Skip navigation.
Home

IP-HD-TV

Onko oma elämä kateissa jos katsoo televisiota, tai sieltä tulevia ohjelmia? Onko elämä totaalisesti kadoksissa, jos kaiken lisäksi on kiinnostunut reality-sarjoista? Riippuuko hiipuva aivotoiminta hämähäkinseitin varassa kiinni todellisuudessa, jos illat menevät jännittäviä puhelinvisoja ratkoessa? Olen kuullut usein ylpeitä lauseita television katsomattomuudesta. Olen aina epäillyt niiden olevan jokin juoni. Miksi kiinnostusta televisiota kohtaan pidetään hieman rahvaanomaisena joissain piireissä. Miksei radion kuuntelu ole saanut samanlaista statusta? Henkilökohtaisesti olen synkästi sitä mieltä, että se on ihan sama millaisilla ärsykkeillä vapaa-aikansa täyttää. Sivistys lienee ollut aina jokin sana, joka käsitetään henkilökohtaisesti eniten hyötyä antavalla tavalla.

Aion järjestää kansannousun televisiokanavien puolesta. Minua kammottaa ajatus kanavattomasta televisiosta, josta tulee valita vain katsottavia ohjelmia. IP-televisio lähestyy tätä ajatusta. Nykyisen sadanseitsemänkymmenenkahdeksan kanavan sijaan minun tulisi valita 700 000 ohjelman viidakosta sopivaa töllötettävää. Tällaiseen toiminta vaatisi jo ankaraa suunnitelmallisuutta. Minun kohdallani se tarkoittaisi sitä, etten koskaan vaivautuisi mokomaan. Luultavasti harhailisin aikani läpipääsemättömässä ohjelmaryteikössä, ja toteaisin nuoremman sukupolven huviksi se klassisen lauseen: ”Enää ei tehdä kunnollisia ohjelmia, toista se oli ennenvanhaan kahdeksankymmentä luvulla.”

Heikki Niskanen

www.kaapelitelevisio.fi
www.ficom.fi

Rasisti on ihmiskieltäjä

Kansalaiset, jos minä yhden asian saan teille sanoa, yhdellä lauseella maailmaa teille avata, kuuluu se ehdottomasti näin: pysykää loitolla rasismista!

Unohtakaa kerta kaikkiaan, että kukaan koskaan on ollut sitä mieltä, että toisen värinen tai toisaalta kotoisin oleva jotenkin uhkaisi meitä, jotka olemme samanlaisia. Ei ole mitään samanlaista. Ne, jotka täällä ovat vähemmistössä, ovat toisaalla enemmistössä. Ne, jotka täällä poikkeavat katukuvasta, kiinnittäisivät huomiota sinuun, kun saapuisit heidän luokseen. Jokainen on jossakin tavanomaisen näköinen, eikä sillä ole mitään väliä, että se jossakin ei satu olemaan juuri täällä.

On älyllisesti epärehellistä luokitella ihmisiä, sillä jokainen meistä tietää, miten monimutkainen olento ihminen on, ja miten paljon monimutkaisemmaksi hän käy, kun on tekemisissä toisten monimutkaisten ihmisten kanssa. Jokainen ihminen kantaa itsessään lukuisia määrittelyn näkökulmia, ja jokin niin banaali asia kuin ihonväri on aivan vihoviimeinen syy väittää jotakuta alempiarvoiseksi kuin toista.

Rasismi on auringonlaskun ismi. Se on hämärässä hiippailevien, omituisia rotuideologisia idiotismeja hellivien ressukoiden märkä uni siitä, että he muka olisivat toisten yläpuolella. Miksi ihmeessä kukaan olisi?

Rasismi on monimutkaisiin korulauseisiin tai muka-huolestuneeseen yhteiskuntakritiikkiin verhottua pelkoa siitä, että onkin väärässä, että toisen värinen ei olekaan hirviö. Rasismi on vihaa, jonka rasisti on sisäistänyt niin perusteellisesti, ettei enää huomaa vihaavansa, vaan luulee rakastavansa. Rakastavansa milloin mitäkin, isänmaataan, kulttuuriaan, samanlaisia lähimmäisiään, jopa oman maailmankuvansa ääliömäistä mustavalkoisuutta.

Mutta älä usko rasistia, vaan pysy loitolla hänestä, sillä hän haluaa sokaista sinut, jotta et näkisi maailman värejä riittävän tarkkaan. Äläkä varsinkaan usko rasistia, joka sanoo, ettei ole rasisti, sillä se on vain osoitus siitä, että jopa rasisti tietää, ettei kannata leimautua pelkurimaiseksi ihmiskieltäjäksi.

Miten verotuksella luodaan oikeudenmukaisuutta?

Kyllikin päivän aamuna keskustellaan verouudistuksen- ja veroremontin arvovalinnoista sekä verotuksen toimivuudesta taloudellisen toimeliaisuuden ja toisaalta pohjoismaisen hyvinvoinnin ja tasa-arvon luojana. Markku Heikkisen kanssa ovat keskustelemassa verotusta uudistavan työryhmän puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Martti Hetemäki, Ilpo Suoniemi Palkansaajien tutkimuskeskuksesta ja Attacin aktiivijäsen Mikko Sauli.

Lähetä kysymyksiä ennakkoon PIENEEN VEROKESKUSTELUUN! Miten verotusta voisi mielestäsi hoitaa paremmin?

Miten tehdään hyvä huijaus?

WinCapita Suomessa ja Bernie Madoffin 65 miljardin huijaus Yhdysvalloissa. Tuomas Enbuske kysyy: miten tehdään hyvä huijaus ja kuinka siltä vältytään? Keskustelemassa ovat kauppatieteiden tohtori ja kirjailija Kari Nars, Pyramidihuijaus -kirjan kirjoittaja Pauliina Susi ja oikeustieteen tohtori Petter Kavonius, joka on Oulun käräjäoikeuden määräämä puolustaja WinCapitan asian pääepäillylle, Hannu Kailajärvelle.

Onko kokemuksia huijatuksi tulemisesta? Mitä mieltä olet pyramidihuijauksista?

Risto Isomäki: Parempia aikoja odotellessa (Kolumni)

Ympäristö ja kehitys ry -niminen pieni suomalainen ympäristöjärjestö sanoi jo vuonna 1987, että oikeudet tuottaa ilmastoa lämmittäviä päästöjä pitäisi jakaa maailman maiden kesken per capita-pohjalta, eli suhteessa väkilukuun nähden.

Ympäristö ja kehitys ry totesi, että elleivät rikkaat teollisuusmaat hyväksy tätä lähtökohtaa ilmastoneuvottelujen pohjaksi, neuvottelut juuttuvat väistämättä pitkäksi aikaa paikoilleen, ilman mitään todellista edistystä.

Sitä paitsi päästöoikeuksien jakaminen esimerkiksi vuonna 1990 vallinneen väkiluvun mukaisella tavalla olisi myös muodostanut vahvan taloudellisen kannustimen väestönkasvua hidastaville toimenpiteille. Toisin sanoen päästöoikeuksien per capita-pohjainen jako olisi hillinnyt tehokkaasti sekä kulutusräjähdystä että väestönkasvua.

Nyt, kaksikymmentäkaksi vuotta myöhemmin, ilmastoneuvottelut ovat edelleen jumissa, koska teollisuusmaat eivät vieläkään ole hyväksyneet periaatetta, jonka mukaan kasvihuonekaasujen päästöoikeudet pitäisi jakaa suhteessa väkilukuun.

Etelän maat eivät näet halua puhua mistään muusta periaatteesta. Esimerkiksi Intia sanoo vain, että sen henkeä kohti lasketut päästöt eivät tule koskaan ylittämään teollisuusmaiden henkeä kohti laskettuja päästöjä.

Kiina ilmoitti äskettäin, että se pyrkii vähentämään taloutensa hiili-intensiteettiä vähintään 40 prosentilla vuoteen 2020 mennessä, eli tuottamaan kunkin bruttokansantuoteyksikkönsä 40 prosenttia pienemmällä määrällä fossiilisia polttoaineita.

Tämä kuulostaa todella hyvältä ja on ilman muuta askel oikeaan suuntaan. Pitää kuitenkin muistaa, että silloin kun talous kasvaa 11 prosenttia vuodessa, tuotanto kaksinkertaistuu alle kuudessa ja puolessa vuodessa. Toisin sanoen jos Kiinan talouskasvu jatkuu nykyiseen malliin, sen päästövähennystavoite tarkoittaisi toteutuessaan, että Kiinan päästöt ainoastaan vähän yli kaksinkertaistuisivat vuoteen 2020 mennessä.

Eli tietyllä tavalla voisi sanoa, että Ympäristö ja kehitys ry:n kaksikymmentäkaksi vuotta sitten esittämä ennuste on toteutunut, jopa hyvin tarkasti.

Mutta toisesta näkökulmasta katsottuna koko asetelma on jo pahasti vanhentunut.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana Jäämeren kelluvat ahtojäät ovat menettäneet suurimman osan tilavuudestaan ja Länsi-Siperian valtavat ikirouta-alueet ovat alkaneet sulaa. Lisäksi Grönlanti, Länsi-Antarktis ja ilmeisesti nyt jopa valtava Itä-Antarktiksen mannerjäätikkö ovat alkaneet menettää jäätä nopeasti kasvavalla vauhdilla. Merenpinta nousee edelleen suhteellisen hitaasti, todennäköisesti neljä tai viisi milliä vuodessa, mikä tarkoittaisi neljääkymmentä tai viittäkymmentä senttiä sadassa vuodessa. Mutta tämä vauhti on viisikymmentä kertaa enemmän kuin sata vuotta sitten. Lisäksi mannerjäätiköiden sulamisvauhti näyttäisi tällä hetkellä satelliittimittauksien perusteella kolminkertaistuvan muutaman vuoden välein.

Kaiken tämän perusteella hiilipäästöjen tuntuva vähentäminen vuoteen 2050 mennessä ei enää tunnu riittävältä tavoitteelta. Ilmakehässä on selvästi jo nyt liikaa hiilidioksidia ja muita ilmastoa lämmittäviä kasvihuonekaasuja. Nykyisessä tilanteessa me emme saisi enää lähteä siitä, että jatkamme kylmäverisesti ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvattamista vielä neljäkymmentä vuotta. Tämä tarkoittaisi jo aikamoista riskinottoa, hyvin isoilla panoksilla. Meidän pitäisi päinvastoin laskea ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta poistamalla osa ilmaan jo laskemastamme hiilestä.

Ilmakehässä on nyt hiilidioksidia noin 380 miljoonasosaa. Maailman ehkä tunnetuin ilmastotutkija, NASA:n James Hansen, sanoi tämän ääneen jo lokakuussa 2008. Hansenin mukaan meidän pitäisi palauttaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus takaisin 350 miljoonasosaan, mikäli haluamme välttyä mekittävältä merenpinnan nousulta. Viime kesänä muun muassa hallitustenvälisen ilmastopaneelin eli IPCC:n intialainen puheenjohtaja, Rajendra Pachauri, myönsi että Hansen on todennäköisesti oikeassa.

Koska kaikkien pitäisi nyt poistaa ilmakehästä vähintäänkin omia päästöjään vastaava määrä hiilidioksidia, puhe päästö-oikeuksien jakamisesta ei käytännössä enää ole yhtä oleellinen kuin vielä vähän aikaa sitten.

Mutta luonnontieteelliset tilannearvioiden muutokset heijastuvat politiikkaan vasta pitkällä viiveellä.

Eivätkö puheet ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vähentämisestä ole nykyisessä tilanteessa täysin epärealistisia? Kööpenhaminan ilmastokokous floppaa lähes varmasti, ja on hyvin todennäköistä, että myös seuraavat ilmastokokoukset epäonnistuvat yhtä pahasti.

Kansainvälisillä ilmastosopimusneuvotteluilla on ilman muuta oma merkityksensä, mutta voi olla, ettei niiden etenemistä voi nopeuttaa kovin paljon. Poliittisten prosessien täytyy ehkä vain edetä omaa, hidasta tahtiaan. Poliitikkojen ymmärryksen ja tietoisuuden muutokset eivät valitettavasti ole yhtä nopeita kuin mannerjäätikköjen liikkeet.

Meidän ei kuitenkaan kannattaisi jäädä polkemaan paikoillamme ja pyörittelemään peukaloitamme. Olemme jo nyt odottaneet liian pitkään Suurta Läpimurtoa Kansainvälisissä Ilmastosopimusneuvotteluissa.

On aivan varma, että Kiina, Intia, Indonesia ja muut Etelän jättiläiset heräävät ongelmaan jossakin vaiheessa, viimeistään silloin kun vesi nousee niiden suurkaupunkien kaduille, kun öinen kuumuus uhkaa steriloida niiden riisisadot ja kun kassava lakkaa tuottamasta juuria ilmakehän kasvaneen hiilidioksidipitoisuuden seurauksena.

Mutta tätä ennen on muutamia asioita, jotka meidän pitäisi tehdä, hyvin nopeasti ja aikaa tuhlaamatta.

Hiilidioksidipäästöjen näkökulmasta tärkein yksittäinen asia on neuvotella Indonesian kanssa sopimus, joka järkevöittää indonesialaista maankäyttöä ja pysäyttää Indonesian suunnattomien turvemassiivien palamisen.

Usein siteeratun arvion mukaan Indonesian turvemailta saattaisi seuraavien 30 tai 50 vuoden kuluessa vapautua ilmaan jopa 50 miljardia tonnia hiiltä. Tämä luku on todennäköisesti erittäin paha aliarvio. Esimerkiksi Etelä-Sumatran Merang Kepayang-suosademetsän turvekuvun arvioitiin vielä äskettäin sisältävän vain 100 miljoonaa tai korkeintaan 200 miljoonaa tonnia hiiltä. Tarkat tutkimukset kuitenkin nostivat määrän 600 miljoonaan tonniin. Vastaavasti arviot Kamparin niemimaan turvamassiivin sisältämän hiilen määrästä ovat kasvaneet lyhyessä ajassa 4,5 miljardista 11,8 miljardiin tonniin, eli noin kolminkertaisiksi.

Jos ilmastoneuvotteluissa saavutetaan pian suuri läpimurto ja kaikki maat pitävät kiinni lupauksistaan, kaikkien näiden ponnistusten avulla voitaisiin ehkä vähentää ilmakehään lähivuosikymmeninä pääsevän hiilen määrää 100 miljardilla tonnilla. Mutta jos Indonesian kanssa ei saada aikaan ratkaisua järkevämmästä maankäytöstä, sen turvemassiivit saattavat samaan aikaan vapauttaa ilmakehään enemmän kuin tuon saman 100 miljardia tonnia hiiltä. Eli kaikista uhrauksista, ponnistuksista ja läpimurroista huolimatta päätyisimme käytännössä nollatulokseen.

Euroopan Unionin, Yhdysvaltain ja muiden rikkaiden maiden pitäisi siis maksaa Indonesialle siitä, että se palauttaa ainakin paksuturpeisimmat suosademetsänsä takaisin luonnontilaan. Tällöin ne alkaisivat taas sitoa hiiltä, sen sijaan että ne vapauttaisivat sitä ilmakehään. Paikalliset ihmiset voisivat edelleen vapaasti hakata metsistä puutavaraa ja käyttää metsiä kalastukseen ja metsästykseen, kunhan puuta ei kuljeteta pois soille kaivettuja kanavia pitkin. Kanavat ovat ongelma, koska ne kuivattavat turvekerrosta niin tehokkaasti, että se alkaa palaa tai ainakin hapettua ja vapautuu hiilidioksidina ilmaan.

Indonesialle ei missään tapauksessa saisi maksaa korvausta niistä hiilitonneista, jotka turvemassiiveissa jo on, ja jotka Indonesia armollisesti suostuisi olemaan polttamatta hiilenä ilmaan. Tämä olisi pöyristyttävä menettelytapa ja johtaisi kansainvälistä ilmastoapua koskevat neuvottelut pahasti sivuraiteille jo alkumetreillä. Mutta Indonesian pitäisi saada käypä korvaus jokaisesta uudesta hiilitonnista, jonka sen suosademetsät jatkossa poistavat ilmakehästä.

Tästä tulisi teollisuusmaiden veronmaksajille muutaman miljardin euron suuruinen vuotuinen lasku, eli joitakin euroja henkeä kohti vuodessa. Mutta tällainen järjestely hoitaisi tavallaan jo noin puolet koko hiilidioksidiongelmasta kuntoon.

Lisäksi EU-maiden pitäisi käynnistää suuri, uudentyyppisiin jätevedenpuhdistamoihin liittyvä ohjelma. Kymmenillä maailman mailla ei käytännössä vielä ole minkäänlaisia jätevedenpuhdistamoja. Näihin maihin kannattaisi rakentaa yksisoluista levää merivedessä kasvattavia altaita, jotka käyttäisivät kaupunkien jätevesiä levien lannoitteina. Tällaiset järjestelmät olisivat halvempia kuin nykyiset jätevesien puhdistuslaitokset. Ne kuluttaisivat vähemmän energiaa ja puhdistaisivat jätevedet paremmin. Ennen kaikkea ne voisivat joko tuottaa paljon energiaa tai poistaa joka vuosi ilmakehästä miljardeja tonneja hiiltä. Yksisoluisista levistä on mahdollista tuottaa biodieseliä, biokaasua tai kivihiiltä korvaavia puristeita, tai vaihtoehtoisesti leväkakut ja niiden sisältämä hiili olisi mahdollista varastoida merivedestä saostuvaan suolaan.

Tämäntyyppinen jätevesien puhdistus olisi sekin yksi tärkeä osavastaus hiilidioksidiongelmaan, eikä se kasvattaisi kustannuksia vaan hyvin todennäköisesti säästäisi meille paljon rahaa.

Kolmanneksi meidän pitäisi puuttua lentokoneiden valmistajien ja lentoyhtiöiden tulevaisuuden visioihin. Lentoliikenteen tuottama hiilidioksidi lämmittää ilmastoa hiukan, mutta suihkukoneiden tiivistymisjuovat ovat ainakin kymmenen kertaa isompi ongelma.

Lentokoneiden valmistajat haaveilevat edelleen paljon nykyistä korkeammalla lentävistä koneista. Tällöin hiilidioksidipäästöt pienenisivät hiukan, mutta tiivistymisjuovien lämmittävä vaikutus ja samalla myös lentoliikenteen kokonaisvaikutus ilmaston lämpenemiseen kasvaisi viisi tai kuusi kertaa nykyistä suuremmaksi.

Meidän pitäisi vaatia, että lentokoneiden valmistajat ryhtyisivät päinvastoin suunnittelemaan ja valmistamaan pitkän matkan potkurikoneita. Ne olisivat hiukan suihkukoneita hitaampia, mutta ne eivät tuota tiivistymisjuovia ja niiden hiilipäästöt ovat puolet pienemmät.

Jos saamme Airbusin ja Boeingin vakuuttumaan tästä, yhden mannertenvälisen lennon ilmastoa lämmittävä vaikutus ei kasva viisi tai kuusi kertaa nykyistä suuremmaksi vaan pienenee 90 tai 95 prosentilla.

Eli jos me pystyisimme, parempia aikoja odotellessamme, toteuttamaan edes nämä kolme toimenpidettä, olisimme jo käytännössä eliminoineet suurimman osan koko ilmasto-ongelmasta. Vaikka hallitustenväliset neuvottelut eivät muuten samaan aikaan etenisi minnekään.

Risto Isomäki

Ajankohtainen Ykkönen 1.12.2009 YLE Radio 1

Ruoka loppuu

Mitä me olemme valmiita tekemään sille asialle? No, me haluamme tappaa ylimääräiset ihmiset. Tosiasia on kuitenkin sellainen, että jo nyt maailmassa tuotetaan ruokaa niin paljon, että sitä riittäisi yllin kyllin kaikille maapallon asukkaille. Kunhan vain se ruoka jaettaisi tasapuolisemmin, huolenhäivää ei olisi.
Mutta, sehän tarkoittaisi sitä, että me joutuisimme luopumaan yltäkylläisyydestämme, eikä sellainen käy päinsä. Joten, siksi on parempi, että listitään ne ylimääräiset ihmiset. Ne ihmiset, joilla ei ole ruokaa.

Tämä liikakansoitus ja ihmisten tappaminen liittyy nimenomaan ”ihmisiin”.
Aina kun puhumme ”ihmisistä”, puhumme muista kuin miestä itsestämme.
Ihmiset, väki, väestö – ne ovat kaikki jotakin muita. Ne eivät ole minä tai sinä tai meidän lapsemme tai vaimomme tai miehemme tai isämme tai äitimme.

Geeniteknologian avulla saadaan tuotettua terveellisempää ja paremmin kasvavaa ruokaa. Siltikin geenimanipulointia vastustetaan.
Miksi ihmeessä?

No, eihän geenimanipulaatiota mielestämme tarvita. Riittää, kun ne nälkäänäkevät, liiallisuuksiin saakka lisääntyvät köyhät tapetaan pois. Sen jälkeen me länsimaalaiset läskit voimme hyvällä omallatunnolla jatkaa ruualla porsasteluamme.

Missä kommunismi kukkii?

Slavoj Žižekin, slovenialaisen filosofin ja kulttuurikriitikon, Helsingin
yliopistolla Porthania luentosalissa pitämänsä luento veti maanantaina
marraskuun viimeisenä päivänä enemmän porukkaan kuin suomalainen
mielenosoitus vuosikausiin. Tupaten täynnä oleva iso luentosali kuunteli kolme
tuntia poliittista tähtiluennoitsijaa, joka osaa hauskuuttaa kärjistämällä
ja eksyttämällä. Lontoossa pidettyyn kommunismi-seminaariin olivat liput
niin kalliit, että vain kauniilla ja rohkeilla oli niihin varaa. Žižekin
mukaan kommunistin ei tarvitse kurjistella, vaan tietää oma arvonsa niin,
että osaa elämän kulttuurista myös nauttia. ”Kaikki tuntemani marxilaiset
ovat hulluna rahan perään. He eivät liikuta persettäkään ilman muutamaa
tuhatta dollaria", sanoo Žižek.

Žižekillä, joka on siis kommunisti, on halu tuoda politiikan ja
ideologiset vastakkainasettelut takaisin tähän post-poliittisen hallinnan
ja toisaalta populismin aikaan. ”On paljon helpompaa kuvitella ekologinen
katastrofi tai maapalloon osuva meteori ja koko ihmiskunnan tuhoutuminen
kuin kuvitella vaihtoehtoa kapitalismille”, kirjoittaa Slavoj Žižek. Hän
näkee internetin kuitenkin alueena, jossa kommunismi kukkii. Marxilaiset
teoriat etsivät yhä päivitystä. Bill Gatesin, maailman rikkaimman miehen,
jota Žižek nimittää liberaaliksi kommunistiksi, rikkaus ei perustu
lisäarvon riistämiseen työntekijöiltä vaan vuokraamisen ideologiaan.

Kulttuuriteorian Elviksen Suomen vierailun innoittamana pohdimme, miksi
kapitalismille, joka varioituu liberaalin demokraattisen ja
autoritaarisen kapitalismin muotoihin ei löydy vaihtoehtoa? Mitä voimme
kohtalolleme, jota määrittää liberaaliin kapitalismiin kuuluvat
vastakkainasettelut ja ristiriidat?

Kainuun aatelisen seurassa etsivät tietä kollektiivisuuteen Voima-lehden
päätoimittaja Kimmo Jylhämö, joka on yhdessä Hanna Kuuselan kanssa
toimittanut kirjan Zizekin ajattelusta Poltiikkaa, Idiootti,
Vapaasana.netin päätoimittaja Sampo Syreeni sekä tutkijatohtori Pilvi Torsti.

Apparition – Ilmestys

Debussyn nuoruuden tuotantoon kuuluva laulu Apparition kuvaa ensi-ihastuksen kiihkeitä tunnelmia. Stephane Mallarmen runo on rönsyilevän arvoituksellinen. Se kuvaa sumuista näkyä Lontoon kadulla, kun kaunis nainen häipyy usvien ulottumattomiin.

Asiantuntijat oopperalaulaja Anu Komsi ja kapellimestari Sakari Oramo ovat tutustuneet lauluun nuoruuden huumassa, eikä se jätä heitä rauhaan. Oramo kertoo edelleen hiovansa tekemäänsä orkesterisovitusta, joka tässä kuullaan hänen johtamanaan ja Anu Komsin sekä Birminghamin Sinfoniaorkesterin esittämänä.

Keskiviikkona 2.12.2009 klo 13.25. ja uusinta torstaina 3.12. klo 17.20. Ohjelman voi kuunnella oikealla näkyvästä radiosoittimesta. Toimittajana Paula Nurmentaus.

Kööpenhaminan hyvikset ja pahikset

Kööpenhaminan valtaisa ilmastokokous alkaa viikon päästä. Odotukset ovat suuret, mutta miten tiukasti päätöksiä ohjaa yhä maailman perinteinen jako pohjoisen rikkaisiin teollistuneisiin ja etelän köyhiin kehittyviin maihin. Vai onko blokeillakaan enää merkitystä, jos päätökset tekevät suurvallat Kiina ja USA?

Entä mitä ilmastonmuutos merkitsee meille suomalaisille ja mitä sen pysäyttäminen meiltä vaatii?

Studiossa ovat keskustelemassa hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija, vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen ja ympäristömuutoksen professori Atte Korhola.

Viikon kolumnistina on tietokirjailija Risto Isomäki.

Ajankohtainen Ykkönen
YLE Radio 1 tiistaina 1.12.2009 klo 12.15 - 13.00, toinen lähetys klo 17.20. Lähetyksen jälkeen netissä.

Julkinen on tehotonta

Yksityinen toimii - valtion ja kuntien touhu ei.
Tämä ikiaikainen väite on noussut syksyn aikana uusiin korkeuksiin pitkien rokotusjonojen takia.
Julkinen palvelu ei pelaa, joutuvat työntekijät aina vaan kuulemaan.
Onko tasa-arvoa tarjoileva yhteiskunta kärsinyt lopullisen tappion yksityisiä bisnespalveluja vastaan.
Mitä mieltä Sinä olet?
Peistä taittavat järjestötoimitsija Petteri Oksa Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta ja toimittaja Jukka Arvassalo
Ennakkoluuloja YLE Radio 1:ssä torstaina 3.12. klo 13.40. Toinen lähetys perjantaina 4.12. klo 18.00.