllä kansa muistaa. Näiden ohjelma-otsikoiden lisäksi on paljon muuta: matkoja Lapista Amerikkaan, Sortavalasta Pekingiin. Ja on ihmisiä Ella Erosesta Ilmari Turjaan, Anne Friedistä Matti Kassilaan.

Koetan siis myös liittää nämä omat ohjelmalliset elämykset tämän päivän mediatodellisuuteen – mitä nämä menneet tapahtumat ja ihmiset voisivat meille kertoa, miten heidän tarinansa saattavat antaa meille osviittoja tähän hetkeen. Luulen ja toivon, että radioarkiston kätköistä löytyy tienviittoja elämän kinttupolulle. Yhden asian myös lupaan: vaikka en nyt mitenkään erityisesti ole humoristiksi mainittu, niin huumoria (ja hölmöilyjä!) ei tästä maanantaiaamujen ohjelmatunnista pidä puuttuman. Ainakin ensimmäisissä arkistoiduissa ohjelmissa puhuu korkealla äänellä nuori miellyttämishaluinen sopraano, jolla ei hengitystekniikasta ole tietoakaan, ja vähän myöhemmin alkaa sitten äänessä tuntua surkeasti tupakan syömä ääni… Huhheijaa…

Ja näkemyksiä oli. On niitä nytkin. Viime päivinä olen kauhistellut valtiollista hölmöilyä. Ei riitä, että Postista on tehty Itella, Tiehallinnosta Destia – nyt ne kuoppaavat läänit ja maaherrat. Ja mitä tulee tilalle? Oi kehno tätä orwellilaista suomen kielen alasajoa: läänien sijaan tulevat aluehallintovirastot ja niiden johtajat, joiden tittelinä on aluehallintoviraston ylijohtaja! Oi Runeberg ja Vänrikki Ståhl, oi Paavo Cajander ja Albert Edelfelt, oi valtionhallinto ja maaherra Wibelius: ”Mut laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää…” Jos nyt ei jää, niin syyllinenkin kyllä löytyy: joidenkin nousukasmaisten ”uudistajien” suorastaan DDR-kielen mieleen tuova äidinkielemme mammutinluiden käyttö. Tällaista virastokapulointia me kansalaiset emme ole ansainneet!

(Ensimmäinen Päivi Istalan ohjelma lähetetään YLE Radio 1:ssä maanantaina 4.1.2010 klo 9.05 - 9.58)

Ihmiset eroavat kirkosta ja seurakuntien pohja rapautuu. Onko syynä
liian liberaali suunta vai pitäisikö olla jopa vielä liberaalimpi? Kirkko
voisi myös olettaa, että seurakunnat toimisivat moraalin puolestapuhujina
jatkuvan muutoksen keskellä.

YLE Radio 1:ssä jouluaattoaamuna 24.12. klo 9.05 Tuomas Enbuksen kanssa ovat keskustelemassa tulevaisuudentutkija Ilkka Halava, kirkkohistorioitsija Päivi Salmesvuori Helsingin yliopistosta ja Luther-säätiön pastori Esko Murto.

Ovatko lahjat pyytettömiä? Jääkö lahjan saaja kiitollisuudenvelkaan? Antropologien tutkimissa tradiotionaalisissa kulttuureissa lahjanvaihtoon liittyy monia järjestelmiä. Lahjan antaja saa joissain kulttuureissa kunniaa ja lahjoilla saatetaan myös kilpailla. Näkyvätkö arkaaiset lahjaperinteet jotenkin kotoisessa joulussamme? Toimittaja Janne Junttila tapasi Helsingin yliopiston sosiaaliantropologian professorin Jukka Siikalan.
Ennakkoluuloja YLE radio 1:ssä jouluaattona 24.12. klo 22.05.

Yksi kielikuvastomme suuri ja rakas osa ovat kotitaloustarvikkeiden kautta ilmaistavat asiat. Milloin miestä viedään kuin litran mittaa, milloin kuulemme jonkun heittäneen lusikan nurkkaan.

Miehet ovat viime vuosina ilahduttavasti alkaneet osallistua perheiden keittiötoimiin, mutta aina ei keittiötarvikkeisiin liittyvä kuvakieli vieläkään suju heiltä ihan sukkana. Kuulija-ilmiantajamme nimetön välitti meille otteen Ilta-Sanomien verkkoliitteestä, jossa erään suosikkisarjan näyttelijä kertoi hänet yllättäneestä työttömyydestään näin:

Tämän kokoisessa maassa ei ole varaa sylkeä kuppiin, varsinkaan viiden lapsen
isänä.

Nimimerkki Nimetön pohtii työttömän näyttelijän tilannetta:

”Tähän saakka sanonta ei sylje kuppiin on merkinnyt henkilöä, jolle viina maistuu hiukan liiankin hyvin. Aikooko näyttelijämme nyt aloittaa kunnon törpöttelyputken? Onko se ainoa tapa löytää töitä tässä maassa näyttelijänä? Mikä on maamme kulttuurielämän tila?”

Aristoteleen kantapää toivoo näyttelijän ja tämän perheen vuoksi, että kyseessä on fraasirikos, josta tuomitsemmekin fraasirikollisen sylkemään loppuvuoden ajan kuppiin kaiken sen, minkä sylki suuhun tuo!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Talven suuri juhla lähestyy. Kaikkialla joulua viettävässä maailmassa ihmiset valmistautuvat kunnioittamaan talven suurta juhlaa, valon juhlaa ja kristikunnan suurta juhlapäivää. Mutta kuten tiedämme, tämä ei päde Suomeen. Meillä kansa valmistautuu kiihkeästi joulusaunaan. Kyllä, suomalaiselle joulu on saunomisen suuri juhla, lahjat ja ruoat ovat vain ylimääräistä muodollista lisuketta itse pääasian ympärillä.

Jos tämä väite tuntuu liioitellulta, koettakaa ajatella suomalaista joulua ilman saunaa. Harva enää kaipaa joulukirkkoa, monessa perheessä joulukinkusta on luovuttu aikoja sitten eikä joulukuuseton kotikaan ole harvinainen. Joulupukkiakaan ei tarvita joulumielen rakentamiseen läheskään joka savussa. Mutta kuka voisi luopua joulusaunasta? Ajatus on aivan mahdoton.

Suomalainen saunoo arkena ja juhannuksenakin, joka on toinen tärkeä saunomisen kunniaksi vietettävä juhlapäivä. Joulusauna eroaa kuitenkin juhannussaunasta monella tavalla: se on perhekeskeisempi ja siellä pyritään hiljentymään. Juhannussauna taas on saunan sosiaalisempi ilmentymä, jossa pikemminkin pyritään yhteyteen luonnon kanssa kuin tutkiskellaan omia ajatuksia.

Tänään valmistaudumme tähän keskitalven saunomisen suureen juhlaan keskustelemalla saunatutkija JP Puron kanssa siitä, mitä saunassa puhutaan ja mistä siellä voi puhua. Puro tutki saunojen kommunikaatiota joitain vuosia sitten saunomalla erilaisissa yleisissä saunoissa ja haastattelemalla suomalaisia saunojia. Tulokset kertovat siitä, miten saunomisessa säilyvät ikivanhat perinteet modernissakin maailmassa.

Ja sitten saunaan JP Puron kanssa!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Maailmamme on yhä eriytyneempi. Ulkoistamme yhä enemmän omasta sivistyksestämme ulkopuolisille palveluille ja omasta muististamme aivojemme ulkopuolisille laitteille. Ei ihme, että samalla kun ihmisten muistihäiriöt ovat yleisempiä kuin koskaan, kaikkien tietoteknisten laitteittemme muistikapasiteetti on suurempi kuin milloinkaan. On vain ajan kysymys, milloin kokonaisnäkemyksen puute aiheuttaa kriisin.

Saimme kuulijaltamme Vesalta kirjeen, joka osoittaa, että kriisi on jo täällä. Vesa kirjoittaa meille yhdestä sanasta, jonka käyttö menee pieleen alituisesti vain siksi, että kukaan ei enää pelaa shakkia, mutta haluaa kuitenkin käyttää shakkitermiä. Tämä termi on pattitilanne. Vesa kirjoittaa:

”Patti-tilanne on shakkipelin tilanne johon peli päättyy, päättyy lopullisesti eikä voi jatkua. Mielestäni ei pitäisi sanoa esimerkiksi TUPO-neuvottelujen olevan pattitilanteessa, jos neuvotteluja vielä jatketaan joskus.”

Miten sitten pitäisi sanoa? Jos sanaa pattitilanne haluaa käyttää, pitää sanoa, että neuvottelut päättyivät pattitilanteeseen. Tämä on niin selvää puhetta, että Aristoteleen kantapää on aivan matti siitä, että Vesa saa ilmiantopalkinnoksi upean tietokirjan Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata, touché!
– – –
aristoteles(at)yle.fi