Viinan viemät

Julkaistu torstaina 15.04.2010 7 161

Kuvassa Annika (vas.) ja Linda-tytär yhdessä ohjelmasarjan juontajan, Magdalena In de Betou`n kanssa.

TV1 sunnuntaisin alkaen 18.4. klo 19.15

Joka kymmenes ruotsalainen kärsii alkoholiongelmasta ja lähes puolet väestöstä kärsii läheistensä juomisesta.

Seitsemänosainen sarja Viinan viemät (Kysst av spriten) selvittää, miten alkoholi vaikuttaa käyttäjien ja läheisten elämään. Kuinka vaikeista ja toivottomilta näyttävistä tilanteista voi selvitä?

 

18.4. Annika

Sarjan ensimmäisessä osassa 18.4. kerrotaan, miten Annikan juominen pilasi hänen ja tyttärensä väli.

 

25.4. Per-Erik

Per-Erik oli tuurijuoppo ja hänen poikansa joutuivat siivoamaan isänsä sotkuja ryyppyputken jälkeen. Miten alkoholistit ja heidän omaisensa tilittävät juomisen seurauksia ja tempoilua irti viinan kahleista?

 

2.5. Per

Per on nykyään menestyvän muotifirman osakas. Mutta kymmenen vuotta sitten hän oli juomisellaan menettänyt kaiken kotiaan myöten. Kuinka Per pääsi irti juomiskierteestään?

 

9.5. Ingrid

Ingrid ja Richard tapasivat toisensa 12 vuotta sitten ja rakastuivat kertaheitolla. Richardin tyylikkään ja viehättävän ulkomuodon takana oli kuitenkin mies, joka joi ja paljon.

 

16.5. Stefan

Stefan kävi juotuaan aggressiiviseksi ja tappelut seurasivat toistaan. Viina sai Stefanista entistä tiukemman otteen ja ystävätkin alkoivat karttaa häntä. Niklas seurasi läheltä kaverinsa syöksykierrettä.

 

23.5. Karin

Karin osallistui vilkkaasti ystäväpiirissä järjestettyihin juhliin ja joi mielellään lasin jos toisenkin. Kaikista mieluimmin hän kuitenkin joi yksin, salassa muilta.

 

YLE TV1 nostaa alkoholin käytön vahvasti esiin vuoden 2010 faktaohjelmistossaan.

Kesäkaudella aloittaa 3.6. alkaen torstaisin klo 21.05 Juhani Seppäsen vetämä keskusteluohjelma Kuningas alkoholi

 

Kysst av spriten (alkoholin käyttöön liittyviä videohaastatteluja)

Tästä puhutaan: Mittaa viinasta

Olotila: Alkoholi

 

 

Suosittele161 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

sunnuntaina 18.04.2010

Alkoholistien läheisistä kerrotaan harvoin. Ohjelmia tehdään juopoista ja raitistuneista alkoholisteista, mutta suurempi joukko alkoholistien uhreista perheissä, työpaikoilla, liikenteessä jäävät paitsioon. Ehkäpä tässä ohjelmassa tilannetta valotettaisiin monipuolisemmin.

sunnuntaina 25.04.2010

Hyvä että tästä aiheesta puhutaan, mutta ruotsalaiseen yltiöoptimistiseen tapaan kaikki päättyy tässäkin onnellisesti - siltä ainakin vaikuttaa näiden kahden ensimmäisen jakson perusteella. Todellisessa elämässä vain äärimmäisen harvat pääsevät viinasta kokonaan kuiville ja saavat vielä välinsäkin kuntoon läheistensä kanssa.

Tietysti on mukavampi katsoa toivoa antavia menestystarinoita, mutta toivon ihan opetuksellisessa mielessä jonkin tulevista jaksoista kertovan myös siitä karuudesta mihin alkoholismi suurimmassa osassa tapauksista johtaa. Voisi säikäyttää jonkun luisumassa olevan ryhdistäytymään ennenkuin kaikki on mennyt. Se kun lähtee itsestä - raitistuminen, muut eivät voi kuin kärsien katsoa.

maanantaina 26.04.2010

Kiitos Ylelle tärkeän asian esille tuomisesta. Ylen Elävästä arkistosta löytyy todellinen Helmi jo vuodelta 1953 Takaisin Yhteiskuntaan. Toivoisin enemmän todellisuuteen ja päihdeterapian osaamiseen pohjautuvia ohjelmia. Oman kokemukseni kautta olen valitettavasti joutunut oppimaan että yhteiskuntamme palvelurakenteet eivät edistä yleisellä tai erityisellä tasolla päihdeongelmaisen auttamista takaisin terveeksi yhteiskunnan kansalaiseksi.

Toivoisin että YLE tekisi ohjelman tuloksellisesta päihdeterapiahoidosta. Alkoholihaittoihin kuolee kaikkein eniten suomalaisia, hoitokäytäntömme ovat kivikautisia verrattuna muihin Pohjoismaihin ja suorat ja välilliset kustannukset ovat jopa 7 miljardin luokkaa. Sen sijaan että kännittömyyttä kokenut lääkäri puhuu, olisiko mahdollista saada AITO Minnesota-mallisen päihdeterapian osaava tekemään ohjelmaa. Mikä on Ylen ohjelmien toimittajien ja haastateltavien hoitotulos? Mikä on Juhani Seppäsen päihdeterapian hoitotulos? 0-7 % niin kuin uskonnollisilla yhteisöillä? 0-2 % niin kuin lääkäreillä? 0-14 % niin kuin Kalliolan klinikoilla vai yleensä vakaasti yli 50 % kuten maailman parhailla päihdehoitopaikoilla Minnesota-filosofian mukaan.

Koulutuksessa olen oppinut että opettaja on virallisesti pätevä mutta ei osaa kertoa onko alkoholismi sairaus? Miksi meillä ei ole siis päteviä päihdeopettajia Suomessa millään oppitasolla? Lääkäreille ei opeteta mitä alkoholismi ja läheisriippuvuus sairautena ovat. Psykiatrisessa pyörivät pillerit ja alkoholismi on niin vaikea sairaus hoitaa että psykiatri tai psykologi on täysin päihdeongelmaisen pyöriteltävissä. Eivät siinä tittelit auta.

Esko Ahon aikana SITRA ei ole pyynnöistä huolimatta panostanut päihdesairauksien hoidon kehittämiseen yritystasolla. MIKSI ei?? Geeni löydettiin jo elokuussa 2000. 10 vuotta on mennyt huuhaa juttujen kehittämisessä.

Stakesin edellinen pääjohtaja Vappu Taipale ei omassa kirjassaan "Lasten mielenterveystyö" (1998) puhu sanallakaan alkoholismista vaikka se on lastensuojelussa syy numero yksi.

Suomen hallituksen alkoholiohjelmassa 2003–2007 ja seuraavassa versiossa ei ole puhuttu päihdeterapiatyöstä, sen laadusta tai sen kehittämisessä mitään. Aivan kuin näihin ja Rayn kehitysohjelmiin valittaisiin järjestään vain ihmisiä jotka eivät tiedä mitä alkoholismisairaudet ovat. Miksi? Kansa kärsii siitä kun sosiaalityöntekijä ei osaa auttaa asiakastaan oikealle hoitopolulle vaikka laki on asiakkaan puolella. Hoitamattomuus maksaa paljon enemmän mutta huonosti hoidettu maksaa vielä enemmän. A-klinikka on juridisesti yksityinen taho. Miksi sillä on Monopolioikeus Suomen päihdehoitoihin, vaikka heillä virallisestikaan ei ole mitään hoitotavoitetta? Vertauksena: Onko sinulla tai hammaslääkärillä hoitotavoitetta kipeästä hampaasta. Mitä jos kävisit 98 kertaa putkeen ja maksaisit joka kerran (tai verovaroista maksettaisiin) hoito ja kipu säilyisivät? Tällaista on suomalainen päihdehoito kunnissa. Jos sitä on, se on laadultaan laitonta.

Päihdeasiat ovat niin tärkeitä jo taloudellisestikin, monimutkaisia hoitaa ja Suomesta puuttuu koulutus kokonaan tuloksellisiin hoitokäytänteisiin. Käypähoitotasolla päihdesairauksissa päästään tuohon hammaslääkärivertaukseen. Miksi niin huono taso hyväksytään? Se maksaa lähes 1500€ per jokainen suomen kansalainen joka vuosi. Se maksaa aivan liikaa. päihdetyöntekijän koulutuksella, päihdealan ammattikoulutuksella, psykologin koulutuksella, psykiatrian koulutuksella, lääkärin koulutuksella, päihdelääkärin erityiskoulutuksella ei saavuteta hyviä hoitotuloksia. Meillä ei ole yleisimpään länsimaissa käytettyyn hoitomuotoon koulutusta Suomessa. Lähin on päihdealan ammattitutkinto ja sen osio Myllyhoito. Ensinnäkään Myllyhoidon hoitotulokset on virallisesti tutkittu jo 1980-luvulla ja hoitotulos oli huono. Toiseksi Myllyhoidon opetusosiota on eräässä koulutuksen tarjoajalla annettu vain yhden kerran. Eli homma ei toimi ja Suomalainen häviää aina.
Ottakaa oppia Ylestä 1953 Takaisin yhteiskuntaan, 2001 Inhimillinen tekijä Hanna-Mari Ja Olli Alho alkoholistina, sekä joitakin TV2 ohjelmia 2000-luvun loppupuolella. BBC tuottamat pillereillä hoidot ei toimi.

Kysymys: Mitä sinä teet kun joka ajaa kännissä autolla? Miksi et ilmoita poliisille? Alkoholismi-diagnoosi on helppo tehdä monella eri tavalla. Yksi tapa on jäädä kiinni rattijuoppoudesta. Toinen on olla kännissä töissä. Kolmas on olla kännissä sellaisina aikoina ja sellaisissa paikoissa joissa oletetaan ihmisten olevan selvänä. Miksi lääkäri ei ilmianna lääkärityöpariaan työpaikalla pillerihumalasta? Se ei haise mutta...
Kaikki nämä tavat hyväksyä huono käyttäytyminen vaikuttaa meidän holistiseen yhteiskuntaamme. Presidentti kännissä, ministeri työaikana kännissä, lääkäri leikkaa kännissä, poliisipäällikkö kännissä työaikana, lista on lähes loputon. Oleellista on se, mitä tehdään tämän jälkeen. Lehtiotsikot eivät paranna. Alkoholismin syyt tiedetään. Geenien alttiutta lisäävä vaikutus on yksi oleellisimmista.
Muissa Pohjoismaissa alkoholismia osataan hoitaa huomattavasti paremmin. Joka kymmenes suomalainen on alkoholisti. Joka viides lapsi tulee päihdeperheestä. Alkoholismi on sairaus. Alkoholismi ei ole kenenkään syy tai vika. Se ei aiheudu mielenterveysongelmista. Suomessa alkoholismia hoidetaan mielenterveysongelmana. Voitaisko hammasreikiä siis hoitaa suutarilla?? Ei tietenkään. Alkoholin juomamäärät eivät kerro ongelman vakavuudesta. Hoitoontulohetken motivoituneisuus ei kerro hoitotulosta.
Itse olen valmis uhraamaan paljon aikaa, jotta Suomesta saataisiin hauskempi maa olla ja asua.
Kiitos mahdollisesti hyvästä ohjelmasta, ottakaa yhteyttä?
Pidetään hauskaa. Alkoholismi voi olla myös hauskaa, kun koko perhe on käynyt hyvän hoidon läpi.

sunnuntaina 18.07.2010

Tv-1 Ohjelmavastaava.
Ohjelma joka kulkee nimellä Viinan viemät on omalla tavallaan niinkuin seisova viesti asiaan jota ei ymmärretä!
Perustelen tämän seuraavasti: 1. Alkolismin kuvioihin perustuu melkein kaikissa tilanteissa Tekosyyt!ja ne on Mielikuvia, väännän rautalngasta! miten on kun alkoholistin suvusta kolmannessa polvessa viinan käyttö katkeaakin?
Kohta 2. alkoholismi ei ole sairaus? se on riippuvaisuus tapahtuma joten tähän tilnteeseen ei vaikuta sukupuu, vielä vähemmän geenit!
Viinankäyttäjälle on kaiken parhain ohje Vain viina on aine joka parhaiten parantaa!. Tuossa on pari toipumiseen tähtäävää ohjetta.
Kerron vain, että tämän viestin lähettäjä on kokenut alkoholismin kaikki kauhut, n. viisikymmentä vuotta sitten innostuin tutkimaan mitkä syyt voivat johtaa alkoholismiin, uskoisi osittain jo onnistuneeni, Sillä tulossa on tutkimukseeni pohaujutuva teos jonka uskonsaavani painoon jo tämän vuoden puolella. Se käsittelee Ihmisen tunnealueen lähinnä viettien ja halujen vaikutusta nuorena tapahtuviin tapahtumiin joiden voimasta ihminen muuttuukin viettiensä orjaksi ja näin niiden tarkkailu jää suhteessa järjen käyttöön tois-sijajiseksi. Mikäli teillä on kiinnotusta asiaan Alkoholismista toipumiseen voin lähettää Teille kirjani sivuilta tietoa mitä se mahdollisesti pitää sisällään. Toivon tosiperäistä alkoholismin toipumiseen tarkoittavaa ohjelmaa. Eräs tärkeä kohta on, että sukupuut ja tekosyyt vaihdetaan Uudelaiseen ajatteluun myöskin Oppikoulujen olisi syytä tarttua aiheeseen, sillä Ne sukupolvet jotka tänään ottavat joko iloon tai suruun se on niiden oma asia suunnataan vain tulevaisuuteen toiminta, sillä miksi kaivaa suvun paheita tämän päivän terveyteen joten puhutaan terveydestä ei niinkään sairaudesta. terevisin Raimo Tuuliainen Rovaniemi. Tätä tietoa jonka kokemukseni kautta olen löytänyt olen valmis sen antamaan vielä alkoholismista pähkäilevälle.

perjantaina 24.05.2013

miksi rankaiset itseäsi

sunnuntaina 12.02.2012

Alkoholismista kokemuksena.
Olen suorittanut kohdallani tutkintaa jo monen vuosikymmenen ajan ja uskon, että näin "Subjektina" olen päässyt myöskin tuloksiin.
Ne jotka haluavat pitää alkoholismia sairautena saavat sen "itse" tehdä, sillä tämä teema on erittäin laaja ja siitä on erittäin vaikea tehdä loppupäätelmää, koska Puoskareita tälle sairaudelle on joka lähtöön ja asiantuntijoita omasta mielestään on kaikki ne jotka niin sen sanoo!, Mutta eikö jo Lääkintähallitus ylimpänä virallisena lupien myöntäjänä ole hieman leväperäinen kontrollissaan koska puutteellisuus ja Hoitovirheitten määrä retkahdusten muodossa on melko huomattava, sillä tämä on "sairaus" joka antaa mahdollisuuden "vippaskonstien" käyttöön tässä Ratsatetaan sairaudella jonka itse "hoidokit" on itselleen diagnosoinut ja nämä hoidokit ovatkin muuttuneet
"Hoitajaiksi joten erilaiset hoidot ja laitokset toivookin, että pysyvää ja jatkuvaa raittiutta ei saadakaan vaan, että bisnes saadaan säilytettyä Hoidoissa käytetään erilaisia sopimusmuotoja jotka läpäisee vain Lääkintöhallituksen lupaseulan jotka ovat erään vapaaehtoisryhmien ohjelman osia ja joiden alkuperää ei eri määrätyt ns. klinikat anna hoidettaville tiedoksi,sillä hoitajakonsultit on itse entisiä hoidokkeja, koska se on oma yritys ilmaisen kustannuksella.

perjantaina 24.05.2013

raittuis on lahja pieni.jonka voi suoda itselleen

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä