YLE

 

YLE A-Ö

YLE24 Sää
Ohjelmaopas Yle etusivu
Etusivulle

Atlas aihearkisto

TV1 Atlas 9.3.2006 klo 21.30

  • Talibanit tiukentavat otteitaan Afganistanissa. Atlas näyttää rajun raportin, jossa taliban-taistelijat polttavat kouluja ja riehuvat aseiden kanssa. Saadaanko ääriliikettä koskaan kitkettyä?
  • Ihmiskohtaloita tuhoutuneen WTC:n jäljiltä. Kirjeenvaihtaja Olli-Pekka Sulasma tapasi New Yorkissa maahanmuuttajia, jotka työskentelivät huippuravintolassa WTC:ssa. Mitä tapahtui kun työpaikat katosivat eikä turvaverkkoa ollut?
  • Reilun kaupan banaanit haastavat ylikansallisten yhtiöiden hedelmät. Atlaksessa raportit Costa Ricasta ja kotimaasta.

Afganistanin heiveröinen rauha

Afganistanissa entiset vallanpitäjät, ääri-islamilaiset talibanit yrittävät taas tarrata vallan syrjästä kiinni. Yhdysvallat syöksi taliban-liikkeen vallasta heti terrorismin vastaisen sodan alussa, mutta koko liikettä ei saatu kitketyksi. Atlas näytti brittiläisen Channel Four tv-kanavan reportaasin, jossa sen kuvausryhmä joutuu taliban-joukkion piirittämäksi eteläisessä Afganistanissa.

Helmandin maakunnassa ulkomaiset miehitysjoukot hallitsevat vain omia tukikohtiaan. Pääkaupungissa Lashkar Gahissa aseistetut afgaanipoliisit partioivat päivällä, mutta hämärän laskeutuessa ja maaseudulla valtaa pitävät uudelleen asemiaan vahvistaneet talibanit. Keskeisillä kulkureiteillä olevan Helmand-joen ja koko samannimisen maakunnan herruudesta on taisteltu vuosisatoja ja taistellaan tänäkin päivänä. Yksi talibanien taktiikka on polttaa kouluja, etteivät lapset pääse opiskelemaan länsimaista hapatusta. Helmandin maakunnassa on poltettu 16 koulua ja koko maassa 165. Myös opettajia on tapettu. Juuri tällaisen koulun polton yhteydessä kuvausryhmä törmää talibaneihin. Talibanit ovat sytyttäneet koulun tuleen ja uhkaavat nyt ampua kuvausryhmän. Tuottaja yrittää selvittää tilannetta, mutta talibanit eivät anna periksi. He ovat raivoissaan, kun heidät on yllätetty itse teossa. He tuomitsevat amerikkalaisten ja brittien tulon Afganistaniin: ”Koraani sanoo meille, ketkä ovat ystäviämme. Amerikkalaisetko? Amerikkalaisia emme tänne halua. Emme halua tänne amerikkalaisia emmekä ketään muutakaan. Pidämme itse huolen omasta maastamme. Alas Amerikka! Sammuta se kamera! Lopeta kuvaaminen!”, ase kädessä riehuva talibani huutaa. Yhtäkkiä, varoittamatta, paikalle hyökkää afgaanipoliisien partio. TV-ryhmän jäsenet ryntäävät turvaan palavan koulun taakse. Kun poliisi saapuu paikalle, he yrittävät huutaa poliiseille: "Älkää lyökö meitä, emme ole talibaneja!" Mutta hakkaaminen jatkuu, ja tuottajalta menee poikki monta kylkiluuta. Vakuuttelut eivät näytä tehoavan poliisiin. Poliisit hakkaavat myös yhtä kiinni saatua talibania, kuvassa näkyy kuinka kiväärin perä iskeytyy mieheen kerta toisensa perään. Lopulta esimiehen käskystä hakkaaminen loppuu.

Tapahtuma kertoo paljon Afganistanin tilanteesta: länsimaiden kouluttamat afgaanipoliisit käyvät kyselemättä jokaisen kimppuun, jonka sattuvat saamaan kiinni. Kaikki paikalla olleet talibanit ovat afgaaneja, eivätkä pakistanilaisia tai muita ulkomaalaisia, joita niin usein syytetään koulujen polttamisesta. Vallassa ollessaan talibanit kielsivät tyttöjen koulutuksen. Niinpä he pitävät nyt kouluja osana länsimaista miehitystä ja haluavat tuhota ne. Pääkaupungin Kabulin ulkopuolella Afganistan on edellleen hallitsematon maa, jossa talibanit pelottelevat kansaa ammuskelulla ja tuhopoltoilla.


Selviämistarinoita tuhotuista kaksoistorneista

Syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskut saivat Yhdysvallat lähtemään sotaretkelle ensin juuri Afganistaniin ja sitten Irakiin. Samaan aikaan tuhannet iskuista selvinneet New Yorkin asukkaat ovat rakentaneet elämäänsä uudelleen. Harvemmin kuultuja ovat kaksoistorneissa työskennelleiden maahanmuuttajien tarinat. Kun työpaikat katosivat ei vierastyöläisillä ollut samanlaista tukiverkkoa kuin monilla paikallisilla. Kirjeenvaihtajamme Olli-Pekka Sulasma tapasi pohjoistornin huipulla olleen ravintolan työntekijöitä. Ravintola Windows on the World tarjosi niin ruumiinravintoa kuin silmänkin ruokaa suurkaupungin kattojen yllä. Mutta sitten tuli syyskuun 11. 2001. Filippiineiltä kotoisin oleva baarimestari Silverio Moog muistaa päivän kuin eilisen: ” Olin vienyt lapseni kouluun.
Paluumatkalla kuulin radiosta, että pienkone oli törmännyt rakennukseen. Ajattelin, että kyse oli pienestä onnettomuudesta.” Haitilainen keittiömestari Jean Pierre kertoo, että hänen piti sinä päivänä olla aamuvuoron apulaiskeittiömestari:” En ollut kuitenkaan töissä, sillä meneillään oli remontti ja silloin asennettiin lattioita.
Minun ei tarvinnut olla paikalla, koska saatoin tulla vasta 10.30 jälkeen tekemään alkuvalmisteluja. Sen vuoksi olen täällä tänään, mutta kaikki alaiseni ja toimistoväki menivät töihin ajallaan, levätkööt he rauhassa.” Ravintolan työntekijöistä kuoli kaikkiaan 73.

Windows on the Worldin hengissä selvinneistä työntekijöistä 300 joutui terrori-iskujen jälkeen työttömäksi, mutta he eivät olleet yksin vaikeuksiensa kanssa. Iskut lamaannuttivat New Yorkin ravintolaelämän ja tuhannet jäivät työttömiksi, vasta nyt on tilanne palautumassa ennalleen. Windows on the Worldin eloonjääneet työntekijät löysivät poikkeuksellisen keinon selviytyä. He ovat perustaneet Manhattanille uuden ravintolan nimeltä Colors. Mukana on yli viisikymmentä Windows on the Worldin työntekijää ja he kaikki - apukokista baarimestariin - omistavat nyt osuuden osuuskuntaperiaatteella toimivasta ravintolasta. Colorsin työntekijät antavat kasvot nyt niille terrori-iskujen uhreille, joita julkisuuden valokeila harvoin tavoittaa. Windows on the World oli nimensä mukaisesti ikkuna maailmaan myös siten, että työntekijät tulivat 30 eri maasta. Tämä kuvaa ravintola-alaa laajemminkin. Kulissien takana ahertava henkilöstö on usein Afrikasta, Latinalaisesta Amerikasta, Karibialta ja Kaakkois-Aasiasta. Monilla ei edes ole työlupaa ja he ovat työnantajien armoilla. Sitä todistaa myös Jean Pierren kokemukset: Haluan, että ravintola-alalla ihmisten kohtelu paranee. Mustana tiedän, mistä puhun. Olen käynyt paljon haastatteluissa enkä ole saanut paikkoja, vaikka olen ollut parempi kuin monet muut. Monissa työpaikoissa minulle on maksettu liian vähän tai minua huonompitaitoiset ovat saaneet parempaa palkkaa. Yritämme korjata tämän täällä.” Ravintola ei halua, että sen asiakkaita kuvataan, mutta siitä on tullut huippusuosittu ensimmäisen viikkojen aikana. Menyystä löytyy vuorotellen ruokalajeja, joiden reseptit ovat peräisin kaikkien työntekijöiden kotimaista. Tavoitteena on ostaa italialainen hankkeen rahoittaja pois, jolloin koko ravintola olisi työntekijöiden omistama. Lopulta osan tätä selviytymistarinaa on oltava myös sen, että näillä ihmisillä on nyt tulevaisuus, ei vain tragedian yhteen sitoma menneisyys.

Reilut banaanit valloittavat maailmaa

Atlas näytti kaksi raportti reiluista banaaneista, joita on nyt myyty Suomessa viiden vuoden ajan. Ensimmäinen raportti oli Costa Ricasta Coopetrabasurin osuustoimintatilalta. Toimittaja Risto Vuorinen haastatteli työntekijöitä niin reilun kaupan hyvistä kuin huonoistakin puolista. Yhteysjohtaja kertoo, että tila oli ennen hedelmäjätti Chiquitan omistama: ”Muutos Chiquitasta kohti yhteistyötä AgroFairin ja reilun kaupan kanssa on ollut hyvin suuri. Nyt työskentelemme omaan pussiimme. Meillä on lisäksi lomapäiviä ja muita etuisuuksia. Tämä on reilun kaupan ansiota. Osuuskuntamme on kehittynyt koko ajan, ja toiminta on vakautunut.” Toisaalta reilun kaupan säännöt ovat tarkat ja yritys joutuu maksamaan sertifioinnista kalliin hinnan. Myös laatuvaatimukset voivat osoittautua ongelmallisiksi sillä niihin ei aina pystytä vastaamaan. Lisätarkistukset koituvat aivan liian kalliiksi, ja kielteistä päätöstä ei ole varaa alkaa tutkia.

Nyt reilun kaupan apajille pyrkii myös Chiquita. Se on jo hankkinut koetiloja, joille se hakee reilun kaupan laatuluokitusta. Muun muassa sitä, miten reilun kaupan väki Chiquitan suunnitelmiin suhtautuu, kysyi Atlaksen Jyrki Saarikoski omassa raportissaan. Reilun kaupan yhdistyksen Tuulia Syvänen vakuuttaa, että yritys on vain tervetullut, tietäähän se parempia oloja yhä useammalle viljelijälle. Saarikosken raportissa haastateltiin myös suomeen hedelmät välittävän hollantilaisfirman AgroFarin johtajaa. Firma omistavat kansalaisjärjestöt ja Latinalaisen Amerikan tuottajat puoliksi. Toimitusjohtaja Jaroen Kroezenillä on suuria suunnitelmia:” Pyrimme markkinajohtajaksi. Olisi hyvä, jos reilun kaupan banaanit olisivat markkinoiden suurin. Meillä on hyviä esimerkkejä siitä, että se on mahdollista. Se on toteutettavissa oleva unelma, kuten Sveitsissä on nähty. Siellä reilun kaupan osuus on puolet banaanimarkkinoista.”Suomessa työsarkaa vielä riittää, sillä vasta alle joka kymmenes myyty banaani on reilun kaupan tuote.


Sivun yläreunaan