Atlas aihearkisto
TV1 Atlas 11.5.2006 klo 21.30
- Koittaako Darfuriin vihdoin rauha? Studiovieraana EU:n erityisedustaja Pekka Haavisto.
- Sadutuksen taika - suomalainen satuterapia auttaa Etiopian lapsia selviytymään.
- Kurssitus antaa Mosambikin AIDS-orvoille toivoa paremmasta.
SOPIMUS TUO
TOIVOA DARFURIIN
Atlaksessa arvioitiin Darfurin rauhansopimuksen merkitystä. Studiovieraana oli EU:n erityislähettiläänä sopimukseen tekoon osallistunut Pekka Haavisto.
Toimittaja Jukka Nivan kokoamassa katsauksessa muistutettiin, että vaikka rauhansopimus allekirjoitettiin Sudanin pääkaupungissa suosionosoitusten säestämänä, niin Darfurin leireillä tieto sopimuksesta aiheutti myös huolta. Pakolaiset pelkäävät väkivallan jatkuvan, sillä kaksi kapinallisryhmää jättäytyi pois kapinallisryhmää.
Levottomalla pakolaisleirillä mellakan syttyessä vieraillut YK:n ruoka-apuohjelman johtaja Jan Egeland pitää rauhansopimusta tärkeänä: - Abujan rauhansopimus antaa toiveita tilanteen muuttumisesta. Toivomme ja uskomme, että kaikki kapinallisliikkeet suostuvat siihen ja voimme pitkän ja vaikean tien kohti rauhaa. Mutta lisärahoitusta tarvitaan, siellä ruokaa ei riitä jaettavaksi kaikille.
Yhdysvallat lupasi kuljettaa alueelle ylimääräistä ruoka-apua. Ruokasäkeistä on leireillä tapeltu, sillä niitä ei riitä kaikille. Presidentti George Bush voimisti hiljattain sanankäyttöön ottaessaan kantaa Darfurin tapahtumiin: - Naisia raiskataan, lapsia piestään hengiltä ja koteja ja maatiloja poltetaan.
- 200 000 ihmistä on kuollut yhteenotoissa ja nälänhädän ja sairauksien vuoksi. Yli kaksi miljoona on joutunut asumaan pakolaisleireille. He eivät voi enää viljellä maata. Kutsun Darfurin väkivaltaisuuksia kansanmurhaksi, sanoi Bush. - Muut sanat eivät riitä ilmaisemaan murhenäytelmän laajuutta.
MOSAMBIKIN AIDS-ORVOT
AMMATTIKURSSILLA
Toimittaja Tiina Torikka ja kuvaaja Rinna Härkönen olivat koonneet Atlakseen katsauksen mosambikilaisten AIDS-orpojen kouluttamisesta. Laolanen slummissa, korkean muurin kätkemässä vihreässä keitaassa nuoret kuoputtavat itselleen tulevaisuutta puutarhurina.
Nuoria yhdistää yksi asia - vanhempien menetys. Claudion isä kuoli viime vuonna aidsiin, äiti makaa kotona sairaana. Vastuu kolmesta pienestä sisaruksesta on nyt hänellä. Elämä on karua: - Arki on tosi vaikeaa, sillä kaikki on niin kallista. Joskus pitää mennä nukkumaan syömättä. Mutta joskus sukulaiset antavat meille vihanneksia.
Mosambikin Punainen risti yrittää tarjota puutarhuri-kurssilla nuorille mahdollisuuden selvitä itsenäisesti. Muilta ammattikursseilta valmistuu kokkeja, puuseppiä ja tarjoilijoita - koulutuksen pääsy onkin lottovoitto.
Rahan ja koulutuksen puute ajavat lapsia kadulle. Siellä uhkana ovat prostituutio sekä kasvava ongelma - ihmiskauppa. Lapsia salakuljetetaan etenkin naapurimaahan Etelä-Afrikkaan.
Muchimba Sikumba Foundation for Community Development -järjestöstä sanoo, että monia lapsia viedään raatamaan eteläafrikkalaisille maatiloille. Heitä viedään jopa bordelleihin. Lapset suostuvat vakavaankiin hyväksikäyttöön - vain saadakseen ruokaa.
Orpojen määrä kasvaa lähivuosina Mosambikissa kymmenillä tuhansilla, sillä joka kuudennella aikuisella on HIV - nuorista äideistä joka toisella on tartunta. Järjestöt kiertävät kylissä kampanjoimassa naapuriavun puolesta. Sikumba sanoo, että yhteisön on tehtävä parhaansa kaikkien lasten hyväksi, sillä Mosambikilla ei ole varaa rakentaa hienoja orpokoteja kaikille lapsille.
Laolanen lähellä olevassa kylässä 18-vuotias Cristezia Arnaldo asuu pienen poikansa kanssa lapsuudenkodissaan - AIDS:iin kuolleista vanhemmista muistuttavat seinällä valokuvat. Myös Cristezialla on HIV-tartunta. Suurin huoli on pojasta, mutta naapurit ovat luvanneet huolehtia hänestä sekä veljistä sitten kun Cristezian lääkkeet eivät enää auta.
Arkea helpottavat Punaisen ristin lahjoittamat kanat. Niiden kasvatuksesta saadut tulot ovat antaneet mahdollisuuden koulunkäyntiin. Cristezia sanoo, että hän haluaisi tehdä töitä kampaajana tai meikkaajana. - Toivottavasti veljeni opiskelevat, ja jos Jumala suo, saavat töitä.
SADUTUS AUTTAA ETIOPIASSA
KOVIA KOKENEITA LAPSIA
Atlaksessa nähtiin Timo Korhosen toimittama raportti sadutus-terapian käytöstä Etiopiassa. Suomalaisten ja afrikkalaisten kirkkojen ja kristillisten järjestöjen AIDS:in vastainen yhteistyöverkosto CUAHA järjesti Addis Abebassa kurssin, jolla koulutettiin 13 työntekijää eri Afrikan maista kohtaamaan aidsin traumauttamia lapsia. Kurssin ensimmäisellä viikolla koulutettiin työntekijöitä, toisella viikolla etiopialaiset työntekijät työskentelivät lasten kanssa.
Kurssia vetänyt tanssitaiteilija Kirsi Heimonen rohkaisi lapsia ilmaisemaan itseään: - Minua kiinnostavat tarinanne. Voitte kertoa ihan mitä haluatte. Se voi olla tarua tai totta, sillä ei ole väliä. Voitte leikkiä kaikessa rauhassa ja sitten kun tuntuu siltä, sanokaa jollekin aikuiselle, että nyt haluatte kertoa tarinan. Kaikki tarinat ovat hienoja.
7-vuotias pikkutyttö Matasebien kertoi sadun apinasta: - Pariskunta päätti lähteä markkinoille myymään hunajaa. Matkalla he pysähtyivät lepäämään, ja pyysivät apinaa vartioimaan hunajaa.
- Apina lupasi, mutta söikin suurimman osan hunajasta ja kakkasi hunajapönttöön, ja peitteli sen lopulla hunajalla. Kun mies ja nainen palasivat, apina antoi heille hunajapöntön. He kiittelivät apinaa ja toivottivat Jumalan siunausta.
- Saavuttuaan markkinoille he avasivat hunajapöntön mutta löysivät sieltä kakkaa. Silloin pariskunta pakotti kaikki apinat hyppäämään joen yli. Muut onnistuivat, mutta hunajan syönyt apina putosi jokeen. Se sidottiin isoon puuhun ja piestiin kepeillä, päätti Matasebien tarinansa.
Nuorten tarinat eivät ole yhtä sadunomaisia. Abebech Sahle kertoi, että hänen äitinsä oli mennyt Hararin kaupunkiin etsimään työtä:
- Hän tuli raskaaksi ja alkoi odottaa minua, ja palasi Addis Abebaan vanhempiensa luo asumaan. Mutta äitini kuoli pian synnytyksen jälkeen, ja isovanhemmat kasvattivat minut. En koskaan oppinut tuntemaan äitiäni enkä ole koskaan nähnyt isäänikään. Pitkään luulin isovanhempiani isäksi ja äidiksi. Vasta silloin tajusin, etteivät he olekaan vanhempiani, kun he sanoivat minulle: "Painu helvettiin äitivainajasi luo!"
Sadutuksen avulla rohkaistaan lapsia ja nuoria kertomaan tarinansa. Se että sanat merkitään muistiin ja toistetaan kertojalle osoittaa, että hänen elämänkokemuksellaan on merkitystä. Näin pyritään tukemaan nuoria ihmisiä, joiden elämää äärimmäiset olot ja AIDS:in aiheuttamat kärsimykset varjostavat. Sadutus-menetelmää pyritään levittämään Etiopian ohella myös muihin Afrikan maihin.
Klikkaa nappia, niin voit valita videon yhteytesi ja soittimesi mukaan.
ARKISTO
Tiivistelmät lähetysten
sisällöstä
- Vuosi TV1
- Vuosi 2006
- TV1 to 21.12.2006
- TV1 to 14.12.2006
- TV1 to 7.12.2006
- TV1 to 30.11.2006
- TV1 to 16.11.2006
- TV1 to 23.11.2006
- TV1 to 9.11.2006
- TV1 to 2.11.2006
- TV1 to 26.10.2006
- TV1 to 19.10.2006
- TV1 to 12.10.2006
- TV1 to 5.10.2006
- TV1 to 28.9.2006
- TV1 to 14.9.2006
- TV1 to 21.9.2006
- TV1 to 7.9.2006
- TV1 to 31.08.2006
- TV1 to 11.05.2006
- TV1 to 4.5.2006
- TV1 to 13.04.2006
- TV1 to 6.4.2006
- TV1 to 30.03.2006
- TV1 to 23.3.2006
- TV1 to 16.03.2006
- TV1 to 09.03.2006
- TV1 to 02.03.2006
- TV1 to 23.02.2006
- TV1 to 16.2.2006
- TV1 to 09.02.2006
- TV1 to 2.2.2006
- TV1 19.01.2006
- Vuosi 2005