YLE

 

YLE A-Ö

YLE24 Sää
Ohjelmaopas Yle etusivu
Etusivulle

Atlas aihearkisto

TV1 Atlas 23.3.2006 klo 21.30

  • Uhkaako Irakia sisällissota? Toimittaja Tapani Hannikainen kertoo tilanteesta Basrassa.
  • Miksi Iran on Yhdysvaltain mustalla listalla?
  • Israelin venäläisväestön ääni painaa tulevissa vaaleissa.
  • Valko-Venäjän Aljeksandr Lukashenka pönkittää valtaansa tuetun talouden avulla.

BASRASSA RAUHALLISTA,
BAGDADISSA ISKUJA

Irakin sodan alusta on nyt kulunut kolme vuotta. Basrassa oleva toimittaja Tapani Hannikainen raportoi tilanteesta eteläisessä Irakissa, jossa on ollut viime aikoina verrattain rauhallista. Bagdadin yhteenotoista huolimatta Basrassa ei uskota Irakin ajautuvan sisällissotaan. Toimittajien ja muiden ulkomaalaisten oleskelu on kuitenkin riskialtista, ja Yleisradion kuvausryhmänkin suojana on ollut vahvasti aseistettu poliisivartio.

Atlaksen Katri Makkosen kokoaman katsauksen mukaan iskut maassa kiihtyvät, eikä amerikkalaisilla ole tietoa ulospääsystä. 26 miljoonan irakilaisen joukossa kulkee yhä 130 tuhatta amerikkalaissotilasta. Yhä enemmän tapahtuu myös iskuja sunnien ja shiiojen välillä. Abu Graibin perintöä jatkava viikon uutinen tulee Hadithasta - pahimman sunnivastarinnan alueelta. Sen kertoi ensimmäisenä amerikkalainen Time-lehti. Marraskuussa amerikkalaiset kertoivat 15 sivullisen kuolleen tienvarsipommin räjähdyksessä, mutta nyt väitetään, että irakilaiset kuolivat amerikkalaisten silmittömässä ammuskelussa.

ONKO IRAN SEURAAVA?

Toimittaja Mika Mäkeläisen haastattelussa yhdysvaltalainen, Iraniin erikoistunut tutkija Michael Rubin teki selkoa Iranin politiikasta Washingtonin näkökulmasta. Hänen mukaansa Yhdysvaltoja ja Eurooppaa huolettavat Iranin johtajien puheet, joissa uhataan ydinaseiden käytöllä. Kansainvälisen atomienergiajärjestön mukaan ydinaseohjelma paljastuisi, jos Iranista löytyisi osia aseista. Yhdysvalloissa monen mielestä siinä vaiheessa olisi jo liian myöhäistä, sanoi Rubin.

Rubin arvioi myös sotilaallisten toimien mahdollisuutta. Hän sanoi että Yhdysvallat haluaa diplomatian onnistuvan, mutta onnistuakseen sen tulee olla uskottavaa. Jos Iran arvioi pääsevänsä kuin koira veräjästä, pelkkä diplomatia ei riittäne.

Sotatoimiin turvautuminen olisi vihonviimeinen keino, sanoi Rubin: - Tiedostamme siihen liittyvät ongelmat. Mutta jos ainoa vaihtoehto on ydinaseistettu Iranin islamilainen tasavalta, aiomme kuitenkin turvautua sotatoimiin.

NEUVOSTOJEN MAASTA
LUVATTUUN MAAHAN

Israelissa ensi tiistaina pidettävissä vaaleissa monen äänestäjän äidinkieli on venäjä - muuttoliike entisestä Neuvostoliitosta toi luvattuun maahan miljoonaisen vähemmistön. Toimittaja Leena Reikko raportoi Atlaksessa tuon suuren kansanosan sopeutumisesta.

Raportissa haastataltu, Ukrainasta lähtenyt Holodin perhe vakuutti olevansa tyytyväinen elämään Israelissa. Kahvilassa työskentelevä Ljuba Holod sanoi, ettei ole hetkeäkään kaivannut Ukrainaan: - Tietenkin olisin halunnut saada koulutustani vastaavaa työtä, mutta se ei ole ollut mahdollista.

Myös perheen isä Vitali Holod arveli, että lasten elämä on parempaa Israelissa kuin Ukrainassa: - Poikani Max on palvellut armeijassa, ylennyt upseeriksi ja ollut vaativissa paikoissa.

Armeijauran jälkeen Max Holod on työssä venäjänkielisellä televisioasemalla. Hänkin on varma, ettei olisi Ukrainassa saanut vastaavaa työmahdollisuutta, sillä nuorison tulevaisuus ei ole kovin valoisa siellä.

Bar-Ilanin yliopiston tutkija Ze'ev Khanin sanoi, että monet nuoret venäjänkieliset ovat kaikin tavoin israelilaisia, mutta puhuvat silti "lasikattoilmiöstä": Toisaalta kaikki on avointa ja näkyvissä, mutta silti kaikkialle ei pääse.

KANSA LUOTTAA
LUKASHENKAAN

Valkovenäjällä on Aljeksandr Lukashenka taannut itselleen kansan tuen neuvostotyyliin. Virallisen ilmoituksen mukaan yli 82 prosenttia äänestäjistä kannatti häntä kolmannelle kaudelle. Kirjeenvaihtaja Vesa Kekäle kertoi tunnelmista Valko-Venäjän maaseudulla. Senitsan kylässä eläkeläispariskunta vakuutti eläkkeen riittävän hyvin. Neuvostoaika oli hyvää, mutta nykyinen vielä parempaa aikaa: Lukašenko on kunnon mies, hän on nostanut maan jaloilleen, ylisti Olga Verbitski.

Myös kylänraitilla arveltiin että asiat ovat mallillaan: - On parempi elää Valko-Venäjällä kuin Venäjällä. Meillä on rauhallista, Venäjällä on rikollisuutta ja murhia.

Raportin mukaan Valko-Venäjä on lisännyt Venäjältä tulevan bensiinin myyntiä ulkomaille, ja vientitulot ovat lisääntyneet kaksi miljardia dollaria vuodessa. Taloudellista vapautta ei kuitenkaan ole, vaan hallitseva eliitti valvoo ja käyttää hyödykseen taloutta.

Opiskelijoiden protestikokous jatkuu Minskissä, ja ensi lauantaiksi oppositio on kutsunut koolle jälleen suurmielenosoituksen. Valko-Venäjän epävakaa tilanne näyttää siis yhä jatkuvan.


Sivun yläreunaan