| Aamu-tv | A-zoom | A-plus | A-studio | A-talk | Atlas | Lauantaiseura | Maailmannäyttämöllä | Uutispäivä |

Atlas aihearkisto

TV1 Atlas 2.11.2006 klo 21.30

IRAKIN SOTA JA
NEW MEXICO

Yhdysvaltain ensi tiistain kongressivaaleissa valitaan koko edustajainhuone, kolmannes senaatista sekä joukko osavaltioiden kuvernöörejä ja osavaltiokongressien edustajia. Avainkysymys on, menettävätkö republikaanit valta-asemansa kongressissa. Vaaliteemoista tärkein on Irakin sota.

Kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen seurasi vaalikamppailua New Mexicossa. Albuquerquen kaupunki on yksi niistä vaalipiireistä, joissa ratkaistaan, kumpi puolue saa enemmistön kongressin edustajainhuoneeseen.

Republikaanien kampanjatoimisto ei pihistele puhelinlaskuissa. Jopa lapset on värvätty soittelemaan ihmisten koteihin ja lukemaan valmiiksi kirjoitettua kampanjapuhetta:

-Olen vapaaehtoistyöntekijä Albuquerquesta ja soitan Uuden Meksikon republikaanipuolueen nimissä, lukee 14-vuotias Gerald Feltman puhelimessa. Demokraatit pyrkivät valtaan kongressissa ajaakseen liberaalia ohjelmaansa, johon kuuluu Irakin luovuttaminen terroristien käsiin...

Myös toisen maailmansodan 80-vuotias veteraani ottaa osaa kampanjaan:

- Osallistun, koska meidän pitää voittaa säilyttääksemme arvomme, sanoo Ard Saylor. Pelkään, että jos demokraatit voittavat, kaikki arvot häviävät. Kuten että USA ottaa jalat alleen Irakissa, mikä on pahin vaihtoehto.

Irak on noussut tärkeimmäksi vaaliteemaksi, mutta ei republikaanien haluamalla tavalla. Sota ja presidentti Bush ovat epäsuosittuja. Bushista on tullut republikaaneille rasite, ja häntä näkee vain demokraattien vaalimainoksissa. Demokraatit korostavat republikaanien paikallisen kongressiedustajan Heather Wilsonin yhteyksiä Bushiin.

-Pääaihe on Irakin sota, eikä ero alueen kahden ehdokkaan välillä voisi olla selvempi, sanoo Heather Brewer, demokraattiehdokas Madridin kampanjapäällikkö. Heather Wilson on tukenut sotaa alusta lähtien. Patricia Madrid vastustaa sotaa. Hän uskoo, että sinne mentiin väärien tiedustelutietojen takia. Siksi tarvitaan muutosta
ja vastuullinen poistumissuunnitelma. Sotilaat pitää tuoda kotiin.

Irakin sota on New Mexicossa kaikkien mielessä, sillä siellä on paljon sotilastukikohtia ja puolustusteollisuutta. Kahden miljoonan asukkaan osavaltioon on tuotu 21 sinkkiarkkua.

Eloonjääneet puivat sotaa veteraanien kerholla. Irakin sotaan ei kuitenkaan tunnu löytyvän ratkaisua sen paremmin demokraateilta kuin republikaaneiltakaan.

- Olen demokraatti, mutta en ole kuullut, että meilläkään olisi Irak-suunnitelmaa, kritisoi Michael Schmidt, Vietnamin sodan veteraani.

Kysymykseen, mitä Irakille tapahtuu, jos demokraatit voittavat vaalit, Schmidt vastaa näin:

- Pysymme siellä 6 - 10 vuotta, halusimme tai emme. Jos ei käy niin, käy kuin Vietnamissa:
lähdemme pois ja sisällissota alkaa. Se olisi väärin.

Erityisesti tällä kertaa kongressivaaleista on tulossa protestivaalit istuvaa presidenttiä vastaan. Veteraanit - joista useimmat ovat kallellaan oikealle - uskovat, että Irakissa mennään vain ojasta allikkoon.

RAJA RAILONA
AUKEAA

Toinen tärkeä vaaliteema on laiton siirtolaisuus. Republikaaninen puolue on satsannut viime vuosina voimakkaasti rajavalvontaan erityisesti Meksikon vastaisella rajalla. Raja-aitoja on rakennettu, rajavartijoita on palkattu 3000 lisää. Pahimpiin paikkoihin on rakennettu järeää muuria vanhan matalan aidan rinnalle. Ja paikoin rajalle rakennetaan huipputeknisiä valvontajärjestelmiä, liiketunnistimia ja kameroita.

Takavuosina Yhdysvaltain ja Meksikon välinen yli 3000 kilometriä pitkä raja on vuotanut kuin seula. Vähitellen tilanne on parantunut, mutta suurin osa rajasta on edelleen aitaamatta.

Niin kauan kuin elintasokuilu Meksikon ja Yhdysvaltain välillä on yksi maailman jyrkimmistä, tulijoita riittää, vaikka rajan ylittäminen on koko ajan vaikeampaa. Laiton siirtolaisuus on myös laajalle rikollisjoukolle kukoistava bisnes:

- Salakuljetus on miljoonaluokan, ellei jopa miljardiluokan liiketoimintaa, kuvaa rajavartija Robert Harvey. Se ei ole vain ihmisten vaan myös huumeiden salakuljetusta. Siinä liikkuu ties mitä.

Rajalla napataan vuodessa yli miljoona ihmistä, mutta ehkä puoli miljoonaa pääsee läpi.

-On turhauttavaa, kun ei saa ketään kiinni, eikä näe kenenkään ylittävän rajaa, mutta saa tietää 30:n tulleen läpi ihan vierestä, kertoo Zohra, kansalliskaartin sotilas.

Zohran mielestä rajaturvallisuuden parantaminen edellyttää merkittävää lisäpanostusta:

- Lisätä henkilökuntaa. Rajavalvontaan pyritään palkkaamaan 6 000 henkilöä kahden vuoden aikana. Toivotaan, että näin myös tapahtuu. Väkeä tarvitaan lisää.

Täydennyksiä odotellessa rajavartijoiden avuksi on komennettu 6000 kansalliskaartin sotilasta. Kansalliskaarti linnoittaa rajaa, huoltaa ja tukee rajavartijoita - sekä valvoo rajaa OH-58-tyyppisillä helikoptereilla.

- Etsimme rajanylittäjiä ja kun löydämme,ilmoitamme rajavartijoille ja tullille, sanoo Jeff Sibley, kansalliskaartin sotilas. Viikkoon ei ehkä näe yhtäkään rajanylittäjää ja sitten 30 - 50 päivässä. Määrät vaihtelevat rajusti.

Sibley lensi kopteria myös Irakissa, mutta rajavalvonta on toista kuin sota, rajalla herää myötätunto kiinnijääneitä kohtaan:

- Tämä on heille mahdollisuuksien maa. He vaarantavat henkensä ja terveytensä päästäkseen tänne. Se tuntuu pahalta, mutta toisaalta meidän on puolustettava maan lakeja.

Ja maan lain mukaan kiinnijääneet palautetaan. Ensin selvitetään mahdollinen rikostausta, sitten paluulippu kouraan.

Rajaturvallisuuden kohentamisesta on tullut Yhdysvalloissa keskeinen vaaliteema, ja kongressi on kylvänyt siihen rahaa. Tarkoitus on rakentaa yli 1000 kilometriä uutta raja-aitaa. Harva kuitenkin uskoo, että
kunnianhimoiset suunnitelmat toteutuvat vaalien jälkeen, tai että niistä olisi edes ratkaisevaa hyötyä.

KORHONEN, USA:N
SAVOTASSA

Entinen ulkoministeri, päätoimittaja ja riippumaton presidenttiehdokas Keijo Korhonen on ollut valtiotieteellisen tiedekunnan professorina Arizonan yliopistossa jo 12 vuotta.

- Tässä iässä tuntuu siltä, että jos saa opettaa nuoria sen verran, että se ei tunnu rasittavalta, niin se virkistää. Että kun näkee nuoria ihmisiä ympärillään. Minä pidän opettamisesta, kertoo Korhonen. Minä olen kirjoilla Paltamossa, ja olen täällä savotassa, olen ollut 12 vuotta. Paltamosta lähdettiin ennen savottaan naapuripitäjiin, Puolangalle ja Suomussalmelle - nyt voi lähteä Arizonaan. Minusta maailma on kaikkialla hyvin samanlainen.

Yhdysvalloissa ihmiset suhtautuvat Korhosen mukaan perinteisesti hyvin epäillen politiikkaan, mutta suhtautuminen on entisestään kärjistynyt:

- Yleensä politiikan arvostus näyttää laskeneen tässä maassa. Amerikkalaiset eivät ole koskaan kunnioittaneet poliitikkoja, he ovat historiallisesti aina lähteneet siitä, että poliitikko aina valehtelee, poliitikko on konna, jonkinlainen pelle ja on mukavaa, jos voi pitää hauskaa hänen kustannuksellaan, kuvailee Korhonen.

Yhdysvallat valitsee tiistaina maalle uusia kansanedustajia kongressiin. Vaaleista on mielipidetiedustelujen mukaan tulossa jännittävät, mikä heijastuu myös äänestäjäkuntaan.

-Minusta tuntuu, että äänestäjäkunta on tällä kertaa enemmän ärtynyt kuin aikaisemmin, arvioi Korhonen. Numero yksi varmastikin tällä alueellakin on sota Irakissa. Kun taistellaan Bagdadin kaduilla terroristeja vastaan, silloin ei tarvitse taistella New Yorkin ja Washingtonin kaduilla näitä samoja konnia vastaan, ja tämä ilmeisesti edelleenkin menee hyvin kansaan.

Sodan epäsuosio on pääsyy sille, miksi republikaaneille povataan tappiota kongressivaaleissa.

-Sellainenkin teoria ja varmaan sieltä Washingtonista tullut teoria on, että republikaanit itse asiassa mielellään näkisivät, että demokraatit voittavat HITUSEN, sen verran että saisivat alahuoneen valvontaansa ja vastuulleen. Koska silloin heillä olisi alahuone, he eivät pystyisi kuitenkaan mitään saamaan aikaan - republikaanit hallitsevat Valkoista taloa ja senaattia ja korkeinta oikeutta. Mutta demokraatit joutuisivat vastuuseen siitä, että Yhdysvaltain asiat menevät kuitenkin aina vain huonompaan suuntaan. Ja todellinen hedelmä, todellinen palkinto odottaa kahden vuoden päästä, presidentivaaleissa.

Euroopan ja Yhdysvaltain suhteet ovat viilenneet viime vuosina, mutta Korhonen pitää sitä luonnollisena seurauksena Yhdysvaltain suurvalta-asemasta.

-Kysymys kuuluu, mihin Yhdysvallat tarvisee Eurooppaa.

Suomen mielenkiintoisuus väheni Neuvostoliiton hajottua.

- Suomi on entistä vähäisempi tekijä Yhdysvalloista käsin katsottuna, arvioi Korhonen. Paljon vähäisempi tekijä kuin kylmän sodan aikana. En tiedä, pitääkö sitä surra, mutta se on tietenkin tulos siitä, että ei ole enää olemassa Neuvostoliittoa, me olimme mielenkiintoinen, koska oli olemassa Neuvostoliitto. Ja siitä, miten Neuvostoliitto kohteli Suomea, tehtiin yleisempiä johtopäätöksiä. Sen takia Suomea seurattiin. Nyt mielenkiinto on hävinnyt, koska me olemme pieni osa suuressa Euroopan Unionissa, ei meillä ole mitään omaa ulkopolitiikkaa, joten ei meillä ole mitään suoraa annettavaa Yhdysvalloille.

Samasta syystä presidentti Bush ei ole pitänyt tarpeellisena kutsua Suomen johtoa Valkoiseen taloon.

- Miksi presidentti Bushin, jolla on vain 24 tuntia vuorokaudessa aikaa ja siitäkin huomattava osa menee lepoon, miksi hänen pitäisi ottaa vastaan Suomen presidentti tai ulkoministeri. Mitä hyötyä siitä on? kysyy Korhonen.

ESPANJAN VAIETTU
MENNEISYYS

Espanjan sisällissodan (1936-39) rikoksia ei ole juurikaan selvitetty, ei ainakaan tasavaltalaisten kohtaloita. Joukkohautoja ei ole tutkittu kuin vasta viime aikoina ja yhä työ on yksityisen yhdistyksen harteilla.

Toimittaja Jyrki Palo vieraili eräällä kaivauspaikalla, Lerman kaupungin lähellä, Madridista pohjoiseen.
Paikalta löytyi syyskuussa aloitetuissa kaivauksissa joukkohaudasta yli 60 uhria. He ovat sisällissodan hävinneitä tasavaltalaisia - joukossa on mm. kunnanvaltuutettuja ja vasemmiston ammattiliittojen väkeä.
Heidät teloitettiin summittaisesti ja omaisille mitään kertomatta - tiettävästi jo sodan alkuvaiheissa vuonna 1936. He katosivat - eikä heidän kohtalostaan annettu tietoja sotaa seuranneessa, kenraali Francisco Francon oikeistodiktatuurissa.

Mutta myöhemmin, demokratian aikanakin, joukkohaudoista vaiettiin pitkään - kunnes, vuonna 2000, eräs nuori toimittaja päätti etsiä isoisänsä - DNA -testien yleistyminen oli tehnyt aukottoman tunnistamisen mahdolliseksi.

Teloitusten uhreja etsii Yhdistys historiallisen muistin palauttamiseksi (ARMH) - se hankkii luvat, taustatiedot ja eri alojen asiantuntijat kaivuutyöhön sekä tunnistamiseen - yhdistyksen työllä on ilmeisen patoutunut sosiaalinen tilaus.

- Halusimme tietää mitä sisällissodassa tapahtui. Kaikki oli meiltä pimitetty. Olimme kuulleet Espanjassa vain voittajajoukkion, fasistien, version. Halusimme tietää mitä todella oli tapahtunut, kertoo Jose Maria Rojas,
Historiallisen muistin palauttamiseksi perustetusta yhdistyksestä (ARMH). Aloimme selvittää asioita, puhuimme kylissä vanhusten kanssa. Heiltä saimme muistitietoa siitä keitä heidän kylästään oli viety, ja missä kadonneet on saatettu murhata. Olemme saaneet avustuksia vain joiltakin kunnilta. Muut kulut maksavat perheet, jotka haluavat löytää läheisensä. Kuntien apu on ollut hyvin pientä. Vain 3-4 kuntaa on käyttäytynyt hyvin. Muut eivät ole halunneet osallistua, vaikka murhatut olivat heidän kunnistaan.

Santiago Revilla oli 9-vuotias, kun hänen isänsä, kotikylän silloinen pormestari, ei koskaan enää palannut:

-Kun sinulle ei varmuudella sanota, että hänet on tapettu, niin sinulle jää tavallaan toivo. Joskus toivo valtaa sinut, tiedätkö, kuvailee Santiago Revilla Angulo. Koska et usko, että ...eihän voi olla, että ne niin olisivat tehneet. Et halua uskoa sitä. Mutta niin vain tapahtui.

Vuosikymmeniä kylissä elettiin tapahtumista vaieten - asioista puhuttiin vain visusti perhepiirissä - Espanjaa leimaa yhä tänään vanha poliittinen kahtiajako, ja perhetausta usein määrää poliittisen kannan.

- Kyllähän asiasta puhuttiinkin, mutta ei mitenkään yleisesti... koska... oli kova pelko, varsinkin vanhemmilla, kuvaa erään kadonneen pojantytär, Rosario Revilla Merino. Sanoivat meille lapsille, että tästä ei voi monille puhua, vaikka teille puhummekin.Vieläkin on ihmisiä, joiden mielestä olisi parasta unohtaa.

Toisaalta kaikesta vaikenemisesta huolimatta Lerman joukkohaudan sijainti on tunnettu huhujen perusteella jo pitkään. Myös Julia Parra odottaa täällä lopullista varmuutta isänsä kohtaloon - hän sanoo, etteivät nämä asiat enää nostata vihaa.

- Ei vihaa, mutta muistot kyllä ovat pysyviä, sanoo Julia Parra. Ja francolaisuuden vastustus, aina. Mutta ei viha, koska on mennyt jo niin monta vuotta.

Arvostettujen historioitsijoiden mukaan sisällissodan ja sitä seuranneen vainon uhreja on Espanjan maaperässä ainakin yli 90 000. Työ on vasta alussa, etsijät sanovat. Kyläkohtaisten teloituskuoppien lisäksi on myös useiden tuhansien uhrien joukkohautoja - niitä yhdistys ei pyri avaamaan, vaan etsii vain tietoja niihin päätyneiden tunnistamiseksi.

Sisällissodassa julmuuksiin syyllistyivät tunnetusti molemmat puolet. Voittajilla kuitenkin oli vuosikymmeniä aikaa saattaa uhrinsa kunnialliseen hautaan.

Voittajien mahtavin hautatemppeli on Valle de los Caidos, Kaatuneiden laakso - hämmästyttävä monumentaalirakennelma Madridin vuorilla. Sinne, kalliokirkon uumeniin on haudattu itse Franco ja falangistijohtaja Jose Antonio Primo de Rivera. Paikka kuuluu Espanjan kansalliseen kulttuuriperintöön, ja saa julkisia varoja - vaikka se rakennettiin poliittisten vankien pakkotyöllä.

Samalla taas sodassa hävinneet anovat turhaan valtion tukea omaistensa etsintään -
Espanjan oikeisto painottaa, että maan siirtymä demokratiaan nojasi kansalliseen sovintoon - siihen kuului, ettei diktatuuriajan tekoja pengota - oikeisto tuomitsee nykyisin diktaatuurit yleensä, mutta ei varsinaisesti Francon aikaa - siinä moni espanjalainen edelleen näkee olleen paljon hyvää.

- Franco oli Espanjalle hyvin tärkeä symboli, sanoo Valle de los Caidosissa haastateltu espanjalainen.

- Sinä aikakautena (Franco) oli maalle hyväksi, uskoo toinen.

Kansalliseen sovintoon kuului, että Franco pidettiin kansakunnan kaapin päällä - monet kadut esimerkiksi saivat pitää nimensä, joskin niistä jatkuvasti kiistellään ja vähitellen nimiä muutetaan. Nykyinen sosialistihallitus on myös viime aikoina alkanut poistaa jäljellä olevia Francon ratastajapatsaita, oikeiston harmiksi.

Nykyinen sosialistihallitus on myös laatinut lakiesityksen hyvityksistä sodassa hävinneille, - se tulee lähiaikoina parlamenttiin. Lakiesitys historiallisesta muistista ei lupaa suoraan rahaa kadonneiden etsintään - mutta ei sittenkään kelpaa oikeistolle. Oikeisto ei pidä sitä tarpeellisena.

Lähes 30 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen menneisyyden haamut liikkuvat yhä Espanjassa.

Sivun yläreunaan

Klikkaa nappia, niin voit valita videon yhteytesi ja soittimesi mukaan.

---

---

---

---

---

på svenska | in english

 

|YLE|24 ©2005

Tämä sivu on optimoitu 1024x768 resoluutiolle.