Lou Reed ei taiteessaan tai julkisuuskuvassaan esittänyt mitään. Vain totuudella oli väliä, Henri Pulkkinen kirjoittaa.
Lou Reedin kuolema tuli shokkina. Yksi rockin suurimmista kapinallisista on poissa. Sosiaalinen media täyttyi nopeasti fanien suruviestien lisäksi kollegojen ja ystävien muisteloista. Reed nähtiin isähahmona, mentorina, huumorintajuisena ja hyväsydämisenä sekä rakastavana ihmisenä.
Alkujärkytyksen jälkeen verkkoon alkoi ilmaantua myös toisenlaisia muistokirjoituksia. Niissä rock-toimittajat jakoivat kokemuksiaan Reedistä. Näissä obituareissa vainaja nähtiin huomattavasti huonommassa valossa: ilkeänä, huonokäytöksisenä kusipäänä, jonka lempipuuhaa tuntui olevan hyväntahtoisten journalistien piinaaminen. Toimittajat jakoivat kauhutarinoitaan kuin kilpaillen siitä, ketä edesmennyt tähti oli nöyryyttänyt pahiten.
Kieltämättä monet hänen haastatteluistaan olivat todella vaivaannuttavia, mutta oliko syy sittenkään diivailevassa rokkarissa vai huonosti valmistautuneissa toimittajissa?
Reed kertoi avoimesti halveksivansa musiikkijournalisteja. Nämä antipatiat johtavat jo uran alkuvaiheille, jolloin normeista poikkeava laulaja joutui helposti median silmätikuksi. Sensaatiohakuisten toimittajien irrelevantit ja suorastaan idioottimaiset kysymykset ovat varjostaneet miehen haastatteluja jo 60-luvulta saakka. Reediä ei koskaan kiinnostanut paskanjauhaminen tai musiikkimaailman mielistelykulttuuri. Hän puhui elävästi taiteestaan, mutta vain silloin kun koki tilanteen luontevaksi. Kuitenkin huonoimmissakin haastatteluissaan hän oli pelottavan läsnä, polttavasti tuijottaen vastapäätä istuvan "sopulin" lävitse. Usein toimittaja päätyikin paljastamaan itsestään ja epävarmuuksistaan Reediä enemmän. Kaikessa epämiellyttävyydessään nämä haastattelutilanteet tuntuvat aidoilta ja rehellisiltä. Reed ei taiteessaan tai julkisuuskuvassaan esittänyt mitään. Vain totuudella oli väliä.
Haastattelu on absurdi tilanne, niin haastattelijalle kuin haastateltavalle. Tilanteeseen ja aiheeseen huonosti valmistautunut toimittaja on ihan yhtä huonokäytöksinen kuin kiukutteleva artisti. Ehkä toimittajien suhtautuminen Reedin kuolemaan on verrattavissa ankaran vanhemman kuolemaan. Vasta niin suuren auktoriteetin poistuessa uskaltavat lapset ääneen käsitellä traumojaan. Se on tärkeä osa surutyötä.
HENRI PULKKINEN
Kirjoittaja on helsinkiläinen rap-artisti ja DJ.
Kommentit (0)