Sosiaalisen median myötä artistien itsetunnon riivaaminen ei ole enää vain ammattikriitikoiden yksinoikeus, Henri Pulkkinen kirjoittaa.
Kritiikki on artistille vaikea paikka. Harvassa ammatissa palautetta saadaan yhtä kylmästi ja vielä julkisesti. Kriitikko on helppo nähdä ilkeänä arkkivihollisena. Sosiaalisen median myötä artistien itsetunnon riivaaminen ei ole enää vain ammattikriitikoiden yksinoikeus. Netin anonymiteetti ja kirjoittelun helppous ovat avanneet oven uudenlaiselle täysin sensuroimattomalle palautteelle.
Teen itse musiikkia, johon kohdistuva palaute löytyy pääosin Internetistä. Bändini suosituimman musiikkivideon YouTube-sivuilla on yhteensä 2 811 kommenttia. Vaikka yleisvire on positiivinen, mahtuu sekaan kaikenlaista huutelua solvauksista asialliseen kritiikkiin.
Vinkkinä epävarmalle ja taiteensa suhteen herkälle artistille: vältä ainakin nettifoorumeiden, Facebookin, Twitterin ja YouTuben lukemista. Varminta olisi sulkea koko läppäri. Nettikritiikki on välillä niin suoraa, että siihen suhtautuminen voi vaatia totuttelua.
Saako artisti julkisesti reagoida kritiikkiin? Jo nuori Bob Dylan piilovittuili kriitikoille lauluissaan. Nykypäivän vihaistunut poppari valitsee usein nopeamman tien, netissä avautumisen. Mielensä pahoittamisen näyttäminen johtaa kuitenkin helposti itsehäpäisyyn.
Kaikki eivät osaa käyttäytyä netissä, oli sitten kyse puberteettiä kärsivästä teinipojasta tai rocktähdestä. Indiemuusikko Alex Zhang Hungtai, taiteilijanimeltään Dirty Beaches, yltyi alkuvuodesta väittelemään faniensa kanssa YouTuben kommenttisivuilla. Uuden sinkun negatiivinen vastaanotto ajoi Hungtain itkupotkuraivariin, jota hän myöhemmin pyyteli faneiltaan anteeksi.
Kesäkuussa kolmannen albuminsa julkaissut dubstep-tuottaja Zomby ei ollut tyytyväinen levynsä vastaanottoon. Verkkolehti Pitchfork antoi sille 7.9 pisteen arvosanan. Myöskään lehden hänestä tekemä haastattelu ei miellyttänyt artistia. Zomby vaahtosi Twitterissään artikkelin asiavirheistä, siis lähinnä siitä kuinka toimittaja oli nimenyt hänen designervaatteensa väärin. Hän odotti lehdeltä anteeksipyyntöä ja albumin arvosanan korotusta 9.9 pisteeseen.
Nettipurkauksistaan tunnettu räppäri Wiley aloitti taannoin Twitterissään kovaäänisen boikotin The Guardiania vastaan. Räppäri uhkasi hakata häntä kritisoineen toimittajan, kieltäytyi tulevista haastatteluista ja kehoitti koko lehteä ystävällisesti ”to fuck off!” Wileyn kaltaista suorastaan vihamielistä suhtautumista toimittajia ja mediaa kohtaan on havaittavissa laajemminkin netissä kasvaneen artistisukupolven keskuudessa. Viesti on selvä: te tarvitsette meitä enemmän kun me teitä!
Jotain perää tässä on, konventionaalinen media ei ole enää yhtä välttämätön tie menestykseen kuin ennen.
Suomessa ilmapiiri on rauhallisempi. Artistit käyttävät somea kiltisti ja varoen. Netissä meuhkaaminen on jäänyt lähinnä keskenään riiteleville rock-toimittajille, artistien pysyessä etäällä. Jonkin asteista varovaisuutta harrastetaan puolin ja toisin ja siltoja harvemmin poltetaan kokonaan. Usein muusikko näkee musiikkijournalismin vain ilmaisena promona. Suomalaisten rap-artistien keskuudessa kulkeekin vitsi siitä, että Monspin levytyssopimuksen kylkiäisenä tulee neljän tähden arvostelu musiikkilehdissä.
Vitsi ei kauas osu totuudesta. Heinäkuun Soundi arvioi 15 kotimaista levyä keskiarvolla 3.7 ja Rumba 23 suomalaista albumia 3.5 pisteen keskiarvolla. Kriittisin oli Sue, jonka kymmenen kotimaisen albumin keskiarvo oli 6.7 pistettä. Äänekkäimmän kritiikin siirryttyä nettiin, tuntuukin ammattikriitikko hyvin lempeältä – melkein ystävältä.
HENRI PULKKINEN
Helsinkiläinen rap-artisti ja DJ, joka myöntää heikkoina hetkinä googlettavansa itseään.
Ne jotka osaavat, ovat artisteja. Ne jotka eivät, ovat kriitikoita.
Anonyymille: ei kirjoituksen ydin ollut siinä, etteikö negatiivista palautetta saisi tulla tai että sitä ei kestettäisi. Pointti on, että netti on täynnä hetken mielijohteessa myös täysin asiatonta kommentointia, solvauksia ja herjaa, joka ei edes välttämättä koske itse asiaa eli musiikkia. Ei loukkausten lukeminen ole mieltä ylentävää kenellekään. Kielteisenkin kritiikin voi kirjoittaa asiallisesti, eikä sen lukeminen silloin yleensä ketään satuta. Netti vaan tuntuu yllyttävän nimenomaan niitä, joilla ei ole kykyä tai halua rakentavaan kommentointiin.
Eikö se oo ihan ymmärrettävää, että tulee negatiivistakin palautetta? Sehän on vaan elämän tosiasioita, että välillä tulee ruusuja ja välillä lokaa niskaan. Kummallisia artisteja sellaiset, jotka eivät kestä negatiiivista palautetta. Harvoin se on ainoa palaute.